Tänään Suomi juhlii itsenäisyyttään.
Olemmeko ajatelleet, mitä valtion itsenäisyyteen kuuluu ?
Oppikirjamääritelmän mukaan on kolme perusedellytystä, että voidaan puhua itsenäisestä
valtiosta:
- Alue, jolla on selkeät tunnustetut rajat.
- Väestö, joka asuu tällä alueella päättäen itsenäisesti omista asioistaan ja suhteistaan toisiin valtioihin.
- "Väkivaltamonopoli"(armeija),joka kykenee pitämään järjestyksen valtion alueella ja torjuu
sitä uhkaavat "viholliset".
Onko Suomi mielestänne ITSENÄINEN VALTIO ?
ITSENÄISYYS ?
22
1063
Vastaukset
- YrjöJurri
Tiedän toki nämä EU-itkijät ja euron vihaajat joiden mielestä nämä veivät meiltä itsenäisyyden.
Aivan ikiomasta mielestäni Suomi on itsenäisempi kun aikoihin.- Ajomies
Meidän on hyvä muistaa, että nykykäsityksen mukaisia kansallisvaltioita ei ole ollut kovin pitkää aikaa. Olimme vuosisatoja Ruotsin "vasallina" ja sittemmin runsaan vuosisadan Venäjän "suurruhtinaskunta".
Historian kulussa vajaa vuosisata on kovin lyhyt aika. Itsemääräämisoikeutemme EU:ssa taitaa olla jo kapeampi kuin Ahvenanmaan maakunnan.
Antaisimmeko Ahvenanmaalle sen väestön kaipaaman itsenäisyyden ?
- Pirre*
ja niinkauan uskon että on, kun meillä ei ole vieraan maan armeijjaa täällä.
- Ajomies
NATO on lähempänä kuin arvaammekaan ja EU tuo omat velvoitteensa ?
- Ekitalo
..vain tuosta listasta eli alue ja rajat.
Kaikki muu on menetetty kiitos Suomen herrat,jotka nyt menetystä juhlii siellä linnassa rinta rottingilla.
Minä en edes kynttilää pane palaamaan tämän päivän vuoksi.
Sotaveteraaneille nostan hatun korkealle minun isäkin oli sotaveteraani ja isän veli kaatui omien luotiin.- Ajomie
Nuorena kävin usein Viaporissa eli nykyisessä Suomenlinnassa.
Siellä jäi mieleeni linnoituksen perustajan tykistön everstiluutnantti Augustin Ehrensvärdin (1710-1772) sanat soimaan mielessäni:
"Suomalainen, seiso tässä omilla jaloillasi. äläkä luota vieraan apuun.."
Historiasta muistamme kovin paljon EU:n kaltaisia "liittoutumia", jotka ovat jääneet usein kovin lyhytikäisiksi.
Meitä läheisesti aikanaan Kalmarin Unioni ja viimeksi Neuvostoliitto, jonka hajoaminen taisi tulla monille suurena yllätyksenä. - .. nainen
Ajomie kirjoitti:
Nuorena kävin usein Viaporissa eli nykyisessä Suomenlinnassa.
Siellä jäi mieleeni linnoituksen perustajan tykistön everstiluutnantti Augustin Ehrensvärdin (1710-1772) sanat soimaan mielessäni:
"Suomalainen, seiso tässä omilla jaloillasi. äläkä luota vieraan apuun.."
Historiasta muistamme kovin paljon EU:n kaltaisia "liittoutumia", jotka ovat jääneet usein kovin lyhytikäisiksi.
Meitä läheisesti aikanaan Kalmarin Unioni ja viimeksi Neuvostoliitto, jonka hajoaminen taisi tulla monille suurena yllätyksenä.nuorena "neitsytkammarini" seinässä ryijy jota äiti sanoi IKL-ryijyksi. (Äiti oli etelä-pohojalaasia)Oli ihan nätti ryijy;)))
- Ajomies
.. nainen kirjoitti:
nuorena "neitsytkammarini" seinässä ryijy jota äiti sanoi IKL-ryijyksi. (Äiti oli etelä-pohojalaasia)Oli ihan nätti ryijy;)))
Haikeudella monet näyttävät muistelevan vieläkin näitä aikoja. Naapurissamme Lenin ja Stalin ovat monille edelleen muistoissa "Isä Aurinkoisia".
Jälkeen päin voimme olla "viisaita" ja hämmästellä erilaisia ääriliikkeitä, joitten hirmutöistä saamme lähes päivittäin lukea muualta maailmalta.
Meidänkin itsenäisyytemme "ostettiin" eräällä historian verisimmistä veljessodista. - Pax
Ajomies kirjoitti:
Haikeudella monet näyttävät muistelevan vieläkin näitä aikoja. Naapurissamme Lenin ja Stalin ovat monille edelleen muistoissa "Isä Aurinkoisia".
Jälkeen päin voimme olla "viisaita" ja hämmästellä erilaisia ääriliikkeitä, joitten hirmutöistä saamme lähes päivittäin lukea muualta maailmalta.
Meidänkin itsenäisyytemme "ostettiin" eräällä historian verisimmistä veljessodista.Itsenäisyys saavutetaan useimmiten konfliktin myötä sotien ja taistellen.
Meilläkin kovin mielellään muistellaan sankarivainajia ja sotaveteraaneja.
Nuoruuteni historiankirjat "tihkuivat" verisiä sotia, jopa Raamatun VT on täynnään taisteluja ulkoisia
vihollisia ja joskus vallassaolijoita omia kuninkaitakin vastaan.
Rohkenen epäillä sotilaallisen voiman pysyvää merkitystä nykyaikana? - Ajomies
Pax kirjoitti:
Itsenäisyys saavutetaan useimmiten konfliktin myötä sotien ja taistellen.
Meilläkin kovin mielellään muistellaan sankarivainajia ja sotaveteraaneja.
Nuoruuteni historiankirjat "tihkuivat" verisiä sotia, jopa Raamatun VT on täynnään taisteluja ulkoisia
vihollisia ja joskus vallassaolijoita omia kuninkaitakin vastaan.
Rohkenen epäillä sotilaallisen voiman pysyvää merkitystä nykyaikana?Lueskelin tuossa juuri erään väitöskirjatutkimusta "Kiinan turvallisuuspolitiikasta " tekevän (Juha A. Vuori) artikkelia, jossa kerrotaan USA:n kiristävän Kiina-suhteitaan.
Hänen mukaansa "terrorismikuherruskuukausi" on ohi.
Suomen kannanotot Natoon liittymiseen saattavat vaikuttaa kummasti myös meidän talouselämäämme.
Eipä ole helppo antaa neuvoja:
- Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat...
Jossain vaiheessa kanta on ilmaistava selkeästi
ja ymmärrettävästi. - Ajomies
Ajomies kirjoitti:
Lueskelin tuossa juuri erään väitöskirjatutkimusta "Kiinan turvallisuuspolitiikasta " tekevän (Juha A. Vuori) artikkelia, jossa kerrotaan USA:n kiristävän Kiina-suhteitaan.
Hänen mukaansa "terrorismikuherruskuukausi" on ohi.
Suomen kannanotot Natoon liittymiseen saattavat vaikuttaa kummasti myös meidän talouselämäämme.
Eipä ole helppo antaa neuvoja:
- Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat...
Jossain vaiheessa kanta on ilmaistava selkeästi
ja ymmärrettävästi."Vapauden sanomaa" on profiilisivullani Ennen&Nyt
lehden 3/2005
Tuomas Räsäsen artikkelissa laajasti ja minusta erittäin asiantuntevasti kirjoitettu sotien vähemmän kerrotuista vitsauksista ja kauhuista.
Älköön tämä kuitenkaan viekö juhlatunnelmaanne,
Avatkaa se vasta myöhemmin.
http://www.ennenjanyt.net/2005_3/rasanen.html
- Ajomies
- Vapaus, mutta kenen vapaus ?
- Veljeys; Suomi antoi toisena maana naisille äänioikeuden ja ensimmäisenä myös oikeuden osallistua ehdokkaana vaaleissa.
- Tasa-arvoisuus, miten se toteutuu käytännössä maassamme ? - Lahtelainen
Täällä Lahdessa oli päivällä valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati. Tuntui että koko kaupunki oli liikkeellä. Bussit kujettivat täpötäynnä ihmisiä, aivan pieniä lapsosia, vanhuksia ja muita ikäluokkia siltä väliltä kaupunkiin. Oli jotenkin niin välitön ja iloinen tunne, ihmiset olivat hyvällä tuulella.
Katselimme lastenvaunuista aina veteraanivanhuksiin asti katujen varsilla Suomemme armeijan ryhdikästä paraatia!
Meillä on rajat, armeija ja itsenäisesti päättävä kansakunta.
Olkaamme ylpeitä tästä. Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille!- Ajomies
Lahtelainen,
sinun viestisi kertoi juuri siitä "vanhasta" vieläkin vallalla olevasta asenteesta, johon kuuluu sotilasparaatit.
Itse toki armeijankin käyneenä en vain ole milloinkaan oikein syttynyt "militaristiseen" ajatteluun ja sen ihannointiin.
Nyt kun olemme jo mukana EU:ssa ja rajat ovat auenneet ihmisten, tavarain ja palvelujen vapaaseen liikkumiseen, tuntuu mielekkäältä
alkaa korostaa tuota "vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden periaatetta"
myös näin Suomen Itsenäisyyspäivänäkin.
Soisin mielelläni sen toteutuvan myös käytännössä ihan kaikkien kansojen ja ihmisten välisissä suhteissa. - elloksen malliin
Ajomies kirjoitti:
Lahtelainen,
sinun viestisi kertoi juuri siitä "vanhasta" vieläkin vallalla olevasta asenteesta, johon kuuluu sotilasparaatit.
Itse toki armeijankin käyneenä en vain ole milloinkaan oikein syttynyt "militaristiseen" ajatteluun ja sen ihannointiin.
Nyt kun olemme jo mukana EU:ssa ja rajat ovat auenneet ihmisten, tavarain ja palvelujen vapaaseen liikkumiseen, tuntuu mielekkäältä
alkaa korostaa tuota "vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden periaatetta"
myös näin Suomen Itsenäisyyspäivänäkin.
Soisin mielelläni sen toteutuvan myös käytännössä ihan kaikkien kansojen ja ihmisten välisissä suhteissa.Sain juuri mainosmeilin ellokselta.
Mitä sanoisi Ajomies tästä?
"Talviset uutuudet - armeijaromantiikkaa tyylikkään tummissa sävyissä!"(ellos) - Lahtelainen
Ajomies kirjoitti:
Lahtelainen,
sinun viestisi kertoi juuri siitä "vanhasta" vieläkin vallalla olevasta asenteesta, johon kuuluu sotilasparaatit.
Itse toki armeijankin käyneenä en vain ole milloinkaan oikein syttynyt "militaristiseen" ajatteluun ja sen ihannointiin.
Nyt kun olemme jo mukana EU:ssa ja rajat ovat auenneet ihmisten, tavarain ja palvelujen vapaaseen liikkumiseen, tuntuu mielekkäältä
alkaa korostaa tuota "vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden periaatetta"
myös näin Suomen Itsenäisyyspäivänäkin.
Soisin mielelläni sen toteutuvan myös käytännössä ihan kaikkien kansojen ja ihmisten välisissä suhteissa.En toki aseta vastakkain "vapaus, veljeys, tasa-arvo" -arvoja, vastaan: itsenäinen Suomen armeija.
Minun mielestäni ne tukevat täysin toisiaan.
Jos veteraanisukupolvemme eivät olisi toimineet niin kuin ne aikoinaan toimivat, tätä keskustelua tuskin edes voitaisiin käydä näin leppoisasti, ja avoimesti.
Minun mielestäni ei armeijan ylläpitäminen tai sen poistaminen yksistään edistä näiden kolmen tärkeän arvon toteutumista, ainakaan meillä Suomessa. Minä poltan itsenäisyyspäivän kynttilöitäni 88 vuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja yhä pienenevälle veteraanisukupolvelle. - Ajomies
Lahtelainen kirjoitti:
En toki aseta vastakkain "vapaus, veljeys, tasa-arvo" -arvoja, vastaan: itsenäinen Suomen armeija.
Minun mielestäni ne tukevat täysin toisiaan.
Jos veteraanisukupolvemme eivät olisi toimineet niin kuin ne aikoinaan toimivat, tätä keskustelua tuskin edes voitaisiin käydä näin leppoisasti, ja avoimesti.
Minun mielestäni ei armeijan ylläpitäminen tai sen poistaminen yksistään edistä näiden kolmen tärkeän arvon toteutumista, ainakaan meillä Suomessa. Minä poltan itsenäisyyspäivän kynttilöitäni 88 vuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja yhä pienenevälle veteraanisukupolvelle.Rauhaa toivotan. Meidän lienee turha kiistellä tänä juhlapäivänä armeijan, varustautumisen ja sotien mielekkyydestä.
Minusta kaikki sodat ovat kautta maailmanhistorian olleet turhia eikä niillä ole tiettävästi saavutettu parannuksia ihmisten elämään ellemme pidä mielessämme niitä monia keksintöjä joita on käytetty ensinnä aseiden valmistamiseen.
Kivi, rauta, pronssi, ydinvoima ja tietotekniikka
mainitakseni
meidän aikanamme
ehken viimeisenä vaikkei vähäisimpänä.
Sotakorvaukset olivat alkuna teollisuutemme nousulle.
- Kolikossakin on aina kaksi puolta.
Jaa,
sytyttäisinkö minäkin kynttilät joka ikkunalle ?
- Teenpä sen ! - Lahtelainen
Ajomies kirjoitti:
Rauhaa toivotan. Meidän lienee turha kiistellä tänä juhlapäivänä armeijan, varustautumisen ja sotien mielekkyydestä.
Minusta kaikki sodat ovat kautta maailmanhistorian olleet turhia eikä niillä ole tiettävästi saavutettu parannuksia ihmisten elämään ellemme pidä mielessämme niitä monia keksintöjä joita on käytetty ensinnä aseiden valmistamiseen.
Kivi, rauta, pronssi, ydinvoima ja tietotekniikka
mainitakseni
meidän aikanamme
ehken viimeisenä vaikkei vähäisimpänä.
Sotakorvaukset olivat alkuna teollisuutemme nousulle.
- Kolikossakin on aina kaksi puolta.
Jaa,
sytyttäisinkö minäkin kynttilät joka ikkunalle ?
- Teenpä sen !Enhän minä kiistele siitä, ovatko sodat mielekkäitä. Olen todennut oman mielipiteeni, että itsenäisyytemme edellytys on ollut meidän rajojamme puolustava armeijamme. Emme ole aloittaneet sotaa, vaan puolustaneet maatamme. Siinä on selvä ero sotahulluille ja vapauden puolustajille.
Joten, tuikkikoot kynttilämme meidän molempien ikkunoilla rauhan puolesta! - Ajomies
Lahtelainen kirjoitti:
Enhän minä kiistele siitä, ovatko sodat mielekkäitä. Olen todennut oman mielipiteeni, että itsenäisyytemme edellytys on ollut meidän rajojamme puolustava armeijamme. Emme ole aloittaneet sotaa, vaan puolustaneet maatamme. Siinä on selvä ero sotahulluille ja vapauden puolustajille.
Joten, tuikkikoot kynttilämme meidän molempien ikkunoilla rauhan puolesta!Tavallisesti sytytän kyntteliköt ensimmäisenä adventtipäivänä. Keskustelimme muistaakseni pari vuotta sitten kynttilöistä ( 60) aika pitkäänkin
niitten merkityksestä valmistuksesta ja lukumäärien merkityksestä.
Nyt minulla tuikkii 21 kynttilää.
Kirkossahan sytytetään ensimmäisenä adventtina yksi ja viimeisenä adventtisunnuntaina kynttelikön kaikki neljä kynttilää. - Paulan tahtiin
Ajomies kirjoitti:
Tavallisesti sytytän kyntteliköt ensimmäisenä adventtipäivänä. Keskustelimme muistaakseni pari vuotta sitten kynttilöistä ( 60) aika pitkäänkin
niitten merkityksestä valmistuksesta ja lukumäärien merkityksestä.
Nyt minulla tuikkii 21 kynttilää.
Kirkossahan sytytetään ensimmäisenä adventtina yksi ja viimeisenä adventtisunnuntaina kynttelikön kaikki neljä kynttilää.Taitaisin kutsua sinut tanssiin mieluummin Paulan tahtiin vai Hannako enemmän mieleesi?
"Tuo tumma nainenko kohtalosi?" - Ajomies
Paulan tahtiin kirjoitti:
Taitaisin kutsua sinut tanssiin mieluummin Paulan tahtiin vai Hannako enemmän mieleesi?
"Tuo tumma nainenko kohtalosi?"Miehenä tanssijalkaa alkaa kutittaa kun seuraan
ja juuri harmittelin ettei Jorma Uotista näytetä laisinkaan. Samassa hän tuli haastatteluun ja lupasi kutsua tanssiin Paula Koivuniemen.
Yleisesti havainnoin, että Åke Blomqvistin tanssikoulua kaivattaisiin, varsinkin nuorempien
taidot kaipaisivat minusta hieman preppausta. - seurailevainen
Ajomies kirjoitti:
Miehenä tanssijalkaa alkaa kutittaa kun seuraan
ja juuri harmittelin ettei Jorma Uotista näytetä laisinkaan. Samassa hän tuli haastatteluun ja lupasi kutsua tanssiin Paula Koivuniemen.
Yleisesti havainnoin, että Åke Blomqvistin tanssikoulua kaivattaisiin, varsinkin nuorempien
taidot kaipaisivat minusta hieman preppausta.Olit muuten oikeassa arvioinnissasi. Lehdet kertoivat, että Paula vei?
Minusta Uotinen oli hyvä ja Martin Saarikangas rouvineen parhaita. Kadeteille pidettiin ennen tanssikursseja kun halusivat Linnan juhliin kavaljeereikdi. Nyt heilläkin preppaus oli jäänyt pahasti puolitiehen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635