mitä tekisin

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Ex mieheni jätti minut ja lapsemme neljä vuotta sitten ja lähti toisen naisen matkaan. Nyt olen seurustellut erään yh-isän kanssa kaksi vuotta ja koen olevani onnellinen, enimmäkseen. Lapsemme ovat nyt (minun) 3, 8 ja 9 vuotta, (hänen) 6 ja 8 vuotta. Lapsilla leikit sujuu ja tulevat hyvin toimeen.Isoksi ongelmaksi on nyt muodostunut se että minä poden huonoa omaatuntoa ollessani tämän nykyisen miehen kanssa, exälle on miltei mahdotonta edes puhua hänestä kun ajattelen exäni pahoittavan mielensä. Millä saisin tilanteen laukeamaan kun tuntuu että asia vain pahenee koko ajan. Onko muilla kokemuksia ?
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joskus on turha välttää riitoja vaan ne on riideltävä jos siltä tuntuu. Kaikki ne vaan pahenee jos asioita ei riidellä ja puhuta pois. Riiteleminenkin helpottaa paremmin kuin täys puhumattomuus. Käy ajan kanssa juttelemassa exällesi. Silloinhan asiat selviää.

Äänestä

sinut, miksi ihmeessä tuntisit huonoa omatuntoa ollessasi uudessa suhteessa? Oletko päässyt yli erosta vai olisitko vielä valmis yrittämään entisen miehesi kanssa? Muita selityksiä ei tule mieleen. Istu ja puhu exäsi kanssa asiat selviksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


serena kirjoitti:

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Ex mieheni jätti minut ja lapsemme neljä vuotta sitten ja lähti toisen naisen matkaan. Nyt olen seurustellut erään yh-isän kanssa kaksi vuotta ja koen olevani onnellinen, enimmäkseen. Lapsemme ovat nyt (minun) 3, 8 ja 9 vuotta, (hänen) 6 ja 8 vuotta. Lapsilla leikit sujuu ja tulevat hyvin toimeen.Isoksi ongelmaksi on nyt muodostunut se että minä poden huonoa omaatuntoa ollessani tämän nykyisen miehen kanssa, exälle on miltei mahdotonta edes puhua hänestä kun ajattelen exäni pahoittavan mielensä. Millä saisin tilanteen laukeamaan kun tuntuu että asia vain pahenee koko ajan. Onko muilla kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu