Eipä näkynyt äänestystuloksia missään, kuten aiemmissa viesteissä onkin jo mainittu. Miksei tuloksia näytetty? Lähetyksessä puhuttiin niin paljon jargonia, että taatusti olisi ehditty tulokset näyttää, jos oltaisi haluttu. Eikä se Pertun äänestysinsertti mitenkään voinut lähestystä sotkea, vaikka nimimerkki "sisäpiiriläinen" näin sanoikin. Suorissa lähetyksissä sattuu ja tapahtuu, eikä edes Mari Kakko seonnu siitä, vaikka niin olisi perustellusti voinut odottaa. Pelkkää selittelyä!
Herääkin kysymys, saiko Perttu oikeasti eniten ääniä vai oliko Subin kannalta parasta antaa Pertun voittaa? Pertustahan on kasvanut jo jonkinlainen kulttihahmo tietyissä piireissä, joten hänen suosiotaan pystytään käyttämään paremmin hyväksi, kun miehelle vielä annettiin voitto ja rahat. Tosiasiahan on se, että juorulehdet ja muut saa Pertusta jatkossakin eniten materiaalia, eli tietenkin oli kannattavaa antaa Pertun voittaa.
Voiko suomalaiset oikeasti antaa eniten ääniä Pertulle?! Epäilen vahvasti! Kuka siis sai oikeasti eniten ääniä?! Ma kysyn vaan...
Kuka oikeasti voitti?!
23
2150
Vastaukset
- Gobbl
Itse uskon henkilökohtaisesti, että eiköhän se Perttu voittanut oikeasti koska olisi liian helposti paljastuva skandaali.
Mutta laita postia www.subtv.fi/bigbrother ja sieltä palaute.
Itse pyysin julkaisemaan nuo tulokset ja jos tarpeeksi tulee pyyntöjä niin eiköhän ne sinne ilmesty jossain vaiheessa.- kkakko
pertun mahiksia, mutta vittu vieköön jos oon hommannu maksullisen 24/7, ja ottanu vielä nettitelkkarin töihin, niin haluan tietää tuloksetkin. perttua äänestin, mutta haluan tietää tuloksen ettei mua tai meitä muita huijattu! ps palaute meni tältä äijältä jo. pistäkää muutkin
- _onsku_
Englannin BB:ssä mainittiin aina jopa kuinka paljon ääniä annettiin. Suomessa ei sitten sitäkään viitsitty paljastaa. Aika surullista.
- ihan oikeasti
Jos äänimäärä olisi julkaistu, niin paljonko se olisi vaikuttanut äänestysaktiivisuuteen?
Jos ajattelemattomat lapset tai hieman yksinkertaiset nuoret (jotka mielestäni eniten äänestävät) näkisivät, että kahdella on 2000 ääntä ja yhdellä 9000 ääntä, niin hekin ehkä tajuaisivat olla äänestämättä (ei enää tarvetta).
Kun ääniä ei näytetty, niin nuoriso kuvitteli, että heidän äänillään olisi vaikutusta, mikä ei suinkaa ole totta, koska Pertun BB on käsikirjoitettu ihan samaan tapaan kuin muutkin realitysarjat.- ihan oikeasti
Äänimäärän olisi voinut helposti näyttää siinä vaiheessa kun voittaja sanottiin. Se ei olisi enää siinä vaiheessaa vaikuttanut kenenkään äänestysaktiivisuuteen. Samoin viime sunnuntaina näytettiin kilpailijoiden prosenttipylväät, joista lyhin oli Terhillä. Muiden naamoja ei kuitenkaan silloin näytetty, koska ei haluttu vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen. Eilen ei näytetty yhden yhtä palkkia!! JA sopii vain kysyä että miksi näin? Itse äänestin Perttua ja olin varma hänen voitosta, mutta haluan myös sen lisäksi tietää prosentit!
- äänestänyt
ihan oikeasti kirjoitti:
Äänimäärän olisi voinut helposti näyttää siinä vaiheessa kun voittaja sanottiin. Se ei olisi enää siinä vaiheessaa vaikuttanut kenenkään äänestysaktiivisuuteen. Samoin viime sunnuntaina näytettiin kilpailijoiden prosenttipylväät, joista lyhin oli Terhillä. Muiden naamoja ei kuitenkaan silloin näytetty, koska ei haluttu vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen. Eilen ei näytetty yhden yhtä palkkia!! JA sopii vain kysyä että miksi näin? Itse äänestin Perttua ja olin varma hänen voitosta, mutta haluan myös sen lisäksi tietää prosentit!
Perttua, jos olisit tiennyt hänellä olevan 5 000 äänen johto?
Entä jos pressan vaaleissa ei näytetä prosentteja tai ääniä, ilmoitetaan Halosen voittaneen.. sulattaisiko suomalaiset edes sitä.. - poiiuy
äänestänyt kirjoitti:
Perttua, jos olisit tiennyt hänellä olevan 5 000 äänen johto?
Entä jos pressan vaaleissa ei näytetä prosentteja tai ääniä, ilmoitetaan Halosen voittaneen.. sulattaisiko suomalaiset edes sitä..oikein tämä juttu jakeluun, vai oletko muuten vain tyhmä?
Äänestystulokseen ei olisi voinut enää siinä vaiheessa vaikuttaa yksikään puhelinsoitto tai tekstiviesti, kun ne helvetin äänestyslaitteet olisi laitettu kiinni. Siinä vaiheessa M Kakolla oli kirjekuori jossa oli voittajan nimi. Miksi siinä vaiheessa ei olisi näytetty voittoprosentteja? - mun moka
äänestänyt kirjoitti:
Perttua, jos olisit tiennyt hänellä olevan 5 000 äänen johto?
Entä jos pressan vaaleissa ei näytetä prosentteja tai ääniä, ilmoitetaan Halosen voittaneen.. sulattaisiko suomalaiset edes sitä..:)) en lukenut kirjoittamaasi loppua kiihkoltani :P
- Asialinjalla oleva
poiiuy kirjoitti:
oikein tämä juttu jakeluun, vai oletko muuten vain tyhmä?
Äänestystulokseen ei olisi voinut enää siinä vaiheessa vaikuttaa yksikään puhelinsoitto tai tekstiviesti, kun ne helvetin äänestyslaitteet olisi laitettu kiinni. Siinä vaiheessa M Kakolla oli kirjekuori jossa oli voittajan nimi. Miksi siinä vaiheessa ei olisi näytetty voittoprosentteja?Niin kuin mainos hokee: "Elämä on". Voi teitä, joilla elämä rakentuu illuusioon niin vahvasti ettei nukutuksi saa. On kornia verrata jotain presidentin vaaaleja ja ruikuttaa, mikäli formaatti ei pylväitä tai ääniä julkaise. Jokainen äänestystään miettinyt ja osallistunut on itse sen päätöksen tehnyt miten 0,94 euroansa sijoittaa. Joku sijoittaa maitopurkkiin, joku äänestykseen. Ymmärrät tai et.
- ne eurot on maksaneet
Asialinjalla oleva kirjoitti:
Niin kuin mainos hokee: "Elämä on". Voi teitä, joilla elämä rakentuu illuusioon niin vahvasti ettei nukutuksi saa. On kornia verrata jotain presidentin vaaaleja ja ruikuttaa, mikäli formaatti ei pylväitä tai ääniä julkaise. Jokainen äänestystään miettinyt ja osallistunut on itse sen päätöksen tehnyt miten 0,94 euroansa sijoittaa. Joku sijoittaa maitopurkkiin, joku äänestykseen. Ymmärrät tai et.
- Asialinjalla oleva
Big Brother on selvästi kirvoittanut mieliä. Mielipiteitä ja omia suosikkeja on lähes joka katsojilla. Tosiasia on kuitenkin se, että yksi henkilö kisan voitti niin kuin kaikissa sijoituksia hakevilla kilpailuilla on tapana. Tällä kertaa Perttu vei voiton, näytettiin äänestysprosentteja tai ei. Uskon ohjelmaformaatin tuottaville tahoille aivan sama kuka henkilö voiton vei. Tärkeintä on kaikissa ohjelmissa viihdytys-arvo, muuten ei ohjelmalla ole katsojia. Nämä tekijät kiinnostaa ohjelman tuottajia ja tekijöitä, ei se oliko voittaja Antti, Tiina vai Perttu. Lehdet ja muut formaatit kuin BBn tuottavat tahot alkavat nyt tahkoomaan viihde-arvoa eli kuinka hyvin näillä tahoilla pystytään tekemään myyvä lööppi ym. On lapsellista uskotella mitään järjestelyjä olleen voittajaa silmälläpitäen. Uskon äänestyksen menneen oikein eikä kaikki aina voi saada suosikkiaan voittajaksi. Ihan niinkuin elämässä yleensäkin, joskus suosikki voittaa joskus ei.
- asian ydintä
Jos kerran ei ole mitään vilppiä, niin miksei näytetä montako ääntä kukakin sai?
Sen ymmärrän, ettei rahavirtaa haluttu hidastaa kesken kisan (subi tienasi varmasti tuon 50 000 euroa joka äänestyksessä reilusti), mutta miksei nyt loppuäänestyksessä haluttu näyttää edes tulosta? Johtuuko tämä siitä, että edellisen äänestyksen prosenteista nousi jo häly? Oliko hälyssä siis perää?
Suurinosa ihmisistä on aivan liian sinisilmäisiä. - lisäys
Jos pressanvaaleissa ei näytettäisi tulosta, vaan kerrottaisi vain voittaja, niin uskoisitko sitä? BB:ssä liikkuu kuitenkin rahaa ja pressa on vain edustustehtävä.
ps. en ole äänestänyt ketään ja ohjelmaa seurasin korkeintaan viikonloppuisin - _onsku_
lisäys kirjoitti:
Jos pressanvaaleissa ei näytettäisi tulosta, vaan kerrottaisi vain voittaja, niin uskoisitko sitä? BB:ssä liikkuu kuitenkin rahaa ja pressa on vain edustustehtävä.
ps. en ole äänestänyt ketään ja ohjelmaa seurasin korkeintaan viikonloppuisinPressanvaalivertaus oli kyllä ihan hyvä.. vaikka onhan näitä kröhöm vieraita valtioita, joissa pressan kerrotaan "saaneen" tyyliin 101% äänistä. ;)
- hitsin
asian ydintä kirjoitti:
Jos kerran ei ole mitään vilppiä, niin miksei näytetä montako ääntä kukakin sai?
Sen ymmärrän, ettei rahavirtaa haluttu hidastaa kesken kisan (subi tienasi varmasti tuon 50 000 euroa joka äänestyksessä reilusti), mutta miksei nyt loppuäänestyksessä haluttu näyttää edes tulosta? Johtuuko tämä siitä, että edellisen äänestyksen prosenteista nousi jo häly? Oliko hälyssä siis perää?
Suurinosa ihmisistä on aivan liian sinisilmäisiä.väliä sillä on, kuinka paljon prossia Perttu sai? Hän voitti ja sillä siisti. Mä en kertaakaan äänestänyt tai lähettänyt tekstareita ja kuitenkin mun suosikki voitti.
Maailmassa on niin paljon asioita, joista ei kerrota ulospäin... Mä voisin kertoa moniakin juttuja siitä, mutten tee. Et sä siltikään muuta esim. kaupassa käyntiäsi.
Yksi BB-voitto on muiden asioiden rinnalla TODELLA pieni juttu!! Mulle oli yksi hailee, kuka voittaa... Ei se kuitenkaan oo kaikkien mieleen.
- Angel~
Kaikki gallupit, keskustelut ym näyttivät sitä, että Perttu voittaa.. eikä prosenttipylväitten näyttäminen ole tae siitä, että äänestys on mennyt oikein.. helppohan sinne on lätkiä lukuja miten sattuu ja laittaa niihin kilpailijoiden kuvat viereen..
- perustelu!!!
On paljon moraalittomanpaa kanavalta "keksiä" kilpailijoille äänestysprosentit, kuin ainoastaa ilmoittaa hatusta, kuka voitti ja kuka tuli toiseksi!
"Rikos" ois paljon vakavampi, jos annattais julki vääristettyjä prosenttimääriä...sen sijaan, kun vain kerrottais väärä voittaja! - Angel~
perustelu!!! kirjoitti:
On paljon moraalittomanpaa kanavalta "keksiä" kilpailijoille äänestysprosentit, kuin ainoastaa ilmoittaa hatusta, kuka voitti ja kuka tuli toiseksi!
"Rikos" ois paljon vakavampi, jos annattais julki vääristettyjä prosenttimääriä...sen sijaan, kun vain kerrottais väärä voittaja!ettei Pertun voitto ollu hatusta vedetty.. Enkä voisi mitenkään päin uskoa, että Sub-tv olisi katsojia voinut huijata asian tiimoilta.. Kyllä minuakin jäi häiritsemään, ettei prosentteja näytetty.. Mutta eipä niillä hirveästi olisi ollut väliäkään.. Prosenttien näyttämättä jättämisestä on noussut ihan turhan iso juttu..
- tuliko mieleen
Angel~ kirjoitti:
ettei Pertun voitto ollu hatusta vedetty.. Enkä voisi mitenkään päin uskoa, että Sub-tv olisi katsojia voinut huijata asian tiimoilta.. Kyllä minuakin jäi häiritsemään, ettei prosentteja näytetty.. Mutta eipä niillä hirveästi olisi ollut väliäkään.. Prosenttien näyttämättä jättämisestä on noussut ihan turhan iso juttu..
Että me jotka äänestimme Perttua, äänestimme häntä rehellisyyden ja reilun pelin vuoksi! Perttu sanoi sen mitä ajatteli ja oli puolueeton, vaikka se aiheuttikin joidenkin kanssa konflikteja. Hän oli kuitenkin oma itsensä, eli rehellinen.
Jos tuloksia ei julkisteta, niin silloin me Pertun äänestäjät sorrutaan samaan virheeseen kuin Pertun kisakumppanit jotka puhuivat seläntakana ja mielistelivät, eiväktä välittäneet oikeudenmukaisuudesta pätkääkään.
Meidän täytyy vaatia tuloksia esille myös vastapuolen puolesta, koska vain sillä me voimme näyttää että oikeus voittaa ja että peli on ollut reilua!!
- Vihdin mies
1. Äänestystulokset olisi pitänyt kyllä jollakin tasolla julkaista. Olette siinä oikeassa. On ilmeisesti jo Kuluttajansuojalain mukaista saada kuluttajien tietää, mitä vastinetta he ovat rahoilleen saaneet.
2. Se, että Pertun äänet olisivat olleen "feikkejä" on mielestäni älytön väite. Sellaiseen fiilaukseen Subtv:lla ei yksinkertaisesti olisi varaa. Sitä feelua puitaisiin äkkiä KäO:ssa.
3. Perttuhan oli kaiken aikaa yli- ja valovoimainen kansansuosikki, joka sinänsä luonnollisesti johti Pertun ilmeisen selvään voittoon. Itse veikkasin lukuja ennen Antin putoamista: Perttu 40 %, Tiina 32 % ja Antti 28 %. Pertun ja Tiinan välisen kisan arvioin menneen: Perttu 65 % ja Tiina 35 %. Joten ei kait Pertun voitossa liene missään vaiheessa mitään epäselvää ollut ? Jos nyt Subtv vähän pylväitä liikutti puhelintulojen kasvattamiseksi, ei se liene vaarallista, jos oikea lopputulema säilyi, niinkuin uskoin aina olleen asianlaidan.
4. Jos gallupit povasivat koko ajan Pertulle 60 - 80 % äänistä, mitä tuossa voitossa nyt on ihmettelemistä ? Viimeinen Seiskan gallup oli kannatusta 71 %, joka sitten loppupelissä ilmeisen lähelle osuikin. Eihän kansansuosikkia koskaan hyljätä edes loppumetreillä.
5. Turhaa vouhkaamista enää tässäkään vaiheessa. Perttu on voittaja ja sillä sipuli. Kateellisten panettelua taas ...- Kiteen nainen
Luehan ajatuksella muiden kirjoituksia, niissä on sentään joku tolkku. Jos kuulut niihin, jotka menivät äänestämään omaa suosikkia, niin mietihän montako ääntä koko skabassa yhteensä annettiin?
Jos yksityinen henkilö järjestäisi vastaavan äänestyksen ja jättäisi prosentit ja äänimääärät ilmoittamatta, niin kaveri ei eläisi pitkään.
- äänestäjä
Paukutin Pertulle ainakin 10 pistettä! Oma valintani mihin rahani laitan. Jokainen olisi voinut tehdä saman suosikkinsa kohdalla. Kyllä se on taitolaji, että saa omalla persoonallisuudellaan luotua "fanaattisen" fanijoukon. Kaikki kilpailijat eivät siihen pystyneet! Olisi kiva saada tietää äänestysprosentit ja nähdä kuinka YLIVOIMAINEN Perttu oli!!!
- Angel~
tässä puhelinlaskua odotellessa.. =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635