Onko totta..

Joidenkin mielestä alku on tylsä, hobiteista kertova tekstiosuus ainakin on. Mutta myös myöhemmässä vaiheessa on tylsiä kohtia,mutta suosittelen silti että luet kirjan. Siinä on tunteita nostattavia kohtia, ja muistan erilaiset tunteeni kun itse luin kirjaa ensi kerran. siinä oli tapahtumia, jotka tulivat "äkkiä" eli odottamatta, ja ehkä jopa liian nopeastikin- en halua kertoa kohtia, jos luet kirjan- mutta ne eivät onnistuneet lannaistamaan minua. en laskenut kirjaa kädestäni, kuljin sen kanssa ympäri taloa ja luin satoja sivuja päivässä. Jotkut kohdat pitkästyttivät, mutta siinä on silti kohtia joiden mielenkiintoisuuksia ei ensin huomaa. Yksityiskohtaisuus voi vaikuttaa tylsältä, mutta suosittelen että luet kirjan!
jos näin päätät -hyvää lukuelämystä!

Ainakin mun mielestä se on just noin. Alku on tylsä mutta sitten myöhemmin paranee huomattavasti. On siellä tietysti vähän tylsiä kohtia myöhemminkin mutta ne ei oo ollenkaan niin pahoja.

Jos olet jo nähnyt elokuvan, niin siinä tapauksessa varmasti tuntuu tylsältä. Leffastahan on jätetty pois lähes kaikki ei-toiminnallinen aines, mm. upeat runot ja laulut ja teoksen ylivoimaisesti voimallisin hahmo - Tom Bombadil. Kerronta etenee verkkaan, kuin Anduin-virta, mutta välillä tulee koskipaikkoja ja putouksia, jolloin tarinan meno kiihtyy ihan mieltä huimaavaksi, kunnes taas tullaan seuraavaan suvantoon ja tempo hidastuu suorastaan unettavaksi. Hyvät tarinat kerrotaan näin. Älä pidä kiirettä lukemisessa. Varaa aikaa ja syvenny itse tarinaan.

Elokuva teki karhunpalveluksen opukselle, mistä seuraa opetus: älä koskaan syö jälkiruokaa ennen varsinaista ateriaa.

Alku on tylsä, mutta kun matkanteko lopulta alkaa ja kirja pääsee kunnolla vauhtiin, sitä ei malta laskea käsistään!

Lue avoimella mielellä. Kirjat ovat aivan erilaisia kuin elokuvat, jotka painottuvat väkivaltaan. Kirjassa on niin monta tasoa, ettei eka lukemisella edes tajua. Kannattaakin lukea toisen jos kolmannenkin. Avautuu aina uusia asioita. Ole kärsivällinen.

Piti oikein tarkistaa mihin asti ne pari sataa sivua tuovat... Ainakin mun kappaleessa sivulla 200 Frodo on juuri herännyt ja keskustelee Gandalfin kanssa Rivendelissä (eli juuri edellisillä sivuilla on kyllä tapahtunut aika vauhdikkaasti eikö?).

Ensimmäistä osaa voi hyvinkin pitää tylsänä ja tapahtumaköyhänä, jos tarkoittaa tapahtumisella nimenomaan fyysistä toimintaa. Siihen kuuluu tietysti toimintajaksoja (esim. Moriassa), mutta suurin osa on aika verkkaista menoa. Kahdessa jälkimmäisessä osassa tapahtumien tahti kiihtyy, kun ei enää eletä sotaa edeltävässä pelokkaassa odotuksessa vaan sota on kohdalla olevaa todellisuutta. Mutta jos ylipäätään aiot lukea kirjan (mitä tietenkin suosittelen :) niin kyllä se ensimmäinenkin osa kannattaa lukea - siinä annetaan paljon taustatietoa, jota et elokuvasta saa ja ilman sitä voi olla vaikea pysyä kärryillä loppuosien kanssa.

Itse en ole ikinä kyllästynyt alkuosaan, en ensimmäisellä enkä kahdennellakymmenennellä kerralla, mutta toisaalta esim. veljeni yleensä lukee vain ne kaksi viimeistä osaa nykyään (hänkin on siis lukenut kirjan monta kertaa)... Kirjahan vaihtaa tyyliä aika lailla täysin jossakin Hautakerojen ja Rivendelin välillä - alkupää on melkein samaa lapsekasta tekstiä kuin Hobitissa ja loppupää sitten jonkinlainen trillerin ja epiikan risteytys tai jotain... Minusta vaihdos on kiinnostava ja rivien välissä tapahtuu alussakin vaikka mitä, mutta kukin makunsa mukaan :)

Ainakin minulle kävi niin, että Sormuksen Ritarit laahasi ja laahasi, mutta sitten Kahden Tornin alusta kirja vasta imaisi kunnolla mukaansa. Sittenpä se tulikin luettua parissa illassa läpi ja siitä tuli yksi suosikeistani :)

Itse luin kirjat vasta aikuisena, en tiedä vaikuttiko asiaan, mutta pidin kirjoja paikoin aika lapsellisina. Joissain kohdissa heräsi jopa epäilys herra tolkienin mieltymyksestä tiettyyn köydenvalmistus kasviin :) Mutta olihan kirjoissa toki hyviäkin osuuksia, en kadu että luin ne, mutta tuskin luen toista kertaa. Itse olen sitä mieltä, että elokuvat ovat parempia kuin kirjat. Tosin niitäkin on ehkä vähän turhaan venytetty. Myös tietyt epäloogisuudet korostuivat leffoissa (esimerkkinä ämyrilinnan taistelu ja Gandalfin rooli siinä).

En olisi koskaan saanut kirjoja luettua, ellei joku olisi kertonut pohjaksi, että useimmat lukijat pääsevät vauhtiin vasta muutaman sadan sivun jälkeen. Näin kävi sitten minullekin.

Sitten tottuikin siihen, että jotkut pätkät saattavat tuntua vähän tylsemmiltä, joissakin taas ei malttaisi kirjaa käsistään laskea.

Minulle hienointa Tolkienin tuotannossa on se suuri kokonaisuus, mitä tarinat hahmottavat eri puolilta. Sellainen ei aukea hetkessä, eikä vain yhdestä kirjasta.

En voi tietää, pitäisitkö sinä Tolkienin maailmasta yhtä paljon kuin minä - mutta on vaikea olla suosittelemattakaan sellaista, mikä on itselle tullut kovin rakkaaksi ja tutuksi.