Ajattelin vain kysellä, kuinka ajoissa muille tulee yleensä päivän posti? Meille tulee siinä kahdentoista paikkeilla ja kiireisinä aikoina, kuten joulunaikaan ehkä jo kahdelta. Asumme n. kilometrin päässä pääpostista... Muistelen vain, että joku kymmenen vuotta sitten posti tuli aina aamuisin, eikä valttämättä ehtinyt sitä ennen edes töihin lähteä.
Monelta teille tulee posti?
p.osti
81366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
9.15 maaseudulla.
Kariniemessä 14-15. Ennen tuli siinä 08-09, voi niitä aikoja.
Täällä Peltolassa tulee siinä 9-10 maissa.
Asun kimpisessä ja meille tulee 10 maissa, aiemmin tuli heti 9 jälkeen. eli vähän on myöhentynyt postin tulo.
Meille tuohon ihan keskustaan tulee n. kahdentoista jälkeen eli aika myöhään?!
Yleensä siinä 9 - 9.30 aikaan.
Asun tässä Pallossa, opiskelija-asunnoissa.
Posti tulee siinä 12-14...
Aamukahdeksan aikoihin tulee tulee posti, ei voi valittaa :) Skinnarilassa asustelen.