Ensi viikolla on tulossa elämäni ensimmäiset pikkujoulut eräässä yökerhossa. Se on myös elämäni ensimmäinen kerta kun menen mihinkään yökerhoon, en oo missään oikein aikasemmin liikkunut. Syynä on se, että aikaisemmin olen ollut alaikäinen, ja toisaalta myös se, että sain vasta hiljattain pari hyvää kaveria joiden kanssa voisi mennä. Kertokaas nyt aloittelijalle että miten siellä ollaan. Kuulostaa dorkalta, tiedän, mutta en silti tiedä mitä siellä tehdään ja miten ollaan yms yms yms! Kyseessä on meidän ainejärjestön oma häppeninki, eli siellä on ~20v opiskelijoita. Älkääkä pliis vastatko vaan, että siellä juodaan viinaa. Kuka jaksaa juoda pelkästään viinaa aamuyölle asti? Tietysti kuka tahansa, mutta miten siitä tehdään edes jotenkuten mielekästä? Tähän asti olen ollut ilonpilaaja absolutisti, mutta ajattelin parantaa tapani tai jotain sinne päin. Kertokaas nyt siis vinkkejä ensikertalaiselle, tosin aikuiselle ihmiselle! Oikeastaan voisitte kertoa myös mieleenpainuvimmat/rakkaimmat/hirveimmät muistonne mitä pikkujouluista tms. on ikinä kertynyt. Joo... mutta nyt yritän mahdollisimman intensiivisesti orientoitua niihin pikkujouluihin. Toivottavasti edes löydän perille sinne... hyvää joulunodotusta kaikille!!!
pikkujoulut?!? iiks.
5
481
Vastaukset
- n20
Kaikkihan on loppujen lopuks kiinni omasta asenteesta...ota asenne että hyvin se menee ja että meet sinne pitämään hauskaa etkä jännittämään. Oot vaan oma ittes ja nautit hyvästä seurasta. Ja kyllä niissä yökehossa kannattaa muutakin tehdä kun vaik istua ja juoda...bailaaminenhan on aina hauskaa! Pikkujouluissa on usein myös jotain hauskoja ohjelmanumeroita.
Ja sitten pieni varoituksen sana siitä alkoholista. Kun et kerran ole sitä aikasemmin pahemmin nauttinut, niin sitä kannattaa siis todellakin nauttia vain kohtuudella! Ja juo ihan omaan tahtiin, kaverisi ovat ehkä juoneet aikaisemmin enemmän, joten he saattavat kestää suurempia määriä. Vaikka sielä pikkujouluissa yleensä tuppaa olemaankin ilmaista viinaa, niin ei silti kannata sortua juomaan älyttömästi. Itsellä huonoimmat pikkujoulumuistot liittyy nimenomaan siihen että on tullut juotua vähän liikaa. Onneks tänä vuonna meni kaikki hyvin ja oli tosi hauskaa (olin pikkujouluis just eilen)=)- hjelppiä
Kiitos vastauksesta! Noilla ohjeilla pääsen varmasti jo hyvään alkuun :)
- Tosimies
Yökerhoissa ei ole mitään paskantärkeitä käyttäytymisetikettejä tai määriteltyjä normeja, miten siellä pitäisi aikaansa viettää. Toki yleinen järjenkäyttö on suositeltavaa, ettei ala riehua tai aiheuttamaan muille epämieluisia oltavia, mutta nämä ovat sinulle, kirjoituksesi perusteella fiksulle ihmiselle, varmasti ihan selviä juttuja.
Yökerhossa voit tanssia, istuskella ja jutella kavereiden kanssa, ehkä myös tehdä tuttavuutta uusiin ihmisiin. Oikeastaan astuessasi sisään huomaat heti, miten siellä ollaan.
Minä kyllä jaksan juoda niin viinaa kuin oluttakin aamuyölle asti, ja kyllähän sitä aina tapahtuu, kun alkoholin kanssa ollaan tekemisissä. Muista tosiaan ottaa hitaassa tahdissa juomaa, sillä alkoholi ei välttämättä nouse heti päähän.
Yökerhoissa juomat tilataan yleensä baaritiskiltä ja maksetaan samantien.- hjelppiä
Kiitos sinullekin vastauksesta. Kaikki vastaukset on tällaiselle keltanokalle nyt tärkeitä, etten vaan mene ja nolaa heti itseäni :D
No kyllä kai se omalla painollaan lähtee menemään jos on lähteäkseen, toivotaan ainakin. Hmm... pitää vissiin hakea Tiimarista tonttulakki että sulautuu sitten joukkoon...
- Tosimies?
Siinähän se kysymys
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245