Pitääkö

paikkansa että vielä 50-luvulla esm Turun vankimielisairaalassa tehtin ns lobotomia leikkauksia?.
Olen jostain moisen tiedon lukenut.
3606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tehtiin Suomessa vuonna 1969, varmaan niitä myös siis vankimielisairaalassa tehtiin. Päälle tuhat lobotomiaa Suomessa tehty, sillä "ohimo-tyylillä" eli ei siten, että jääpiikillä silmäluomen alta. Ruotsissa luku oli paljon suurempi ja leikkauksia tehtiin lapsillekin. Myös lobotomia kiellettiin siellä myöhemmin.

Äänestä
  • John Kennedyn isä teetti lobotomialeikkauksen omalle tytölleen. Leikkauksia tehdään vieläkin. Kyseessä on sietämättömät kivut tai hyvin vaikea psykoneuroosi. Lupa pitää anoa Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta ja se on eittäin vaikea saada.
    Aikoinaan 1930 luvun lopulla lobotomian kehittäjä portugalilainen mies sai nobelin palkinnon.

    Äänestä

  • Keikka-Eikka kirjoitti:

    John Kennedyn isä teetti lobotomialeikkauksen omalle tytölleen. Leikkauksia tehdään vieläkin. Kyseessä on sietämättömät kivut tai hyvin vaikea psykoneuroosi. Lupa pitää anoa Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta ja se on eittäin vaikea saada.
    Aikoinaan 1930 luvun lopulla lobotomian kehittäjä portugalilainen mies sai nobelin palkinnon.

    Siihenkin monta syytä väitetty olevan, yleisin käsitys tästä Rosemaryn lobotomiasta oli tietääkseni se, että tyttö oli vain vähän villi ja luonnollisesti alkoi kiinnostumaan pojista. Harmitti kyllä, kun luki hänen tapauksestaan. Sittenhän on näitä tapauksia, jotka kroonisen pääsäryn takia halusivat itselleen lobotomian ja palasivat sitten ilman kykyä tuntea tai osoittaa niitä mitenkään. Jotkut menettivät puhekyvyn, jotkut jopa kuolivat jne. "Kun ihminen ei valita, niin kaikki ok". Potilaiden mielenterveysongelmat eivät kadonneet, he vain eivät enää välittäneet siitä. Toisaalta se oli sitä aikaa ja Freeman ym. uskoivat oikeasti, että tuo toimenpide auttaisi. Mutta onneksi tuo lobotomia on jo tunnistettu barbaariseksi menetelmäksi. Kamalinta siinä oli juuri se, että ihmiset jotka eivät kärsineet todellisuudessa mistään joutuivat operaation, jota ei voinut enää koskaan peruuttaa. Olihan se keino parantaa kommunismista (Frances-näyttelijätär)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reiska kirjoitti:

paikkansa että vielä 50-luvulla esm Turun vankimielisairaalassa tehtin ns lobotomia leikkauksia?.
Olen jostain moisen tiedon lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu