Kävin vastikään sivustolla rakkausrunot.com tuttavani pyynnöstä katsomassa ja lukemassa runoja ja tarkkailemassa sivuston toimintaa.
Loin tunnuksen ja täten pääsin arvostelemaan sekä kirjoittamaan sivustolle.
Noin kahden viikon aikana, luin äärettömän paljon hyviä runoja, myös aivan uskomattomia tuotoksia. kuitenkaan en voinut olla huomaamatta sellaista seikkaa että sivuston ylläpitäjillä ja ns. jäsenillä oli aivan erityinen kerhonsa, he arvostelivat ainoastaan toistensa tuotoksia, mikä heille suotakoon, suomi on vapaa maa.
Jäi vain mietityttämään kuinka moni hyvä mutta arka kirjailijan alku hakee jonkinlaista tunnustusta myöhempää mahdollista tulevaisuutta ajatellen.Homma tyssää siihen ettei saa vastakaikua ollenkaan.
Tätä ajatusta sivusto ei palvele ollenkaan. mieleeni tuli että, ylläpidolla on oma ns.runopiiri ja kuinka helppo sieltä on etsiä inspiraatiota, rumemmin sanottuna varastaa toisten ajatuksia...
pyysin paria tuttavaani (arvostettuja uuden sukupolven runoilijoita) myöskin perehtymään asiaan hieman ja samaa mieltähän he olivat. Moni lahjakkuus jää huomaamatta näiden kerhon jäsenten kommentoidessa useita mitäänsanomattomuuksia,
Ja jäsenten mennessä siihen mukaan.
Rakkausrunot.com on todellakin muutaman pöytälaatikkorunoilijan oma runopiiri.
Maksa jäsenmaksu, ehkä tulee pari kommenttia vain jos jaksat myös kehua täyttä huttua jota siellä paljon viljellään.
Jos muuten vain haluat kirjoittaa muista nimimerkin tärkeys, älä missään nimessä laita samantyylistä nimimerkkiä kuin jäsenmaksunsa maksanut jäsen, tällöin sinua kehoitetaan muuttamaan tai jopa poistetaan nimimerkki Säännöt sanovat että jäsenen nimimerkki suojattu) itse en tätä löytänyt säännöistä, ehkä päivitys myöhässä?
Puolestani nämä RUNOILIJAT mitä nimitystä he itsestään käyttävät, saavat rauhassa jatkaa harrastustaan. Tuttaviani eivät inspiraationlähteenä enää käytä.
perehtykää mm.ajatus tai toukokuu sivustoihin. Nämä toimivat. T. M.Ahomaa

Vastaukset 1
Vanhimmat
enpä ole asiaan perehtyny.kyllä nuoret ainakin toistensa runoja kommentoi, en tiedä sitten aikusista.