Kärsin kesällä pitkään virtsaputkentulehduksesta. Vasta kolmas lääkekuuri auttoi.
Oireet olivat tuskainen kirvely ja jatkuva pissallakäyminen. Samaan aikaan vaivasi myös hiivatulehdus, aiheuttaen kutinaa ja runsasta valkovuotoa. Diflucania olen ottanut muutaman kerran, tuntuu auttavan, mutta uusii.
Ab-kuurin loppumisesta on nyt kolme kk, mutta oireet jatkuvat (eivät aivan niin pahana kuin akuuteimman vaiheen aikana, mutta ilkeinä silti). Tänä aikana on pissa seulottu kolmesti ja tehty viljely, kaikki negatiivistä. Se aikaisempi tulehdus (jolloin näkyi näissä testeissä) on siis voitettu. Minkä HELVETIN takia nämä pireet vain ovat ja pysyvät? Voiko hiiva aiheuttaa nämä? Voiko mekaanisella rasituksella, siis yhdynnällä tms. olla sama vaikutus? Virtsaputki/rakko on katkuvasti ärtyneen tuntuinen.
Alan olla aika loppu. Aina kirvelee ja sattuu ja sen takia myös välillä karkailee muutama tippa.
Lääkäri on lähinnä leimannut minut luulosairaaksi, nyt ensi viikolla on aika uudelle.
Mutta kokemuksia kaipaisin?
Voiko hiivan oireet olla samat kuin pissiitissä?
14
3263
Vastaukset
- kokemuksia
voivat olla samat. Itselläni on hiivan kanssa ollut ongelmia, yhdessä vaiheessa vajaan vuoden verran kärsin, eivätkä lääkärit oikeen ottaneet tosissaan. Näytteissä hiivaa ei paljon ollut, mutta tuskat olivat todelliset. Tiedän, että se on todella rasittavaa, ja vaikuttaa jaksamiseen ja mielenlaatuun. Itselläni auttoi lopulta vaihtoehto, että jätin pillerit joksikin aikaa. Joillakinhan ne aiheuttavat jopa kroonisen hiivatulehduksen. Jos ette käytä kondomia ja sinulla on vakikumppani, on hiiva todennäk. myös kumppanilla. Joten ehkä auttaisi, jos kumpikin hoitaisitte sen. On myös suun kautta otettavia lääkkeitä, jotka ainakin itselleni ovat toimineet paremmin, koska ulkoisesti käytettävät vain ärsyttävät herkkää ihoa entisestään, ja miehellehän se on helppo napata yksi pilleri suuhun. Itse pääsin kiusasta kuitenkin eroon. Kyllä se siitä!:)
- ei jaksaisi enää
Kiitos, tämäkin tieto auttoi kummasti.
Pillereitä en voi jättää hormonihäiriöiden vuoksi pois, mutta merkkiä olen kokeillut vaihtaa. Sen vaikutuksesta ei ole vielä tietoa. Hiivalääkkeistä käytän nimenomaan suun kautta otettavaa ja myös miestä on hoidettu... toivottavasti tämä tästä. - kandipaatti
ei jaksaisi enää kirjoitti:
Kiitos, tämäkin tieto auttoi kummasti.
Pillereitä en voi jättää hormonihäiriöiden vuoksi pois, mutta merkkiä olen kokeillut vaihtaa. Sen vaikutuksesta ei ole vielä tietoa. Hiivalääkkeistä käytän nimenomaan suun kautta otettavaa ja myös miestä on hoidettu... toivottavasti tämä tästä.Itsellä oli hiiva todellinen ongelma. Ilmeisesti emättimeni vaatii enemmän estrogeenia kuin pillereistä sain. Käytin emättimeen laitettavaa estrogeenitablettia ja hiiva loppui siihen. Nyt rengas käytössä, eikä hiivaa ole. Toisaalta hiiva voi myös tykätä estrogeenista.
Klamydia tai papilloomavirus tulevat ekana mieleen erotusdiagnoosina ja sitten muut emätintulehdukset, bakteerivaginoosi tai liian hapan emätin.
- ei jaksaisi enää
Kävin lääkärillä tänään. Oli oikein mukavan tuntuinen nainen! Epäili syyksi pillereitä ja merkkiä on vaihsettu sellaiseen, mitä olen käyttänyt ja silloin aikanaan sopinut. Saion myös lähetteen papalle keskiviikoksi, selviää sitten onko kyseessä tosiaan normaali hiiva vai jotain eksoottisempaa.
Klamydia on negatiivinen.- aasi
itsellä ollut kanssa vastaavis vaivoja, virtsatulehduksien jälkeen hiivat vaan jatkuivat (jatkuvat edelleen) ja kirvely oli kamala! Eräs fiksuakin fiksumpi lääkäri sanoi että minulla on kondylooma ja tottakai häntä uskoen käytin todella voimakkaita voiteita, mikä eiheutti sen että limakalvojen pinta hajosi kokonaan ja kivut vaan pahenivat....Onneksi pääsin gynelle joka sanoi että limakalvot olleet vaan niin kuivat koko ajan hiivatulehdusten vuoksi että on tuntunut kirvelyä ja että ei ole mitään kondyloomaa...Olen saanut lääkkeeksi erilaisia estrogeenipuikkoja ja voiteita ja hiivan estolääkityksen, tuntuu vaan että ei ole paskankaan hyötyä mistään!Olen myös syönyt erilaisia luontaistuotteita, eroa ei ole huomannut...tätä jo jatkunut yli vuoden ja alkaa keinot olemaan vähissä!Pillereitä en käytä koska ne n.3 vuotta sitten aiheuttivat haluttomuutta ja limakalvojen kuivumisen ja lopetin syömisen. Seksiä ei pysty nykyään harrastamaan kun mistään ei ole apua...Tämä rikkoo ihmismielen, onneksi on sentään ymmärtäväinen poikaystävä 8( Onko kellään vastaavia kokemuksia??
- Saman kokenut
aasi kirjoitti:

Voisiko olla, että lääkkeet ei auta, koska hiivaa on muuallakin kehossa. Suolistohiiva aiheuttaa hiivatulehduksia emättimeen ja oirehtii myös virtsateissä. Siihen ei auta tavalliset emättimeen tarkoitetut hiivalääkkeet, itselläni tilanne helpotti vasta totaalinen ruokavaliomuutos. Onko sinulla "aasi" muita vaivoja? Esim. vatsavaivoja, ihottumaa, väsymystä, kielen valkoista katetta tai hiustenlähtöä?
- aasi
Saman kokenut kirjoitti:

ole ollut vatsavaivoja, eikä ihottumia tms. Olen syönyt yhden kuurin elimistön hiivanpoistajatabuja tässä jokin aika sitten, en tiedä onko ollut apua...Uskaltauduin harrastamaan seksiä, pitää nyt katsella miten alkaa oireilemaan, toivottavasti ei ollenkaan *peukut pystyssä* Mitä tuon ruokavalion suhteen pitäisi sitten muuttaa??

Ruokavaliosta pitäisi karsia kokonaan pois sokerit, suomalaiset jauhot ja hiivaa sisältävät ruoat ja juomat. Myös pastat, riisit ja peruna on kiellettyjen listalla. Jos tauti on päässyt pahaksi, niin lista niistä ruoista joita saa syödä, karsiutuu todella suppeaksi. Vasta kun hiiva saadaan elimistöstä poistetuksi, voi pikkuhiljaa laajentaa ruokavaliotaan.

Niin nuitten mukaan pitäisi siis lopettaa syöminen kokonaan tai vaan popsia pelkkiä vihanneksia ja hedelmiä?En kyllä itse kykene kehittämään ruokavaliota joka ei sisällä mitään noista ja silti pitäisi nälän poissa...hankalaa
8( - Saman kokenut

8(Eihän se mukavaa ole kun joutuu jättämään kaikki herkut pois, mutta itselläni olo ja yleiskunto parani niin merkittävästi, että ei ole kaduttanut. Nyt olen hiljakseen alkanut siirtyä normaaliin ruokavalioon, kun hiiva on saatu taltutettua. Ei ruokavaliota eliniäksi tarvitse muuttaa, vaan siksi aikaa kunnes hiiva on saatu tapettua.
Kannattaa kuitenkin käydä ekaksi hiivakokeessa (otetaan ulostenäytteestä), varmistaakseen että kyseessä tosiaan on hiiva, jottei tarvitse turhaan ruokaremonttia tehdä. - aasi
Saman kokenut kirjoitti:
Eihän se mukavaa ole kun joutuu jättämään kaikki herkut pois, mutta itselläni olo ja yleiskunto parani niin merkittävästi, että ei ole kaduttanut. Nyt olen hiljakseen alkanut siirtyä normaaliin ruokavalioon, kun hiiva on saatu taltutettua. Ei ruokavaliota eliniäksi tarvitse muuttaa, vaan siksi aikaa kunnes hiiva on saatu tapettua.
Kannattaa kuitenkin käydä ekaksi hiivakokeessa (otetaan ulostenäytteestä), varmistaakseen että kyseessä tosiaan on hiiva, jottei tarvitse turhaan ruokaremonttia tehdä.ole tullut pahemmin herkuteltua, tarkoitin vaan jos perunat ja makaroonitkin yms pitää jättää pois...sokeria en juurikaan käytä ja juon paljon gefiluspiimää, mikä kuulemani mukaan pitäisi auttaa, mutta juups, kai pitää vaan sinnitellä...lääkäriin meneminen on täälläpäin aika vaikeeta varsinkin jos tahtoo varata ajan. Yksityisellä eivät tunnu tietävän mitään (gynekologilla käynyt) ja nämä päivystyksen lääkärit ovat lähinnä saaneet vaan pahaa aikaan
8( Ajattelin jatkaa luontaistuotteiden kokeilemista, jos vaikka nuo limakalvot alkaisivat vaikuttamaan normaaleilta (kuivat kuin tuohikontti) nii ei ehkä hiivaakaan enään tulisi. Olisiko hyviä vinkkejä joistain keinoista millä siihen voisi vaikuttaa??Lääkäreiden tuputtamista estrogeeneistä ei ole ollut huomattavaa apua...On tämä elämä vähän kehnoa kun 26 vuotiaalla jo paikat kuivana ja kutisevina ihan kuin vaihdevuotisella 8) - auttaa
aasi kirjoitti:
ole tullut pahemmin herkuteltua, tarkoitin vaan jos perunat ja makaroonitkin yms pitää jättää pois...sokeria en juurikaan käytä ja juon paljon gefiluspiimää, mikä kuulemani mukaan pitäisi auttaa, mutta juups, kai pitää vaan sinnitellä...lääkäriin meneminen on täälläpäin aika vaikeeta varsinkin jos tahtoo varata ajan. Yksityisellä eivät tunnu tietävän mitään (gynekologilla käynyt) ja nämä päivystyksen lääkärit ovat lähinnä saaneet vaan pahaa aikaan
8( Ajattelin jatkaa luontaistuotteiden kokeilemista, jos vaikka nuo limakalvot alkaisivat vaikuttamaan normaaleilta (kuivat kuin tuohikontti) nii ei ehkä hiivaakaan enään tulisi. Olisiko hyviä vinkkejä joistain keinoista millä siihen voisi vaikuttaa??Lääkäreiden tuputtamista estrogeeneistä ei ole ollut huomattavaa apua...On tämä elämä vähän kehnoa kun 26 vuotiaalla jo paikat kuivana ja kutisevina ihan kuin vaihdevuotisella 8)kokeile Ceridal intime öljyä,apteekista.Sitä voi käyttää jatkuvasti.Itselleni se tehosi ja lievensi hiivan oireita.
- vulvodynia
Muutama vuosi söin antibioottikuurin ja sain sen seurauksena ulkosynnyttimiin "hiivan", joka ei parantunut millään konstilla (Canestan, Diflucan, maitohappobakteeripuikot, kortisonivoide...). Olo paheni viikko viikolta niin, että lopulta en kirvelyltä ja kutinalta saanut nukutuksikaan kuin 5h yössä. Kolme gynekologia pyöritteli päätään ja yksi ihotautilääkäri ehdotti psykoterapiaa. Yleislääkäriltä sain unilääkkeitä ja lopulta löysin ihanan ihotautilääkärin, joka välittömästi diagnosoi vaivani vulvodyniaksi ja aloitti lääkityksen (Triptyl, käytetään muihinkin hermosärkyihin).
Usein vulvodyniasta puhutaan kosketusarkuutena (tiukat housut, pyöräily, yhdyntä, tamponit etc.) mutta on hyvä tietää, että sillä on myös tällainen muoto.- aloittaja
Oireet ovat toistaiseksi poissa, ainakin nyt näyttää että pillerinvaihdos helpotti... hiivalääkkeitä on varoiksi lääkekaapissa. Hiivasyndroomaa olen miettinyt, mutta muiden oireiden puuttuessa en oikein jaksa uskoa siihen. Syön kyllä ylettömät määrät makeaa, että jos hiivaa olisi kropassa muuallakin, niin se eläisi niin paksusti, että ilmoittelisi itsestään. Saattaahan tuo makeansyönti olla yhtenä syynä näihin emätinongelmiinkin. Myöskään vulvodyniaan en usko, koska yhdyntä ei tee kipeää, ja oireet ovat tosiaan nyt olleet kiltisti kurissa. Kiitos kaikille vastauksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250