Harry Merillä

Myrsky raivosi. Ukkonen jylisi ja vaahtopäät vyöryivät aavalla merellä. Siellä jossakin seisoi Harry Potter kauppalaivan kannella katsellen kauas äärettömyyteen.




Kello oli 19.00. Harry oli kannella polttamassa autoja kun komentosillalta tuli käsky radiopuhelimeen:
"Yliperämies täällä huomio! Tulkaa välittömästi komentosillalla, välittömästi!
"Joo,joo, mun parta palaa hemmetti!" Harry lähti pinkomaan vaivanloisesti yläkannelle josta pääsisi laivan sisätiloihin.
"Mitä helvettiä! Ovi on lukossa, no onneksi taskussa on kranaatti." Harry otti taskustaan kranaatin ja heitti sen ovea päin mutta pahaksi onneksi se kimposi ovesta ja lensi portaita alas ilmastointiaukkoon. Hetken kuluttua kuului valtava pamaus.
"PUUMMMMM!!" Harryn kaatui ja menetti tajuntansa.





Harryn tajunta kirkastui vähitellen. Hän nousi seisomaan ja kulki kannen reunalle. Siellä hän huomasi että pelastusveneet olivat lähteneet.
"Voi jumalauta. Ne paviaanit häipyivät ilman minua!" Harry meni avoimesta ovesta sisään laivaan ja kiihdytti askeliaan juoksuun edetessään kohden laivan pääportaikkoa. Silloin kuului valtavaa jylinää; Vihertävä merivesi peitti jo 1A kannen alleen. Vesi nousi kovaa tahtia ja Harry ei tiennyt kauanko hänellä olisi elinaikaa
"Nyt on perhana vieköön kyhättävä jonkinlainen lautta." Hän sanoi ja juuri silloin hän keksi ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Harry päätti mennä sekoilemaan Tax-Free myymälään kannelle 5B.
"Ohhoh täälä sitä on kaikenlaista! Otanpas tuosta vähän rommia noin ja tietysti sikareita, Napoleonin kiveksien kopioitakin täytyy kokeilla. Sitten laitetaan karkkia niinpaljon että kuolen ähkyyn."
Harry mässytti karkkia vielä puolisen tuntia ja sitten hän päätti mennä tarkastamaan koska laiva uppoaa. Hän järkyttyi syvästi; laivan kuudesta kerroksesta 4 oli veden alla. Harry päätti ryypätä tarpeekseen että selviäsi jääkylmässä merivedessä...
2425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä jatka MISSÄÄN NIMESSÄ!!!!!! Jotkut kuolevat vielä nauruun sen takia kuinka lapsellinen sinä olet.. ^__^

Äänestä

Voi kuinka epärealistinen tarina. Se laiva olisi kyllä varmasti räjähtänyt kokonaan ja olisi uponnut vähän nopeammin. Muut laivalla olijat taas lähtivät vähän liiankin nopeasti.

Parantamisen varaa on vielä erittäin paljon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kekkonen kirjoitti:

Myrsky raivosi. Ukkonen jylisi ja vaahtopäät vyöryivät aavalla merellä. Siellä jossakin seisoi Harry Potter kauppalaivan kannella katsellen kauas äärettömyyteen.




Kello oli 19.00. Harry oli kannella polttamassa autoja kun komentosillalta tuli käsky radiopuhelimeen:
"Yliperämies täällä huomio! Tulkaa välittömästi komentosillalla, välittömästi!
"Joo,joo, mun parta palaa hemmetti!" Harry lähti pinkomaan vaivanloisesti yläkannelle josta pääsisi laivan sisätiloihin.
"Mitä helvettiä! Ovi on lukossa, no onneksi taskussa on kranaatti." Harry otti taskustaan kranaatin ja heitti sen ovea päin mutta pahaksi onneksi se kimposi ovesta ja lensi portaita alas ilmastointiaukkoon. Hetken kuluttua kuului valtava pamaus.
"PUUMMMMM!!" Harryn kaatui ja menetti tajuntansa.





Harryn tajunta kirkastui vähitellen. Hän nousi seisomaan ja kulki kannen reunalle. Siellä hän huomasi että pelastusveneet olivat lähteneet.
"Voi jumalauta. Ne paviaanit häipyivät ilman minua!" Harry meni avoimesta ovesta sisään laivaan ja kiihdytti askeliaan juoksuun edetessään kohden laivan pääportaikkoa. Silloin kuului valtavaa jylinää; Vihertävä merivesi peitti jo 1A kannen alleen. Vesi nousi kovaa tahtia ja Harry ei tiennyt kauanko hänellä olisi elinaikaa
"Nyt on perhana vieköön kyhättävä jonkinlainen lautta." Hän sanoi ja juuri silloin hän keksi ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Harry päätti mennä sekoilemaan Tax-Free myymälään kannelle 5B.
"Ohhoh täälä sitä on kaikenlaista! Otanpas tuosta vähän rommia noin ja tietysti sikareita, Napoleonin kiveksien kopioitakin täytyy kokeilla. Sitten laitetaan karkkia niinpaljon että kuolen ähkyyn."
Harry mässytti karkkia vielä puolisen tuntia ja sitten hän päätti mennä tarkastamaan koska laiva uppoaa. Hän järkyttyi syvästi; laivan kuudesta kerroksesta 4 oli veden alla. Harry päätti ryypätä tarpeekseen että selviäsi jääkylmässä merivedessä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu