Ostimme kesällä paritalon puolikkaan.Siihen tehtiin kuntoarviot jne. Ostettaessa kesäaikaan oli joka käynnillä kaikki ikkunat auki. Loppukesästä tehostimme huipparia ja laitoimme raitisilmaventtiilejä.Lämmityskauden alkaessa tunkkaisuus kuitenkin lisääntyi ja havaitsimme, että ilmassa on runsaasti vuorivillaa ja lasivillaa. Menimme katolle tutkimaan, mistä villa voisi olla peräisin ja totesimme siellä ihan perimmäisessä nurkassa olevan pressuja ja viritelmiä veden johdattamiseksi muualle. Kuntotarkastaja ei voinut näitä havaita, koska kulkusillat puuttuivat ja sinne kauimmaiseen nurkkaan ei olisi hevin päässyt. Myyjä ei kertonut näistä meille eikä tarkastajalle mitään.
Viritelmien alapuoleisessa huoneessa on pistävä haju ja purkaessamme muutaman kattopaneelilaudan paljastui, että paneelin takaista pahvitusta oli paikkaitu paperilla ja kaiken maailman virityksillä. Osa seinälevyistä on vaihdettu, koska ainakin yhdessä kohtaa näyttäisi tapetin alla olevan kipsilevyn muualla vanha lastulevy.
Terveystarkastaja on tulossa ja olemme allergisoituneet niin, että antihistamiinin voimalla täällä asumme. Talosta on löytynyt muitakin vikoja, jotka myyjä on varmasti ollut tietoinen. Kuntotarkastuksessa oli kerrottu mm. että pesuhuoneen ja kylpyhuoneen vanhat muovimatot olisi poistettu ennen kaakelointia heidän tekemässään remontissa, mutta siellähän ne ovat ja luultavasti muovimatto on kaakeloinnin seurauksena kutistunut.
Kauppakirjassa myyjä vakuuttaa antaneensa kaikki tiedot, jotka olisivat voineet vaikuttaa kaupansyntyyn.
Emme haluaisi aloittaa mitään mittavia remontteja, koska niitä ei kuntotarkastajan mukaan olisi pitänyt välittömästi olla tiedossa. Haluaisimme siis purkaa kaupan. Miten siis edetä?
Myyjään emme ole olleet vielä yhteydessä, koska ovat olleet matkoilla.
Viritelmien alapuoleisessa huoneessa on pistävä haju ja purkaessamme muutaman kattopaneelilaudan paljastui, että paneelin takaista pahvitusta oli paikkaitu paperilla ja kaiken maailman virityksillä. Osa seinälevyistä on vaihdettu, koska ainakin yhdessä kohtaa näyttäisi tapetin alla olevan kipsilevyn muualla vanha lastulevy.
Terveystarkastaja on tulossa ja olemme allergisoituneet niin, että antihistamiinin voimalla täällä asumme. Talosta on löytynyt muitakin vikoja, jotka myyjä on varmasti ollut tietoinen. Kuntotarkastuksessa oli kerrottu mm. että pesuhuoneen ja kylpyhuoneen vanhat muovimatot olisi poistettu ennen kaakelointia heidän tekemässään remontissa, mutta siellähän ne ovat ja luultavasti muovimatto on kaakeloinnin seurauksena kutistunut.
Kauppakirjassa myyjä vakuuttaa antaneensa kaikki tiedot, jotka olisivat voineet vaikuttaa kaupansyntyyn.
Emme haluaisi aloittaa mitään mittavia remontteja, koska niitä ei kuntotarkastajan mukaan olisi pitänyt välittömästi olla tiedossa. Haluaisimme siis purkaa kaupan. Miten siis edetä?
Myyjään emme ole olleet vielä yhteydessä, koska ovat olleet matkoilla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vapaaehtoisesti kaupanpurkuun eli aikaa ja rahaa menee remonttiin tai oikeusjuttuun tai molempiin.
No ei tuo remppa ehken hirveä ole ja saattaa olla ettei edes riitä kaupanpurkuun.
Ja oliko se yhtiömuotoinen paritalo eli yhtiökin on vastuussa korjauksesta.
Pieniä virheitä ---> muovimatto ei kutistu laatoittettaessa, vaan on jo aikaisemmin kutistunut.
Jos Olette dukumentoineet: kuvat/tarkastaja, alatte vaan väsäämään vastinetta havatoista viosta myyjää; ja tehkää se tiettäväksi myyjälle ---> kirjattu kirje / saantitodistus, näin olette todistettavasti ottaneet yhteyttä myyjään. Annatte aikaa esim. kuukauden aloittaa/korjata viat. Toki vastineessanne kerrotte terveystarkastajan käynnistä/dokumentista. Kaupanpurku on raskain mahdollinen toimi, mihin edes oikeudessa hepposin perustein ryhdytä.
Eräs "potku persuuksiin" voisi olla tutkintapyyntö petoksesta, mutta ensivaiheessa sitä ei kannata käyttää, vaan tosiaan jos ei ala mitään tapahtumaan.
Kaikella on aikansa, joten pitkää pinnaa tarvitsette. Ja kyseisen hommahan kannattaa teetättää lakimienen pakeilla.
Emäksinen saneerauslaasti nimenomaan kutistaa/saattaa kutistaa muovimaton.
ei mistään ainakaan pk-seudulla saa remonttifirmaa kuukauden varoitusajalla. Saisikin, huoh! Kolme kuukautta meni meillä saada joku tulemaan, vaikka katto vuotaa. Ja yli 10 firmaa soitettiin ja lähes yhtä monta ramppasi täällä katsomassa. Tosin loppukesällä aloitettin firmanmetsästys.
Koska kyseessä ilmeisesti taloyhtiö, niin ilmoittakaa isännöisijälle myös viat. Taloyhtiö korjaa, te maksatte puolet ja paritalon toinen puoli toisen puolet. Ja sitten peritte sen oman puolikkaanne hinnan myyjältä. Ellei vastuujakoa ole muutettu toisenlaiseksi.
älä satuile täällä näille tomppeleille. Nämähän ottavat tosissaan kaikki kertomukset.
Ihmisellä ei pelaa kontrolli, jos hän on fanaatikko.
Sinä Satuilija taidat fanaatikko olla ja juuri sinulla ei nyt taida kontrolli pelata. Kirjoitit muutaman sanan ja paljastit itsesi pöljä. KUntotarkastajahan siinä satuilee. On todella hyvä, että ihmiset kertovat täällä kokemuksistaan. Joukkovoima on voimaa!
.
ole oppi mennyt perille, että taitaa ne kuntotarkastukset olla täyttä satua. Nehän tehdään haastattelemalla myyjää ja vanhoja piirustuksia tutkimalla ja myyjähän maksaja on tässäkin tapauksessa ollut, joten myyjän etua on ajettu. Miksi ostaja ei teettänyt itse kuntotarkastusta, vaikka se maksaakin, saattaisi kannattaa. Kannattaisi tehdä esisopimus, jotta talo ostetaan vasta ostajan kuntotarkastuksen jälkeen , jos pahempaa virhettä ei löydy.
että jos myyjä haluaa jälkensä peittää niin ei se kuntotarkastuksessa selviä. Läpilahon talon voi hyvin myydä, kunhan on pinnat fiksannut. Jos ei vesiä lorottele missään, kuntotarkastuksen mukaan talo on hyvä, jos ei täydellinen. Oiva keino päästä tönöstä eroon ja jos vaikka oikeuteen joutuu, voi juttua pitkittää maailman tappiin valittelemalla ja hukata vielä omaisuutensa siinä kaikessa rauhassa, ettei tyhmälle ostajalle ole kuin pari ropoa heittää takaisin.
Poista pressut ja myy eteenpäin voitolla.
Tältä palstalta yleensä löytyy apu tälläisiin asioihin. Nyt en osaa kyllä suoraa vastausta antaa, mutta luulen että joku asiansa osaava purkufirma varmaan voisi hoitaa tuon kaupan purun.
Ne muovimatot ovat tietysti kastuneet, jolloin ne luonnollisesti kutistuvat.
Tuon muovimaton kutistumisen olet käsittänyt hieman väärin. Muovimattohan venyy kasteltaessa ja kutistuu kuivuessaan. Asennusvaiheessa voi tapahtua seuraava virhe: Muovimatto asennetaan kosteana, jolloin se kuivuessaan kutistuu ja saumat aukeavat. Tämän ilmiön tunsivat apassit hyvin ja käyttivät mm. kidutuksessa. Kasteltua muovimattoa laitettiin tiukasti valkoisen miehen pään ympärille. Kuivuessaan muovimatto kutistui ja aiheutti kidutettavalle suunnattomia tuskia.
On kyllä ihmeellistä kun tuollaiset mikä helvetin "rakennustarkastaja"ja tämä "seco von boltsi" aina vain on irvailemassa täällä palstalla....olen jo kertaalleen tehnyt tämän palstan valvojille valituksen näistä kahdesta...täytynee ottaa selvää ketähän he ovat...heillä kun on niin helvetin hyvä "huumorintaju".....
Minä tykkään ... että "rakennustarkastaja" ja aatelismies "Von Boltsi" antavat hyviä "ja" tarkkoja neuvoja... Ei ole ammattilaisten "vika" jos "amatöörit" eivät osaa rakentaa.
Von boltsi on hieman rasittava, kun hänen täytyy aina saada viimeinen sana. Mutta toisaalta sen kyllä ymmärtää, aatelisarvo velvoittaa.
von Bolzzi on hyvä tyyppi.Vaimentaa rakennustarkastajankin sen omilla aseilla.Piristävää luettavaa.Jatka samaa rataa Seco.
ennen "emäntä" nikkeä.
Hei! Teidän sijassanne ottaisin asianajajaan yhteyden...Kummasti alkavat asiat selvitä...