Uni

Tämän tietoisen unen näin launtaiaamuna. Juuri kun en mitään erityisemmin odottanut. Siitä oli jo varsin kauan kun viimeksi pukkasi lucidia.

***

Olin vanhassa työhuoneessani ja ihmettelin hetken että mitä ihmettä siellä teki kuumuutta hohkava jääkaappi. Sitten funtsailin että pirunko pakko minun on taas tänne jäädä kärsimään. Astuin ikkunalaudalle, tulin tietoiseksi ja astuin läpi ikkunalasin. Jokin voima tarttui minuun ja veti minua eteenpäin niin että suorat viivat vain vilisivät sivuillani. Lopulta löysin itseni periltä tietynlaisesta maisemasta. Hetken kuva värjyi, mutta sain sen vakaantumaan. Oikealla puolellani oli punatiilisiä kerrostaloja ja järvenselkää ja vasemmalle puolelleni en katsellut. Kävelin pitkin asfalttitien oikeaa laitaa. Maisema oli melko "avointa", puita ei kauheammin ollut ja talot harvassa.

Eräästä omakotitalosta minua katseli ikkunasta huopahattuun ja peittävään takkiin pukeutunut mustapartainen mies. Hahmo taisi olla ulkonäöltään melko yksi yhteen Jungin "varjosta" tehdyn piirroksen kanssa. Mies tuijotti minua ja minä tuijotin häntä. Tuijotukseni myötä hän muuttui vaatteidensa sisällä koiraksi, olisiko ollut mopsi. Mielenkiintoni lopahti siihen paikkaan ja matka jatkui.

Liityin pieneen joukkoon jossa oli miehenikin, mutta emme puhuneet. Joukko käveli määrätietoisesti ja vaitonaisena eteenpäin, ja päätin että tässä unessa en ala harrastaa väkivaltaa enkä seksiä, koska ne yleensä pilaavat kaiken. Matka jatkui aina sellaiselle tehdasalueelle asti, jossa tehtaat oli muutettu harrastustoiminnan tiloiksi. Asfaltti peitti edelleen ylöspäin kumpuavaa maata. Sen rakennuksen edessä johon olimme menossa, odotteli kuistilla mies jolla oli vaaleahko, kihartuvalatvainen tukka ja kalpeahko iho. Kysyin häneltä oliko hän todellinen. Ihmisten hälyssä luulin ensin kuulleeni että hän vastasi "ei", mutta udeltuani uudemman kerran hän sanoi olevansa. Yritin arvuutella hänen horoskooppimerkkiään, päädyin Kaksosiin lähinnä koska hänellä oli lihaksikkaat käsivarret jotka eräällä tuntemallani kiipeilyä harrastaneella Kaksosella oli. Muuten hän ei ollut erityisemmin mikään muskelimies, vaikutti jotenkin pehmeäkroppaiselta sillä tavoin että saattaisi helposti lihoa. Tartuin hänen käsivarteensa kaksin käsin ja sanoin etten ole koskaan tavannut ketään todellista ihmistä tietoisissa unissani. Sanoin että Castanedan kirjassa kehotettiin tarttumaan toisen ihmisen käteen, mikäli haluaa jakaa unen. Kävelimme vierekkäin sisälle rakennuksen 1. kerrokseen, missä oli alkamassa jonkinlainen luento. Ihmiset istuivat parittain 70-lukulaisiin sohviin, mutta meille oli tarjolla enää vain nojatuoli. Istuimme ahtaasti siihen, mutta koska läheisyys teki minut vaivaantuneeksi, sanoin että mehän saadaan tästä kyllä sohva, ja tahdonvoimalla venytin tuolin sohvaksi.

Heräsin.

***

Minusta tuntuu siltä että olin unessa tyhmä ja kiinnitin huomion epäolennaiseen. Tuskin se vaaleahko mies mikään todellinen oli. Mutta entä koira?

Terveisiä koiralle! Ehkä joku päivä vielä omaan unissani sellaisen selkeyden etten tuijota muotoseikkoihin ja näennäisyyksiin, vaan muistan että elävä energia on jatkuvassa liikkeessä.