Lähialuetuet Venäjälle

Suomalaisyrittäjälle kovat kokemukset Karjalasta
Kaikki varastettiin mitä irti suinkin saatiin:



Suomalainen Aatto Kellman päätti lähteä maatalousyrittäjäksi
rajantakaiseen Karjalaan, entisille suomalaispelloille. Siitä alkoi
tapahtumasarja, jota hän ei hevillä unohda. Karjala-lehti 1.12.
kertoo tapahtumista ja virkamiesten näkemyksistä.

Lasse Koskinen
Aluepalautus ry

Aatto Kellmanista tuli ensimmäinen vierasmaalainen, joka sai vuokraviljelyoikeudet Venäjällä. Lupakirja kaikkine leimoineen tehtiin asianmukaisesti. Vuokra-ajaksi sovittiin 49 vuotta.

Kurkijoen sovhoosi vuokrasi Kellmanille 46 hehtaaria peltoa kahdeksi vuodeksi. Sovhoosin silloinen johto lupasi hänen käyttöönsä tilansa Suomesta lähialuetukena saamat puimurin ja viljankuivaamon.

Kellman teki kirjallisen sopimuksen yhteistyöstä. Kuivattu viljaerä jäi sovhoosin varastoitavaksi. Kellmanin mukaan tämä erä painoi 50 tonnia, mutta sovhoosin johtaja halusi määräksi merkittävän 40 tonnia. Todellisen ja sopimusmäärän erotuksen Kellman arvioi myydyksi jonkun omaan laskuun. Tämäkään "provisio" ei riittänyt.

- Seuraavana talvena viljani varastettiin. Sovhoosi myi niistä omaan laskuunsa kaksikymmentä tonnia markan kilohintaan Suomen valtiolle, joka jakoi ne venäläisille fermereille siemenviljaksi.

Kellman painottaa, että Suomen valtiota ei voi syyttää, koska se osti hyväuskoisesti viljan sovhoosilta.

Tämän jälkeen Hiitolan sovhoosi meni konkurssisiin. Kellmanin arvion mukaan Suomen lahjoittamat koneet eivät olleet silloin kirjoissa eikä kansissa, jotta ne voitiin vaivattomasti siirtää eteenpäin. Sovhoosin tilalle paikalliset perustivat uuden yhtiön, jolle koneet ja kalusto siirtyivät.

Siinä sivussa meni Kellmanin sovhoosilta kyntöpalkkiona saama telatraktori. Yhtiö käytti sitä neljä vuotta, kunnes tämäkin yhtiö meni konkurssiin.

Viljaa varastettiin pellosta

Vuonna 1998 Kellmanin pellosta varastettiin viljaa Suomen valtion lahjoittamalla puimurilla neljän hehtaarin verran.

- Seuraavana päivänä menin tekemään ilmoituksen miliisille ja sieltä tullessani huomasin puimurin taas pellollani puimassa. Juoksin kaverini kanssa pellolle. Puimurikuski tiesi olevansa vikahommissa ja juoksi karkuun jättäen koneen käyntiin.

Kellman irrotti osia koneesta ja laski renkaat tyhjiksi, jotta konetta ei päästäisi viemään pois. Varkaat myönsivät miliisille puolet varastetusta määrästä.

Viljavarkaudet jatkuivat. Läheisen sovhoosin kuivaamosta hävisi hänen viljaansa suurempi osa kuin mitä normaali kuivaus kilomäärissä aiheuttaisi. Kauraa katosi ison siilon verran. Sovhoosi oli syöttänyt ne lehmilleen. Kovan kiistelyn jälkeen Kellman sai erästä osan takaisin.

Mittava vesistönsuojahanke

Kellman huomasi kuinka Hiitolassa, Kurkijoella ja Elisenvaarassa toimineilta sovhooseilta jäi valtaisat karjanlantamäärät kasoihin. Niistä valui jäämiä Hiitolanjokeen ja edelleen Laatokkaan.

Hän suunnitteli hankkeen, jonka mukaan lanta kompostoitaisiin ja levitettäisiin sen jälkeen pelloille valumattomassa muodossa.

- Soitin Suomen ympäristöministeriöön, jossa hanketta sanottiin erinomaiseksi. Ministeriössä oli pohdittu jo jotakin pilottihanketta Karjalaan ja tämä sopi heille hyvin.

Kellman ehdotti ympäristöministeriölle, että hän rahoittaa hankkeesta puolet ja Suomen valtio toisen puolen. Valtion osuudeksi laskettiin 535 000 markkaa. Kellmanin hyödyksi olisi jäänyt kompostoitunut lanta.

Kellman meni viranomaisten puheille Lahdenpohjassa saadakseen lisää maata viljelyyn, jotta saisi kompostoidun lannan hyödynnetyksi.

- Virkamies ei ollut kovin kiinnostunut asiasta. Lopulta hän kysyi, mitä he hyötyvät asiasta. Tarkoitti varmaankin, mitä hän hyötyy. Laatokan vesistön saastumistilanne ei tuntunut kiinnostavan häntä tipan vertaa.

Suunnitelma eteni Lahdenpohjassa pidettyyn kokoukseen saakka. Sinne matkusti myös Suomen ympäristöministeriön virkamiehiä. Kokous päättyi siihen, kun äkkiä sisään tuli se virkamies, joka oli kysellyt projektin hyötyä itselleen. Hän ilmoitti, että lisämaata projektiin ei anneta. Lanta oli jonkun tahon yksityinen bisness.

Matkustusansa

Miliisikin teki Kellmanista rahastuskohteen. Kymmenen vuoden aikana hänelle lätkäistiin parikymmentä liikennerikkomussakkoa. Yksi niistä syntyi, kun miliisi väärensi Matkaselässä liikennemerkin teipillä. Loputkin sakkoperusteet syntyivät hyvää mielikuvitusta käyttäen.

Lopulta vuonna 2001 miliisi ilmoitti, että Kellmanin viisumi on peruutettu ja voimassa enää viikon. Kellman matkusti kiireisesti Suomeen ja sai viisumin uusittua miliisin hämmästykseksi.

Seuraavan vuoden lokakuussa Kellman pistäytyi parin päivä verran Suomessa, mutta ei päässyt enää takaisin.

- Rajalla venäläisen rajavartijan tietokoneella oli merkintä, että viisumi oli peruutettu, enkä ole päässyt sen jälkeen rajan tuolle puolelle, vaikka olen yrittänyt saada Venäjän viisumia pari kolme kertaa.

Huppupäiset ryöstäjät

Kellmanin koneomaisuus jäi hänen konevarikolleen Hiitolaan. Hän sai Kannaksen Pyhäjärvellä yrittäjänä toimivan suomalaisen kautta järjestettyä vartijan koneilleen. Siitä huolimatta varastamiset jatkuivat.

- Pari vuotta sitten kaksi aseistettua, huppupäistä miestä sulki vartijan ja hänen seuranaan olleen pikkupojan käsiraudoissa lukon taakse karjarakennukseen. Yöllä paikalle ajoi kuorma-auto, johon nostettiin kaksi traktoriani ja perunannostokone. Aamulla huppupäät kävivät päästämässä vartijan ja pojan vapaaksi.

Kellmanilla pitäisi olla rajan takana koneomaisuutta ja noin sata tonnia viljaa varastoituna. Koska hän viisumikiellon vuoksi päässyt suojaamaan perunakellariaan, niin siellä talven 2003 aikana paleltui yli 25 000 kiloa perunaa. Niistä Kellman vaatii Venäjän valtiolta 10 000 euroa.

Osa koneista on varastettu ja niistä on tehty Suomessa rikosilmoitus. Mikkelin kihlakunnan poliisin kuulustelupöytäkirjoissa on yli neljäkymmentä Kellmanin tekemää rikosilmoitusta.

Pöytäkirjojen mukaan Kellmanilta on varastettu vuosien varrella kuusi traktoria ja lisäksi muuta tekniikkaa. Niiden joukossa on Suomen lähialuetuella hankitun kenttäsirkkelin osat. Suomen maatalousministeriö luovutti sirkkelin Kellmanin haltuun, kun sitä eivät paikalliset osanneet käyttää ja sitä uhkasi varastaminen osa osalta.

Kellman laskee menettäneensä kymmenessä vuodessa Karjalassa yhteensä miljoonan markan verran varkauksissa ja petoksissa. Tämän päälle tulevat lukemattomat työtunnit, joita hän joutui käyttämään erilaisiin turhiksi osoittautuneisiin selvittelyihin ja neuvotteluihin.

Kellmanin kokemukset

Kellman ei näe nykyisessä lähialueyhteistyössä mitään järkeä. Hänen mukaansa suomalaisia käytetään hyväksi, jotta saadaan Suomesta tukia käyttöön.

- Olen ollut vuosien varrella yhteydessä Suomen maatalousministeriöön. Siellä on oltu äkäisiä minulle siitä, että puutun tukiasioihin.

- Valvontaa hankkeissa tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän, kun rahat on rajan taakse myönnetty. Jälkilaskenta on olematonta. Siitä ei tule mitään, että venäläiset virkamiehet toimivat itse konsultteina ja laskuttavat toimistaan.

Kellmanin mukaan Karjalaan lähialuetukina menneistä 19 viljankuivaamosta osa on purettu ja myyty rikollistahoille, jotka ovat myyneet ne edelleen ympäri Venäjää. Yhden kuivaamon avaimet käteen hinta oli kymmenen vuotta sitten noin 450 000 markkaa.

- Olen huolissani suomalaisten yrittäjien turvallisuudesta Karjalassa. Rikollistahot palkkaavat alihankkijoiksi pieniä ryhmiä, jotka tekevät ryöstöt ja murhat.

- Arvelen, että rikollisjärjestöjä suojellaan Pietarista ja Moskovasta. Karjalan alue on jaettu eri rikollisjärjestöjen kesken. Miliisi saa osansa, siksi rikokset eivät selviä.
Suomi toimitti 19 viljankuivaamoa lähialuetukena rajan taakse.
Osan rikolliset piirit ovat purkaneet ja myyneet muualle. Kuva Kurkijoelta.

Vaikeudet virkamiesten tiedossa

Ympäristöhoitopäällikkö Jukka Savolainen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta muistaa hyvin Aatto Kellmanin lantaprojektin. Hän kertoo rajan taakse suunnitellun myös biokaasua hyödyntävää energialaitosta.

Ylijohtaja Veli-Pekka Talvela maa- ja metsätalousministeriöstä tuntee myös Kellmanin tapauksen.

- Venäjä ei ole selkeästi länsimaisessa mielessä oikeusvaltio. Vaikuttamiskeinot sinne suuntaan ovat vähäisiä.

Hän ei suosittele suomalaisille omatoimista yrittämistä Venäjän puolella. Hänen mielestään on parempi hankkia sikäläinen yhteistyökumppani, joko viranomainen tai yritys, jonka kanssa lähtee toimimaan, jos lähtee.

Suomen ulkoministeriön ulkoasiainsihteeri Timo Täyrynen tietää rajan takaisista vaikeuksista.

- Meille on tullut rajan takana toimivilta suomalaisyrittäjiltä valituksia Venäjän viisumikäytännöistä. Venäjältä Suomeen pistäytymiset ovat tuottaneet vaikeuksia. Muodollisuudet on koettu nöyryyttävinä.

Suomen ulkoministeriön passi- ja viisumiyksikön päällikkö Hilkka Nenonen näkee ratkaisuksi ministeriön väliset neuvottelut.

- Yrittäjäkohtaisissa vaikeuksissa keinomme ovat melko vähissä, koska itänaapuri toimii omien sääntöjensä mukaan.

Hänen mukaansa pahimmat ongelmat voidaan ottaa esiin Suomen ja Venäjän ulkoministeriöiden konsultaationeuvotteluissa.

Nenonen sanoo, ettei Suomen ulkoministeriöstä oteta yleensä suoria yhteyksiä esimerkiksi Karjalan tasavallan viranomaisiin, vaan kaikki tapahtuu Moskovan kautta. Hän ei usko yksittäisten tapausten kuitenkaan etenevän sitä kautta kovinkaan nopeasti.

- Meillä ei ole tapana ottaa julkisuudessa näitä asioita esiin. Pyrimme neuvottelujen kautta tulokseen, toteaa Nenonen.