Harakkamäki

Varis

Harakkamäki on iso aikuisten lastentarha, jossa asukkaat ovat lapsia ja isännöitsijä ja poliisi lastentarhan opettajia. Meininki ainakin on samanlaista. Porukoita pitää isännöitsijän ja poliisin olla komentamassa ja neuvomassa, kun eivät osaa aikuiset ihmiset elää ihmisiksi, niin että kaikilla olisi viihtyisä asuinympäristö, vaan eletään kuin pellossa ja kohdellaan naapureita törkeästi häiriköimällä. Luullaan että kukin saa tehdä mitä haluaa. Mennyt muutamassa vuodessa ihan pöpiläksi koko paikka. Fiksut (heitäkin toki täällä on) toistenkin viihtyvyyttä ajattelevat saavat kärsiä näistä terroristeistä, koska heille ei voi kukaan mitään, koska kärsinyt osapuoli saa lähteä ja kiusaaja jäädä.

64

6790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pettersonn

      Alueen läpi ja siellä haisi ihan kuselle!

      • Christersson

        sentään voinut vaihtaa itsellesi kuivat ennenkuin sinne lähdit ajelemaan.

      • Stattersson
        Christersson kirjoitti:

        sentään voinut vaihtaa itsellesi kuivat ennenkuin sinne lähdit ajelemaan.

        Vedä kätees mustalainen!

      • Gustafssonn
        Stattersson kirjoitti:

        Vedä kätees mustalainen!

        ...nojoo..anna kätes...vai onk siinä omas...

    • parempi näin

      Lapseni on ainakin ollut paikkaan tyytyväinen.Ei tarvitse lääkkeitä,hän osaa jopa nykyään keskustella ja nauraa ja on kilpailuhenkinen urheiluun.Joka paikastahan on aina sanomista,mutta olen kuullut muista paikoista enemmän huonoa kuin tästä.Minä olen tyytyväinen poikani kannalta tähän,ei ainakaan tässä paikassa ole naapurihäiriköintiä eikä muutakaan negatiivista josta ei ole päästy yhteuisymmärrykseen.Täällä luodaan pojalle myös mahdollisuus parempaan alkuun kun aikuistuu.Tyytyväinen äiti

    • mikä näistä

      harakkamäessä on 5 erillistä asuintaloa, mitähän näistä alkuperäinen topikin aloittaja tarkoittaa ?

      meidäntalossa on ainakin kaikki hyvin harakkamäessä!

      • patterismies

        eipäs ku 6 !

      • Perhe
        patterismies kirjoitti:

        eipäs ku 6 !

        Asuin Harakkamäki 2 joskus.Se pahin talo ja sitten 5.Talo 2 melkeimpä yks rappu tyhjillään kun kukaan normaali sinne muuta.Lapset ei saa leikkiä ym ym.Onneksi saimme muualta asunnon.

    • Nuttura tiukalla

      Tiedoksi sitten näille ennakkoluuloisille/ tietämättömille kirjoittelijoille että samoja ongelmia on joka saatanan kolkassa jonne kerrostaloja rakennetaan. Tuosta kusihommasta taasen sellaista tuumaan että nenä on jo niin tottunut kyseisen nesteen hajuun, eipä paljoa heilauta. Itse olen normaali työssäkäyvä naisihminen, joka kyllä osaa asioille tehdä jotain oikeitten kanavien kautta jos homma "kusee" omalla asuinalueella. Aluehan on nykyään aivan asuinkelvollinen (enhän missään läävässä suostu asumaan), asiat ovat edenneet koko ajan parempaan suuntaan. Tottelemattomat kakarat taasen kuuluvat ajan henkeen, niistä voi narista aivan yleisesti yhdistämättä ilmiötä erityisemmin tietylle alueelle. Avatkaa hyvät ihmiset silmänne!

    • Surullista

      Hulluja mukuloita on vain niillä alueella, missä asuu avuttomia, yksinkertaisia, lapsenmielisiä, avun tarpeessa itsekin olevia vanhempia, mm. Käikälässä, Katumalla, Jukolassa ja Nummella, pahimmat alueet mainitakseni. Varsinkin vuokrataloalueet ovat köyhien slummeja ja ongelmat kasaantuvat niihin.

      • hölökynkölökyn hik

        Lisäisin listaan vielä Tiiriön, Ruununmyllyn, Myllymäen ja Kankaantaustan.

        Kiitti, ei mulla muuta, hei.

      • Veronmaksaja.
        hölökynkölökyn hik kirjoitti:

        Lisäisin listaan vielä Tiiriön, Ruununmyllyn, Myllymäen ja Kankaantaustan.

        Kiitti, ei mulla muuta, hei.

        Harakkamäki on kiva paikka asua muuten mutta noi saatanan juopot sais hommata jonnekkin vaikka tikutaku mäkeen.Asun Harakkamäki 5 ja naapurissa asuu puliakka jolla käy nuorisoa tappelemassa ja kuseskimassa rappukäytävään.Et tollaset vitun juopot joutais jonnekki korpeen asumaan.Itse olen työssäkäyvä ihminen.Muuten hyvä paikk asua asunto on siisti ja halpa vuokra.

      • En pierasekka sinpäin
        Veronmaksaja. kirjoitti:

        Harakkamäki on kiva paikka asua muuten mutta noi saatanan juopot sais hommata jonnekkin vaikka tikutaku mäkeen.Asun Harakkamäki 5 ja naapurissa asuu puliakka jolla käy nuorisoa tappelemassa ja kuseskimassa rappukäytävään.Et tollaset vitun juopot joutais jonnekki korpeen asumaan.Itse olen työssäkäyvä ihminen.Muuten hyvä paikk asua asunto on siisti ja halpa vuokra.

        Me asuimme parivuotta takaperin kuuluisassa (paskatalossa) eli Harakkam.2.En suosittele muuttoa siihen taloon vaikka teillä olisi kuinka akuutti asunnon tarve.Asuu muutama työssäkäyvä mutta suurin osa sosiaalituilla eläviä .Sekaan mahtuu alkoholisteja sekä pilleristejä.Ne saa heilua pilleri tai kännipäis miten tahtoovat mutta lapsien normaalileikkimiseen puututtiin.Et muutamalla vanhemmalla asukilla siinä pihapiirissä pipo on niin kireällä että parempi oisi joko muuttaa korpeen tai mennä vertaisiensa seuraan muualle.

      • Eläja annatoisten...
        En pierasekka sinpäin kirjoitti:

        Me asuimme parivuotta takaperin kuuluisassa (paskatalossa) eli Harakkam.2.En suosittele muuttoa siihen taloon vaikka teillä olisi kuinka akuutti asunnon tarve.Asuu muutama työssäkäyvä mutta suurin osa sosiaalituilla eläviä .Sekaan mahtuu alkoholisteja sekä pilleristejä.Ne saa heilua pilleri tai kännipäis miten tahtoovat mutta lapsien normaalileikkimiseen puututtiin.Et muutamalla vanhemmalla asukilla siinä pihapiirissä pipo on niin kireällä että parempi oisi joko muuttaa korpeen tai mennä vertaisiensa seuraan muualle.

        On se vaan hianoo ku kuka tahansa,työssä käyvä tai työtön, voi nykyään valita asuinpaikkansa.

        Ennenvanhaan n. kolkytvuotta sitte ei asuntoa herunut työssäkäyvälle kantakaupungista.

        Kävin työssä laitakaupungilta.
        Asumukseeni ei tullut vettä ja oikeesti oikeasti juopot asuivat seinän takana.
        Eivät kylläkään häiriköineet asumistani.

        Vanhempani asuivat luksusta keskikaupungilla.
        Sisu ei antanut periksi kiinata luonaan.

        Onneksi tuli muutto työn perässä toiseen kaupunkiin ja sitämyötä työsuhdeasunto.

        En ymmärrä tätä ainaista rutinaa Harakkamäki, Nummi, Käikäälä ja mitä näitä nyt onkaan, kun käsittääkseni H:linnalaiset, karvoihin katsomatta, asuvat kaikki melko mukavasti.

      • Harakkamäki 2 asukas
        Eläja annatoisten... kirjoitti:

        En mäkään ymmärrä !!! Itse asun Harakkamäessä asunut jo useamman vuoden ja ihan rauhassa on saanut asua.Ehkä nuo valittajat jotka kirjottaa vain enimmäkseen Harakkamäki 2 pihapiirin oloista tai ihmisistä on itse ihminen joka täällä asuessaan ei itse sopeutunut joukkoon.Taidan kyllä tietääkkin kuka tuo kirjoittelija on! Hän itse puuttui tässä joka asiaan ja tiesi juoruilla.Ihan hyvä kun muutti pois ei kaivata ees täällä sun "pierujas" .

      • 5 talon asukas
        Harakkamäki 2 asukas kirjoitti:

        En mäkään ymmärrä !!! Itse asun Harakkamäessä asunut jo useamman vuoden ja ihan rauhassa on saanut asua.Ehkä nuo valittajat jotka kirjottaa vain enimmäkseen Harakkamäki 2 pihapiirin oloista tai ihmisistä on itse ihminen joka täällä asuessaan ei itse sopeutunut joukkoon.Taidan kyllä tietääkkin kuka tuo kirjoittelija on! Hän itse puuttui tässä joka asiaan ja tiesi juoruilla.Ihan hyvä kun muutti pois ei kaivata ees täällä sun "pierujas" .

        Ihan kyselen että onko täällä Harakkamäes muissa taloissa asunnot kylminä ? Asumme Harakkamäki 5 ja patterit aivan kylmät.Että näköjään lämmöissä säästellään.

    • 2 talon asukas

      täällä on sama homma :/

      • Ei lämpöä, ei ruokaa

        Siitä alkaa vallankumous.

      • 5 juoppo
        Ei lämpöä, ei ruokaa kirjoitti:

        Siitä alkaa vallankumous.

        Onnex on kaljaa.Kiljutkin tulossa.Nam nam

      • Mister Tiiriö
        5 juoppo kirjoitti:

        Onnex on kaljaa.Kiljutkin tulossa.Nam nam

        Kuka tapettiin sie slummialueel ????

    • Roope ja Poope

      Mitäs siellä nyt tapahtunut? Vai kaiveletko vanhoja.

      • jokiaro

        Yks ulkomaalainen tapettiin harakkamäes 5 talos

      • RepeHelysmaa
        jokiaro kirjoitti:

        Yks ulkomaalainen tapettiin harakkamäes 5 talos

        No onneksi ei menetetty ihmishenkiä! :D

    • nroet50p+

      Torakkamäki,talo numero 2 on liki normi ihmisten vuokra talo.Talo numero 4 on sit ihmisjäte talo.Talo numero 1 on ihan helmi ollakseen torakkamäessä.Talo numero 5 on sit jokotai,eli manne kusipää tai juoppo valkonaama.Talo numero 3 on sit pikkukoko numero 2sta.nää siis 15 taksikokemuksel.4 ja 5 on sit en hae sieltä,jos kyyti tarjotaan(sori ny vaan lindemannet ja nisti pilleeripellet neloses)

      • Työläinen

        Ha ha vai normi .Asuin Harakkm.2 talo täys työttömiä ja poliisi omasta takaa joka piti lapsille komentoo .Ei normi ihmisten paikka.Asuin vajaan vuoden talos ja harva käy sieltä töis.Sosiaalipummien paikka.

    • Dernsoja täynnä

      Tolla alueella ei tosiaankaan asu mitään normi-ihmisiä. Poliiseja täystyöllistävä alue, isojen sosiaalisten ja psyykkisten ongelmien takia.

      • Niin siis

        Harakkamäessä asuu ihmisiä! H:linnalaisia!

        Nuoria,vanhoja keski-ikäisiä,perheellisiä,yksin asuvia.

        Mikä tarve ja motivaato on mustamaalata ihmisä asumispaikan perusteella?

        Vuosikymmeniä sitten muutin H:linnaan takaisin.Yllätyksekseni täällä leimattiin jo silloin asuinpaikan perusteella.

        Ja huom.Tulin tänne TÖIHIN ja asumaan perheineni Katumalle, mikä silloin oli mielestäni paratiisi kauneutensa puolesta.

        Lopettakaa jo.

      • katuttaa
        Niin siis kirjoitti:

        Katuma on kaunis paikka. Miksi helvetissä se on annettu ulkolaisten ryssien ja muitten mutiaisten haltuun. Myös suomi hulluja ja juoppoja paljon. Tiedän - asuin 3 kk sen pidenpään en jaksanut enää valvoa öitä siinä metelissä.

    • Kaljaa sunnuntaisin

      Madverkkulalla on perus sunnuntai bileet menossa!!!

    • jvg2

      Kolmonen on muuten hyvä ja rauhallinen talo mutta siellä asustaa yksi juoppo joka soittaa jiiveegeetä ja the rasmusta ynnämuuta sontaa niin lujaa että koko talo pomppii ja heiluu, no dena mikä dena.

      • niin siis

        Ja tämän tai joidenkin tällaisten yksilöiden perusteella pitäisi kaikkien asukkaiden olla sit samaa tasoa!

        Vaikuttaa hiukan siltä, että arvostelijoilta on perussivistysoppi mennyt ohi.

      • Kaatopaikanjohtaja

        Mikä on Harden työssäkäyvien määrä?

        Puolalaiset ja virolaiset käyvät yleensä töissä. Pakolaisia kotoutetaan.

        Kantasuomalaiset ovat tyättäminä tai eläkeläisiä.

      • mutu ei enää kelpaa
        Kaatopaikanjohtaja kirjoitti:

        Mikä on Harden työssäkäyvien määrä?

        Puolalaiset ja virolaiset käyvät yleensä töissä. Pakolaisia kotoutetaan.

        Kantasuomalaiset ovat tyättäminä tai eläkeläisiä.

        Nyt sitten todellisia lukuja pöytään "Kaatopaikanjohtaja" ja muut huhuilla rellestävät.

        Mitä ihmeen hyötyä teille on yrittää päteä palstalla.
        Eikö teitä arvosteta tarpeeksi omassa elämässänne?

    • Palkollinen ryyppäri

      Harakkamäki ja Jokiaro voitaisiin yhdistää, samanlaista menoo tien toisella puolella.Vakituisissa asunnoissa aina viikonloppuisin sama kaava, alkoholia ja meteliä ja agressiivista väkeä.Ja yhdentekevää näissä asunnoissa on se, että monestakaan asunnosta ei ihmiset käy töissä.Sossun pummeja ja viinanlitkijöitä.
      Milloin pyörii paikalla poliisit, milloin ambulanssit. Sirkuksesta ei puutu kun paloautot ja ruumisautot, nuokin kerkee tulemaan kyllä ajallaan kun pikkuaivot on surkastuneet siihen tilaan, ettei tiedä onko yö vai päivä.

    • Meno jatkuu

      Harakkamäki rakennettu n. vuonna 1978 ja aloitus kirjoitettu 2005 ja viimeisimmät kommentit kirjoitettu 2014. Kertoo paljon paikasta.

      • Maahanmuuttaja

        Aasun Haraakkamäessä enkä muuttaisi pois.Te pellet maksatte meidän elämisen.Sossusta saan joka kuukausi 1500e maksavat laskut,lasteni päivähoidon ja ajan uudella autolla.Tehkää töitä pellet.

      • Oma osake
        Maahanmuuttaja kirjoitti:

        Aasun Haraakkamäessä enkä muuttaisi pois.Te pellet maksatte meidän elämisen.Sossusta saan joka kuukausi 1500e maksavat laskut,lasteni päivähoidon ja ajan uudella autolla.Tehkää töitä pellet.

        Harakas 6 taloo jois asuu sosiaalipummeja.Menkää töihin

      • eläkeläinen
        Maahanmuuttaja kirjoitti:

        Aasun Haraakkamäessä enkä muuttaisi pois.Te pellet maksatte meidän elämisen.Sossusta saan joka kuukausi 1500e maksavat laskut,lasteni päivähoidon ja ajan uudella autolla.Tehkää töitä pellet.

        Tuo on aika törkeä juttu! Maahanmuuttajat töihin siinä kuin alkuperäisasukkaatkin. Isämme ovat tätä maata puolustaneet ja hiellä leipänsä ansainneet. Itse olen nälkää nähden kouluni käynyt 1960-luvulla, jolloin ei ollut minkäänlaista sosiaaliavustusta ja koulujen lukukausimaksut, kirjat, matkat ja kouluruokailu itse maksettava ja alivuokralaisena toisten nurkissa asuttava. Hävetkää!

    • valde ja hulda

      ei me päästä töihin kun ollaan eläkkeellä

    • Harakka6

      Keskustelun tasosta kyllä huomaa, että muualla Hämeenlinnassa asuukin todella älykkäitä ihmisiä.

      • Yh . Äippä

        Kuka siellä tapettiin tos kuukausi sitten ? Ja kuka oli se tappaja ? Olen muuttamassa täältä Jukolasta Harakkamäki 2 tässä kuun vaihteessa että onko lapsia pihapiirissä paljon ? Ajattelin vaan kun itselläni on viisi lasta aika villejä.

    • VIPalue Harakka

      Harakkamäkeen vaan, siellä on Hämeenlinnan kuumimmat mimmit ja cooleimmat kundit. Ihan huippu paikka, joskin hiukan elitistinen.

    • aatu h

      katuma-pikku krakova, harde-pikku varsova..sielä ne can packin polakit majailee!

    • haris

      en kyllä rupee kertoon kuka on tapettu ja kuka tappo, ei kuulu tänne. kakkonen ihan perus talo jossa näkyy lapsia leikkivän pihalla, samassa talossa myös asukastupa jossa halvat kahvit ja ok safkat joka torstai halvalla.

      • Komea Mies

        Asun haris 5 ja kävin asukastuval ennen melkeimpä päivittäin kun siel oli "silmänruokaa" kun kaunis leipoi mutta nykyään siellä ei ole ketä katsella niin siksi tulee harvemmin käytyy.

      • Komealle miehelle
        Komea Mies kirjoitti:

        Asun haris 5 ja kävin asukastuval ennen melkeimpä päivittäin kun siel oli "silmänruokaa" kun kaunis leipoi mutta nykyään siellä ei ole ketä katsella niin siksi tulee harvemmin käytyy.

        riittääkin peilikuva.
        Tartte missään käydä.

    • KarvaTurriTorstai

      eiks sieltä muka saanu torstaisin pesää jälkkäriks takahuoneessa..

      • niinku missä

        takahuoneessa?

    • Suurkiitos!

      hienolle lähiöpäivätapahtumalle Harakkamäen kauniissa pihamiljöössä!

      Hatun nosto jokaiselle talkootyöhengessä toimijalle.

      Iloisista ilmeistä päätellen meillä kaikilla, sekä lapsilla että aikuisilla oli hauskin iltapäivä aikoihin.

      Tällasta lisää!

      Ilo todeta, että talkoohenki elää vielä.

    • Lech w.

      puolet can-packin polakeista asuu hardessa ja puolet katumalla, pikku krakova ja pikkuvarsova !

      • Entäs

        sitten?

    • molo pää

      ..sitä vaan että kun se venäläinen vesitehdas tulee niin saatte ryssätkin sinne !

    • ei kaikki kännissä

      Eli noitten lisäksi vielä Pikku Moskova. On siellä reipas kansainväkinen meininki. Toisaalta hyvä, että edes jotkut Hariksen asukkaista viitsivät käydä työssä eli hatunnosto noille Pikku Krakovalaisille ja Pikku Moskovalaisille!!

    • Battle axe

      Hyvä paikkahan tää on asua, kohta 3 v takana ja ei mitään ongelmia. Töissäkin käyn enkä ole edes puolalainen tai venakko! Kaljaa kyllä kittaan joka viikonloppu.

    • rantojen mies

      Kolmoses asuva markkula on dena pahimmasta päästä

      • Haris 1

        kiva partsilt seurata kesäsin miten deku akka kantaa kaljaa selkä vääränä ja koko kesä yhtä teatterii mutta onkos nyt siirrytty sisätiloihin kaljotteleen kun terassi on hiljentyny .

    • Mitä tämä on

      Missä täällä terassi on? Vois poiketa viikonloppuna bisselle.

    • kvaakkvaakmäki

      Onks varismäessä hyviä alkoholistuneita yh-mimmejä?Niitä olis aina välillä kiva painaa meisselillä jalkojen väliin kera lauantaisaunan ja huurteisen!Yhtä rynkyttämistä siis koko yö.Ilmoitelkaa yh:t jos on vakoa vapaana!

    • Repesin_
    • Muuttaja on jo varat

      Missäs koulussa lapset Harakkamäestä käyvät? Hätilässä vai Ruunmyllyn ala-asteella? Ja varmaan ne käyvät koulussa, vaikka jollekin saattaa mieleen tulla vastata jotain muuta. :)

      • Pahaa tekee

        lukea herjojanne, mitkä kohdistuvat jopa lapsiin.

        Asiahan on niin, että perheet kasvattavat itse lapsensa asuinpaikasta riippumatta.

        Mummani aikoinaan kasvattajanamme sanoi "Muut teköö niinkun teköö, mutta sinä teet niinkun minä sanon!"

        Onneksi kasvatti myös kunnioittamaan lähimmäistä.

    • Koulut käyty

      Varmaan aika tasan menee kummassa koulussa käyvät sen verran lyhyt matka kuitenkin molempiin. Tosin hätilän eli tuomelan kouluhan on tällä hetkellä kai jossain remontissa ja luokkahuoneina toimivat koulun kentälle tuodut parakit.

    • Rapa juoppo

      Markkula on täys juoppo paska!

    • Onkos "Rapa juoppo"

      rakastunut tähän julkisesti,toistuvasti, nimeltä mainitsemaansa ja parjaamaansa henkilöön?

      Eikö saa vastakaikua?

      Osanottoni

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6484
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3873
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3260
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      376
      1774
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1023
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      910
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe