jokaiselle lukion aloittavalle läppärin, uutisoi perjantain Iltis. Mihin merkkiin ja miten tehokkaaseen laitteeseen mahtavat päätyä.
Kunnat tuntuvat ostavan paljon virastoihinsa ja kouluillensa Fujitsu Siemensiä ainakin pöytäkoneiksi. Joutsan lukiolaiset saavat jutun mukaan lunastaa kannettavan omaksi pienellä summalla kolmen vuoden jälkeen. Sanokaapa viisaat, kuinka pitkä on tänä päivänä kannettavan elinkaari.
Kunnat tuntuvat ostavan paljon virastoihinsa ja kouluillensa Fujitsu Siemensiä ainakin pöytäkoneiksi. Joutsan lukiolaiset saavat jutun mukaan lunastaa kannettavan omaksi pienellä summalla kolmen vuoden jälkeen. Sanokaapa viisaat, kuinka pitkä on tänä päivänä kannettavan elinkaari.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ymmärrettänee käyttökelpoisuutena ja nykyaikaisella kannettavalla pärjäilee enemmän kuin kymmenen vuotta nykyisenkaltaisissa tehtävissä, sillä kapasiteetti tai teho-ongelmia tuskin tulee. Mitä tulee komponenttien kestämiseen, niin mekaanisilla osilla on toki omat rajansa, mutta harvempi harjoittaa esim. kannettavan polttavalla DVD asemalla työkseen "warettamista". Voi tosin olla ettei kunnan läppäreihin kuulu polttava DVD, tai erillinen näytönohjain, tai ainakaan viimemainittu, koska se on jo kustannuskysymys eikä liene perusteltua opiskelunkaan kannalta;-)
>nykyaikaisella kannettavalla pärjäilee enemmän kuin kymmenen vuotta nykyisenkaltaisissa tehtävissä, sillä kapasiteetti tai teho-ongelmia tuskin tulee.
Mikä tahansa tietokone toimii periaatteessa ikuisesti, kunhan kuluvat osat vaihdetaan, sillä käyttiksellä ja niillä ohjelmilla joilla se on uutenakin toiminut. Mitä tekemistä tällä on käytännön elämän kanssa on sitten ihan toinen juttu.
Sulla on varmaan paljonkin esimerkkejä ihmisistä jotka "pärjäilevät" nyt, vuonna 2005, vuoden 1994 tai vanhemmilla läppäreillä. Intternettikin on yhtä juhlaa, kun sivut ei aukea.
fakkiutumiselta moisen väittäminen, sillä yli kymmenen vuotta taaksepäin tapahtui lähinnä raskaaseen grafiikkaan siirtyminen ja kun se nyt on tehty ja kellotaajuudet ja tehot ja kapasiteetit ovat sitä tasoa ettei sen lisääminen enää vaikuta vanhenemiseen koska tas sovellukset ja järjestelmät alkavat jopa kevenemään.
Kuten olen tullut maininneeksi itselläni on 14 vuotias läppäri, jopa viileämpi kuin mäccisi, senaikaista "huippua" Canon yhdistettynä tulostimeen, hinta silloin 16000mk PCMCIA verkkokortilla, 25Mhz 4megaa rammia mahdollista lisätä 8megaan, kova 120megaa ja värinäyttö 8tuumaa, win 3.1.
Silloin se jäi vuodessa kehityksen jalkoihin, seuraava malli siitäkin, tosin samassa oli scannerikin oli jotain 30000mk ja 125Mhz, tosin se enää juuri myynyt, oli sen verran hintava, mutta siinä pyöri jo win 95 jne.
Mutta Linux pyörii jo kivasti kymmenen vuotta vanhoissa masinoissa. Ja sivut aukeaa...
>järjestelmät alkavat jopa kevenemään.
Tarkoitatko kenties Windows Vistaa?:D
Esim joku hyvä merkki saattaapa kestää 8 kin vuotta taas halvin ja huonoin reilut 3 vuotta .Elinkaari on 3 vuotta - 12 vuotta voi olla nemmänkin kuin 12v...
Hyvät merkit VAIN HP,Toshiba,Apple.
kovinkin laajasti?