surullista

Helppo oli arvata, että Perttu voittaa kisan.
Oli kolme ehdokasta, joista kaksi fiksua ja yksi pelle, joka ei osannut muuta kuin raapia itseään,pierrä, kiroilla ja oli muutenkin selvästi vähälahjaisin porukasta. Tottakai fiksut söivät ääniä toisiltaan, ja näin sitten heikoin lenkki voitti.
Lisäksi pertun kannatusta lisäsi useat pudotusäänestykset, joista selvisi rimaa hipoen, ihmisethän kääntyvät aina jossain välissä heikomman puolelle.
No toivottavasti tuota pertun vee saataanaa, ei tarvitse pitkään kuunnella, vaan alkaisi taas puhe jostain muusta.
141205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuinka jokin noin paska formaatti voi vedota niin kovasti kehenkään, että siitä ylipäätään jaksetaan vielä jossain mielipidepalstoilla jauhaa? Ei voi sanoa vain Pertulle, että hommaa elämä. Sama komento voisi olla paikallaan kaikille sarjaa jännityksellä seuranneille.

Äänestä

kotonas teet? Olisko pitäny olla raapimatta, pieremättä ja kiroomatta 3kk??!! Ei leikkaajan olis tarvinnu niitä tietenkä näyttää, kun ei näyttänyt sitäkään et porukka oli paskalla tai kusella, vai oliko porukka käymättä vessassa 3kk?? Luulen et noi muutkin piereskeli, kiroili yms. mut ohjaaja jätti ne näyttämättä. Tämä on sitä sodi tv:n tekoa.

Äänestä
  • Katkeroituneet häviäjätkö täällä mellastaa?

    Äänestä

Missä se muiden älykkyys ja fiksuus tuli ilmi?
Vai tarkoitatko koulutustasoa, jota kellään ei kummoista ollut

Äänestä

Aloitusviestin kirjoittaja ei ainakaan ole fiksu, sillä kukaan ei fiksu ei kirjoita noin. Älykäs voi olla, mutta ei fiksu.

Ne ylimieliset korkeakoulutetut pää täynnä nestettä olevat tyypit käyttäytyvät huonosti, tekevät työnsä huonosti, eivät korjaa virheitään tai myönnä erehdyksiään, jopa valehtelevat ja kuvittelevat silti olevansa hyviä, koska heillä on hyvä paperit. Nämä ovat niitä muiden haukkujia, jotka haluaisivat jälkeläisensänkin geenimanipulaatiolla. Toivon onnea elämään, sillä vaikeudet/onnettomuudet eivät kysy etukäteen kenen kohdalle saa sattua. Toivon hyvää elämää silti kaikillle. Anteeksi, että arvostelin nyt muita, sillä se ei ole fiksua.

Äänestä

Kyllä tämä mafia tiedetään, mitä se on.
Tällaiset ei kykene kun nurkan takana huutelee ja roikkuu jonkun mafiajohtajan perässä ja vinkumaan.

Äänestä

Natsit uudet ja vanhat te kaljunlaiset teidät tiedetään!

Äänestä

aikaisemmissa kirjoituksissa joku Siitoin.

Äänestä

"Factum"

Äänestä

mikähän siinä Pertussa nyt niin tyhmää oli? tai siis millähän perusteella se muka tyhmempi oli kun muut..? voisin väittää että sen äo ei ole sen alhaisempi kuin vaik antilla tai tiinalla tai kenellä vaan. jos ihminen käyttäytyy luonnollisesti, eikä pingota turhia, niin silloinko on automaattisesti tyhmä...? vissiinkin.

Äänestä
  • ja enpä nyt kovin fiksuna pitäis sen Antinkaan vehkeittensä paljastelua...

    Äänestä

  • en ole yhtään surullinen,oikein hihkuin riemusta kun antti a käveli pois talosta kolmantena.vahingonilo se paras ilo,ei tuollaisella munattomalla kaverilla mitään jakoa miesten sarjassa.perttu oli paras,ette voi sille mitään,oisitte äänestäneet enemmän ettei tarvi itkeä täällä,teidänhän oli valinta

    Äänestä

  • kenny rogers kirjoitti:

    en ole yhtään surullinen,oikein hihkuin riemusta kun antti a käveli pois talosta kolmantena.vahingonilo se paras ilo,ei tuollaisella munattomalla kaverilla mitään jakoa miesten sarjassa.perttu oli paras,ette voi sille mitään,oisitte äänestäneet enemmän ettei tarvi itkeä täällä,teidänhän oli valinta

    Kyllä näkee isosta osasta vastauksistakin, että pertun kaverit on samalla tasolla kuin idolinsa.
    Kolme finalistia oli koulutukseltaan lähes samantasoisia, mutta sitä sydämen sivistystä löytyi vain kahdelta.
    En todellakaan ymmärrä, mitä hauskaa on miehessä jonka kuuden sanan lauseessa, on vähintäin 3 kirosanaa 1 niinku !

    Äänestä

  • olipas valinta kirjoitti:

    Kyllä näkee isosta osasta vastauksistakin, että pertun kaverit on samalla tasolla kuin idolinsa.
    Kolme finalistia oli koulutukseltaan lähes samantasoisia, mutta sitä sydämen sivistystä löytyi vain kahdelta.
    En todellakaan ymmärrä, mitä hauskaa on miehessä jonka kuuden sanan lauseessa, on vähintäin 3 kirosanaa 1 niinku !

    sotket niinku naiset miehiin,ja sitä sydämen sivistystä en huomannut kellään kilpailijalla ,saatikka muuta erikoista sivistystä.yhtä typeriä tai viisaita kaikki tyynni.et taida olla oikea henkilö arvostelemaan ketään,että pidähän mölyt mahassasi.perttu oli muuten harvinaisen fiksu kun voitti koko kilpailun,ei sitä kuule teinarit äänestänyt,ollaan kuule vähän vanhempaa porukkaa joka osaa eroittaa jyvät akanoista.juo vain urheasti katkera kalkkisi loppuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olipas valinta kirjoitti:

Helppo oli arvata, että Perttu voittaa kisan.
Oli kolme ehdokasta, joista kaksi fiksua ja yksi pelle, joka ei osannut muuta kuin raapia itseään,pierrä, kiroilla ja oli muutenkin selvästi vähälahjaisin porukasta. Tottakai fiksut söivät ääniä toisiltaan, ja näin sitten heikoin lenkki voitti.
Lisäksi pertun kannatusta lisäsi useat pudotusäänestykset, joista selvisi rimaa hipoen, ihmisethän kääntyvät aina jossain välissä heikomman puolelle.
No toivottavasti tuota pertun vee saataanaa, ei tarvitse pitkään kuunnella, vaan alkaisi taas puhe jostain muusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu