Totuus

New born christ

Kaikki ovat luojan luomia ja tasa-arvoisia. Vatikaani on kaikessa viisaudessaan naittanut ihmisen koiralle. Me olemme ihmisiä. Koirat eivät rakastele. Ei voida vetää mitään yhtenevyyksiä, koska ihminen ei ole eläin niinkuin nykyään kuvitellaan. Eläimen ruumiissa oleva ihmisen sielu tekee meistä erilaisen. Kykenemme hyvään ja pahaan. Tekemään valintoja.

Jokainen mies on mennyt miesrakkausfantasiaan ja nauttinut siitä. Tämä siksi, jotta olisimme kaikki tasa-arvoisia. Lokeroivat "fägäri" yms. sanat on keksitty ihmisten ylpeyden ja toisten alaspäinkatsomisen palvelemiseksi. Todennäköisesti papeilla on ollut jotain zoophilismi himoja halutessaan tuomita miesrakkauden joka on taivaan lahja ihmiskunnalle. Tämä vain siksi että voisivat halveksua edes joitakuita.

Pyhä Pietari oli mies rakastaja ja Jeesuksen läheisin opetuslapsi. Äärettömän hieno ja karski mies. EI TODELLAKAAN MIKÄÄN PIKKUTYTTÖ!!
Olkaa ylpeitä itsestänne!

Olen muuten hetero, mutten sillä itseäni tituuleeraa koska aina kun sen teen huomaan etten aivan olekaan.

Ennen vihasin miesrakkautta yli kaiken. Nyt arvostan kaikkea rakkautta. Vain se on tärkeää. Vihaan oikeaa pahuutta täst edes. Ja voin todella hyvin.

Se joka teitä pilkkaa eniten, kärsii itse eniten omasta ivastaan. Ei tarvitse pilkata ellei pelkää.
Tämä on hyvä pitää mielessä. Ei tarvitse pelätä eikä kärsiä pahuudesta kun on oikeamielinen.    

PS. Sama pätee naisrakkauteen.

11

935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peace and love!

      "Ei voi valita kehen rakastuu" jne.! Mukavampaahan se on elää sovussa kuin kiistellä mielipide-asioista koko ajan. Tietty jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen kunhan ei nyt sorru henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan tuodakseen mielipiteensä esille väärällä tavalla. Rauhaisaa elämänjatkoa vaan kaikille!

    • Totuuksia

      Suuntautuminen ja sukupuoli ovat puhtaasti sielullisia ominaisuuksia. On yritetty etsiä kaikenlaisia syitä, jotka ovat itseasiassa vain seurauksia siitä. Miestä ei ole tehty naiseksi yms. hevonpaskaa mitä nykyään kuvitellaan. Itse asiassa kaikkein karskeimmat miehet ovat yleensä enemmän miesrakastajia.

      Eheytys on ainoastaan silloin tarpeen kun seksuaalisuus alkaa poiketa sielullisesta kannasta. Näin saattaa tapahtua, jos ihminen alkaa tuntemaan itsensä ei halutuksi vastakkaisen sukupuolen silmissä tai jos yksilö lankeaa narsismiin. Molemmat perikadot ovat parannettavissa myönteisillä kokemuksilla ja pidättäytymisellä.

      Uudesta testamentista on 1/6 enää totta. Loput on muutettu palvelemaan tekopyhyyttä ja ylemmyydentuntoa. Paheita jotka pedofiliaan langennut on itselleen suonut saadakseen olla edelleen Jumalan silmissä muita parempi, vaikka he ovat itseasiassa juuri sitä alinta kastia. Mitkään riitit ja loitsut eivät auta, jos sydän on mätä. Luterilainen suunta on oikein, mutta siinäkin on paljon parannettavaa.

      Onhan tämä aivan hullua että uskon näin, mutta elämäni onkin ollut sangen merkillistä.
      Levittäkää tätä sanomaa jokaiselle seksuaalis aiheiselle saitille minun nimelläni. Kaikilla kielillä. Tämä on ylhäältä saatu totuus. Ainakin niin vakaasti uskon, vaikka välillä naurankin koko tilanteeni absurdiulle.

    • hyväksyn

      kyllä, jos eläintä kohdellaan rakkaudella. Synti oli siinä etteivät papit hyväksyneet itseään sellaisina kuin olivat. Luojan luomia kaikki. Rakkauden välineitä.

      • Zoophlian

        Jumala ei luo homoja


      • sinä
        Zoophlian kirjoitti:

        Jumala ei luo homoja

        tiedät? Kerro minulle. Haluan tietää totuuden. Taidat kuunnella pirua Jumalan sijaan. Tiedän että piru käskee sinua vihaamaan itseäsi "kunnian" nimissä. Lopeta.


      • Zoophlian
        sinä kirjoitti:

        tiedät? Kerro minulle. Haluan tietää totuuden. Taidat kuunnella pirua Jumalan sijaan. Tiedän että piru käskee sinua vihaamaan itseäsi "kunnian" nimissä. Lopeta.

        hommoseksuaalisuus on Valinta, ja sitä Jumala ei siis luonut.


    • Siiinäkään

      mitään jos iso mies tuntee itsensä pikkutytöksi. Näin tapahtuu vain jotta kulttuurimme olisi mielenkiintoisempaa. Transseksuaalit ovat taivaan lahja. Uskomattoman monet janoaavat heitä seksuaalisesti, mutta silti tekevät synnin ilmaistessaan vihaansa heitä kohtaan.

      Olkaa mitä olette ja ylpeitä siitä. Teitä salaisesti janotaan, koska olette seksuaalisuuden kulminaatio. Kaikki elementit yhdessä pakkauksessa.

      F->M ovat yhtä tärkeitä, mutta koska he ovat hyväksytympiä eivät he saa samanlaista ihailua osakseen.

    • TS-nainen

      Sanasi liikuttivat minua oikeasti. Uskon, että sinua todella on kosketettu Ylhäältä.

      Mitä transasioihin tulee, on hyvä muistaa, että enimmältään kyse on paljosta muustakin kuin seksuaalisuudesta. (Toki homoudessa myös.) Henkinen tai fyysinen anrogynia muistuttaa mielestäni myös universaalista ihmisyydestä, siitä, että sukupuoli on ensi sijassa maallinen ominaisuus.

      Tässä(kin) osuit suoraan asian ytimeen:

      "Se joka teitä pilkkaa eniten, kärsii itse eniten omasta ivastaan. Ei tarvitse pilkata ellei pelkää."

      Vuosikymmenet olen häilynyt agnostismin ja varovaisen uskon välillä. Nyt on taas helpompi luottaa Korkeimpaan. Kiitos.

      • tarvis

        se pilkkaamista jos sanoo homoutta ja transvetismiä poikkeavaksi? Eikö se sitä juuri ole?


      • dinde
        tarvis kirjoitti:

        se pilkkaamista jos sanoo homoutta ja transvetismiä poikkeavaksi? Eikö se sitä juuri ole?

        Näillä runsailla argumenteillasi myös heterous on poikkeavuus, niinku täältä vinkkelistä katsottuna. :) Mutta, ymmärtääkseni tällä palstalla ei ole tarkoitus selvittää tätä vaan keskustella uskon ja homoseksuaalisuuden yhteentörmäyksistä heteroenemmistöisessä yhteiskunnassa.


      • tarvis
        dinde kirjoitti:

        Näillä runsailla argumenteillasi myös heterous on poikkeavuus, niinku täältä vinkkelistä katsottuna. :) Mutta, ymmärtääkseni tällä palstalla ei ole tarkoitus selvittää tätä vaan keskustella uskon ja homoseksuaalisuuden yhteentörmäyksistä heteroenemmistöisessä yhteiskunnassa.

        että ei kait asioista puhuminen ja oman mielipiteen kertominen ole pilkkaamista. Ei kait sitä aina ole puolesta tai vastaan voi kait olla puolueeton...miten sanois analysoija vaikka tällaiset asiat koskee oikeestaan kaikkia...vai olisko just sen takia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6114
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4802
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3055
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      2873
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1077
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1039
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe