Lapseni on 2v6kk. Hän on ollut aina herkästi ja rankasti mielensä pahoittava lapsi, puheenkehitys oli myöhässä, mutta nyt hän puhuu jo hyvin. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden, jota olen lapseni kohdalla miettinyt kovasti, ja joka mieltä vaivaa.
Se on (aikuisten mielestä) eriskummallinen lian ja "eritteiden" kammo/pelko. Lapsi on nuhassa ollessaan esim. kauhuissaan omasta räästään, ja melkein panikoi, kun sitä tulee nenästä ja jää esim. poskelle. Inhoaa ja pelkää omaa räkäänsä, ei halua kuulla puhuttavankaan niistämisestä. Samoin on pissan/kakan kanssa, pottailukaan ei onnistu, koska inhoaa omaa pissaansa (jos sitä valuu yhtään vaipasta ohi, on myös todella itkuinen). Jos ruokaa tippuu vaatteille, haluaa heti pyyhittävän pois, koska se inhottaa häntä (eivätkö lapset yleensä suhtaudu likaan välinpitämättömästi?) ja varsinkin jos VETTÄ menee paidalle vähänkin, on se myös lapsesta kamalan inhottava juttu. Huomaa lisäksi pienetkin likatahrat missä muualla vain, ja huomauttaa niistä aina. Eniten kuitenkin arkea hankaloittaa se että kaikki lika ja sotta sekä tosiaan omat "eritteet" inhottavat häntä. En ole koskaan kuullut muiden lasten valittelevan ja itkeskelevän tälläisestä.
Onko tämä joku supertyypillinen erityslapseen piirre vai olenko minä ITSE liian tarkka huomiossani js eritysavun tarpeessa?
Lapsen erityispiirteitä vai erityislapsen piirteitä?
4
1082
Vastaukset
- olipas tuttua
vesitippa kun tippuu vaatteille, on kaikki pakko vaihtaa, itku ja kiukku on hirveä, jatkuvasti pitäisi puhdistaa jotain paikkaa. Sama on lattioiden kanssa, ja lelujen kanssa. Itse en todellakaan ole mikään ylitarkka näissä asioissa, minulta ei ole oppinut. Meillä kuitenkin nuo pissa- ja kakkahommat hoituu, ja ruokalappu saa jo hiukan likaantua, mutta jos yhtään tippuu mitään pöydälle, on pakko siivota heti pois...
Ikää löytyy meidän pojalta saman verran, taustakin on muutoin saman tyyppinen, kiukustuu pienimmästäkin, ja uhmat ovat hurjia olleet jo ihan vauvasta asti. aikaisemmin oli myös kova vedenpelko.
Välillä tulee jotain kausia, nyt on menossa imurin inhoamiskausi, kirkuu kädet korvilla kun imuri käynnistyy. Mitään ei ole imurin kanssa meidän nähtemme sattunut, ja vielä kolme viikkoa sitten imurointi oli lapsen mielestä hauskaa.
Ensi viikolla olemme menossa asian tiimoilta lääkäriin, todennäköisesti lähete lähtee neurologille, koska on riski tulla joitakin erityispiirteitä. Aikaisemmin ovat menneet ohi hoidolla, mutta nyt pieni pelko alkaa päätään nostamaan.
Tällä hetkellä pyrimme olemaan kuitenkin mahdollisimman rauhallisia itse, ja olemme yrittäneet mm. maalata sormiväreillä, leipoa, tehdä sellaisia hauskoja, mutta myös sotkevia asioita. Likaa ei mitenkään päivitellä, eikä siitä tehdä numeroa muutoin, mutta lasta ei myöskään pakoteta olemaan mielestään likaisissa vaatteissa. Ulkoilua helpottaa onneksi lumen tulo, sitä lapsi ei koe sottaavaksi, joten jopa uskaltaa leikkiäkin. - Lissuli
tuo on normaalia. Jotkut lapset ovat tarkkoja siisteyden suhteen. Itselläni 2 lasta (5v ja 3v) ja olivat pienempänä hyvinkin tarkkoja siisteydestään. Mikä minusta vain hyvä. Tuskin kukaan haluaa kulkea räkä poskella, paita märkänä ym..ym..
Myös vaatteet piti olla päällä *oikein* eli aluspaita housuissa,puvun lahkeet kenkien päällä, rukkaset puvun sisällä ym.. :)
Nuorempi on välillä vieläkin tarkka asioissa, mutta koko aika tarkkuus ja kiukuttelu häviää kun ikää tulee.
Eilen viimeksi kiukutteli kun hiha kastui paidasta käsiä pestessä ja paita oli heitettävä pois. - äiti 22
meillä tyttö on vain 1.9vuotias ja keräilee lattialat roskia aj vie roskiin ja sanoo "kakka".
räkää inhoaa ylikaiken tai jos vaatteisiin tippuu ruokaa saa kohtauksen.
huomauttaa aina kun näkee likaa\roskia
olen hyvin huolissani kun en tiedä onko normaalia vai ei.. - pedantti
N. 3-v. lapsen kehitys vaihetta kuvaa sana pedantti. Lapsi on pikkutarkka lähes kaikessa. Joissain lapsissa piirre korostuu, jollain vaatteet pitää aina pukea tietyssä järjestyksessä, vaatteessa ei saa olla edes ryppyä, jos paitaan kuuluu omat housut ei voi laittaa muita housuja ko.paidan kanssa. Jos ulkona sataa lunta ja lapsi näkee sen kerääntyvän vaatteelleen voi saada hepulin, kengille ei kura saa roiskua ja rapakot kierretään. Jos tälläisista on tarkka niin turha edes puhua ruumiin eritteistä. Tämä vaihe menee ohi tai ainakin laimenee vuoden sisään. se vaan on raskasta aikaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250