GS:n lampun vaihto

Filsu2

Tuli tuo otsikon mukainen asia minullekin eteen tässä viikonloppuna ja totesin että on todellakin ahdasta. Seuraavassa ehdotus:

Laita lapsi asialle. Poikani 13v omistaa huomattavasti pienemmät kädet. Eli riitti kun otti vain akun suojuksen pois niin jo mahtui kaksi kättä sinne lampun taakse. Ei muuta kuin lamppu irti johtoineen ja toisella kädellä pitää lapusta kiinni ja toisella ottaa johdot irti. Ja takaisin samalla tavalla. Itselläni ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuukisa saada kahta kättä sinne. Hyvä kun yhden sain.

Toinenkin hyöty tästä oli. Tuli meinaa hyvää laatuaikaa pojan kanssa autoa fiksaillessa, oli oikein innostunutkin asiasta. Normaalisti istuu vain koneen ääressä ja pelailee.

Eli ei muuta kuin lapsityövoimaa kehiin.

Kysymyskin olisi:
Te jotka olette itse vaihtaneet lampun ja ottaneet akun muovisuojuksen pois, niin onko teillä ollut vaikeuksia saada se takaisin, eli ne taaimmaiset pultit oli minulle ainakin tuskaa kun ainakin 3 kertaa sai laittaa ruuvin/pultin uudestaan kun se pahuksen 'prikka' tai mikä se sitten onkaan se alumiiniläpyskä muovikannen alla onkaan niin lähti kokoajan pois... Jotenkin tuntui että ne olisivat peräti kertakäyttö osia. Onko siis vastaavaa havaittu.

1

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ibbe

      ...vielä sulakerasian liikkuvat osat pois (=muovikansi) niin avot, jo mahtuu toinen käsi sitä kautta :) No ei nyt helposti, kun itselläni ainakaan ei kovin pienet kätöset ole, eli vähän verenkin vuodatusta homma vaatii...

      Ja eipä aikaakaan kun kärvähti toiseltakin puolelta, eli nyt on kokemusta molempien puolten vaihdosta. En tiedä kumpi sitten oli helpompi.

      Se on täysin totta mitä joku täällä jo aikaisemmin kommentoi, että jos ne polttimoiden piuhat olisi edet hiukan pidemmät (ehkä 10 cm pidemmät riittäisi), niin homma helpottuisi huomattavasti. Silloin ei tarttisi käsikopelolla yrittää sihdata pistokkeita yms paikalleen vaan silloin jopa näkisi mitä on tekemässä.

      Akun kannen kiinnittämisessä ei muistaakseni ollut mitään kummempaa. Siitä oli jo tosin aikaisempaakin kokemusta kun laitoin vetokoukun kiinni jolloin piti virrat katkaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe