Yöjuna lopettamisesta on tehty päätös.
Paula Lehtomäki puolestelee hallitusta - Lahti oikorata ja sähköistys. Suomeksi hän sanoo, että yöjuna loppuu ja asia on OK. Itse hän taitaa lentääkin valtion laskuun.
Paula Lehtomäki puolestelee hallitusta - Lahti oikorata ja sähköistys. Suomeksi hän sanoo, että yöjuna loppuu ja asia on OK. Itse hän taitaa lentääkin valtion laskuun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
harmi juttu toisaalta tuo yöjunien todennäköinen lopetus - monet kerrat on yöjunassakin tullut kolkuteltua jompaan kumpaan suuntaan.
Kuitenkin se yöjunakalusto olisi toki pitänyt uuteen jo kohtapuolin vaihtaa.
Lehtomäki & kumppanit ei kyllä taida paljon junissa matkailla näillä väleillä.
Nämä jotka ei päivääkään oikeissa töissä ole olleet kyllä vain lentelee tyylikkäästi.
Kyllä muuten matkustaa Paula junalla. Olen nähnyt useasti kun hän tulee junasta ja jatkaa linja-autolla Kuhmoon. Myös Anne Käyttää junaa kun se vaan hänen menoihinsa sopii. Yöjuna taitaa kyllä valitettavasti loppua ensi syksynä siinä ei paljoa adressit auta. Valittetavasti tuo sähköistys vie muutamia työpaikkojakin mennessään. Esim. vaihteiden kääntäminen ja junansuoritus hoidetaan sitten muualta.