Hesarin juttu

Lalaith

Lukiko kukaan sunnuntain lehdessä ollutta juttua Tolkienista ja Lewisista? Mitäs ajattelitte? Minusta pääjuttu oli erinomainen :) Kerrankin jotain sellaista, joka saattaa kiinnostaa myös ei-faneja olematta täysin merkityksetötä puutaheinää. Hieno homma :)

Mutta pikku juttua sivun alareunassa ihmettelin: Onko toimittaja lukenut ollenkaan samaa kirjaa kuin minä? Tai ei kai pitäisi enää ihmetellä, samoja tulkintoja kun kuulee kovin usein, mutta jotenkin en vain mitenkään tajua kuinka ihminen voi lukea TSH:n sillä tavalla... Ei vain mahdu päähäni. Toimittaja esim. väittää, että Sam ja Klonkku ovat pelkkiä paperinukkeja ja vain heijastumia Frodon kahdesta puolesta. ?? Minusta kun nimenomaan Frodo on se hiukan ohueksi jäävä hahmo ja Sam ja Klonkku selkeitä persoonia. Toinen vielä enemmän ihmetystä herättänyt kohta oli se, jossa toimittaja toteaa ihan vaan faktana, että psykologian puute näkyy dialogissa siten, että kaikkien henkilöiden ääni on samanlainen. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta IM(H)O. Juuri puhetapahan kertoo Tolkienin henkilöistä enemmän kuin mikään muu, kaikki päähenkilöt puhuvat selkeästi omalla tavallaan ja tyylin muutokset kertovat paljon siitä, mitä tapahtuu rivien välissä. Tolkien oli kielentutkija - onko tosiaan niin, että täytyy olla kieli-ihminen itsekin tajutakseen mitä mies oikeastaan sanoilla tekee?

Tästä tulikin mieleeni: onko olemassa Tolkien-faneja, joita kielet eivät kiinnosta pätkääkään? Siis todelliset tai keksityt, whatever... En muista tavanneeni yhtäkään.

Vielä eräs jutussa häirinnyt pointti: Toimittaja siteeraa Humphrey Carpenteria, joka on sanonut, ettei Tolkien ilmeisesti suuremmin välittänyt maailmasta ympärillään (Missä tällainen lausunto on?) ja toteaa sitten myöhemmin, että TSH:n luontokuvaukset ovat puisevaa luettavaa elokuvan jälkeen. Minusta kun juuri ne luontokuvaukset todistavat, että Tolkien takuulla välitti - en usko kenenkään voivan kirjoittaa sillä tavalla, ellei sydän ole hommassa mukana.

Oletteko te ihmiset Hesarin alueella? Sivu C 3, lukekaa ja kertokaa mitä ajattelette :)

3

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lalaith
    • Iluvatar

      Löysin suosikista orlando bloomiin liittyvää kirjoitelmaa. siinä oli kaikki elokuva roolit missä bloom oli heilunut jokin ase kädessä. ekana oli tietenkin taruormusten herra. Siinä sanottiin että legolas oli 500 vuotias kun hän lähti sormuksen sotaan. mikä virhe. älä laita suosikki mitään sellaista mitä et tiedä sinne lehteen.

      Tuo väite tuossa äskeisessä että Tolkien ei muka välittänyt yhtään maailman menosta oli myös tuulesta temmattua. sotihan hän sodassa. kirjoitti silloin kun kerkesi. Tolkien varmasti ajatteli kyllä jotain muutakin kuin neljää seinää ympärillään.

    • Nimloth

      Vähän hidas sytytys tähän keskusteluun, mutta kuitenkin...

      Minua ihmetytti myös tuo väite psykologian puutteesta ja siitä, miten se näkyy dialogissa. Mielestäni kirjoittaja ei edes perustellut väitettään vaan jätti sen kylmästi toteamuksen asteelle. Ehkä sen takia jäi minulle hieman epäselväksi, mitä kirjoittaja tarkoitti.

      Sivun "ylempi" juttu Lewisitä ja Tolkienista puolestaan oli mielestäni mielenkiintoinen ja kuten sanoit, kiinnostaa varmasti myös ei-faneja. Mukavaa, että tämänlaisia laadukkaita juttuja vielä kirjoitetaan, vaikka joidenkin mielestä (myös täällä kirjoitelleista ihmisistä) aihe ei ole enää "muodikas" (itse en yhdy tähän näkemykseen). Toisaalta Lewis on nyt ajankohtainen Narnia-elokuvan vuoksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe