Näiden Sonyn rootkit ja mediamax sekoilujen jälkeen on aika ottaa kovat aseet käyttöön. Eihän kukaan meistä halua oikeasti saastuttaa omaa tietokonettamme tuollaisilla ohjelmilla? Sääliksi käy radioasemia, jotka joutuvat ajamaan rippereillä musiikkia sisään tietokantoihinsa jos samat suojaukset sisältävät levyt ajautuvat heillekin...
Taistelussa on kuitenkin yksi ase ylitse muiden. Kaikki yritykset pelkäävät asiakaskunnan vähenemistä, joten tähän akilleen kantapäähän kannattaa iskeä. En tiedä, onko olemassa jossain päin nettiä listaa niistä levyistä, joissa kopiosuojaa käytetään, mutta ihan yhtä hyvin voisi alkaa boikotoimaan kaikkia Sony BMG:n ulkomaisia tuotteita. Sanon ulkomaisia siksi, että kotimaiset artistit ovat kuitenkin uhanalainen laji ja ansaitsevat pienet korvauksensa jotka Sonylta heille liikenee.
Loppujen lopuksi on ihmeteltävä, kuin Karpela on voinut olla niin tyhmä väittäessään kansanedustajien kyselytunnilla, että "toisen sukupolven kopiosuojaukset ratkaisevat tekijänoikeuslain ongelmallisen kohdan, jossa kielletään suojauksen murtaminen". Tässähän nyt sitten ihmetellään koko maailman voimin, kuinka Sony uusilla spywareohjelmillaan kusee kuluttajia silmään niin että roiskuu!
Jos joku vielä ihmettelee, että johtuiko tekijänoikeuslain hyväksyminen Suomen korruptoituneesta tilanteesta vai tyhmyydestä, on vastaus aika selvä. Meidän äänestämämme edustajilla (tai ainakin suurimmalla osalla) ei ole tarvittavaa asiantuntemusta hoitaa hommiaan. Muistakaa se seuraavissa vaaleissa. Erityisen pettynyt olen sellaisiin takinkääntäjiin kuin Beniin, joka kovalla äänellä huusi lakia vastaan, mutta kuinkas sitten itse äänestyksessä kävikään?!
Onneksi Teksasissa edes on nostettu oikeusjuttuja Sonya vastaan ja toivon hartaasti, että yhtiö saa niin pahasti nenilleen, ettei enää tulevaisuudessa harkitsekaan vastaavia järjestelmiä.
Boikotointi on tehokas ratkaisu
8
650
Vastaukset
- Ari
Ostin aikoinaan kopiosuojatun cd-levyn, joka ei soinut missään puolessa tusinassa omistamassani soittimessa, eikä tietsikassa.
Todellä tehokas esto! En palauttanut tuotetta, mutta en ole uusiakaan ostanut pariin vuoteen. Enkä osta! - suojausta
samanlailla asentuu koneelle tiedostoja.
"Kopiosuojaus asentaa käyttäjän koneelle tiedostoja, joilla suojaus toteutetaan. Kopiosuojauksen käyttöoikeussopimus on suomenkielinen, mutta se perustuu Englannin lainsäädäntöön."
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=50902 - boycotti
Listoja löytyy mm.http://www.boikotti.org/
- Hunter S
lostbaby kirjoitti:
Täällä lisää;http://www.digitoday.fi/tekijanoikeus/?p=130
Kiitos listoja lähettäneille, ja suuri kiitos tietysti myös internetin linkittämisen keksineelle insinöörille! Näin tieto välittyy eteenpäin ja voimme saada aikaiseksi muutoksen maailmaan.
- Pönkäl3
Hunter S kirjoitti:
Kiitos listoja lähettäneille, ja suuri kiitos tietysti myös internetin linkittämisen keksineelle insinöörille! Näin tieto välittyy eteenpäin ja voimme saada aikaiseksi muutoksen maailmaan.
“Sony doesn’t even know what a boycott is, so why should they care about it?”, joku jenkki SonyBMG:n DRM rootkiteistä keskustellessa jollain palstalla.
Epäilen että boikotit eivät toimi, nämä firmat kun ovat kansainvälisiä ja jos ostat muista maista ostat edelleen niiltä.
Ainut toimiva boikotti lienee olla ostamatta, ollenkaan.
Mitenkähän divareiden käytettyjen CD-levyjen hinta kehittyy tässä lähiaikoina? ;-)
- Ainakin
Pistin boikottiin KAIKKI Sonyn JA SonyBMG:n tuotteet. Elektroniikan, leffat, musiikin... ihan kaiken. Myös kotimaisen vaikka vaikutus on ikävä kotoisille artisteille. Tämä toivottavasti saa artistinkin boikotoimaan Sonya ja vaihtamaan levy-yhtiötä... Eli pyritään aiheuttamaan Sonylle maksimaalinen harmi ja vahinko. Itse olen valmis perumaan boikottini heti, kun mediajätti osoittaa AITOA katumusta tekosiaan kohtaan, eli lopettaa kaikkien vähänkään haitallisten menetelmien käytön ja korvaa aiheuttamansa harmit VAPAAEHTOISESTI. Nuo julkaistut rootkit-poistajatkin olivat kusetusta, nehän eivät oikeasti poistaneet haittaohjelmia koneelta. Tietääkseni Sony ei ole missään tarjoutunut korvaamaan esim. tietokoneen putsauksesta aiheutuneita kuluja...
Jos yksityishenkilö tahallaan särkee toisen omaisuutta, kyseessä on vahingonteko, josta seuraa rangaistus ja korvausvelvollisuus... Tämähän on sama asia hiukan eri muodossa. Tahallaan ja tietoisesti. Ja jos ohjelmia ei ole testattu ennen levitystä, syyllisyys ei minun silmissäni vähene yhtään... se osoittaa ainoastaan törkeänlaista välinpitämättömyyttä.- Herätkää, Vartiotorni kaatuu
Jos olette lukeneet George Orwellin kirjan 1984 (tai mikä suomennoksen nimi nyt onkaan?
niin seuraavat sieltä kopioidut lauseet osuvat tähän kuluttajan nykytilanteeseenkin enemmän kuin kipeästi.
WAR IS PEACE
FREEDOM IS SLAVERY
IGNORANCE IS STRENGTH
Lian kauan olemme kuluttajina vaan ottaneet vastaan mitä on annettu, ajettelematta omilla aivoillamme.
Noita iskulauseita Orwellin kirjassa oli jankutettu niin kauan että kansa uskoi täysin niihin. Samaa on tapahtunut lainsäädännöllemme jo pitkään, kukaan ei ole huomannut, tai ei ainakaan riittävän moni.
Linkki Orwellin kirjaan
http://www.liferesearchuniversal.com/orwell.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250