Salarakas

Vieläkö aiheesta joku jaksaisi keskustella, vai onko aihe kaluttu jo loppuun?
142401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On jotenkin hyväksyttävämpää, että omistaa "salarakkaan" kuin se, että sanottaisi suoraan, että pettää kumppaniaan.

Äänestä
  • minulla on poikaystävä. Se kuitenkaan ei kuullosta yhtä romanttiselta, kuin "salarakas". Juuri romantiikkaahan nainen salarakkaaltaan hakee. Oma suhde on kuivahtanut. On lasten sairastelukierteessä unohdettu varata aikaa parisuhteen hoitoon. Äkkiä huomaa, että lapset eivät enää tarvitsekaan äidin huomiota kaikken aikaa. Muistaa, että "Hei! Minähän olen nainen." Ensin voi yrittää lämmittää sitä elämänkumppanin kanssa joskus ollutta lemmensuhdetta, mutta jos se ei enää ota syttyäkseen, niin silloin alkaa haikailla sellaista jostakin muualta. Eli se tavallinen tarina. Mutta silloin ollaan kyllä vaarallisella tiellä avioliiton suhteen.

    Äänestä

  • sanoa, että kirjoitti:

    minulla on poikaystävä. Se kuitenkaan ei kuullosta yhtä romanttiselta, kuin "salarakas". Juuri romantiikkaahan nainen salarakkaaltaan hakee. Oma suhde on kuivahtanut. On lasten sairastelukierteessä unohdettu varata aikaa parisuhteen hoitoon. Äkkiä huomaa, että lapset eivät enää tarvitsekaan äidin huomiota kaikken aikaa. Muistaa, että "Hei! Minähän olen nainen." Ensin voi yrittää lämmittää sitä elämänkumppanin kanssa joskus ollutta lemmensuhdetta, mutta jos se ei enää ota syttyäkseen, niin silloin alkaa haikailla sellaista jostakin muualta. Eli se tavallinen tarina. Mutta silloin ollaan kyllä vaarallisella tiellä avioliiton suhteen.

    He käyttävät tietoaan hyväkseen. Älykäs, naimisissa oleva syrjähyppyjä harrastava mies, tekee "hyppynsä" aina mielellään juuri pienten lasten takia avioliiton loukussa elävän hellyydenkipeän naisen kanssa. Salassapito ja ilmitulon vaara on silloin minimaalinen. Nainen ei taloudellisista syistä voi lähteä liitosta. Mies taas on ihan tyytyväinen kotona häärivään kotihengettäreensä, joka osaa silittää hänen paitansa juuri oikealla tavalla, valmistaa hänen mieliruokiaan ja toimii erinomaisena emäntänä hänen liiketuttavilleen ja ystäväpiirilleen. Hän halua asioiden pysyvän niin. Omien lastensa äiti on hänelle pyhä Vaimo, jota hän suorastaan palvoo pyhimyksenä, eikä hän unissaankaan pyytäisi Häntä mukaan mihinkään vähänkään estottomampiin lemmenleikkeihin. Niitä "tuhmia" juttuja varten hän hankkii "salarakkaan" eli rakastajattaren. Nuukuus on myös yksi syy, että tämän "salarakkaan" on hyvä olla naimisissa. Silloin säästyy paljon kuluja; ei voi käydä julkisilla paikoilla syömässä, teatterissa jne ilmitulon pelosta. Perinteisestihän mies ylläpiti rakastajatartaan, mutta nykymies antaa mieluummin salarakkaansa aviomiehen hoitaa sen asian puolestaan.

    Äänestä

  • tuon kirjoitti:

    Oletko jotenkin jäänyt jotain ilman vai mistä kiikastaa???

    =DW=

    Voipi käyttää myös hyväkseen, tuo
    nimeämäsi.. "pyhä Vaimo" ja yllättää miehensä,
    ehdottamalla itse estottomampaa sex- laiffii.. ;))

    Mitä veikkaat?.. Kuin käy.. ;)
    Sanooko ukko?.. Ei käy.. vai käy..
    heti kiinni tarjoukseen?.. ;)

    Äänestä

  • nariset??? kirjoitti:

    Oletko jotenkin jäänyt jotain ilman vai mistä kiikastaa???

    =DW=

    Uhrit löytyvät yllättävän usein Nykymiehen ja hänen Pyhän Vaimonsa ystäväpiiristä! Kännykkäaikakausi on tehnyt hyvin helpoksi lämmittää suhde alulle. Parasta on mikäli Pyhä Vaimo ja Salarakas jollakin tapaa tuntevatkin toisensa. Se takaa asian pysymisen salassa 100 %:n varmuudella. Homma alkaa ihan viattomasta tekstarista. Nykymies lähettää valitsemalleen uhrille ensin harmittoman tuntuisen kaskun. Kun tämä uhri nyt on jollain lailla perhetuttavakin, niin hänenhän on jo ihan kohteliaisuudestakin vastattava viestiin jotakin. Jonkun ajan kuluttua on täysi tekstarien vaihto käynnissä. Tässä vaiheessa uhri jo tajuaa, mihin nykymies pyrkii. Uhri on niin kypsä omaan äidin- ja kotihengettären rooliinsa; hän haluaa olla haluttu, joten hän tarttuu syöttiin.

    Äänestä

  • (.)Y(.) kirjoitti:

    Voipi käyttää myös hyväkseen, tuo
    nimeämäsi.. "pyhä Vaimo" ja yllättää miehensä,
    ehdottamalla itse estottomampaa sex- laiffii.. ;))

    Mitä veikkaat?.. Kuin käy.. ;)
    Sanooko ukko?.. Ei käy.. vai käy..
    heti kiinni tarjoukseen?.. ;)

    mitään estotonta "sex-laiffia" Pyhän Vaimon taholta. Hän nimittäin uskottelee itselleen, että Pyhä Vaimo on sellaisten juttujen yläpuolella. Hän uskoo vakaasti Vaimon ajattelevan, että sexuaalinen kanssakäyminen on tarpeen vain lastentekoa varten. Nykymies rakastelee velvollisuudentuntoisesti Pyhää Vaimoaan muutaman kerran vuodessa, aina selvin päin, jotta kontrolli säilyy. Fantasioistaan hän kertoo vain Salarakkaalleen ja myös toteuttaa niitä tämän kanssa estoitta. Hän on hionut parisuhteen kotona sellaiseksi, että Pyhä Vaimo on itsekin alkanut ajatella, että 40 -vuoden kypsässä iässä "elämällä on paljon muita tärkeämpiä arvoja, kuin seksi".

    Äänestä

  • edes halua kirjoitti:

    Asuu ite karkkikaupassa ja lähtee kioskilla käymään, et saapi namuja.. ;)
    Tai, itse helkutin estoinen...

    Äänestä

  • edes halua kirjoitti:

    mitään estotonta "sex-laiffia" Pyhän Vaimon taholta. Hän nimittäin uskottelee itselleen, että Pyhä Vaimo on sellaisten juttujen yläpuolella. Hän uskoo vakaasti Vaimon ajattelevan, että sexuaalinen kanssakäyminen on tarpeen vain lastentekoa varten. Nykymies rakastelee velvollisuudentuntoisesti Pyhää Vaimoaan muutaman kerran vuodessa, aina selvin päin, jotta kontrolli säilyy. Fantasioistaan hän kertoo vain Salarakkaalleen ja myös toteuttaa niitä tämän kanssa estoitta. Hän on hionut parisuhteen kotona sellaiseksi, että Pyhä Vaimo on itsekin alkanut ajatella, että 40 -vuoden kypsässä iässä "elämällä on paljon muita tärkeämpiä arvoja, kuin seksi".

    Homma kuitenkin loppu. Hyvä, että loppui! Oli täysin koukussa tekstareihin, joita vaihdoimme päivittäin. Salarakkaani oli aina tien päällä. Hänen oli työnsä puolesta aina matkustettava ympäri Suomenniemeä työn vuoksi. Hän piti perhettään suuressa arvossa ja sitä sosiaalista elämää, josta perhe nautti. Hän suuttui, kun en enää ollut valmis jatkamaan suhdettamme entisin ehdoin. Joku kertoi hänelle, että olin käyttäytynyt sopimattomasti jossakin tilaisuudessa, jossa myös Pyhä Vaino oli mukana. Tuo Joku oli tietysti Pyhä Vaimo itse. Hän oli kuitenkin Naisen Vaistollaan aavistellut jotakin. Joten hän päätti murskata kilpailijansa levittämällä perättömiä juoruja kilpailijastaan. Vaikka hän tiesi sisimmäässään, miten asia oli, niin silti hän halusi tuomita vain tuon toisen osapuolen. Hän elää valheessa, jonka itse on sallinut puolisolleen. Puoliso ei tänä päivänä ole hänelle uskollinen. Päin vastoin. Nykymies hyväksikäyttää yhtiönsä nuoria assareita antamalla ymmärtää, että voi jotenkin vaikuttaa heidän tuleviin sijoittumissin yhtiössä. Nykymies uupui salasuhteeseensa, kun Vaimo päätti, että nyt perhe muuttaa upeanpaan asuntoon. Se vaati Nykymieheltä reissutyön lisäksi suurta panostusta niin rahallisesti kuin myös ajallisesti. Nykymies on aina selvinnyt läheltä piti -tilanteista vakuuttamalla vaimolleen, että vastapuoli tarjosi hänelle seksiä, josta hän tietyti kieltäytyi. Hah, haa. Mutta vaimo on valmis ummistamaan silmänsä ja uskomaan häntä, sillä siinä suhteessa tärkeintä on Ulospäin Näkyminen Hyvin Toimeen Tulevina Kansalaisina. Vaikka sama kaava toistuu vuodesta toiseen, Vaimo aina vaan hyväksyy. Hei! Ukkonsa on vatsakas ja puhevikainen surkimus. Miksi ihmeessä naiset Häntä jahtaisivat?

    Äänestä

  • olin joskus kirjoitti:

    Rakastaa, kärsii ja unohtaa.. ;)
    Kaiken...

    Äänestä

Kun en oo alunperinkään ymmärtänyt mikä on sellainen salarakas joka pienissä bikineissä poseeraa joka juorulehden kannessa????

Äänestä
  • Millä tavalla juttu alkoi? Jatkuuko yhä vai loppuiko? Jos, niin mihin juttu lopahti?
    Olisi mielenkiintoista tietää ihan vertailun vuoksi.

    Äänestä

  • salainen suhde? kirjoitti:

    Millä tavalla juttu alkoi? Jatkuuko yhä vai loppuiko? Jos, niin mihin juttu lopahti?
    Olisi mielenkiintoista tietää ihan vertailun vuoksi.

    Lopahti???

    Äänestä

sanottiin ennen.
Nyt, kun 25 000 000 ihmistä on jo kuollut AIDSiin ja saman verran on kuolemaisillaan, paljon HIV-lapsia orpokodeissa, kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet...

25 miljoonaa! Luonto potkaisee takaisin tappamalla AIDSiin silloin kun nykymeno on viinaa, pornoa, naintia holtittomasti...

Mikä on lastemme tulevaisuus?

Kuolemantuomio on luonnon rangaistus nykymenoon.

Suomen lähialueilla Virossa ja Venäjällä ovat HIV-tartunnat tuplaantuneet neljässä vuodessa, eli leviäminen on nopeinta maailmassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

*** kirjoitti:

Vieläkö aiheesta joku jaksaisi keskustella, vai onko aihe kaluttu jo loppuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu