Haluaisin tietää milloin hirven metsästys loppuu tänä syksynä. Haluaisin jo mennä koirani kanssa tutulle luontopolulle mutta siellä ei voi liikkua hirvenmetsästyksen aikaan. Jos joku viitsii kertoa minulle niin olisin kiitollinen.
koska loppuu
Nöpi
71389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On viimeinen metsästyspäivä hirvelle. Mutta koitapa kysellä paikalliselta seuralta tarkemmin. Jos heillä on luvat loppu, homma on loppu. Aina kannattaa jutella naapurien kanssa paikallisista asioista. Ole yhteydessä porukkaan, he mielellään kertovat millä alueella operoivat. Ja kertovat kyllä sinulle, milloin sinne polulle ei voi mennä. Luulisin, että kytketyn koiran kanssa aina heidän puolestaan.
Kiitos vastauksestasi. Menen koirani kanssa vasta sitten 15.12 metsään. Ainakin viime viikonloppuna olivat siellä luontopolun suunnalla metsästämässä, eli luultavasti luvat ei vielä loppu. Pidän koiraani irti metsässä ja siksi en mene häiritsemään metsästystä ja vielä myös siksi, että koirallani on juoksuaika. Mahtaisi urosharmailta jäädä hirvi haukkumatta...
kellä loppuu kellä ei.Omalla luvalla saa mielestäni metsästää läpi vuoden?
Omalla luvalla saa metsästää vai omistamallaan maalla sitä riistaa jonka metsäsästys on silloin sallittua. Toisen maalla metsästys vaatii aina maanomistajan luvan.
Antavatko / myyvätkö halvalla metsästäjät mielellään esim hirven luita tällaiselle koiranomistajalle joka syöttää koiralleen barf ruokaa eli luut ja lihat raakana? Olisi hyvä saada ruokavalioon vaihtelua myös vaikka hirven luilla. Ajattelin et jos ne on ikäänkuin hukkatavaraa sit kun lihat hirvestä kerätty talteen. Voisin sitten kysellä luita yhdeltä puolitutulta "hirvimieheltä".
Meillä ainakin jää usein roipetta yli oman tarpeen kannattaa kysästä. Ainakin meillä päin ollaan avoimia kaikkia kohtaan, ei olla ns. sisään lämpiävä seura.
Otappa yhteyttä seuraan. Minull esim. on tällä hetkellä kasa lihaisia luita liiterissä, joista joutaisi.