Päiväkotien turhanpäivänen jouluhössötys nyt sitten taas alkoi. Lapsen kanssa ei kuuluta mihinkään kuppikuntaan, siis kirkkoon, ja nyt pitäisi lapsen mennä joulukirkkoon.
Ajattelen lähinnä sitä, lapsi menee vieraiden kanssa paikkaan, jossa pelottaa, olisiko syytä ensin totuttaa hänet tuohon pakanoiden ja kerjäläisten kohtaamispaikkaan, ei ole ollenkaan hyvä juttu että lapsi tuosta vaan yhtäkkiä tempaistaan sellaiseen tuntemattomaan, joka pelottaa.
Miten muut kirkkoon kuulumattomat asian ovat järjestäneet.
Ajattelen lähinnä sitä, lapsi menee vieraiden kanssa paikkaan, jossa pelottaa, olisiko syytä ensin totuttaa hänet tuohon pakanoiden ja kerjäläisten kohtaamispaikkaan, ei ole ollenkaan hyvä juttu että lapsi tuosta vaan yhtäkkiä tempaistaan sellaiseen tuntemattomaan, joka pelottaa.
Miten muut kirkkoon kuulumattomat asian ovat järjestäneet.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei lastasi saa viedä joulukirkkoon, jos sinä et halua, että hänet sinne viedään. Päiväkodilla on velvollisuus järjestää hänelle kirkkoretken ajaksi muuta toimintaa.
ja silloin saa kieltää jos siltä kerran tuntuu. Aina jää joku päiväkodille kirkkoonlähtemättömien kanssa.
Korttien teonkin saat kieltää ja kaikki muutkin jouluhössötykset, ei niihin tartte osallistua.
JOs et halua lapsesi lähtevän kirkkoon, niin ilmoita siitä päiväkotihenkilökunnalle. Mitä tuosta valittamaan, meillä ainakin ilmoitellaan kirkkopäivät etukäteen ja vanhemmat voivat miettiä järjestävätkö päivän jotenkin muuten kuin tuomalla lapsen pk:iin tai sitten joku jää kirkottomien kanssa päiväkodille. Suurin osa meistä viettää joulua askarrellen joulukortteja jne. joten se kuuluu myös päiväkodin ohjelmaan. Huonompi homma ois se, etä yhden /kahden lapsen takia jätettäisi joulu valmistelematta päiväkodissa. Päiväkotien joulu on varmasti todella vähän kaupallinen hömpötys ja uskonnollisuuttakin siinä on vain ripaus, kun emme uskontoa opeta. JOten jljelle jää joulun tunnelmallisuus ja satu.... onko se niin paha asia ? Ymmärrän tietenkin jos on uskontoon liittyvä vakaumus mutta niistäkin tilanteista selvitään aina neuvottelemalla yhdessä kuinka toimitaan. suvaitsevaisuutta teiltäkin jouluttomilta kaipaamme me houkat jotka sitä ilolla vietämme !
vaikka muille jakaa. Eikä meillä arvostella sitä mitä muut tekevät, sillä mekin teemme mitä haluamme, emmekä siihen muilta lupia kysele.
Kyse nyt oli vaan kirkosta jota lapsi pelkää, eli onkohan oikea keino "totuttaa" lasta kirkkoon viemällä hänet sinne pakolla.
Antaisit lapsellesi tuonkin kokomuksen eli kirkossa käynnin. Ei lapsi siitä järkyty, kun et itse hössötä. Eikä lapsesta uskovaista tule. Sehän on vain rikkaus lapselle, että saa monenlaisista asioista kokemuksia. Minä en ikinä kieltäisi lapseltani käyntiä esim. muiden uskontokuntien jumalanpalvelukisssa. Sehän on vain mielenkiintoista ja kehittävää. Ei maailma ole niin yksioikoinen, että voisi, tai edes kannattaisi, elää vain omanmielensä mukaista elämää.
Tottakai haluaisin lapseni tutustuvan kaikkeen, myös erilaiseen. Enkä yhtään hössötä itse. Tiedän vain lapsen pelkäävän kirkkoa, en nyt viitsi kertoa mitä lapsi kyselee kirkon ohi kulkiessamme, mutta sellaista en itse ole opettanut,
se on vaan niin että lapset viedään kirkkoon kuin pakolla, ei siinä yhtään mietiskellä vaan mennään, aivan kuin kirkko olisi jokaiselle lapselle tuttu ja turvallinen, vaikka se joillekin on outo ja ainakin meidän lapselle pelottava.
Jos lapsia viedään pelottaviin paikkoihin, kyllä viejänä PITÄÄ olla isä tai äiti, eikä hoitotäti.
Ota hoitajaksi vaikka joku työtön. Ei tarvitse kestää joulua, pääsiäistä jne...Päiväkoti ei ole kenellekään pakollinen paikka. Itse olen halunnut lasteni kasvavan avarakatseisesti, eikä laput silmillä. Kun oikein vastustat uskontoa, hän saattaa aikuisena itse valita uskonnon. Ethän vaan vietä joulua ja osta lahjoja tai pääsiäisenä pääsiäismunia, ne kuuluvat uskontoon.
vaan kirkosta. Ei lapsi, joka elää ilman pakanallisia toimenpiteitä, välttämättä elä laput silmillä. Mikseihän päiväkodista käydä kumartelemassa mekkaan päin. Olisi puolueettomampaa koko touhu.
Enkä vastusta uskontoa, nythän oli vaan kyse siitä että kirkkoa pelkäävä lapsi viedään sinne väkisin. En vietä joulua, enkä pääsiäistä, onneksi. Kyllä meillä juhlia riittää ilman noita ylimääräisiä rihkamajuhliakin.
Vai joulu ja pääsiäinen ylimääräisiä rihkamajuhlia? Noh, joillain ehkä.
Meillä juhlapyhinä ollaan yhdessä ja ainakin yritetään rentoutua. Juhlapyhinä on mukava syödä juhlaruokaa hyvin pukeutuneina ja vierailla isovanhempien ja ystävien luona. Jos lahjoja ostetaan, ostetaan jotain mahdollisimman tarpeellista.
Em. asioita voi toki tehdä vaikka joka kuun toinen tiistai, mutta on jotenkin aika kätevää viettää juhlaa (olivat aihe ja tavat sitten mitä tahansa!) samaan aikaan kun muutkin suomalaiset.
va,taosaltaan evankeliluterilaista, joten sen mukaisia traditioita noudatetaan myös päiväkotien juhlapyhien vietossa... siksi emme mekkaan kumartele, tosin jos joukossa on muslimilapsi niin hän saa rukoilla oman uskontonsa mukaisesti ja se siitä... haloo ollaan nyt järkeviä
"Jo ennen nykyisen hyväntahtoisen lahjoja jakavan joulupukin aikaa ja kristillistä joulua Suomessa on joulun aikaan vietetyn kekrijuhlan yhteydessä kiertänyt joulupukki. Tällä pukilla oli sarvet päässään ja tuohinaamari kasvoillaan ja se kiersitalosta taloon keräämässä uhrilahjoja vainajille. Nykyinen joulupukkimme on perinyt tältä esi-isältään parran ja arvonimen joulu-pukki."http://www.finfood.fi/finfood/ffjoulu.nsf/0/C9C02B29365BDFE1C22570AC004D00D3?opendocument&lng=Suomi&cat1=Joulun tunnelmaa&cat2=Joulun perinne
Kekrijuhla oli pakanallinen juhla>siis lahjat olivat ensin uhrilahjoja jumalille, niitä ei osteltu toisilleen.
Lahjat ei siis kuulu uskontoon. pakanallinen tapa yhdistyi kirkollisten tapojen kanssa, väliin väkivaltaisestikin.
Entäs sitten pääsiäismunat:"Pääsiäiseen on liittynyt paljon kansantapoja, joista osa on sisältänyt myös taikauskon aineksia (esim. uskomus, että aurinko tanssii pääsiäisaamuna hyvän vuodentulon enteenä, mihin on voitu liittää taikoja sadon onnistumiseksi). Nykyistä tavoista sisältävät kristillisiä liittymäkohtia mm. pääsiäisliljat (kevät ja uusi elämä talven ja kuoleman jälkeen), pääsiäismunat (muna on ollut monissa kultuureissa kasvun ja elämän vertauskuva) ja mämmi (happamattoman..."http://www.dlc.fi/~kala/Juhla/Juhla.html#Paikka5
älä sotke asioita.
Siinä niitä tuli, kiitos.
Vapaus ei ole mielestäni sitä, että lasta viedään laput silmillä kuin kilpahevosta. Joskus hänen näkökenttänsänsä kuitenkin laajenee ja hän tekee itse valintansa kenties erilaiset kuin vanhempansa ja sille vanhemmat eivät voi mitään.
uskonnon ja lahjojen kanssa, tämä ketjunpätkä puhui "uskovaisten" totuuksista
Kuulostaapas oudolta tämä toimintanne.
Eikö teillä ole täytetty sellaista hoitosuunniltemalappua, jossa ainakin meillä oli myös kohta "saako lapsi odallistua uskonnolliseen toimintaan".
Kun aina valitetaan, että kouluissa on uskonnonopetusta ja tarhassa ja joka paikassa, niin eikö kukaan koskaan tule ajatelleeksi, että NE EIVÄT OLE PAKOLLISIA KENELLEKÄÄN, joten niistä valitus on aika outoa.
Itse olen uskovainen ja mielelläni antaisin myös lasteni ottaa osaa joulukirkkoon yms. ja itsekin erittäin mielelläni tustustun muihin kirkkokuntiin ja olen erittäin positiivisella mielellä uskontotunneilla käynyt vierailemassa eri kirkoissa ja tkäynyt tutstumassa muihinkin uskointoihin. Eivät ne silti ole tehneet minusta muslimia enkä ole muuttunut hinduksi.
Mutta ymmärrän, että kaikilla ei ole samoja ajatuyksia, joten jos haluat, että lapsesi ei mene kirkkoon, niin silloin hän ei mene. Mutta ei siellä silti ketään käännyttetä. Ohjelmaan luultavasti kuuluu kertomus joulun tapahtumista ja joululauluja. Mutta jos päätät, että lapsesi ei mene sinne, niin kyllä sitten jonkun pitäisi jäädä tarhalle hänen kanssaan pelaamaan pelejä, lukemaan tms.
Onko päiväkodissa teille sanottu, että lapsesi viedään pakolla kirkkoon? Vai miksi puhut pakolla viemisestä?
Ei lastasi pakolla viedä kirkkoon! Ei saa viedä! Jos ilmoitat päiväkodissa, etti lastasi saa viedä kirkkoon, he joutuvat järjestämään hänelle muuta toimintaa kirkon ajaksi. Meillä on iso päiväkoti, jolloin kaikki osastot eivät tänä vuonna mahdu samana päivänä kirkkoon, tällöin kirkosta pois jäävät lapset ovat toisella osastolla sen ajan. Muina vuosina, on kirkosta pois jäävät lapset jääneet päiväkodille jonkun työntekijän kanssa (askartelemaan, pelaamaan, ulkoilemaan) tai sitten tulleet kirkolla asti ryhmän mukana ja jääneet yhden hoitajan kanssa läheiseen puistoon leikkimään kirkon ajaksi.
Vaihtoehto on löydyttävä! Nyky-Suomessa on niin paljon eri uskontoihin kuuluvia tai kuulumattomia, että vaihtoehtoja pitää olla. Mutta myös vanhempien pitää olla aktiivisia ja muistuttaa hoitajia ajoissa asiasta, jotta 'varatoiminta' ehditään ja pystytään järjestämään. Sillä joka vuosi ei välttämättä ole kirkossa käymättömiä lapsia, eli joka vuosi ei ole valmiiksi järjestetty 'varatoimintaa'.
Sano päiväkodissa, ettei lastasi saa viedä kirkkoon vaan hänelle on järjestettävä muuta.
Olisi kiva kuulla, miten asia ratkaistiin. Jos siis voisit kirjoittaa ja kertoa kuinka kävi.
Sinäpä sitten kerrot, että meidän lapsi ei lähde kirkkoon, ja päiväkoti järjestää muuta toimintaa siksi ajaksi. Ota asioista selvää ennen kuin alat haukkua päiväkotiorganisaatiota turhaan!
Jouluhössötyksestä: kerrotaanko sinun lapsellesi joulupukista? Saako hän joululahjoja? Onko hänellä joulukalenteri? Voitko sanoa rehellisesti, ettet ole millään tavalla itse mukana jouluhössötyksessä.
Kristinusko ja suomalainen kulttuuri kuuluvat valitettavasti yhteen, ja mielestäni lapset ajetaan tieten tahtoen ummikoiksi, jos heille ei kerrota, miksi joulua vietetään. Jos sinä haluat viettää kodissasi kapitalistisia juhlapyhiä, kerrot lapsellesi, että päiväkodin tädit puhuvat paskaa ja että joulu tulee oikeasti joulupukista ja pääsiäinen tipuista.
Kirkko pakanoiden kohtaamispaikka? Tiedätkö, mitä pakana tarkoittaa? Nykysuomen sanakirjassa se tarkoittaa uskonnotonta (vanhankant. sana). Joten opettele käsitteet ennen kuin avaudut julkisilla paikoilla.
Yleensä kirkkoon kuulumattomat, mormonit jne. antavat lapsensa tulla mukaan yleisten juhlapyhien viettoon. Luulen, että lapsi saa enemmän vahinkoa kaupallisten kanavien telkkariohjelmista, lelukuvastoista ja valmisruuista kuin kirkossa käymisestä. Lapsen elämä on aika kuivaa, jos hänelle saa vaan puhua asioista, jotka ovat tieteellisesti totta!
Tiedän tarkalleen mitä pakanat on. Enkä todellakaan haluaisi lapsestani tulevan sellaista. Siksi kirkko on paha paikka, enkä yhtään ihmettele vaikka lapsi pelkäisikin.
Meidän uskomme on sellaista ettemme siihen kirkkoja tarvitse. Useinhan ihmiset käyvät kerran viikossa, yleensä sunnuntaina, kirkossa pyytelemässä syntejään anteeksi ja sitten onkin taas hyvä rypeä synnissä viikon ajan. Kun tietää seuraavana pyhänä saavansa tyhjentää syntisäkkinsä kirkon pohjattomaan suohon, sinne syntejä sopii.
olet omassa luulossasi.
Tulee mieleen vähän provoilija tuosta, koska noin fanaattisesti vastustaa kirkkoa ja haukkuu päiväkotia jne. ja ei tunnu olevan täysin perillä koko kirkosta ja sen opetuksista, ja jatkaa vain tuota inttämistään.
Tässä taas sai joku tylsistynyt ihminen hyvät naurut, kun saa ihmiset ärsyyntymään.