Alkais olla perheenlisäyksen aika, mutta kun ei olla naimisissa vielä niin haluaisin kysyö isyyden tunnustamisesta. Eli miten se tapahtuu ja mitä siellä kysytään? Mitä muita toimenpiteitä kuin sosiaalitoimistossa käynti? Onko se oikeasti niin nöyryyttävää kuin olen kuullut (tyyliin missä asennossa lapsi sai alkunsa)?
isyyden tunnustus
Molla
67513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kauhiaa, meillä ainaki piti pistää vaan nimet paperiin missä tunnustin olevani isä. Ei kannata niitä kauhukertomuksia uskoa.
Huoh! Odotan vielä vakuutteluja muiltakin, mutta kiitos kuitenkin kommentistasi.
Kuka kokee minkäkin loukkaavana... Siinä mm. kysytään, että onko mahdollista jonkun toisen olevan isä. Mutta ei siinä mitään asentoja kysellä.
tuolla aiemmassa ketjussa (oisko ollut ristiäiset otsikon alla) vastasinkin, että se on urbaania legendaa, että pitäisi muka tietää minä päivänä lapsi on saanut alkunssa.
meillä kysyttiin minulta vain, että onko mies lapsen isä ja mieheltä, että onko hänelle epäilystä, ettei olisi isä. ja kun molemmat vastasimme oikein kysyttiin vain huoltajuudesta ja sitten nimet paperiin.
5 min ja ulos. tokikin ei vakituisessa suhteessa elävien kohdalla saattaa tuo tunnustus juttu olla tarkempikin, mutta avoliitto (onneksi) katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi nykyään jo tunnustamis jutuissakin.
ollaan kysytty?? enpä usko, en! Ja muutenkaan mitäs merkitystä sillä asennolla on? Kuka lie huijannut sinua, ei pidä paikkaansa voin sanoa jo vaikken tapausta tunnekkaan.
meillä kysyttiin, onko mahdollista, että isä voisi olla joku muu kuin lasteni isä. Siinä se intiimein kysymys, eikä tuo nyt paljoa meitä kumpaakaan hätkäyttänyt.
no multa kyseltiin aika tarkkaan paikka ja aika.Johtuen siitä, että isä halusi kieltää olevansa isä. Mutta jos ei kiellä, niin tuskin kauheen tarkasti kysellään.