lapset joiden

minulla on lapsi jota isä ei halunnut.
Isyyttä ei siis ole vahvistettu.
Sovimme lapsen isän kanssa että lapsi on
minun ja elatusmaksu tulee kaupungilta.

Mietin sellaista sanoako lapselle ja minkä
ikäisenä että isä on tuolla jossain...
mutta kun ei halua yhteyttä pitää.
Olen myös miettinyt sanoako tuota koskaan
lapselle vaikka kyselisi.
Saako lapsi isyyden selville kun on aikuinen
kun sitä ei missään virallisilla tahoilla ole?

Kiitos jo etukäteen vastauksista!
4970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

itse kysyy, niin kerrot sen mitä hän haluaa tietää. Se on niin yksinkertaista. Vain näin tehden voi lapsestasi tulla tasapainoinen oma itsensä.

Äänestä

Olen kertonut kuten kai pitääkin, ikätason mukaisesti. Niin totuudenmukaisesti kuin raskin, on kovaa sanoa lapselle ettei isää kiinnosta lapsi...kerron, että että isä ei voi olla yhteydessä kun on niin kaukana tai sillä on muita huolia. Ei ehkä ole totta, mutta ei satu niin paljon kuin että et kuule kiinnosta sitä palaneen puupennin vertaa...kun ei susta oo sille hyötyä.
Tämä on julma maailma, pitää säästää lasta ja rakastaa isänkin edestä. Kyllä se aikuisena saa ajatella tilanteesta sitten mitä haluaa, ehkä vihaakin minua, kun olen isättömänä sen kasvatellut. Mutta se on tulevaisuudessa, se vaan on sitten kestettävä. Onhan monilla perheellisilläkin vaikeita kuvioita ja kohtaloita. Ei isättömyys ole niin traagista, kun on muita ihmisiä ympärillä. Jos on katkera ja väsynyt äiti yksin, niin asia on toinen. Monet ovat sitä kyllä pyhässä avioliitossaankin...

Äänestä
  • omat lapseni ole syyttäneet.
    He ovat sen verran tavanneet isiään, että ovat itse saaneet havaita, mihin näistä isistä on ja mihin ei ole.

    Äänestä

  • Kun lapsi on tarpeeksi vanha, voit kertoa mitkä sen tilanteen aiheutti että hän kasvoi isättä.
    Kyllä lapsi joskus ymmärtää tilanteen, joskus. Pitää vaan koittaa olla tukena ja lähellä koko ajan kun nämä asiat alkavat avautua lapselle.
    Surettaa jo nyt. Mutta mä jaksan toivoa ja uskoa että kyllä se munkin lapsen isä joskus aikuiseksi kasvaa, joskus. Onneksi olemme kuitenkin hänen sukulaisten kanssa tekemisissä, joten se suku on sillain tuttu, ettei ihan ulkona olla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


isät ei kuvioissa kirjoitti:

minulla on lapsi jota isä ei halunnut.
Isyyttä ei siis ole vahvistettu.
Sovimme lapsen isän kanssa että lapsi on
minun ja elatusmaksu tulee kaupungilta.

Mietin sellaista sanoako lapselle ja minkä
ikäisenä että isä on tuolla jossain...
mutta kun ei halua yhteyttä pitää.
Olen myös miettinyt sanoako tuota koskaan
lapselle vaikka kyselisi.
Saako lapsi isyyden selville kun on aikuinen
kun sitä ei missään virallisilla tahoilla ole?

Kiitos jo etukäteen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu