Päivän Iltasanomat kertoo lisää tietoja Ranskassa tapauhtuneeseen kasvojensiirtoon.Koira joka raateli omistajansa kasvot.Aivan uskomaton juttu tämäkin ollakseen totta.Käykääpä lukemassa lehti verkossa!
Lisäselvitys
kasvojensiirrosta
3263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luin itse lehdestä, olisiko nyt ollut is, vai il?
no, kuitenkin kyseisen naisen 17 vuotias tytär kertoi tässä että kun äiti oli yrittänyt itsemurhaa ottamalla lääkkeitä ja mennyt tajuttomaksi oli koira yrittänyt herättää naista raatelemalla kasvoja.
ja että oli onni että koira oli niin tehnyt ja saanut naisen hereille, muuten olisi luultavasti menehtynyt.
enpä tiedä mutta nyt on sankari/tappaja-koira jo sateenkaarisillalla.
koira ohjelman jossa australialainen iäkäs mies oli halvaantunut.Omaiset asuivat kaukana mutta kun eivät kuulleet isästään aikoihin niin menivät talolle katsomaan.Miehen koira oli pitänyt isäntänsä hengissä juottamalla vettä.Koira oli napannut keittiöpyyhkeen jonka kostutti omassa vesikupissaan.Kun omasta vesiastiasta loppui vesi,käytti hän pyyhkeen pytyssä.. Ilman vettä mies ei olisi selvinnyt niin pitkää aikaa.Miten viisas koira.En harmi kyllä muista rotua.Se huono puoli esim. omakotiasumisessa että jos jotain tällaista sattuu,ei välttämättä koiran avunhuutoja kuulla..
Elämäni eläimissä tosiaankin jotku britit soittivat että eivät enää pärjää lemmikkinsä kanssa ja saivat apua ongelmaansa.Mutta ei kaikista ole siihen,johtuen kai mielenterveydellisistä ongelmista.Miksi muutenkaan jättäisivät hakematta apua,jos se on vain puhelisoiton päässä.Nämä jotku tapaukset suomesta kun suuri määrä nautakarjaa löytyy kuolleena,ja syyksi mainitaan tilallisen väsyneen eläimien hoitoon -prkl! Olisi pyytänyt apua mutta kun ei...