yleisiä juttuja

KAT

Heippa!

Haluaisin tiedustella muutamaa asiaa koiran kouluttamisesta. Itselläni ei vielä ole koraa, joskus tulevaisuudessa hankinta voi olla mahdollista.

Elikkä, mitä KÄYTÄNNÖSSÄ tehdään jos koira tekee jotain pahojaan (esim haukkuu, repii mattoja tms)? Kun mistä olen saanut päähäni sellaisen idean, että jos koira esim houkutellaan muun toiminnan pariin, niin se tavallaan saa "palkinnon"? Vai onko ideana lähinnä se, että HYVÄÄ käyttäytymistä palkitaan, ja huonoa ei huomioida? Jotenkin vaan tuntuu hassulta ajatukselta, että koira saisi tehdä pahojaan ilman, että siitä on mitään seurauksia.

Olisi kiva saada käytännön vinkkejä, kun mitä olen noita koirakirjoja lueskellut, niin asiaan ei anneta suoraa neuvoa,

Kiitos paljon jo etukäteen

4

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meiju-81

      Kyllä ei toivotusta toiminnasta pitää torua, sanon minä. Toisaalta koira oppii nopeasti, millä se saa sun huomion puoleensa. Jos se leikkii kiltisti omalla pallollaan, sinä vaan luet kirjaa. Mutta kun se järsii sun lempisandaalia, niin jo saa kummasti huomiota puoleensa. Muista siis kehua koiraa ja olla läsnä myös silloin, kun kaikki menee putkeen. Omana muistisääntönä pentujen kanssa olen aina yrittänyt pitää sitä, että "negatiivinenkin huomio on huomiota". Koira kaipaa sun huomiotasi ja joskus on parempi jättää se noteeraamatta.. mutta ei niitä mattoja silti järsitä toruitta :)

      • näin..

        olin itsekin vähän asiaa ajatellut. Ei mulla ainakaan varmaan loputtomasti riittäis kärsivällisyys siihen, etten sanoisi mitään, jos pentu vaan tekee pahojaan. Kiitos oikein asiallisista vastauksista.

        Mutta mites vielä tuon haukkumisasian kanssa? mIten sitä epätoivottua haukkumista saa vähennettyä?


    • ja vielä näin.

      Olen itse myös lukenut aika lailla koirakirjoja, suuri lukutoukka kun olen:) ja kyllä yhdessäkään ei ole sanottu että koiraa ei saa huomioida kun se tekee pahojaan. Pitäähän sille kertoa että tuo on kiellettyä. Tiukka ei ja jos tekeminen ei heti lopu niin pakote, eli koira vedetään pois ilman sen suurempaa draamaa. Sen jälkeen olisi hyvä keksiä sille jotain mieluisaa tekemistä, tai esim vaihtaa se kenkä luuhun. Ja muistaa myös kehua tosiaan sitä hyvää käytöstä. Usein pentua torutaan kun se tekee jotain pahaa ja kun se on kiltisti se ei saa siitä mitään. En nyt tarkoita sitä että pentua palkataan kun se vain järsii luutaan, tai miksei, vaan juuri niin että kun epätoivottu käytös loppuu niin palkitaan.

      Pitää myös muistaa että tuo "ei" ja pois ottaminen ei sitä käytöstä lopeta pysyvästi, pentu saattaa olla siellä samantien uudelleen. Jos pentu järsii vaikka pöydän jalkaa pysyvästi sen saa loppumaan jos laittaa siihen jalkaan jotain ällöä, esim valkopippuria. Toimii joillakin mutta jotkut sitten vain innostuvat siitä enemmän. mutta pointti on se että joku epämielyttävä kokemus kun pentu tekee pahaa saa aikaan sen että sitä ei enään huvitakkaan. Esim, kolinapurkki on hyvä tms. Joku mitä se ei yhdistä sinuun.

      Itse kyllä suosittelen kaikkein eniten sitä että kengät ja kaikki mahdollinen pistetään kaappeihin. Jää sitten vähemmän kiellettävää;)

      Silloin ei pentua huomioida jos se haukkuu sen vuoksi että se saa huomiota. Jos siinä vaiheessa edes vilkaisee tai sanoo ei, se on saanut sen huomion mitä se halusi. Eli seuraavalla kerrallakin hakee sitä huomiota haukkumalla, lopulta se saattaa mennä siihen että jos huomio ei tule tarpeeksi nopeasti koira puree.

      Tämän koira kyllä hiffaa nopeasti. Ekoilla kerroilla saattaa jaksaa haukkua loputtomiin mutta harva koira jaksaa sitä montaa kertaa. Kun koira hiljenee sen kanssa kannattaa vähän ajan päästä sitten leikkiä tai rapsutella.
      Tiedän että tuossa helposti ajattelee että naapurit vihastuu tms. mutta kun siihen opettamiseen ei mene viikkotolkulla eiköhän ne naapurit sen kestä.

    • Meiju-81

      Niin, enhän minä nyt suinkaan tarkoittanut, että koiran pitäisi antaa tehdä pahojaan, vaan sitä, että positiivisestakin tekemisestä kiitetään.f

      Ja vielä pari sanaa liittyen haukkumiseen tai oikeastaan ihan mihin tahansa epätoivottuun toimintaan. Aina kannattaisi miettiä, miksi koira käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Mitä se yrittää toiminnallaan saavuttaa vai pyrkiikö se vain välttämään tylsistymistä? Kun keksii syyn koiran touhulle, on PALJON helpompi hankkiutua ei-toivotusta toiminnasta eroon. Meillä koira ei hauku muuten ollenkaan kuin käskystä. Joskus yritti kovastikin, mutta kun napakasti komensi käskyllä vaiti! ja palkitsi vaikenemisesta esim. leikillä hauvan kanssa tms. niin eipä hauku, ei.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe