Miehen ns. henkisyys

Sara-Kali

Sori tulee ilkeä juttu. Minulla oli tämä teema jo tuossa aiemmin työn alla, mutta poistin kirjoitelmani ajatellen etten viitsi suotta ärsyttää... Mutta Mosse näemmä tarvitsee vähän pähkäiltävää, ja voivat tätä muutkin miehet vapaasti pohdiskella:

Ei tarvita kuin yksi ainoa ihmisuros siittämään laumallinen ihmisnaaraita. Olen mietiskellyt mahtavatko miehet tiedostaa tämä kuinkakin karvaasti. Ajattelevatko he sitä että ihmissuvun olemassaolon suhteen he yksilönä saattavat olla täysin mitättömiä pikkutekijöitä joiden elämällä ja kuolemalla ei ole merkitystä kärpäsen kakan vertaa?

Mies voi olla täysin yhdentekevä, TAI hän voi olla merkittävä yksilö. Tämä on täysin kiinni siitä onnistuuko hän siittämään ja siten jatkamaan omia geenejään eteenpäin.

Tämä asettaa miehet ikävään keskinäiseen taisteluasemaan, ja luonnollisesti kisassa pärjäävät parhaiten ne joilla on eniten kilpailuviettiä veressään. Eiväthän "joo antaa olla menen kaljalle" -veikot saa kuin ne pahnanpohjimmaiset rupisimmat naaraat jotka jokainen kunnos uros kiertää kaukaa.

Mies on tehty kilpailemista varten. Kilpailu on tehty miestä varten.

On miehiä jotka oivaltavat että he eivät tule koskaan pärjäämään tuossa hengästyttävässä geenienroiskintakisassa, ja on miehiä joita ei siis todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. He tällöin siirtävät kilpailuviettinsä muihin asioihin ja pitävät kilpailun palkintona muita asioita kuin mahdollisuutta lisääntyä. Fiksuin mies saattaa keksiä että antoisinta onkin "kilpailu" omaa itseä vastaan!

En olisi kauhean hämmästynyt jos selviäisi että shamaanit, joogit, gurut ja koko höskä ovat alunperin saaneet alkunsa tuon sorttisista miehistä jotka lähtivät kilpailemaan jostain muusta kuin lapsenteko-oikeudesta.

No mitenkäs sitten semmoisten naisten kanssa jotka haluavat samalle apajalle, kilvoittelemaan henkisistä tavoitteista? Riippuu miehestä yksilötasolla miten hän suhtautuu näihin naisiin jotka ovat yhtälailla "ylijäämäkamaa" kuin hän itsekin. Joko hän toivottaa toverin tervetulleeksi, koska hän on noussut sukupuolirajojen yläpuolelle oman henkisen kehityksensä myötä. Tai sitten hän katsoo harmistuneena että jumankauta, nyt tänne tulee jo akkojakin tavoittelemaan sitä Graalin maljaa mitä MINÄ tässä metsästän. Lapsellisimmat miehet liittoutuvat muiden miesten kanssa ja ilmoittavat että tänne ei ole tulemista kuin munakkailla. He unohtavat että kyse oli henkisestä kilvoittelusta. Heille iskee päälle se ikivanha pakkomielle että THERE CAN BE ONLY ONE.

Se jos mikä on paskapuhetta.

37

2119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • emma

      en tiedä liitynkö edelliseen mutta sen verran että profeetatko on kaikki miehiä(aikaisemmassa miehen tekstissä asiasta) ?eipä kuulu puhetta magdalan mariasta ja muista suurista naisista vaikka tässä ollaan kaikki samassa sopassa.

      • Sara-Kali

        Kyllä todella henkinen ihminen tietää että me kaikki olemme yhtä ja samaa. Vain alkeelliset ihmiset ja vihaiset ihmiset voivat kuvitella että on olemassa joku ainoa oikea sukupuoli, ihonväri, ikä, ammatti...

        Useimmat tee-se-itse-profeetat ovat sen verran kiukkuista sakkia että sellaisen voi huoletta vaikka jättääkin miesten "harrastukseksi". Mutta jos ihmisellä on ihan aito passio jumalaa kohden, ei siinä paljon auta vikistä mistään sukupuolista... Ydin kutsuu jokaista sädettään täysin huolimatta siitä millainen fyysillinen ilmiasu kullekin säteelle on sattunut osumaan. Tai mikä hänelle nyt on parhaiten sopinut tälläkertaa.

        Miehillä on nykyään ikävä tapa tuntea jatkuvaa syyllisyyttä siitä mitä miessukupuoli on tehnyt naisia kohtaan. Tämä syyllisyydentunne heittää heidät reagoimaan hysteerisesti mitä ihmeellisimmissä asioissa, kun he haluavat karttaa kollektiivista syyllisyydentunnettaan. Joku siirtää koko tunteen täysin sivuun ja väittää mukamas ihan oikeasti uskovansa että naisilla ei ole mitään merkitystä. Siis todellisilla käsinkosketeltavilla naisilla. Joku jumalatar tai neitsyt Maria tietysti on näille kiukuttelijoille eri juttu!

        Ei tunteista pääse eroon sillä että ne vaan jättää käsittelemättä. Jos mies vihdoin oivaltaa että hän ei ole henk.koht. vastuussa siitä mitä kautta aikain on tapahtunut, hänelle tulee luonteva olo naistenkin seurassa, ja "sota" voi viimein päättyä.

        Ne jotka oivaltavat eivät säti, huuda ja hauku. Heillä ei ole mitään tarvetta lennähtää toisten silmille tuon tuostakin.

        Itselläni on sellainen henkinen vamma että lapsena alitajuisesti aloin kuvitella olevani vastuussa kaikkien ihmisten tunnetiloista. On ollut hyvin vaikeaa päästä moisesta taikauskosta irti!

      • jooga
        Sara-Kali kirjoitti:

        Joo, mä oon ihan samaa mieltä. Jos esimerkiksi katto sitä sahaaja joogien kiukkuista gurua Matajia, niin tajuu että toihan todellakin on Tee-se-itse-profeetta.

    • Sillä aikaa kun uljaimmat urokset tappelevat naaraista, mokomat naaraanryökäleet parittelevat kaikessa rauhassa niitten nysväkkeitten kanssa, jotka eivät ole lähteneet tappelemaan, vaan ovat kätevästi lähellä tarpeen sattuessa. Monet naiset kun tykkäävät semmoisista pehmeistä luttanoista, joita machomiehet eivät miehiksi uskoisikaan. Sellainen oli tilanne todennäköisesti esihistoriallisten ihmisten asuinluolissa, eikä ihmisluonto ole siitään kauheasti muuttunut.

      • Sara-Kali

        Ihmisen on yllättävän helppoa löytää aggressio; peruseläimellinen energia joka hönkii esille kun on tarvis perustaa omaa tai lajin säilymistä.

        Siksipä ne jotka eivät tappele ja eivät edes tunne siihen vetoa ovatkin aina poikkeusyksilöitä. Sanakin voi olla miekka, ja Mosse tuolla toisaalla hienosti ilmaisee millainen on aggressionsa puheenparteen siirtänyt mies. Sitten kun vielä joku päivä osuisi sellainen mies vastaan jolla ei ole lainkaan aggressioita, mutta se kai olisi jo vähän liian huima juttu että sellaista tapahtuisi.

        Oma miesihanteeni tapasi olla sellainen perusjeesushippi, henkeviä, älyllisiä ja sielukkaita joriseva tyyppi. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin etten taida itse olla ihan sillä tasolla vielä itse, sillä minulla aggressioita on vielä hyvinkin paljon jäljellä. Enhän muuten reagoisi kaiken maailman mussutuksiin pätkän vertaa.

        Vaikka eihän se taisteluntarve kai taistelemalla tasoitu, silti tulee aina vaan kumminkin kokeiltua sitäkin.

        Naiseus ja mieheys ovat - olkoonkin klisee - elämän suola ja sokeri, joten toivottavaa olisi että itsekukin pääsisi keskinäisestä hoopoilusta ja syyttelystä että se, tämä ja tuo on vastakkaisen sukupuolen syytä.

        Luulin että oma kirjoitelmani olisi niin irvokas ettei sitä voi ottaa hikisen tosissaan, mutta kyllä kai vaan voi. :P Pitäisiköhän minunkin? Äh, en jaksa. Toisaalta ja toisaalta.

      • Kokkolintu

        >>>Itselläni on sellainen henkinen vamma että lapsena alitajuisesti aloin kuvitella olevani vastuussa kaikkien ihmisten tunnetiloista. On ollut hyvin vaikeaa päästä moisesta taikauskosta irti!>Sitten kun vielä joku päivä osuisi sellainen mies vastaan jolla ei ole lainkaan aggressioita, mutta se kai olisi jo vähän liian huima juttu että sellaista tapahtuisi.>sillä minulla aggressioita on vielä hyvinkin paljon jäljellä. Enhän muuten reagoisi kaiken maailman mussutuksiin pätkän vertaa.

      • Moskve vastaa

        Et taida ottaa toisia ihmisiä sitten kumminkaan kovin vakavasti, vaikka niin voimakkaasti toitotat ihmisyyteen samaistumistasi.

        Minulle sanottiin, että monimutkaisessa mielessä on se haittapuoli, että sellaisen kanssa voi olla vaikea päästä sisään Taivaaseen.

        Hmm..

        Ainut keino mitä useilla ihmisillä on enää jäljellä minun suhteen, on HUIJAUS.

        Mutta miten se sanotaan, on olemassa korkeampi taho, joka näkee, ja todistaa tämän kaiken. On olemassa korkeamman maksun paikka, Taivaan ovella.

      • Moskvits
        Kokkolintu kirjoitti:

        >>>Itselläni on sellainen henkinen vamma että lapsena alitajuisesti aloin kuvitella olevani vastuussa kaikkien ihmisten tunnetiloista. On ollut hyvin vaikeaa päästä moisesta taikauskosta irti!>Sitten kun vielä joku päivä osuisi sellainen mies vastaan jolla ei ole lainkaan aggressioita, mutta se kai olisi jo vähän liian huima juttu että sellaista tapahtuisi.>sillä minulla aggressioita on vielä hyvinkin paljon jäljellä. Enhän muuten reagoisi kaiken maailman mussutuksiin pätkän vertaa.

        >> Aggressio on vain yksi virta, joka tätä apinalaumaamme heiluttaa. Vastuunsa kieltävä ei osaa kuin heittäytyä virran vietäväksi, vastuunsa tunteva ei myönnä eikä kiellä virtaa, koska ymmärtää virran olevan joka hetki eri. Silti ja juuri siksi hän voi uittaa aggressionkin virrassa vaikkapa kaarnalaivaa.

        Äskettäin Q syytti minua ihmiskunnan yläpuolella olemisesta. Mutta siinä kaksi mengeleä keskustelee mitä kokeita roskaväellä voisi vielä tehdä.

        Eipä ole moraalia minkäänlaista.

        >Jos olet täydellisesti vastuussa "omista" tunnetiloistasi, syyttämättä niistä "muita", olet jo vastuussa kaikkien aistivien ja tuntevien olentojen tunnetiloista. Ei tämä sen kummempaa ole.

        Tahallani nyt otan kielteisen kannan:

        Tuossa se sitten töksähtääkin eli hirttää hihna kiinni. Ensinnäkin tuntuu epäoikeudenmukaiselta että kun on kantanut koko helvetin maailmaa harteillaan koko ikänsä, sitten pitäisi vain kohauttaa olkiaan ja jatkaa sitä samaa kantamista. Kyllä ihmisiä löytyy syyttämään minua ihan mistä vaan, jos en jotenkin tee pesäeroa kaikkiin lajikumppaneihini. Pahimmillani olen avoin portti josta kuka tahansa saa marssia sisään huutaen mitä tahansa. Olen kuin kansakunta jonka valloittaa vuorotellen kuka vain, ja lopulta olen pelkkä väsähtänyt huora jota jokaiikka on pyörittänyt.

        Miten voi tuosta noin vaan hylätä inhimilliset halunsa kostaa ja antaa potut pottuina?

        Ihmettelen miksi ihmiset jaksavat kiukutella 500 v vanhoista asioista ja miksi Jugoslaviassa tehtiin niin ja noin, mutta sama asia vaikuttaa minussa itsessäni. Minun on hyvin vaikea antaa anteeksi.

        Vastuussa oleminen kuulostaa egoni korvissa siltä kuin minun pitäisi edelleen jatkaa harjoituksia kynnysmattona olemisessa.

        Myönteinen kanta:

        Psykologisessa mielessä minulla on aavistus siitä mitä ehkä tarkoitat. Mikäli sisäinen väkivalta päättyy minussa juuri nyt ja tässä, muiden ihmisten mellastukset eivät minua enää voi häiritä, eikä voisi vähempää kiinnostaa se mihin suuntaan he yrittävät minua repiä. Mitään yritystäkään ei enää edes ole olemassakaan, jos minä olen tullut heiksi kaikiksi ja jos minä olen kaikki, minulla tuskin on tarvetta kiusata itseäni, eller hur... Toisen ihmisen oikkuilusta tulee eräänlaista laineiden liplatusta tai tuulen huminaa, se on jotain sellaista mitä on tietysti koko ajan läsnä, mutta mikä ei kosketa minua koska minua ei enää kosketa omatkaan oikkuni.

        Olen nyt vähän väsynyt miettimään tätä tämän enempää, enkä tiedä onko pelkkä puoliälyllinen pähkäily välttämättä se vastaus tässä, kun sisuskuntia ravisuttava sisäinen kokemus puuttuu. Vai pitääkö se nyt sitten olla räjäyttävä kokemus? En tiedä.

        Mutta pikku korjaus... Henkilökohtaisesti omakseni en odota ketään miestä (ettei nyt kukaan MUU siellä saanut mitään vääriä käsityksiä), vaan sitä vain murehdin että positiivinen miehinen (henkinen) esikuva puuttuu. Vai olenko liian kranttu. Tähän asti olen ottanut murenen sieltä ja toisen täältä. Kaikissa miehissä kun on aina jotain vikaa, yleensä luonnevikaa, yleensä vika on suunnattomassa omahyväisyydessä ja muiden yläpuolelle asettumisessa.

        Jos se on minun OMA vikani, niin en siltikään jaksa sitä piirrettä miehissä. :P

      • Sara-Kali
        Moskvits kirjoitti:

        >Mutta siinä kaksi mengeleä keskustelee mitä kokeita roskaväellä voisi vielä tehdä.

        Sori mutta toi kuulosti aika hassulta.

        Jokatapauksessa ja muussakin tapauksessa haluan kiittää sinua siitä että sinun kanssasi on oikeasti ihan rattoisaa kinastella, sillä sinähän et kanna kaunaa, vai mitä?

      • Moskova

        >> Jokatapauksessa ja muussakin tapauksessa haluan kiittää sinua siitä että sinun kanssasi on oikeasti ihan rattoisaa kinastella, sillä sinähän et kanna kaunaa, vai mitä?

        Sinun kanssa on kiva taistella, kun et luovuta ja katoa... voi tapella ihan verissäpäin, ei sellaista ihmisissä tapaa kuin harvoin.

      • Sara-Kali
        Moskova kirjoitti:

        Katsos... Minun mielestäni jokaiselle ihmiselle pitää antaa aina uusi mahdollisuus tehdä itsestään viisas tai hölmö.

        Jopa itselleni pyrin sen mahdollisuuden sisällyttämään. :)

      • Mengelen apina
        Moskvits kirjoitti:

        >> Aggressio on vain yksi virta, joka tätä apinalaumaamme heiluttaa. Vastuunsa kieltävä ei osaa kuin heittäytyä virran vietäväksi, vastuunsa tunteva ei myönnä eikä kiellä virtaa, koska ymmärtää virran olevan joka hetki eri. Silti ja juuri siksi hän voi uittaa aggressionkin virrassa vaikkapa kaarnalaivaa.

        Äskettäin Q syytti minua ihmiskunnan yläpuolella olemisesta. Mutta siinä kaksi mengeleä keskustelee mitä kokeita roskaväellä voisi vielä tehdä.

        Eipä ole moraalia minkäänlaista.

        Eipä ole moraalia minkäänlaista...

      • Kara-Sali
        Mengelen apina kirjoitti:

        Eipä ole moraalia minkäänlaista...

        Kyllä sun tarttee nyt heti semmonen kehittää. Kaikilla kunnon miehillä on moraali. Pyydä vaikka joululahjaksi!

      • Moskovan valo
        Kara-Sali kirjoitti:

        Kyllä sun tarttee nyt heti semmonen kehittää. Kaikilla kunnon miehillä on moraali. Pyydä vaikka joululahjaksi!

        >> Kyllä sun tarttee nyt heti semmonen kehittää. Kaikilla kunnon miehillä on moraali. Pyydä vaikka joululahjaksi!

        nimim. "mengelen apina" taitaa olla nainen. en minä ainakaan.

      • Sun mutsis
        Moskovan valo kirjoitti:

        Mutta kuka mahtaa olla se moraalista inisevä orpopiru, joka himoissaan ei uskalla nussia Äitiään muttei lakata myöskään himoitsemasta.

      • Kara-Sali
        Moskovan valo kirjoitti:

        >> Kyllä sun tarttee nyt heti semmonen kehittää. Kaikilla kunnon miehillä on moraali. Pyydä vaikka joululahjaksi!

        nimim. "mengelen apina" taitaa olla nainen. en minä ainakaan.

        Jaaha. Naisenhan ei tarvitse moraalia hankkia, sillä sellainen hänellä on jo yleensä omasta takaa. Semmonen parrakas moraali joka jäkättää öin ja päivin, ei lepää lain. Paitsi jos on aivan viinarallin viemä tai muuten umpitunnelissa.

        Tee niin, tee noin, älä tee niin, älä tee noin, etkö sinä voisi vaan millään olla kuten minä? sanoo parrakas moraali.

        Hinttarimoraali.

      • Mutsis

        Moraali joka naisilla on omasta takaa persiiseen lykätty on nimeltään HOLHOAMISVIETTI, kyllä äidinrakkaus tasan tarkkaan tietää miten kuuluu ja pitää olla ja sillälailla rakastavasti pakastaa ja säilöä maailma kuoliaaksi. Varsinkin oman holhoavan itsensä ja kaikki oletetut holhottavat puoliskonsa, holhoamisen objekteiksi korotetut, jos ei kerran ole niitä kersoja siunaantunut kaiken energian vieviksi poispilattaviksi.

        Onnittelut oivalluksestasi!

        Muista vain ettet katso itseesi vaan ainoastaan peilaa itseäsi! Suojele minua kaikelta, niin sitten minä suojelen sinua kaikelta... sillä kaikki muu on PYHÄINHÄVÄISTYSTÄ.

      • Sara-Kali
        Mutsis kirjoitti:

        ...ja vaikkei sitä kukaan uskoisikaan, niin kovasti minua on myös naurattanut tässä viikon varrella. Taidan olla ihan tattis-kamaa.

        Holhoamisiin!

      • emma
        Sara-Kali kirjoitti:

        >Jos olet täydellisesti vastuussa "omista" tunnetiloistasi, syyttämättä niistä "muita", olet jo vastuussa kaikkien aistivien ja tuntevien olentojen tunnetiloista. Ei tämä sen kummempaa ole.

        Tahallani nyt otan kielteisen kannan:

        Tuossa se sitten töksähtääkin eli hirttää hihna kiinni. Ensinnäkin tuntuu epäoikeudenmukaiselta että kun on kantanut koko helvetin maailmaa harteillaan koko ikänsä, sitten pitäisi vain kohauttaa olkiaan ja jatkaa sitä samaa kantamista. Kyllä ihmisiä löytyy syyttämään minua ihan mistä vaan, jos en jotenkin tee pesäeroa kaikkiin lajikumppaneihini. Pahimmillani olen avoin portti josta kuka tahansa saa marssia sisään huutaen mitä tahansa. Olen kuin kansakunta jonka valloittaa vuorotellen kuka vain, ja lopulta olen pelkkä väsähtänyt huora jota jokaiikka on pyörittänyt.

        Miten voi tuosta noin vaan hylätä inhimilliset halunsa kostaa ja antaa potut pottuina?

        Ihmettelen miksi ihmiset jaksavat kiukutella 500 v vanhoista asioista ja miksi Jugoslaviassa tehtiin niin ja noin, mutta sama asia vaikuttaa minussa itsessäni. Minun on hyvin vaikea antaa anteeksi.

        Vastuussa oleminen kuulostaa egoni korvissa siltä kuin minun pitäisi edelleen jatkaa harjoituksia kynnysmattona olemisessa.

        Myönteinen kanta:

        Psykologisessa mielessä minulla on aavistus siitä mitä ehkä tarkoitat. Mikäli sisäinen väkivalta päättyy minussa juuri nyt ja tässä, muiden ihmisten mellastukset eivät minua enää voi häiritä, eikä voisi vähempää kiinnostaa se mihin suuntaan he yrittävät minua repiä. Mitään yritystäkään ei enää edes ole olemassakaan, jos minä olen tullut heiksi kaikiksi ja jos minä olen kaikki, minulla tuskin on tarvetta kiusata itseäni, eller hur... Toisen ihmisen oikkuilusta tulee eräänlaista laineiden liplatusta tai tuulen huminaa, se on jotain sellaista mitä on tietysti koko ajan läsnä, mutta mikä ei kosketa minua koska minua ei enää kosketa omatkaan oikkuni.

        Olen nyt vähän väsynyt miettimään tätä tämän enempää, enkä tiedä onko pelkkä puoliälyllinen pähkäily välttämättä se vastaus tässä, kun sisuskuntia ravisuttava sisäinen kokemus puuttuu. Vai pitääkö se nyt sitten olla räjäyttävä kokemus? En tiedä.

        Mutta pikku korjaus... Henkilökohtaisesti omakseni en odota ketään miestä (ettei nyt kukaan MUU siellä saanut mitään vääriä käsityksiä), vaan sitä vain murehdin että positiivinen miehinen (henkinen) esikuva puuttuu. Vai olenko liian kranttu. Tähän asti olen ottanut murenen sieltä ja toisen täältä. Kaikissa miehissä kun on aina jotain vikaa, yleensä luonnevikaa, yleensä vika on suunnattomassa omahyväisyydessä ja muiden yläpuolelle asettumisessa.

        Jos se on minun OMA vikani, niin en siltikään jaksa sitä piirrettä miehissä. :P

        painiskelua tehdessä on joskus hyvä lakata etsimästä syyllisiä ja yksinkertaisesti antaa anteeksi ilman turhia erittelyitä kenelle ja mistä syystä. kokemuksen kautta olen huomannut auttavan

      • Sara-Kali
        emma kirjoitti:

        Itsensä kanssa painiminen on sen verran karmea kokemus, että jos löytyy halullisia kanssapainijoita, niin aina kannattaa ottaa kunnon ote ja äheltää aimo rytinä. Siinä monta kertaa pääsee ärräpää ja katsoo vastustajaa vihaisesti kuin tappomielellä, mutta lopulta aina tulee niin irtonainen olo kun vääntö on suoritettu huolella. Eikä sen väliä kuka voitti ja mimmoinen pokaali paukahtaa plakkariin, tai buuaako yleisö.

        Harmillisimpia aikoja ovat oikeastaan ne että ei harjoita painia ja alkaa kuvitella olevansa kovakin stara ja hyväkin tyyppi sanomaan kaikille muille että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Yleensä se menee sellaiseksi soo-sooksi: älkää nyt vaan lähtekö painimaan, kun ETTE KUMMINKAAN PÄRJÄÄ.

        Mikään ei ole niin mälsää kuin kieltää kaikki ihmisiltä etukäteen etteivät nämä vain saisi mitään vaurioita. Mutta urheiluvammojahan tulee, ja niistä selvitään.

        Elukanpenikatkin ovat toistensa kimpussa tuon tuostakin, eiväthän ne muuten mistään mitään opi. Eivät opi tiedostamaan omaa kehoaan, eivät opi saalistamaan tai parittelemaankaan. Sukupuutto uhkaa nisäkästä joka ei ota matsia tuon tuostakin.

        Kunnon urheilija on tietenkin sellainen joka ei jätä mitään hampaankoloon, vaikka sattuikin oma suoritus olemaan vähän paska ja vastustaja pieraisemaan päin naamaa... ;)

        Ollapa kunnollinen. Ehkäpä joku päivä oppii kunnon sportiksi. Siihen asti on hyviä päiviä ja tolkuttomasti huonoja päiviä.

        tarkoitukseni ei ole olla stara tarkoitukseni ei ole sotkea kuvioita , jos kosketti syvälle olen pahoillani ei ollut tarkoitus vittuilla tai mitään vaan ihan rehellisesti olen kokeillut ja on auttanut ikävä jos koit noin.

      • Sara-Kali
        emma kirjoitti:

        tarkoitukseni ei ole olla stara tarkoitukseni ei ole sotkea kuvioita , jos kosketti syvälle olen pahoillani ei ollut tarkoitus vittuilla tai mitään vaan ihan rehellisesti olen kokeillut ja on auttanut ikävä jos koit noin.

        Ei sorgen, ei tämä sinua oikeastaan koskenut, minulle tuli vaan tässä mieleen heittää tuollaista symboliikkaa sen pohjalta mitä itse olen viimeaikoina kokenut jossain toisaalla... Tuli kyllä jo vähän liiankin viisas olo tässä, joten ihmekös tuo jos juttu oli sinulle vieras.

        Älä välitä horinoistani, tuppaan joskus puhelemaan niitä näitä.

      • jees

        He itkivät ja valittivat suuresti sanoen: "Kuinka me voimme mennä pakanoiden (gentiles) eteen ja saarnata heille Ihmisen Pojan kuningaskunnasta? Jos he eivät säästäneet häntä, miten he säästävät meidät?"

        Silloin Maria nousi ylös, tervehti heitä kaikkia, ja sanoi heille veljellisesti: "Älkää itkekö ja surko, älkääkä olko neuvottomia, sillä hänen armonsa on teidän kanssanne ja suojelee teitä, vaan ylistäkää mieluummin hänen suuruuttaan." Kun Maria tämän sanoi, hän käänsi heidän sydämensä Jumalan puoleen, ja he alkoivat keskustella (Vapahtajan) sanoista; To prepare yourself for anal sex, the first thing to do is learn to relax. This may include a hot bath beforehand, an erotic massage or even just a good workout. Remember that the sphincter muscles around the anus will not allow things to pass through easily unless you relax and take it slow. Do not start with something the size of a dildo or penis. Start with either: a) your partner's finger or b) Small Love Plug. The plug provides a unique sensation and many couples consider it an exciting addition to the bedroom. If you're more comfortable with a partner's finger then start with that. The basic principle is to start small and work your way up.

      • Sara-Kali
        jees kirjoitti:

        Kokemuksen äänellä joka tulee syvältä sieltä on pakko sanoa että tässä asiassa yhdyn heteromiehiin: kenen tahansa muun perse kuin omani. :x

    • Moskva

      Aggressio ei ole kuin yksi häivähdys tunteesta. Tunteiden alla on yksi perusenergia; tunne sinänsä, ja tätä tunnetta vastaan, joka on Äiti, olette rikkoneet.

      Se, että itseltä tunteet puuttuvat, ei ole ylpeyden aihe.

      Minusta tuntuu että nämä rajat mitä tässä tulee - rajojen ylitys... maryadas, ovat peruuttamattomia, ikuisia.

      Tunne on ikuinen.

      Synti äitiä vastaan on ikuinen. Naureskelkaa vaan, ja kuvitelkaa ettei Jumalaa ole.

      • Sara-Kali

        Ainoastaan välinpitämättömyys, ihan oikea sellainen eikä teeskennelty, on tunteettomuutta.

        Myös väsymys, raivo, kiukku, turhautuminen, suru, murhe etc. ovat tunteita. Minä yritän aika usein sivuuttaa kaikki negatiiviset tunteeni, mutta siinä käy niin että ne tulevat vain paremmin varustautuneena takaisin.

        Pelkään muiden tunteita ja pelkään omiani, joten kaiketi on sitten syytä kohdata niitä tunteita.

        Puhut siitä että jumala vihaa, mutta silti sinulle tulee hätä käteen jos ihmisten kesken tulee esiin jotain semmoista mistä sinulle tulee huonot vibraatiot.

        Miten kestäisit JUMALAN vihan???

        >> Miten kestäisit JUMALAN vihan???

        Niinkuin Joona...

    • puhuu

      siitä millainen mies on.. niin on se sama kuin kala puhuisi siitä että minkälaista on olla lintu. Kaikki mitä jokainen olento näkee suodattuu hänen oman kokemuksensa ja tajuntansa kautta ja näin ollen näkee kaiken hyvin subjektiivisesti. Harvassa on ne miehet ja naiset, jotka ovat täysin objektiivisia jopa omaa olemustaan kohtaan.

    • proPAGANda

      Arvoisa Q-ku-lan Q-ningatar

      >>Ei tarvita kuin yksi ainoa ihmisuros siittämään laumallinen ihmisnaaraita. Olen mietiskellyt mahtavatko miehet tiedostaa tämä kuinkakin karvaasti. Ajattelevatko he sitä että ihmissuvun olemassaolon suhteen he yksilönä saattavat olla täysin mitättömiä pikkutekijöitä joiden elämällä ja kuolemalla ei ole merkitystä kärpäsen kakan vertaa?>Mies voi olla täysin yhdentekevä, TAI hän voi olla merkittävä yksilö. Tämä on täysin kiinni siitä onnistuuko hän siittämään ja siten jatkamaan omia geenejään eteenpäin. >Tämä asettaa miehet ikävään keskinäiseen taisteluasemaan, ja luonnollisesti kisassa pärjäävät parhaiten ne joilla on eniten kilpailuviettiä veressään. Eiväthän "joo antaa olla menen kaljalle" -veikot saa kuin ne pahnanpohjimmaiset rupisimmat naaraat jotka jokainen kunnos uros kiertää kaukaa.

      Mies on tehty kilpailemista varten. Kilpailu on tehty miestä varten.>On miehiä jotka oivaltavat että he eivät tule koskaan pärjäämään tuossa hengästyttävässä geenienroiskintakisassa, ja on miehiä joita ei siis todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. He tällöin siirtävät kilpailuviettinsä muihin asioihin ja pitävät kilpailun palkintona muita asioita kuin mahdollisuutta lisääntyä. Fiksuin mies saattaa keksiä että antoisinta onkin "kilpailu" omaa itseä vastaan!>En olisi kauhean hämmästynyt jos selviäisi että shamaanit, joogit, gurut ja koko höskä ovat alunperin saaneet alkunsa tuon sorttisista miehistä jotka lähtivät kilpailemaan jostain muusta kuin lapsenteko-oikeudesta.>No mitenkäs sitten semmoisten naisten kanssa jotka haluavat samalle apajalle, kilvoittelemaan henkisistä tavoitteista? Riippuu miehestä yksilötasolla miten hän suhtautuu näihin naisiin jotka ovat yhtälailla "ylijäämäkamaa" kuin hän itsekin. Joko hän toivottaa toverin tervetulleeksi, koska hän on noussut sukupuolirajojen yläpuolelle oman henkisen kehityksensä myötä. Tai sitten hän katsoo harmistuneena että jumankauta, nyt tänne tulee jo akkojakin tavoittelemaan sitä Graalin maljaa mitä MINÄ tässä metsästän. Lapsellisimmat miehet liittoutuvat muiden miesten kanssa ja ilmoittavat että tänne ei ole tulemista kuin munakkailla. He unohtavat että kyse oli henkisestä kilvoittelusta. Heille iskee päälle se ikivanha pakkomielle että THERE CAN BE ONLY ONE.

      • Sara-Kali

        Pitkältihän tuo ns. ilkeilyni oli kieli persposkella väännetty kun tuo Mosse heitti niin uskomatonta fuulaa tuolla jossain... Esitti naiset siinä mitättömyyden valossa että teki mieli tölväistä että eipä sitä kuulkaa miehetkään välttämättä kovin kovasti sitä omaa kohtaloaan ohjaa. Samat biologiset ja fyysiset muotoseikat meitä pyörittävät, ja olisi hemmetin hieno juttu jos niistä päästään eroon edes siellä "henkisellä" tasolla. Mutta Mossella on joku ihme hinku mollata naisia aina jossain sopivassa välissä, kai hän nyt sitten tosissaan uskoo että minä jotenkin jaksan häiriintyä hänen miehenä olemisestaan. Vaikka minulle on sama vaikka hän olisi hevonen, paitsi että hevosen kanssa en pystyisi hevosenleikkiä heittämään, mikä on tietysti hieman absurdi juttu.

        Naisen on pakko rupsahtaa, tai muuten mies tuhlaa arvokkaita geenejään johonkin vanhaan kotkaan joka sisältä on jo puolipasko tai maho. Down-lapset ovat varmasti ilopillereitä, mutta suku ei jatku jos heitä nyt pilvin pimein alkaa syntyä sen vuoksi että yli 40-vuotiaat naiset paukuttavat yli-ikäisistä munasoluistaan mukeloita. Kuulin jostakin että munasolut ovat sen ikäisiä kuin äidin ikä synnyttäessä tyttären ikä. Ts. nainen on 40 v ja hänet synnyttänyt nainen oli 20 v, niin tyttären munasolujen ikä on 60 v! Tätä minä en nyt kyllä oikein ymmärrä, tai ymmärsinköhän edes oikein, mutta tällainen mielikuva minulle jäi.

    • Gigul216

      >>En olisi kauhean hämmästynyt jos selviäisi että shamaanit, joogit, gurut ja koko höskä ovat alunperin saaneet alkunsa tuon sorttisista miehistä jotka lähtivät kilpailemaan jostain muusta kuin lapsenteko-oikeudesta.

      • Sara-Kali

        ...

      • joogaajat
        Sara-Kali kirjoitti:

        ...

        ja muut itämaa pellot on kaikki homoja!Kääntykää mormooneiksi ja lopettakaa se homoilu!

    • Saramarsu

      Poistin osan ketjusta, koska huomasin että oma paha oloni on johtunut siitä mitä seuraavaksi käsittelin tuolla otsikolla "Epävarmuudelle loppu".

      Mitä tulee mr. Jellonan ajatukseen siitä että hän olisi leikkinyt jotain Jeesusta, ihmettelen kun en edes moista huomannut. Taidan olla NIIN CC:n kirjojen lumoissa ettei päähäni enää pälkähdä että jollakulla olisi joku halu heittää Messias-keikkaa, kun itse hiihtelen järkeä vailla ihmeeeeeellisten noitien maailmassa missä hyvä ei ole hyvää eikä paha ole pahaa.

      Epämääräisyys ei enää sovellu minulle. Tämän vuoksi parin viikon ahdistuneisuus, kenties?

      Jos joku haluaa, niin poistan vaikka koko tämän ketjun, mitäs ollaan mielipuolta?

      • Saraplörö

        Emmä kyllä tiä. En todellakaan. En sitä miten suhtautua itseeni enkä sitä miten suhtautua toisiin.

        Poistamassani osiossa ilmaisin sanaisasti syvintä epäluuloani erästä/eräitä tyyppejä kohtaan, koska keskinäinen keljuilu sai minut aika vainoharhaiseksi loppujen lopuksi. Lisäksi ihmettelin - muistaakseni - että mikä on ihmisen vastuu sanomisistaan, kun ei ikinä tiedä millainen vastaanottaja osuu kohdalle. En edes itsestänikään aina tiedä mikä voi olla se kuuluisa "viimeinen pisara".

        Vastaus oli "voi hellandyydeli".

        Elikä ihmisellä ei ole mitään vastuuta mistään kun hän ampaisee nettiin natkuttamaan toisille. Minkähän ihmeen takia sitten tuntuu että aina kun erehdyn raivotiloissani purkautumaan, olen syyllistynyt Karmeisiin Rikoksiin ja jokainen jatkossa muistaa sitten kuinka Hirvittävä ihminen olenkaan.

        Kellään ei ole mitään vastuuta mistään mutta minulla on? Mikä ihmeen erikoistapaus muka olen?

        Mitään syyttäjää ja oikeudenistuntoa tuskin on. Tämä on varmaan ihan ikioma ongelmani että kannan niin mieluusti paskakuormaa johon sitten jokainen käy kärkkäästi nakkaamassa lisää pökäleitä jos vaikutan kovin innokkaalta moiseen.

        Mitä tekevät sellaiset ihmiset jotka eivät kykene pysähtymään senkään vertaa kuin minä? Pelkään kai että joku päivä astun siihen leiriin, ja sittenhän en tietenkään pohdi jonninjoutavia itsestäni, kun riehun ympäriinsä silmät päässä moljottaen järkeni lopullisesti menettäneenä. Mikäs sen mukavampaa?

        Miten tuntuu että tämä on nyt jotenkin tyypillisesti suomalainen ongelma? Ei saa olla niin ja näin, voi lähteä järki. Ota viinaa, lähtee järki LUVAN kanssa! Hillitse nyt itsesi ettei... ettei mitä? Helvetin pystyynkuolemisen ja kyynikoiden paskamaa.

        Noh, noh, lopetapas nyt lapsonen.

    • Hengellisimmät ihmiset tuntuvat selvästi olevan niitä, jotka ovat luopuneet yhden totuuden tai päämäärän tavoittelusta ja keskittäneet huomionsa johonkin huomattavasti oleellisempaan: itseensä.

      Ihminen voi ymmärtää muut ihmiset ja luonnon vain suhteessa itseensä, itsensä kautta. Tästä seuraa, että itsensä tiedostavat ihmiset näkevät luonnon tärkeämpänä kuin ihmiset, jotka eivät tiedosta. Me ihmiset olemme osa luontoa, luonto tulee kuitenkin toimeen ilman meitä, me emme tule toimeen ilman luontoa. Shamaanit ovat luonnonsuojelijoita, sen rinnalla ja kanssaeläjiä.

      Itseenkääntyneisyydellä ei ole sukupuolirajoja, kuten niitä ei luonnossakaan ole. Jokaisella on kuitenkin luonnossa eri tehtävä. Naisen tehtävä on synnyttää, miehen tehtävä on siittää (vrt. hede ja emi, työläiset ja kuningatar muurahaisyhteiskunnissa). Kyse on lopulta vain tehtävästä, joka kullekin lankeaa ja ihminen on itsetietoisuutensa kautta ainoa laji, joka voi tehdä valinnan oman tehtävänsä suhteen.

      Sukupuoliroolit ovat syntyneet toisaalta luonnonvalinnasta, mutta toisaalta sillä on ollut paljonkin tekemistä sen kanssa, miten ihmiskunta on kehittyessään valinnut jakaa roolit. Naisten paikka ei ole luonnostaan lieden ääressä, rätti kourassa. Luonnonkansat elävät harmoniassa myös toistensa kanssa ja jakavat tehtäviä. Mies ei pääsääntöisesti pysty imettämään lasta, mutta nainen pystyy kyntämään peltoa ja keräämään pähkinöitä. Siinä missä nykymaailmassa naiselle on annettu aseet, metsästäjäkansojen keskuudessa miehet hoitavat metsästyksen. Sukupuoliroolit ovat hämäriä, eikä käytännössä miehen tai naisen henkisyydellä ole juurikaan eroa. Ainoa miestä ja naista erottava tekijä on heidän fysiologiansa, sen hienot yksityiskohdat ja toisaalta heidän kasvatuksensa.

      Onko näillä asioilla tekemistä kilpailemisen tai kilpailuvietin kanssa, sitä en osaa sanoa. Suvunjatkamiskisa on sekin valinta ja ihmiset kilpailevat parhaasta uroosta tai naaraasta hieman eri perustein. Onpa nykypäivänä niinkin, että kilpailua käydään myös saman sukupuolen kesken. Sikäli liekö kyse suvunjatkamisesta vai onko taustalla vain nautinnonhakuisuus. Osa ihmisistä, vaikka väittäisivät olevansa askeettisempia ja pidättyväisempiä, saattavat silti kuluttaa aikaansa joutavuuksiin ja olla epätasapainossa itsensä kanssa. Taas osa ihmisistä, vaikka kuluttaisivat aikaansa miten paljon näihin suvunjatkamistoimintoihin, voivat olla henkisesti hyvinkin valveutuneita.

    Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe