Mukava aamulenkki...

hatam

koiran kanssa. Reilu tunti kävelyä 7 asteen pakkasessa sai mielen kummasti virkoamaan ja olon reippaaksi.
Ketään ei näkynyt kulkevan missään, yhtä tonttua luluunottamatta. Tuli vastaan keskustasta päin punainen hiippalakki otsallaan, kulkunen kilisten. Melkoisen vinossa asennossa kulki, eikä varmasti ollut enää tietoinen ilmansuunnastakaan. Välillä palasi takaisinkin päin muutaman askeleen mutta heti perään kääntyi ympäri ja jatkoi sitten taas vanhaan suuntaansa. Kotiin oli varmasti pitkä matka, jos vaikka sinne Korvatunturille.
Itsellä oli ja on hyvä mieli ja olo. Ei tietoakaan päänsäryistä eikä rapulasta. Reipas liikunta aamutuimaan vaan lisää sitä tunnetta ja koiran iloisuus ja touhuaminen lumisella metsäpolulla kaiken hiljaisuuden keskellä antaa kummasti lisää voimaa jaksaa taas eteenpäin.

22

1059

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kello oli herättämässä neljältä, mutta jostain kumman syystä heräsin vasta puol viideltä. kauheella kiirellä vessaan ja läts astuin koiran kuseen. kuulusteluissa vanha herra tunnusti syylisyytensä, vaikka luulen että se ottaa nykyään aina syyt niskoilleen. no, sitten kiireen vilkkaan keittiöön laittaan koirien aamupala nappulat turpoamaan. otin hämärässä ensimmäisen kipon lattialta ja kas kummaa joku oli jättänyt terveisiä kokille, eli käsi oli kusessa. taas syyt otti niskoilleen vanha herra. no onneks aamulenkki meni suhtkot ok, vaikka Mammalla oli vähän vaikeuksia kun oli ensimmäinen jääkeli. töihinkin kerkesin kuin ihmeen kaupalla.

      • hatam

        Niin, pakkohan se joidenkin on silloinkin töihin lähdettävä. Muistan hyvin vielä nuo aamut itsellänikin. Ja ehkäpä sitä juuri siksi herään vielä nytkin aamulla neljän jälkeen, vaikka ei enää tarvitsisikaan.
        Mutta hyvää työpäivää kuitenkin.

      • hatam kirjoitti:

        vuorotyöläisen "arki" on, satoi tai paistoi oli sitten maanantai tai joulupäivä niin tehtaat pyörii=(

      • hatam
        gilda10 kirjoitti:

        vuorotyöläisen "arki" on, satoi tai paistoi oli sitten maanantai tai joulupäivä niin tehtaat pyörii=(

        Olin joskus kakarana paperikoneella vuorotyössä. Kokeilin sitäkin mutta ei ollut minusta siihen hommaan. Puolisen vuotta tuijotin massan kulkua ja muuttumista paperiksi, kun sain jo tarpeekseni.

    • sopuli

      oli täälläki.meki reipas tunti ulkoiltiin ja kun aikaisin lähettiin ei ollu missään vielä ketään niin pysty pitämään irti,aivan villinä sinkoili joka suuntaan nuo..niillä oli varsin hauskaa..aiheesta toiseen,oon vissiin vähän yksinkertainen mutten onnistu rekisteröimään itseäni..

      • hatam

        mutta ei se rekkautuminen nyt niin vaikeeta ole. Seuraat vain niitä ohjeita, kyllä se siitä. Tai sitten pyydä jotakin ystävääsi auttamaan.

    • ettei sentään korvatunturille ollut matka,sieltä teiltäkin on vielä aika pitkä matka :)
      Aamua aloiteltiin auringonpaisteisessa -2 asteisessa metsässä,kummasti "kesälaiskassa"koirassa puhti kasvaa kun viilenee :)

      • hatam

        että se reippaus osaksi minussakin johtui tuosta pakkasesta. Koira sen sijaan tykkää talvesta ylikaiken. Johtuneeko siitä että on syntynyt marraskuun lopulla?

      • hatam kirjoitti:

        että se reippaus osaksi minussakin johtui tuosta pakkasesta. Koira sen sijaan tykkää talvesta ylikaiken. Johtuneeko siitä että on syntynyt marraskuun lopulla?

        mulla tuo on syntynyt toukokuussa taasen :)

      • hatam
        davalyan kirjoitti:

        mulla tuo on syntynyt toukokuussa taasen :)

        joskus kuunnelleena, tulee vain mieleen että onkohan se syntymähetki osallisena tuohon vuodenajoista pitämiseen tai vihaamiseen.
        Minä kesällä syntyneenä olen myöskin sanan varsinaisessa merkityksessä "kesän lapsi". Mä inhoan syksyä ja talvea juuri sen pimeyden takia ja aivan kuin herään horroksesta kun kevät taas saapuu ja kesä.
        Jospa se menee noin koirillakin?

        teoria,itse olen syntynyt helmikuussa ja samoin kuin sinä,suorastaan herään henkiin kun kevät koittaa,syksyä ja talvea en haluaisi ollenkaan :)

      • lounastarjous
        davalyan kirjoitti:

        teoria,itse olen syntynyt helmikuussa ja samoin kuin sinä,suorastaan herään henkiin kun kevät koittaa,syksyä ja talvea en haluaisi ollenkaan :)

        Sama juttu täällä. Maaliskuussa olen syntynyt ja elämä ikäänkuin palautuu horroksesta kevätauringon alkaessa lämmittää.

      • Shirie
        hatam kirjoitti:

        joskus kuunnelleena, tulee vain mieleen että onkohan se syntymähetki osallisena tuohon vuodenajoista pitämiseen tai vihaamiseen.
        Minä kesällä syntyneenä olen myöskin sanan varsinaisessa merkityksessä "kesän lapsi". Mä inhoan syksyä ja talvea juuri sen pimeyden takia ja aivan kuin herään horroksesta kun kevät taas saapuu ja kesä.
        Jospa se menee noin koirillakin?

        Heinäkuussa syntynyt täällä ja kesä on ainoa elämää sisältävä vuodenaika. Näkyy myös vaatekaapissa: kesähilluttimia on tarpeeseen nähden kolminkertainen määrä. Näitä pakkopullavaatteita on varsin mielikuvitukseton läjä. Koko elämä muuttaa kesällä ulos - syömiset, retket, lukemiset, piha ... Talvella syntynyt tyttäreni sen sijaan suunnittelee joulua juhannuksenakin.

      • hatam
        lounastarjous kirjoitti:

        Sama juttu täällä. Maaliskuussa olen syntynyt ja elämä ikäänkuin palautuu horroksesta kevätauringon alkaessa lämmittää.

        alkaa jo olla sitä kevättä. Tulisi pian se aika. Minusta talvea on ollut jo aivan kylliksi, jopa kolme päivää.

      • hatam
        Shirie kirjoitti:

        Heinäkuussa syntynyt täällä ja kesä on ainoa elämää sisältävä vuodenaika. Näkyy myös vaatekaapissa: kesähilluttimia on tarpeeseen nähden kolminkertainen määrä. Näitä pakkopullavaatteita on varsin mielikuvitukseton läjä. Koko elämä muuttaa kesällä ulos - syömiset, retket, lukemiset, piha ... Talvella syntynyt tyttäreni sen sijaan suunnittelee joulua juhannuksenakin.

        Joulusta on puhuttu jo kesästä saakka. Nyt kun se sitten viimein on tulossa, mä olen sitä jo kurkkuani myöten täynnä.
        No, onneksi se on VAIN yksi viikonloppu.

      • Shirie
        hatam kirjoitti:

        Joulusta on puhuttu jo kesästä saakka. Nyt kun se sitten viimein on tulossa, mä olen sitä jo kurkkuani myöten täynnä.
        No, onneksi se on VAIN yksi viikonloppu.

        siitäkin, että jo lokakuusta lähtien kaupassa käynti ärsyttää ... joka paikka kiiltää ja hilisee Toiveita ja Antamisen Riemua. Mun mielestä se itse asia tulee vähemmän metelin kera. Kyllä minäkin joulua valmistelen, ei se sitä tarkoita. Mutta, mutta ...

      • Shirie kirjoitti:

        mutta huonon siitä tekee kaupallisuus.Kaikki hohto ehtii hävitä juuri kuten sanoit,jo lokakuussa ilmestyvien "hörhelöiden" takia :(

      • Shirie
        davalyan kirjoitti:

        mutta huonon siitä tekee kaupallisuus.Kaikki hohto ehtii hävitä juuri kuten sanoit,jo lokakuussa ilmestyvien "hörhelöiden" takia :(

        ainakin meillä päin. Paikkakunnalla on pari suurta markettia, jotka aloittavat joulun jo lokakuussa. Ellet pysy vauhdissa mukana, paria viikkoa ennen joulua ei ole enää jäljellä mitään 'ajankohtaista'. Esim torttutaikinat, lantut tms. loppuvat pari kolme viikkoa ennen joulua. Mulla valmistelut lähtevät vasta käyntiin ...

        en yhtään tykkää tästä tahdista ja jotenkin joulun leipomiset ym olisi kiva tehdä lähellä joulua,tulee se oikea tuoksukin...
        Myyntiä,myyntiä

    • eilen oltiin vihkimässä se vessa, nyt koiratapahtuma työn merkeissä. Koko aika tuntuu olevan taas menoa täynnä lupauksista huolimatta.
      Pakkasta täälläkin ja tonttuja enemmänkin sekä todella liukas keli.
      Huomenna ja ylihuomenna ja ja ja. Mutta sitten on kyllä koirien vuoro 100 prosenttisesti.
      Muistakaa halata läheisiänne.

      • hatam

        Päivä pitää alkaa halaamisella ja päättyä halaamiseen. Ja siinä vällilläkin halaillaan ettei vaan unohdu niin kuin sun lupauksesi.

      • Shirie

        Lähti juuri täältä ...

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      106
      7492
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      104
      5274
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3526
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3471
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      353
      1515
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      57
      1330
    Aihe