Olen 18-vuotias jätkä. Seurustellut jo pitkään (3vuotta päälle. olemme jo kihloissakin).
Mutta asia oli se että olenko jotenkin erikoinen jätkä kun minä olen se osapuoli suhteessamme joka haluisi lapsia? En tiedä tyttöystäväni ajatuksista kun en ole uskaltanut/kehdannut kertoa hänelle että haluaisin lapsia. Tiedän että tämän ikäisenä ei kannata vielä lapsia ''hankkia''.
Tuntien tyttöystävääni niin hän ei ottaisi tosissaan tuota.
Ja vielä sen verran että minä olen aina tullut hyvin toimeen pienten ja vähän isompien lasten kanssa. Monesti olen isoveljen tai isosiskon lapsia hoitanut jo ihan vauvasta saakka. Ja mukavaa on ollut.
Olenko jotenkin erikoinen..?
4
717
Vastaukset
- olet sinä =)
mutta ihanaa kuulla että tuollaisia löytyy =) sinusta tulee varmasti aivan ihana isä joskus. ja ihan rohkeasti puhut tyttöystävälle asiasta.
- edelliseen
Tutustukaa kaikessa rauhassa, kasvakaa ihmisinä, nauttikaa elämästänne ja puhukaa asiasta uudelleen vaikka viiden vuoden kuluttua. Menkää vaikka ensin naimisiin. Monet nuoruudenrakkaudet kestävät, mutta hyvin usein ihminen muuttuu 20-25 ikävuoden välillä, ja kenties haluaa olla vapaa / etsiä uuden kumppanin. Surullista, mutta totta.
Yleistää ei voi, mutta luulen, että sinäkin haluat vielä opiskella, nähdä maailmaa ja elää itsellesi. Kun lapsen teet, se on käytännössä koko loppuelämän sinun vastuullasi. Teillä ei ole oikeasti mikään kiire. :) Olen itse 26, ja olen tehnyt elämäni ensimmäisen "lapsitilauksen" vasta pari viikkoa sitten! - äiti
Ainankin minun mies oli aina suhteessa se joka halusi lapsia. Minä en niitä halunnut, mutta yksi on nyt kuitenkin hankittu ehkä kadu mielen muutosta.
Kuka sinusta saakin isän lapselleen saa olla todella onnellinen =) - äippä77
Meidänkin suhteessa mies oli se joka halusi lapsia. Siis toki minäkin sitten myöhemmin ja esikoisemme syntyi vuosi sitten. Minäkin suosittelen odottamaan kuitenkin kaikessa rauhassa kun olette niin nuoria. Me olemme esimerkki tällaisesta parista jotka ovat seurustelleet melko nuoresta asti (minä olin 18v ja mies 20v) ja yhä yhdessä ja ikää jo 28v ja 30v :) että kyllähän meitä on...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626