Olen siis päättänyt aloittaa laihduttamisen (pituus 162 cmja paino 62 kg) koska minulla on ihan reilusti vatsan, reisien ja pepun kohdalla liikaa massaa.
Ajattelin laihduttaa johonkin siihen 55-59 kilon tienoille näin aluksi, täytyy katsoa miten menee. Suunnittelin että pitäisin ruokapäiväkirjaa viikon ajan (onko hyvä idea ollenkaan?) ja menisin joka päivä kyykkyjä 50-100 aluksi ilman painoja ja myöhemmin painoilla, pari toistoa aina.
Sen lisäksi ajattelin mennä yhteen asentoon (jalat yhdessä, kädet yhteen ja ylös, kyykkyyn niin alas kuin pystyn ilman että kantapäät nousee) ja pysyn siinä noin 1 minuutista kahteen minuuttiin.
Muuten kuljen tienvarteen aamulla ja iltäpäivällä koulumatkoilla (yht. noin 2,7 km) päivittäin jonka lisäksi olen ulkona jonkin verran, koneellahan sitä istuttua aika paljon tulee mutta nyt lumenkin tultua hiihtelen 2-5 kilometriä melko reippaalla tahdilla.
Sen lisäksi ratsastan kerran viikossa kouluratsastusta tunnin ajan (olen ratsastanut noin 5 vuotta ja olen oppinut jo käyttämään lihaksia siinä, jotain hyötyä?), muuten en liikuntaa harrastakkaan.
Eli kuulostaako hyvältä vai jotain muutettavaa? Ja tietysi sitten syön kevyesti mutta en jätä aterioita väliin, pienennän niitä vain vähän..
Mitä mieltä tästä..?
3
530
Vastaukset
- silleen
liiku paljon ja syö terveellisesti säännöllisesti, niin hyvin menee. tsemppiä :)
- Hjälpare
Luultavasti pelkällä ruokavalion muutoksella tippuu muutamia kiloja. Muista, ettet syö yli tarpeen. Jos et liiku paljon, ei sinun tarvitse syödäkään niin paljon kuin silloin, kun tulee harrastettua jtn urheilu. Karkit yms. herkut vähemmälle. Hyötyliikuntaa (esim. kävellen kouluun/kauppaan, lumityöt jne.) on helppo lisätä. Muista, että meidän tulisi syödä elääksemme eikä elää syödäksemme. :D
Mutta muuten, etsi kivoja liikuntalajeja, joista itse pidät ja joita "jaksat" harrastaa. Tsemppiä sulle! Itse myös yritän tiputtaa viimeisiä kiloja... Ei ole todellakaan niin helppoa, kuin kuulostaa, mutta yritän parhaani.- :) xD xD :D
mutta sinuna lopettaisin ratsastamisen.. sanoit tuossa eettä pepusta kiloja pois.. tai jotenki sillai.. oon huomannu et ne jotka ratsastaa ni on ISO peppu ;) :D ei millään pahalla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366