Tunnettuahan on, että virolaiset katsovat suomalaisia ylhäältä päin (päin vastoin kuin suomalaiset luulevat), suomalasia pidetään sivistymättöminä ja höynäytetään, missä voidaan; virolaisten ohella samoin menettelevät tietysti Viron venäläiset.
Vähitellen kantapään kautta tuli opituksi, ettei Virossa kannata puhua suomea, vaan - venäjää. Kun sitä osaa kohtalaisesti ja virolaisiin verraten jopa hyvin, voi sitä käyttää asioidessaan. Sitä ymmärretään kaikkialla Virossa ja tietysti myös Latviassa. - Eihän venäjän taito ole niistä kadonnut.
Suhtautuminen on arvostavaa, kuten noissa maissa yleensäkin venäläisiin, ja kun henkilöpapereita ei tarvitse näyttää, menee hyvin Venäjän venäläisestä.
Väheksymistä samoin kuin sijoittumista porokastiin ei tarvitse pelätä.
Vähitellen kantapään kautta tuli opituksi, ettei Virossa kannata puhua suomea, vaan - venäjää. Kun sitä osaa kohtalaisesti ja virolaisiin verraten jopa hyvin, voi sitä käyttää asioidessaan. Sitä ymmärretään kaikkialla Virossa ja tietysti myös Latviassa. - Eihän venäjän taito ole niistä kadonnut.
Suhtautuminen on arvostavaa, kuten noissa maissa yleensäkin venäläisiin, ja kun henkilöpapereita ei tarvitse näyttää, menee hyvin Venäjän venäläisestä.
Väheksymistä samoin kuin sijoittumista porokastiin ei tarvitse pelätä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sanooko käsite "tibla" sinulle mitään?:)
Mitä takoittaa ?
Olen kuullut useasti, mutta ei ole sanakirjan avulla löytynyt !
Hyvää palvelua olen saanut heikolla viron kielellä, johon olen täydennystä ottanut englannista tai suomesta. Tilanteen mukaan.
Alkusanoma oli asiaa, mutta kirjoituksista näkee, etteivät vastaukset olleet sen mukaisia. Ei näköjään kannata suomalaisia mennä arvostelemaan, varsinkin kun ne eivät osaa venäjää eivätkä pysty omaamaan kuvattuja kokemuksia.
Venäläisiin on ollut myös kielteistä suhtautumista, mutta ne ajat ovat jo ohi.
Tosi asiassa Virossa matkalla olevat venäläiset eivät möykkää eivätkä juopottele, eivät suhtaudu ylenkatsovasti isäntämaahan ja sen kansaan, eivät rehvastele ja käyttäytyvät muutenkin ihmisiksi. Heillä on käytöstapoja, he eivät tule ensi töikseen sinuttelemaan, he antavat arvoa toiselle ihmiselle.
Venäläisilläkin on muuten rahaa ja he pystyvät ostamaan tavaraa. Heitä eivät virolaiset höynäytä, kuten "poroja".
Totta kai Virossa ymmärretään monessa paikassa suomea, usein myös englantia. Venäjää sitä vastoin ymmärretään ja puhutaan lähes kaikkialla.
V Estonii - po-russki!
"venäläiset eivät möykkää eivätkä juopottele, eivät suhtaudu ylenkatsovasti isäntämaahan ja sen kansaan, eivät rehvastele ja käyttäytyvät muutenkin ihmisiksi. Heillä on käytöstapoja"
JAAHA... miten sinä selität levähdysalueiden kunnon välillä Hanko-Vaalimaa ? Hyvä ystävä, KATSO sitä paskamäärää niiden ympäristössä, lue purkien kyljistä kyrilllistä textiä, mieti ankarasti, kyllä se siitä valkenee........
Miten sinä selität Super Fast Ferries laivan vessan kunnon ja hajun ?? Tiedätkö montako prosenttia asiakkaista on venäläisiä.... mieti taas ankarasti, kyllä se siitä....
Turha käyttää venäjää, jos vastapuoli on "aito"-virolainen. Saattaa jopa loukata. Mutta jos huomaat että palveluhenkilöstö puhuu venäjää keskenään niin sama sitten vaikka heittäisi venäjän kieltäkin. Usein olen saanut aikamoisen hymyn muutamalla venäjänkielisellä kiitos tms. sanalla. Virohan on käytännössä kaksikielinen maa, vaikka historiallisista syistä venäjän kielen kurssi ei ole virallisesti (????) kovin korkealla.
Venäjää ovat virossa opiskelleet käytännössä kaikki siellä 90-luvun alkuun mennessä koulua käyneet henkilöt. Sitä vastoin alle 22-vuotiaiden joukossa on jo enemmän sellaisia, jotka eivät ole opiskelleet venäjää.
Neuvostovallan aikanahan venäjä oli pakollinen kieli ja sitä kuuli ja näki kaikkialla Virossa. Kaikki vähintään kouluikäiset sitä ymmärsivät ja puhuivatkin vähintään auttavasti.
Viron itsenäistyttyä venäjä alkoi häipyä kouluopetuksesta, mutta ei suinkaan yhdessä yössä, vaan vähitellen, kun koulujen opetussuunnitelmia ruvettiin muuttamaan. Siihenkin meni vuosia.
Balttien keskeisessä yhteydenpidossa niin kansan parissa kuin myös ylimmillä tasoilla venäjän asema on edelleenkin vahva. Ei virolainen Latviassa juurikaan englantia puhu.
eihän kukaan OSAA englantia (yli 25 vuotias)... hyvä kun vähän mongertaa eestiä
Kieltä taidettiin CCCP ajalla kutsua neuvostoliitoksi !
Venäläisiä pidetään sivistyneinä, suomalaisia moukkina. Siinäpä se.
kysytään jostakin muulta kuin venäläisiltä..... voipi vastaus olla "hivenen" erilainen. Yksi asia mikä kuvaa hyvin eri maiden sivistystasoa, tarvitaanko viisumia. Sivistynyt venku ei pääse edes mosambikiin ilman kutsua.
"Yksi asia mikä kuvaa hyvin eri maiden sivistystasoa, tarvitaanko viisumia."
Jopa on asiantuntemusta! - Suomalaisetkin tarvitsivat Neuvosto-viroon viisumin. Tuon ajattelutavan mukaan yllä varmaan sivistyttiinkin, kun ei enää tarvita!
Suomalainen voi tarvita Yhdysvaltoihin viisumin, mutta siitä huolimatta Yhdysvaltoja on syytä pitää sivistysvaltiona.
Pitää näköjään nähdä Virossa jokin ulkomaalaisryhmä vielä "poroja" alemmaksi.
Venäläiset ovat ihan toista luokkaa. Kyllä virolaiset sen myöntävät. Poro on poro.
Kysymys on siitä tarvitko SINÄ viisumia, veli thernobyl, Siitä on kysymys. Ja mihin maihin sinä tarvit vai pääsetkö edes omassa maassasi kulkemaan ilman lippuja ja lappuja. Venakko on eiryisen suosittu Tsetsheniassa. Myös Ukrainan tietyt alueet suorastaan palvovat heitä. URAA SOVETSKOJE !!!
Venäläinen tarvitsee omassa maassaan kieltämättä lipun, kun matkustaa julkisen liikenteen välineellä paikasta toiseen. Niin tarvitsee suomalainen Suomessakin.
Tässä oli kuitenkin puhe virolaisten myönteisestä suhtautumisesta venäläisiin (poroihin verrattuna), ei suinkaan oloista Venäjällä. Pysytäänpä siis asiassa.
Tiedättekö muuten, että venäläisillä on vitseissään monesti tyhmänä ja yksinkertaisena pidetty kansakunta. Useimmiten on tällöin kyse kaukana Siperiassa asuvista tshuktsheista tai virolaisista.
Türa lohh mistä sä tiedät Virolaissten suhtautumisesta keneenkään Poronen:)