Miten rikkoa hetero-oletus? Opiskelujen aloittaminen uudella paikkakunnalla on tuonut minulle täysin uudet ystävät, hyvät sellaiset - onneksi. Uudessa ympäristössä olen vahvemmin tunnistanut itseni lesboksi. Minulla on nyt erittäin hyvä ystävätär ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Hän ei seurustele, puhumme hävyttömän rivoja juttuja miehistä ja vitsinä myös naisista. Juovuksissa voimme tehdä melkein mitä vain. Miten ylittäisin sen rajan: "tämä ei ollut pelkkä hyvän yön suukko bestikselle"? Periaatteessa olemme puhuneetkin lesboudesta eikä hän tuominnut sitä mitenkään. Miten nyt? Otanko sitä tyttöä poskista kiinni pussaan suulle vai pitäisikö minun kehittää jokin romanttinen ilta joka "vahingossa" muuttuukin eroottiseksi murtaen kaikki padot?
Jos kysyn häneltä liian suoraan, niin pelkään menettäväni hänet. Jos saisin hänet ensin kainalooni kehräämään, niin voisin helpommin kertoa kaikki loputkin itsestäni.
Kertokaa miten itse olette lähestyneet ensimmäistä kertaa toista tyttöä tietämättä varmuudella toisen tai edes omasta mieltymyksestä.
Jos kysyn häneltä liian suoraan, niin pelkään menettäväni hänet. Jos saisin hänet ensin kainalooni kehräämään, niin voisin helpommin kertoa kaikki loputkin itsestäni.
Kertokaa miten itse olette lähestyneet ensimmäistä kertaa toista tyttöä tietämättä varmuudella toisen tai edes omasta mieltymyksestä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse vain löysin itseni entisen tyttöni kanssa sängyltä vaikka kumpikin luuli toisen olevan hetero. Sitten myöhemmin samana iltana puhuttiin asiasta ja alkoi virallinen yhdessäolo. :) Ehkä kannattaa edetä hienotunteisesti ja tunnustella jäätä, ja sitten jos siltä näyttää niin ruveta räväkämpiin toimenpiteisiin..
Niin mutta kerro lisää. Mikä oli se ensimmäinen askel? Sanoitko jotain? Kertoiko katseesi ajatuksesi vai menitkö suoraan asiaan? Otitko kädestä kiinni, katsoit silmiin ja sanoit sen? Mitä?
hieman samalla tapaa kuin edelliselläkin kirjoittajalla...
Olin ollut vuosikausia ihastunut parhaaseen ystävääni. Olimme kaikin puolin, myös fyysisellä tasolla, hyvin läheisiä. Nukkuessamme saatoin laittaa käteni hänen ympärilleen, eikä se häirinnyt häntä - ja kun hänellä oli huono päivä, hän tuli syliini istumaan.
Olin suunnilleen saman ikäinen kuin sinä nyt, kun muutin omaan asuntoon. Eräänä iltana hän oli luonani ja pyysi minua vieraansä sohvalle makoilemaan (tapanamme oli usein makoilla sohvalla tai sängyllä, tuijotella kattoon ja keskustella). Menin hänen viereensä sohvan selkäpuolelle, ja samassa hän oli pudota ahtaalta sohvalta... Ja minä vetäisin hänet mitään ajattelematta takaisin ja suoraan päälleni...
Olin vuosikausia hillinnyt itseni, myöhemmin katsonut kun hän kokeili seurustelua poikien kanssa, kiukutellut baarissa kun näin hänen tanssivan hitaita ja suutelevan miesten kanssa, raahannut hänet mustasukkaisuudessani autoon ja kotiin kesken baari-iltojen... Eikä hän koskaan ymmärtänyt mitään, tai halunnut ymmärtää - en kunnolla ymmärtänyt itsekään. Tuona hetkenä kun hän makasi siinä sohvalla päälläni ja katsoi minua, tuntui niin kuin elämä olisi pysähtynyt... Hän vain tuijotti, ja näin että hän ymmärsi - ja minä aloin itkemään ja sanoin, etten voi mitään sille että rakastan häntä. Se oli jonkinlainen valaistumisen hetki meille molemmille - ja hän lähti, juosten.
Myöhemmin hän tuli takaisin... Siitä alkoi seurustelumme. Hänelle oli kuitenkin hirvittävän pitkä prosessi ymmärtää ja myöntää, että rakastaa naista.
En halua pelotella sinua, mutta on myös mahdollista olla ihastunut tai rakastunut ikään kuin ymmärtämättään. Ihmisen sisäiset "puolustautumismekanismit" ovat uskomattoman vahvat. On mahdollista antaa erilaisia "merkkejä" ja olla toisen kanssa läheinen, ilman että myöntää edes itselleen mistä oma käyttäytyminen johtuu: "Haluan halailla häntä ja pussailla, koska pidän hänestä niin paljon, hän on hyvä ystäväni, tämähän on aivan normaalia..."
Kuitenkin sen asian kirkastuminen, että on ihastunut/ rakastunut toiseen, samaa sukupuolta olevaan ihmiseen, voi olla hyvin pitkä ja vaikea prosessi - etenkin silloin, jos ei ole miettinyt omaa seksuaalisuuttaan ja seksuaalista suuntautumistaan kovinkaan syvällisesti.
Siten jonkinlainen "shokkiherätys" asiaan voi myös saada toisen ihmisen lukkiutumaan. Ihminen voi havaita omassa itsessään jotain, jota ei halua eikä tunne voivansa myöntää edes itselleen, muista ihmisistä puhumattakaan. Näin ystävälleni kävi, ja se vaihe kesti kauan. Silloin kuin ihmisen pitää itse selvitä omasta sisäisestä kamppailustaan, ei häntä voi ulkopuolinen hirveästi edes auttaa.
On eri asia tehdä juovuksissa joitain asioita kuin selvin päin, sillä silloin on aina mahdollista puolustautua: "Olin juonut, kaikkihan niin voivat tehdä päissään." Täytyisi kyetä pohtimaan omaa seksuaalisuuttaan rohkeasti, ja selvänä.
Mitään yhtä ohjetta ei sinulle voi antaa... Toisaalta asiasta keskusteleminen ja sen pohtiminen rauhallisesti aloittaen voisi olla hyvä ratkaisu, toisaalta suora toiminta voi usein toimia paremmin. :) Vaarana vain siis, että tapahtuu niin kuin ystävälleni kävi. Koskaan ei voi tietää, sillä me kaikkihan olemme erilaisia.
Onnea matkaan! ;)
En siis ole Nancy vaan aivan eri kirjoittaja. :)
Olipa kiva lukea juttusi. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa noi pitkästi ja kiitos etenkin siitä, kun kerroit. Eiköhän elämä tästä pikkuhiljaa järjesty itsellänikin, kunhan ensin löydän itseni.
Kiitos!