Kirja, jonka olen lukenut ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten - melko pian dementoituneen äitini kuoleman jälkeen - kaikki: sairauden ilmitulosta kuolemaan - tapahtui nopeasti, n.puolessa vuodessa.
Etsin kirjastosta aiheeseen kuuluvaa kirjallisuutta. Dementiaa käsittelevän tietopuolisen kirjallisuuden olin jo lukenut asian tultua ilmi, nyt kaipasin proosaa tms.
Hakusanalla "dementia" löytyi myös tämä kirja; se kertoo n. 14-vuotiaan Pojan ja hänen äidinäitinsä suhteesta, kun Mummon käyttäytymisessä alkaa ilmetä outoja piirteitä.
Samaan aikaan Poika tutustuu lähemmin luokallaan oleviin kahteen tyttöön, joista toinen jää hänen - ainakin ystäväkseen, ellei enemmäksikin. Toinen taas jää sivuun, koska ei kykene ymmärtämään esim. Mummon sairastumista ja sen vaikutuksia Pojan elämään.
Kirjassa kuvataan loistavasti, lämpimästi ja ymmärtävästi vanhenevan ihmisen suhdetta murrosikäiseen lapsenlapseen ja omaan väkivaltaisesti käyttyvään, alkoholisoituneeseen poikaansa. Kirja kuulemma sai alkunsa tositarinasta, miten aikuinen lapsi voi kohdella vanhenevaa äitiään todella huoonosti ja törkeästi - Hannele Huovi halusi ottaa asian esille.
Tämä on loistava tapa kertoa asiaa nuorille, joilla alkaa olla edessä asia omien isovanhempiensa kohdalla. He vanhenevat ja voivat myös dementoitua ... mutta senkin kanssa kykenee elämään.
Myös perheväkivalta - etenkin ns. "aikamiespoika", joka pahoinpitelee äitiään ja vie eläkerahat, jotka sitten kavereineen juo ... on kipeä, vaiettu asia. Hyvä, että asia otetaan esille jo nuorten kirjassa.
Huovi ei tuomitse ketään - ymmärtää, vaikka se ei todellakaan tarkoita hyväksymistä! Hän on puolueeton kertoja, antaa kirjansa henkilöiden ratkoa "moraaliset" ongelmat...
Kirjan aihe on kipeä - itkeä sai (helpottaa!)- mutta myöskin elämän iloiset asiat tulivat esille ja loppu antaa toivoa elämän (hyvän) jatkumiselle...
Suosittelen lämpimästi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Jos dementia koskettaa jollain lailla, lue tämä kirja. Jos Sinulla on sen ikäisiä lapsia, että isovanhemmat alkavat ikääntyä, anna kirja heille luettavaksi!
Vaikka kirja löytyy varhaisnuorten hyllystä, se sopii mielestäni aina n.13-14v:sta eteenpäin ..
Itse olen "ihan" aikuinen ja aikuinen tyttäreni luki kirjan myös ... siitä saimme monta hedelmällistä, kiinnostavaa keskustelua aikaan ...
Lukekaa kirjaa yksin, kaksin, hoitohenkilökuntaa, perheessä jne. ja KESKUSTELKAA kirjasta ja aiheesta = ) ja laittakaa palautetta tännekin !
Lukukesän jatkoa = )
Etsin kirjastosta aiheeseen kuuluvaa kirjallisuutta. Dementiaa käsittelevän tietopuolisen kirjallisuuden olin jo lukenut asian tultua ilmi, nyt kaipasin proosaa tms.
Hakusanalla "dementia" löytyi myös tämä kirja; se kertoo n. 14-vuotiaan Pojan ja hänen äidinäitinsä suhteesta, kun Mummon käyttäytymisessä alkaa ilmetä outoja piirteitä.
Samaan aikaan Poika tutustuu lähemmin luokallaan oleviin kahteen tyttöön, joista toinen jää hänen - ainakin ystäväkseen, ellei enemmäksikin. Toinen taas jää sivuun, koska ei kykene ymmärtämään esim. Mummon sairastumista ja sen vaikutuksia Pojan elämään.
Kirjassa kuvataan loistavasti, lämpimästi ja ymmärtävästi vanhenevan ihmisen suhdetta murrosikäiseen lapsenlapseen ja omaan väkivaltaisesti käyttyvään, alkoholisoituneeseen poikaansa. Kirja kuulemma sai alkunsa tositarinasta, miten aikuinen lapsi voi kohdella vanhenevaa äitiään todella huoonosti ja törkeästi - Hannele Huovi halusi ottaa asian esille.
Tämä on loistava tapa kertoa asiaa nuorille, joilla alkaa olla edessä asia omien isovanhempiensa kohdalla. He vanhenevat ja voivat myös dementoitua ... mutta senkin kanssa kykenee elämään.
Myös perheväkivalta - etenkin ns. "aikamiespoika", joka pahoinpitelee äitiään ja vie eläkerahat, jotka sitten kavereineen juo ... on kipeä, vaiettu asia. Hyvä, että asia otetaan esille jo nuorten kirjassa.
Huovi ei tuomitse ketään - ymmärtää, vaikka se ei todellakaan tarkoita hyväksymistä! Hän on puolueeton kertoja, antaa kirjansa henkilöiden ratkoa "moraaliset" ongelmat...
Kirjan aihe on kipeä - itkeä sai (helpottaa!)- mutta myöskin elämän iloiset asiat tulivat esille ja loppu antaa toivoa elämän (hyvän) jatkumiselle...
Suosittelen lämpimästi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Jos dementia koskettaa jollain lailla, lue tämä kirja. Jos Sinulla on sen ikäisiä lapsia, että isovanhemmat alkavat ikääntyä, anna kirja heille luettavaksi!
Vaikka kirja löytyy varhaisnuorten hyllystä, se sopii mielestäni aina n.13-14v:sta eteenpäin ..
Itse olen "ihan" aikuinen ja aikuinen tyttäreni luki kirjan myös ... siitä saimme monta hedelmällistä, kiinnostavaa keskustelua aikaan ...
Lukekaa kirjaa yksin, kaksin, hoitohenkilökuntaa, perheessä jne. ja KESKUSTELKAA kirjasta ja aiheesta = ) ja laittakaa palautetta tännekin !
Lukukesän jatkoa = )
Vastaukset 1
Vanhimmat
kirja ei aivan iskenyt