Täryjyrä-Primera

Omistin 1996-1999 vuoden -96 mallisen Primera Invitationin, joka oli muuten mainio ja hyvännäköinen perheauto mutta jousitukseltaan pahin täryjyrä mitä maa päällään kantaa. (Sekä edeltävä että seuraava malli olivat selvästi parempia.) Tämä 1995 myyntiin tullut versio löysi joka ikisen hiekanjyvän ja raportoi suoraan persiiseen. Tasaista tietä ei ainakaan Suomesta löytynyt metriäkään. Joustovaroja oli suunnilleen saman verran kuin Formula ykkösissä.

Tuo Primera oli hyvä esimerkki siitä, kuinka yksi täysin pieleen toteutettu osakokonaisuus pystyy pilaamaan hyvän auton niin että koko ajan ajattelee vain järkevää myyntiajankohtaa. Onneksi vehkeen jälleenmyyntiarvo oli erinomainen ja se toki lohdutti. Primeralla ei myöskään viitsinyt ajella turhia ajoja, mikä sekin paransi arvon säilymistä.

Primeran jälkeen hommasin mukavimman mahdollisen auton Englannin kanaalin toiselta rannalta ja johan alkoivat kilometrit maittaa. Luotettavuus on ollut Primeran tasoa eli mainio.

Löytyköhän joku, joka rehellisesti tykkää 95-96-vuosikerran Primerasta?
131374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitä tarkoitat "täryjyrällä"???

Mul ainut vika et se pompottaa hiemaa takaa???...olisiko vanteissa hiukan heittoa ta isit joku muu....mutta ei siinä jousituksessa ole mitään vikaa.....Oiskohan sulla ollu huonot renkaat?? :)

Äänestä
  • sillä kesällä oli alkuperäiset ja talvella uudesta hankkimani Nokialaiset.

    Se miksi "onnistuin" ostamaan tuon esittely-Primeran oli se, että koeajaessani sitä tiet olivat märät ja siten pehmeät. Myöhemmin selvisi, että renkaissa oli jumalattoman vähän painetta, mikä sekin pehmensi kulkua. Kun tiet kuivuivat ja panin paineet normaaleiksi, autosta tuli se täryjyrä.

    Vasta ostettuani kärryn tulin lukeneeksi siitä kirjoitettuja lehtijuttuja, ja esimerkiksi Tuulilasin vertailussa Primera sai surkeat mukavuuspisteet - ihan aiheesta. Erillisjutussa taas todettiin jousituksen koventuneen huomattavasti edellismallista.

    Kiva kuitenkin jos olet tyytyväinen autoon. Ei kai se ole mun vanha..?

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    sillä kesällä oli alkuperäiset ja talvella uudesta hankkimani Nokialaiset.

    Se miksi "onnistuin" ostamaan tuon esittely-Primeran oli se, että koeajaessani sitä tiet olivat märät ja siten pehmeät. Myöhemmin selvisi, että renkaissa oli jumalattoman vähän painetta, mikä sekin pehmensi kulkua. Kun tiet kuivuivat ja panin paineet normaaleiksi, autosta tuli se täryjyrä.

    Vasta ostettuani kärryn tulin lukeneeksi siitä kirjoitettuja lehtijuttuja, ja esimerkiksi Tuulilasin vertailussa Primera sai surkeat mukavuuspisteet - ihan aiheesta. Erillisjutussa taas todettiin jousituksen koventuneen huomattavasti edellismallista.

    Kiva kuitenkin jos olet tyytyväinen autoon. Ei kai se ole mun vanha..?

    Missäs sä olet sen myynyt????

    Äänestä

  • JP kirjoitti:

    Missäs sä olet sen myynyt????

    paikalliseen Toyota-Sitikka -liikkeeseen... ja rekkari alkaa G:llä.

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    paikalliseen Toyota-Sitikka -liikkeeseen... ja rekkari alkaa G:llä.

    Mulla on -96 Invitation kanssa... Enkä ole pitänyt sitä mitenkään erityisen tärynä..?

    Eikös lehdissä ole aika ajoin ollut paljonkin ollut juttua siitä, miten jotkut tietyt renkaat (puhun valmistajasta ja mallista, en koosta välttämättä) eivät sitten niin kertakaikkiaan käy johonkin tiettyyn automalliin? Jospa sun ostamassa erässä on ollut laivasta ulosajettaessa em. kaltaiset gummit? Nythän siitä on jo niin monta vuotta että varmaan jokainen kyseisen vuosimallin omistava on joutunut vaihtamaan siihen renkaat.

    Eli minä voin sanoa rehellisesti pitäväni omasta autostani ainakin ajo-ominaisuuksien perusteella. Ei heilu pahemmin reiluissakaan nopeusrajoituksien ylityksissä motarilla. Vaihteet ovat miinuksta, ne ovat käsittääkseni muissakin kuin omassani jäykähköt ja välillä hankalasti päälle menevät. Samoin laiskahko kone tuon kokoiseen koriin, mutta toisaalta, perheautohan se on.

    Ja vielä rekkareista; eikö saman vuosimallin autoissa ole usein samanlaisia rekkareita? Tietty kirjainsarja kaiketi kertoo aika hyvin auton rekisteröintiajankohdan jos niitä yhtään tuntee. Minä en, mutta välillä sen huomaa..

    Ei taida olla minullakaan siis vanhaa autoasi, väri viininpunainen ja rekkarin alku GBV. Monenkohan autoon täällä nuo "tuntomerkit" käyvät..?

    BTW, onko invitationit aina kakslitraisia vai onko niitä pienemmälläkin koneella?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    GBV oli rekkarin alku, mutta väri vihertävä turkoosi, kovasti naisten mieleen muuten.

    Kuten sanoin, joustoliike tai sen puute oli suunnilleen samanlainen myös Nokian talvirenkailla, joten kumipuolelta ei mitään ekstraselitystä löytyne. Toki, jos olisin joutunut kesärengastamaan auton uudelleen, olisin katsonut testeistä pehmeimmät kelvolliset kesärenkaat ja valinnut ne. Kilometrejä ei kuitenkaan niin paljon tullut kun en viitsinyt ajella piilillä kuin tarpeellisia ajoja.

    Suorituskykyyn olin hyvin tyydyttynyt enkä vaihteistostakaan muista kielteistä. Ajettavuuskin oli ihan hyvä.

    Muistaakseni Invitation-varustelua tarjottiin myös 1,6-nuhapumppuun.

    Mulla on just se nuhapumppu :)...mut olen siihen tyytyväinen!!!

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Mulla on -96 Invitation kanssa... Enkä ole pitänyt sitä mitenkään erityisen tärynä..?

    Eikös lehdissä ole aika ajoin ollut paljonkin ollut juttua siitä, miten jotkut tietyt renkaat (puhun valmistajasta ja mallista, en koosta välttämättä) eivät sitten niin kertakaikkiaan käy johonkin tiettyyn automalliin? Jospa sun ostamassa erässä on ollut laivasta ulosajettaessa em. kaltaiset gummit? Nythän siitä on jo niin monta vuotta että varmaan jokainen kyseisen vuosimallin omistava on joutunut vaihtamaan siihen renkaat.

    Eli minä voin sanoa rehellisesti pitäväni omasta autostani ainakin ajo-ominaisuuksien perusteella. Ei heilu pahemmin reiluissakaan nopeusrajoituksien ylityksissä motarilla. Vaihteet ovat miinuksta, ne ovat käsittääkseni muissakin kuin omassani jäykähköt ja välillä hankalasti päälle menevät. Samoin laiskahko kone tuon kokoiseen koriin, mutta toisaalta, perheautohan se on.

    Ja vielä rekkareista; eikö saman vuosimallin autoissa ole usein samanlaisia rekkareita? Tietty kirjainsarja kaiketi kertoo aika hyvin auton rekisteröintiajankohdan jos niitä yhtään tuntee. Minä en, mutta välillä sen huomaa..

    Ei taida olla minullakaan siis vanhaa autoasi, väri viininpunainen ja rekkarin alku GBV. Monenkohan autoon täällä nuo "tuntomerkit" käyvät..?

    BTW, onko invitationit aina kakslitraisia vai onko niitä pienemmälläkin koneella?

    on

    Äänestä

mitkä?

Ei kai vaan matalaprofiiliset? Itselläni oli aiemmin -95 Primera 70-sarjan renkailla. Täryytyksestä ei tietoakaan, jos vertasi aiempaan ysiykköseen jossa taas oli matalaprofiiliset kumit. Tietynlainen pintakovuus on aina kuulunut Primeran ominaisuuksiin.

Äänestä
  • aluvalssithan ne olivat, joten profiili ei voinut kovin tiukka olla tai pyörät olisivat näyttäneet hassun pieniltä. Alle 65:n ei missään tapauksessa, muistelisin että 70. Vanhoista tietotaulukoistahan tuo vakiokumien koko selviäisi jos viitsisi etsiä lehden vintiltä. Ja ilmiö, siis jatkuva "joustovaraton" täryytys eikä mikään pintakovuus, oli melko tarkkaan samanlainen kesä- ja talvirenkailla.

    Vuonna -91 ajoin Primeraa ensimmäisen kerran, ja muistikuva on yhä että auto oli ajan tasoon verrattuna upea kokonaisuus, hyväkulkuinen, hieno ajettava ja siedettävän mukavakin ainakin talvirenkailla.

    Uuden mallin saavuttua kauppoihin -96 lopussa tein siitä koeajojutun silloiseen työnantajalehteeni, ja kyllähän laite oli valtavasti Invitationia parempi - kuopat vähenivät ainakin puolella - vaikka ei toki mukava sekään.

    Äänestä

Ei voi löytyä, sillä auto on maailman tylsimmän näköinen ja lisäksi hirvittävän surkea ajettavuudeltaan !!!

Äänestä
  • Hei poika, Honda-palsta on siellä H-kirjaimen kohdalla. Täällä keskustellaan Autoista.

    Äänestä

Voin näin naisena rehellisesti pitävän 96-vuoden Invitation primerasta!
Sekä ulkonäöllisesti että ajettavuudesta.
Lisäksi en ole mistään muusta autosta löytänyt yhtä pitkää turvavyötä kuin tästä autosta, turvavyön pituus on kiva asia ainakin lapsiperheille ( Lapsi saadaan etupenkillekin vaivattomasti istuimineen kiinni). Lisäksi autossa on sisällä runsaasti tilaa!
Pientä vikaa on tottakai silloin tällöin, mut toimeen ollaan tultu.
Uudemmankin kyllä huolisin, mutta primera-merkistä en taida luopua! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Repe Ruutikallo kirjoitti:

Omistin 1996-1999 vuoden -96 mallisen Primera Invitationin, joka oli muuten mainio ja hyvännäköinen perheauto mutta jousitukseltaan pahin täryjyrä mitä maa päällään kantaa. (Sekä edeltävä että seuraava malli olivat selvästi parempia.) Tämä 1995 myyntiin tullut versio löysi joka ikisen hiekanjyvän ja raportoi suoraan persiiseen. Tasaista tietä ei ainakaan Suomesta löytynyt metriäkään. Joustovaroja oli suunnilleen saman verran kuin Formula ykkösissä.

Tuo Primera oli hyvä esimerkki siitä, kuinka yksi täysin pieleen toteutettu osakokonaisuus pystyy pilaamaan hyvän auton niin että koko ajan ajattelee vain järkevää myyntiajankohtaa. Onneksi vehkeen jälleenmyyntiarvo oli erinomainen ja se toki lohdutti. Primeralla ei myöskään viitsinyt ajella turhia ajoja, mikä sekin paransi arvon säilymistä.

Primeran jälkeen hommasin mukavimman mahdollisen auton Englannin kanaalin toiselta rannalta ja johan alkoivat kilometrit maittaa. Luotettavuus on ollut Primeran tasoa eli mainio.

Löytyköhän joku, joka rehellisesti tykkää 95-96-vuosikerran Primerasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu