Hei!
Meillä on nyt n. 1 v ja 3 kuukauden ikäinen terrieriuros. Olemme panostaneet kunnolla peruskoulutukseen ja johtajuusasiaan ollaan aina kiinnitetty huomiota, esim. isäntäväki menee ensin ovesta ja sitten vasta koira yms. Eli koiralle on kyllä tehty selväksi kuka perheessä on pomo.
Nyt parin viime kuukauden aikana on muutamia kertoja (alle 10 kertaa) käynyt niin, että kun koira on illalla käpertynyt sohvalle nukkumaan ja sillä on sattunut olemaan luu siinä vieressä ja sitten minä tai mieheni on mennyt sohvalle istumaan koiran viereen ja alkaanut silittelemään sitä, niin koira on jähmettynt paikoilleen ja tuijottaa luutansa silmä kovana. Ja sitten jos luuta lähestyy niin koira tarraa siihen kiinni eikä suostuisi antamaan sitä (yleensä siis koiramme haluaa että luusta pietään kiinni kun järsii sitä ja kantaa luita yleensä meidän syliin sohvalle). Pari kertaa on oikein murahtanut, mutta muuten laittaa kuonon kurttuun ja saattaa hieman irvistää. Aina kun näin on tapahtunut niin me olemme vain kylmästi ottaneet sen luun pois ja koira on saanut sen takaisin kun on istunut, mennyt maahan tms ja saanut luvan ottaa luun. Olemmekohan toimineet oikein? Mietin, että koittaako koira jotenkin nyt pomoilla ja olisiko jotain murrkuikää? Muuten koirame on hyvin kiltti eikä rähjää toisille koirille ja on ystävällinen ihmisille, hieman varautunut vieraita ihmisiä kohtaan, mutta sitä en pidä huonona asiana.
Ja sitten vielä jos joku osaa kertoa miksi koira haluaa kovasti nuolla ihmisen naamaa niin olisi kiva tietää? Meidän poitsu kun on oikea pusumoottori. :)
Koira koittaa
7
994
Vastaukset
- JaSa
Tuo oviaukosta kulkeminen ei liity mitenkään johtajuuteen, vaan on opittu temppu, kuten esim tassun antaminen. Luusta muriseminen taas on selvä merkki johtajuuden puutteesta. Johtajuuden harjoitteista opiskele lisää peetsan hienoilta www.koiraneuvola.fi sivuilta. Naaman nuoleminen johtuu siitä, että koirat nuolevat toistensa suupieliä tunteita osoittaessa ja tätä koira yrittää tehdä myös ihmislaumassa.
- alkuperäinen kirj.
Meille kylläkin koirapsykologi kertoi pentukurssilla, että tuo oviaukko-juttu nimenomaan liittyy johtajuuteen... Melko ristiriitaista tietoa..
- Joodå
alkuperäinen kirj. kirjoitti:
Meille kylläkin koirapsykologi kertoi pentukurssilla, että tuo oviaukko-juttu nimenomaan liittyy johtajuuteen... Melko ristiriitaista tietoa..
Tuli mieleen tuosta ristiriitaisesta tiedosta. Jos lukee esim. kahden eri koira-asiantuntijan kirjat, jotka käsittelevät suurin piirtein samoja ongelmia, niin kyllä on myös kaksi eri teoriaa ja ratkaisua pulmiin. Ja jos luet kymmenen kirjaa, niin on jo kymmenen eri teoriaa. Ennen koiran hankintaa yritin lukea mahdollisimman paljon, ja täytyy sanoa, että muutaman kirjan jälkeen pää oli täysin sekaisin, enkä tiennyt oikeastaan mistään mitään varmaa, kun yksi neuvoi yhdellä tavalla ja toinen tyrmäsi samat teoriat arvottomiksi. Ajan mittaan onneksi oppii seulomaan informaatiota, kun käytännössä näkee, mikä toimii sillä omalla koiralla.
- saku
Joodå kirjoitti:
Tuli mieleen tuosta ristiriitaisesta tiedosta. Jos lukee esim. kahden eri koira-asiantuntijan kirjat, jotka käsittelevät suurin piirtein samoja ongelmia, niin kyllä on myös kaksi eri teoriaa ja ratkaisua pulmiin. Ja jos luet kymmenen kirjaa, niin on jo kymmenen eri teoriaa. Ennen koiran hankintaa yritin lukea mahdollisimman paljon, ja täytyy sanoa, että muutaman kirjan jälkeen pää oli täysin sekaisin, enkä tiennyt oikeastaan mistään mitään varmaa, kun yksi neuvoi yhdellä tavalla ja toinen tyrmäsi samat teoriat arvottomiksi. Ajan mittaan onneksi oppii seulomaan informaatiota, kun käytännössä näkee, mikä toimii sillä omalla koiralla.
Suodattaminen on toodellakin tärkeää, mielipiteitä on yhtä monta kuin antajiakin. Juuri se oma konsti on usein se paras ja ainoa keino, muttei se välttämättä sovi kaikille roduille / yksilöille. Naulan kantaan kirjoitit, veit sanat suustani!
- alkuperäinen kirj.
Siis tuo luu-juttu on nyt selvästi niin, että aina myöhään illalla tulee tuo vahtimisvaihe päälle. Muuten antaa kyllä ottaa luun koska vaan pois kuten myös lelut. Mieheni tuli toissayönä kotiin ja koira oli sohvalla nukkumassa. Koira heräsi oven aukaisuun ja ei mennytkään moikkaamaan isäntäänsä vaan haki pikaisesti eteisestä luun mukaansa ja kipitti äkkiä sohvalle ja asettui nukkumaan luun viereen. Ja nyt siis ei ole kyse yhdestä tietystä luusta, meillä on varmaan kymmeniä puruluita pitkin lattioita ja koira vaan valitsee niistä sattumanvaraisesti yhden. Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä koira tällä koittaa viestittää? Onko kyse todella pekästä johtajuusasiasta vai jostain muustakin?
Ja vielä korostaisin sitä, että peruskoulutus on hallussa, koira tottelee hienosti ja jos koittaa välillä alkaa uhittelemaan hyppimällä vaatteisiin ja käsiin kiinni niin silloin tiukka ei riittää.- Mrr! :)
Kuule meillä kanssa on tempperamenttinen tyttökoira, jolla ilmeisesti samaa luonteen piirrettä. Tämä on dominoiva ja tottelee silti hyvin, mutta jääräpäinen luonne. Nimenomaan ruuan suhteen tulee joku ihme vaisto, että murisee joskus herkkua vahtien. Voi vaikka purra jos hiipien epävarmasti otat ruuan. Täytyy olla aina varma, kun koira murisee eikä antaisi luuta, ei muuta kun sanotte JÄTÄ tai EI OTA ja käskette koiran toiseen huoneeseen pois! Se ainakin meillä auttaa ja taas neiti uhmakas on niin nöyrää sen jälkeen... kun kerran joutu POIS! Se on sille kurjaa, ettei saa olla hetkeen lauman keskellä. Tsemppiä terrierien kanssa. Hehän on agressiivisimpiä koiria. Siis kaikkein jääräpäisimpiä ja siksi mielenkiintosia! ;)
- pee
Myös meidän terrieri on kova nuolemaan ja siinäpä se ongelma onkin!En anna itse koiran nuolla naamaa,varsinkaan suuta.Nyt lähipiiriin on ilmaantunut tosi paljon vauvoja ja koira nuolisi kaikki ihan läpimäräksi.Siitä ei tietysti vanhemmat ole kovin mielissään...Onko jotain ideaa miten tavan saisi pois?On yritetty kieltää,mut ei mitenkään usko,ettei sais nuolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250