Vime aikojen sato

25 miljoonaa ihmistä on jo kuollut AIDSiin, ja sairastuneita on lisäksi vielä saman verran.
7362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pikkupoikana kuulin lääkärin kertovan, että se on osoitettu selvästi, ketä Jumala rakasta, kun flunswsaan ei ole lääkettä, mutta kaikkiin sukupuolitauteihin on.
Nyt on tämäkin sääntö kumottu eikä iloisiin antajiin voikaan luottaa!

Äänestä

AIDS on onneksi vielä sellainen tauti, joka ei tartu kuten flunssa. Joku harva tietysti voi sen vahingossa saada, hoitohenkilökunta, verensiirrossa jne. Mutta suurin osa on itsehankittuja. En oikein jaksa heitä sääliä, pysyisivät toisistaan viiden metrin päässä, ei tulisi Aidsia eikä eitoivottuja lapsia. Laitettaisiin terveydenhoitoon menevät varat sellaisille, jotka ovat sairastuneet ilman omaa syytään!

Äänestä
  • luonto antaa takaisin.
    ei voi mitä vaan tehdä ilman rangaistusta, vaikka niin on vähän aikaa luultukin.

    Äänestä

  • Miljoonat hiv-positiiviset äidit ovat tartuttaneet vauvansa hiviin Afrikassa. On todella kyynistä väittää, että hiv ja aids ovat siellä ns. itsehankittuja tauteja.
    Kun Etelä-Afrikan presidenttikin on niin valistumaton, että kielsi hiv-lääkityksen, niin on viisainta, että me länsimaissa pidättäydymme päivittelemästä kansan sairastumista.

    Kuinkahan paljon aids-orpoja siellä mahtaakaan olla ainoana hoitajanaan isoäiti, joka ennen aidsin aikaa jo oli jäänyt leskeksi.
    Miehethän aidsin maaseuduille toivat oltuaan kuukausia matkojen päässä kotoaan kaupungeissa työn perässä.

    Valistaa ei ole saanut.

    Kai sielläkin jo on asenteet muuttumassa eikä sairaita enää pidetä kirottuina. Tuomitsemisella tuskin eteenpäin aidskysymyksessä päästään.

    Äänestä

  • Afrikan orvot kirjoitti:

    Miljoonat hiv-positiiviset äidit ovat tartuttaneet vauvansa hiviin Afrikassa. On todella kyynistä väittää, että hiv ja aids ovat siellä ns. itsehankittuja tauteja.
    Kun Etelä-Afrikan presidenttikin on niin valistumaton, että kielsi hiv-lääkityksen, niin on viisainta, että me länsimaissa pidättäydymme päivittelemästä kansan sairastumista.

    Kuinkahan paljon aids-orpoja siellä mahtaakaan olla ainoana hoitajanaan isoäiti, joka ennen aidsin aikaa jo oli jäänyt leskeksi.
    Miehethän aidsin maaseuduille toivat oltuaan kuukausia matkojen päässä kotoaan kaupungeissa työn perässä.

    Valistaa ei ole saanut.

    Kai sielläkin jo on asenteet muuttumassa eikä sairaita enää pidetä kirottuina. Tuomitsemisella tuskin eteenpäin aidskysymyksessä päästään.

    ne äijät, jotka käyvät Virosta tai Venäjältä hakemassa "tuliaiset" vaimolleen.

    Tauti ja taudit ovat siellä tuplaantuneet neljässä vuodessa, eli vauhti HIVin leviämisessä Suomen lähialueilla on maailman nopeinta Afikan lisäksi.

    Hyvä, että puhut asiasta!

    Se aivan yleisesti torjutaan: ei minulle, ei lapsilleni tapahdu niin pahaa... Mutta HIV ei alkuun anna mitään oireita, voi mennä vuosikausia, ennenkuin oireet alkavat.

    Äänestä

  • Jos luit lehdestä kiinalaislasten katoamisesta Ruotsissa - sitä tapahtuu koko Euroopassa. Ei yksin kiinalaisia vaan köyhistä maista "kotiapulaiseksi" tuotettuja tyttöjä, joista sitten tehdään ilotyttöjö. Ensimmäinen vastaanpanija ryhmästä hakstaan henkihieveriin tai hengiltä ja lopuille kerrotaan mitä seuraa jolleivat tottele tai menevät poliisin puheille.
    Oma vika!

    Äänestä

  • voimme tuomita kirjoitti:

    ne äijät, jotka käyvät Virosta tai Venäjältä hakemassa "tuliaiset" vaimolleen.

    Tauti ja taudit ovat siellä tuplaantuneet neljässä vuodessa, eli vauhti HIVin leviämisessä Suomen lähialueilla on maailman nopeinta Afikan lisäksi.

    Hyvä, että puhut asiasta!

    Se aivan yleisesti torjutaan: ei minulle, ei lapsilleni tapahdu niin pahaa... Mutta HIV ei alkuun anna mitään oireita, voi mennä vuosikausia, ennenkuin oireet alkavat.

    Ne äijät voidaan tuomita, vaikka eivät tuo aidsiakaan välttämättä.
    Ala-arvoista käytöstähän se on. Ilmeisesti aikaisempina aikoina yhteisöllä on ollut tiukempi kontrolli ihmisten yli. Silloin sanottiin paheksuen, että ihmisiä holhotaan.
    Nyt, kun on vähän höllätty ohjaksia, ei vastuuta olekaan, vaan sitä mennään kuin vuohipukit naapurin kaalimaalle.

    Sieltä tuodaan sitten se hankittu tauti, mutta ei pidä tuomita vaimoa, joka on turvaton tartunnalle.
    Ei hän voi ajatella SELLAISTA ukkokullastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


noin kirjoitti:

25 miljoonaa ihmistä on jo kuollut AIDSiin, ja sairastuneita on lisäksi vielä saman verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu