Ikävä

Haparoin piiloon,
ettei ikävä minua löydä.
Istun pimeässä sykkyrällä ja odotan,
että se menee ohi.
Se hiipii lähimaastossa,kuulen sen korvissani
sydämen lyönteinä.
Jos se pääsee jäljilleni,
saa vainun minusta,
olen mennyttä.
171846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

sanonpa ei se
ikävä
ohi mene piilossa
se alkaa uudestaan
kun hän on näkymättömissä

Äänestä

ikävä on niin tuttu tällä hetkellä,kirjoittelen yksin täällä isossa talossa ja yritän muistella mitä mieheni yritti opettaa minulle ,mitä minun tulee tietää talonhoidosta.Mieheni sairasti vakavasti ja valitsi vaikean sairauden jälkeen tiensä että ei halua elää kenenkään holhouksen olla liikuntakyvyttömänä.Elämä on niin helkkarin epäoikeudenmukaista,parhaimmat lähtevät ensimmäiseksi,mutta te olette kaikki aina ajatuksissamme.

Äänestä

Sikiöasennossa peiton alla,
puristin silmät kiinni,
nukutin itseni väkinäiseen uneen.
Levottomassa unessa Ikävän kanssa kuljimme
tulvivia käytäviä, mikään ei riittänyt,
aina löytyi uusia, särkyneitä sydämiä.
Ne pienet mytyt kaikki huusivat apua.

Jos putoan ikävän silmäkkeeseen,hyölöön, sumu ympärilläni tiivistyy.
Keneen tukeudun ikävässä, en koskaan missään
milloinkaan keneenkään, en minä.
Se on salattuna minuun.

Ikävän kanssa en oikeutta halua käydä,
siinä en todistustaakkaa osakseni halua.
Ikävä syyllistyy aina sopimusrikkomukseen,
enkä silti asianomistajana pysty korvausta hakemaan.
Kyyninen,kiinniottaja,
eikä ikävälle voi mitään.

Äänestä
  • IKÄVÄ.miten menetellä, procedural justice,hyväksytympikö saavutettu ratkaisu oikeudenmukaiseksi koetuin menettelytavoin vai ratkaisu joka ei ole reilu ja oikeudenmukainen asianosaisten kannalta, vaikkakin lainmukainen?
    :-)
    Mitkä seikat ovat relevantteja ja esitettävä oikeudessa ikävää vastaan?
    Kaikkia osapuolia on kuultava, jotta juridinen normisto toteutuu.
    Ikävä on hankala vastustaja. Takeita kommunikoinnin toistuvuudesta samankaltaisin argumentein ei ole, käyttää uuskieltä sanktioista piittaamatta :-)Ikävä on monipersoonainen.
    Miten ohjaat ja määräät keskustelun kulkua tarpeeksi tiukasti, säilyykö legaliteettiperiaate.
    Mitä vastaat?

    Äänestä

  • Henry kirjoitti:

    IKÄVÄ.miten menetellä, procedural justice,hyväksytympikö saavutettu ratkaisu oikeudenmukaiseksi koetuin menettelytavoin vai ratkaisu joka ei ole reilu ja oikeudenmukainen asianosaisten kannalta, vaikkakin lainmukainen?
    :-)
    Mitkä seikat ovat relevantteja ja esitettävä oikeudessa ikävää vastaan?
    Kaikkia osapuolia on kuultava, jotta juridinen normisto toteutuu.
    Ikävä on hankala vastustaja. Takeita kommunikoinnin toistuvuudesta samankaltaisin argumentein ei ole, käyttää uuskieltä sanktioista piittaamatta :-)Ikävä on monipersoonainen.
    Miten ohjaat ja määräät keskustelun kulkua tarpeeksi tiukasti, säilyykö legaliteettiperiaate.
    Mitä vastaat?

    Jopas jopas.....heräsin!
    --
    Pääkäsittelyyn en voi enkä uskalla lähteä vielä.
    Julkisuuden ja salassapitosäännöstenkin kannalta juttu on perin mutkikas.Haluaako ikävä käsittelyn suljetuin ovin? :DDDDD

    Äänestä

  • *T,o* kirjoitti:

    Jopas jopas.....heräsin!
    --
    Pääkäsittelyyn en voi enkä uskalla lähteä vielä.
    Julkisuuden ja salassapitosäännöstenkin kannalta juttu on perin mutkikas.Haluaako ikävä käsittelyn suljetuin ovin? :DDDDD

    Pääkäsittelyyn vasta kun argumentointi vahvasti hallinnassa.Ikävä tutkintavankeuteen tutkinnan ajaksi ;-)
    Tuomitsemistoiminta ei tule olemaan helppoa, ratkaisujen etsiminen vaatinee ylimääräisiä
    resursseja, erityistietämysta ja erikoistumista.
    Itsenäisyys ja toisaalta oikeamielisyys tulee säilyttää koko prosessin ajan. Intressiristiriidat voivat vaihdella moneen suuntaan.
    Sovittelun mahdollisuus muotoaa ratkaisuun pyrkimistä :-)
    Miten analysoit ydinongelmat, onnistuuko privilegion säilyttäminen?

    En kykene vastaamaan Sinulle nk. pitäisi.
    Tiedän miten näihin pitäisi vastata mutta en vaan saa nyt tekstiä ulos päästäni, kapasiteettiongelmia, ikävää vältellessä!

    Riippumattomuus, miten se toteutuu näissä tunneasioissa, miten objektiivisesti tarkastelet omia asioitasi, kun kokoajan on "oma lehmä ojassa", et mitenkään. Perusarvo on totuus, mutta mikä se on? Monenkirjava,niitä
    intressiristiriitoja, vaihdellen päivästä toiseen, yöstä toiseen.

    Ydinongelmana on kyvyttömyys edetä ikävän kanssa.
    Vaihtoehdot lyövät korville toisiaan toistuvasti.
    Sovitteluratkaisu lienee lähimpänä suurta ratkaisua ilman suurempaa dramatiikkaa ja näin ollen sen pitäisi "muodota" tätä prosessia...

    ja nyt tuli päänsärky....liikaa vaadittu tänään!
    :DDDD

    Kokemuksilla kouliintuminen ja lain tuntemus ovat avainsanoja uralla edetessä :-) Hallinta on säilytettävä. On oltava aina ja edelleen kärkevästi mukana. Häviät tuolla asenteella, älä "heittäydy", puolustaudu, taistele!

    Kielellisesti itsensä ilmaiseminen muille on aina näiden kirjainsymbolien avulla vain likiarvoja, tulkintaa. Lakiteksti on lakitekstiä, "täsmäase"! :-)

    Riippumattomuus, yhteiskunnan nykyinen kulttuuri
    edellyttää yksilöiden itsenäisyyttä.
    Rakkaudessa sisäisellä tuntumalla pitäisi olla
    sulautunut rakastettuun. Jatkuvaa erillisyyden ja itsenäisyyden liikettä läheisyyden kaipuussa.
    Onko riippumaton irrallisuus vapautta vai vankila? Miten tulkitset tekstini?

    Äänestä

  • En voi sille mitään,
    ikävä huutaa puoleensa,
    ole minun, ole minun,
    OLE MINUN!
    Sitä ei voi hämätä,
    se pääsi jäljilleni.

    Sitä kaikkeen joutuu, ikävissään.
    :)

    Etäisyyden sääteleminen ihmissuhteissa on mielestäni monimutkainen juttu.Rakastuneena päästää toisen ihmisen sille omalle reviirilleen , mutta miten säilyttää silti riippumattomuutensa, hullua, ei mitenkään. Kait se "sisäinen tuntuma" silloin on myöskin sitä tunnetason riippuvuutta toisesta ihmisestä.Tai sitten suhde ei ole mikään rakkaussuhde vaan jotain muuta.

    Itseriittoisuus on nykyään ihailtavaa,yksilöllinen kilpailu kovaa.
    Miten tämä liittyy ikävään ?
    --
    "kylmä ois sydän ilman tunnetta suurta, sinä vain olet aina ainoain. Sinä vain ei muut mua huomiseen saa jaksamaan, sinä vain...", lauloi nyt Tauski tossa taustalla :))

    tulkitsitko?

    Mitä sinä täältä Hannujen ja Kerttujen palstalta etsit?

    Täältä et löydä samalla tavalla elämään orientoitunutta, no ehkä mut :-)

    Rajattua kielipeliä, tekorationaalista pohdintaa.
    Syliin kaipaavia säkeestä toiseen, värssystä toiseen.

    Psyykkinen autonomia on arvo sinänsä. Rationaalinen ajattelu, tunnelmien erottaminen
    tosiasioista = jämerää jatkuvuutta elämään.

    Haastan sinut ajatteluun,
    provosoin! =))

    Äänestä

  • *T,o* kirjoitti:

    En voi sille mitään,
    ikävä huutaa puoleensa,
    ole minun, ole minun,
    OLE MINUN!
    Sitä ei voi hämätä,
    se pääsi jäljilleni.

    Ikävä kasvaa kuin huurre ikkunassa,
    muodostaa kuvia elämänruutuun.
    kudon kiivaasti suojaa itselleni,
    näkymättömyyden peittoa,
    mihin koukkusi väkäsesi upotat,
    läpinäkyvässä.

    Unissa hätäännyin,
    siellä taas, vettä kaikki tulvillaan,
    miten paljon vihaa ojennetussa kädessä.
    Silpomista, tuskaisia myttyjä.Lyhyessä
    hetkessä vapaus pienestä vankilasta,
    joka ei tiennyt nimeään.
    Siinä Armo tuli todeksi.

    Ikävä kolkuttaa kumisuttaa sielun ovella.
    Kiivaammin, kiivaammin.

    Äänestä

  • Henry kirjoitti:

    tulkitsitko?

    Mitä sinä täältä Hannujen ja Kerttujen palstalta etsit?

    Täältä et löydä samalla tavalla elämään orientoitunutta, no ehkä mut :-)

    Rajattua kielipeliä, tekorationaalista pohdintaa.
    Syliin kaipaavia säkeestä toiseen, värssystä toiseen.

    Psyykkinen autonomia on arvo sinänsä. Rationaalinen ajattelu, tunnelmien erottaminen
    tosiasioista = jämerää jatkuvuutta elämään.

    Haastan sinut ajatteluun,
    provosoin! =))

    Uskotko vapaaseen tahtoon?
    Uskot kuitenkin inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen vuorovaikutukseen,
    noin ylipäätänsä?

    Tunteiden tunnistaminen on mielestäni tasapainoisen elämän keskeisiä tekijöitä.
    Tunneälyhän määritellään kyvyksi havainnoida itseään,kyvyksi käyttää ja ilmaista
    tunteitaan erilaisissa elämäntilanteissa ja nimenomaan kyvyksi säädellä tunteita.
    Eivätkö tunteet ole motivaation lähde,
    sinullakin?

    Tunnesanasto tälläkin palstalla liittyy rakkauteen ja niiden sanojen kulttuuritaustaiseen
    ymmärtämiseen.Siinä mielessä kyllä rajattua kielipeliä :)

    Äänestä

  • *T,o* kirjoitti:

    Ikävä kasvaa kuin huurre ikkunassa,
    muodostaa kuvia elämänruutuun.
    kudon kiivaasti suojaa itselleni,
    näkymättömyyden peittoa,
    mihin koukkusi väkäsesi upotat,
    läpinäkyvässä.

    Unissa hätäännyin,
    siellä taas, vettä kaikki tulvillaan,
    miten paljon vihaa ojennetussa kädessä.
    Silpomista, tuskaisia myttyjä.Lyhyessä
    hetkessä vapaus pienestä vankilasta,
    joka ei tiennyt nimeään.
    Siinä Armo tuli todeksi.

    Ikävä kolkuttaa kumisuttaa sielun ovella.
    Kiivaammin, kiivaammin.

    niistä pienistä sormista yritin tarttua
    pitää kiinni letkujen kanssa,
    takertua siihen pieneen hentoon,
    minusta tulleeseen, minuun minua minun.
    Keinuttelin kunnes soutu loppui,
    en pois halunnut ojentaa,
    en halunnut antaa,
    vaikka pois saattelin.
    Vielä halusin pitää kiinni,
    vielä pienet sormet kädessä,
    minun minusta.

    Äänestä

  • *T,o* kirjoitti:

    Uskotko vapaaseen tahtoon?
    Uskot kuitenkin inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen vuorovaikutukseen,
    noin ylipäätänsä?

    Tunteiden tunnistaminen on mielestäni tasapainoisen elämän keskeisiä tekijöitä.
    Tunneälyhän määritellään kyvyksi havainnoida itseään,kyvyksi käyttää ja ilmaista
    tunteitaan erilaisissa elämäntilanteissa ja nimenomaan kyvyksi säädellä tunteita.
    Eivätkö tunteet ole motivaation lähde,
    sinullakin?

    Tunnesanasto tälläkin palstalla liittyy rakkauteen ja niiden sanojen kulttuuritaustaiseen
    ymmärtämiseen.Siinä mielessä kyllä rajattua kielipeliä :)

    Platon on jo muinoin todennut, että tunteilla on käyttäytymistä kohdentavaa voimaa, mikä mua motivoi kirjoittamaan sulle =)Käytän älyä silti tunteiden säätelyyn.En ole irrationaalinen. Tunteiden pohjalta tehdyt havainnot vääristävät todellisuutta vinoon. Näissäkin "tietyntyyppisissä prosessissa" joudutaan käyttämään suhteettoman paljon aikaa sen selvittämiseen, mitä todella tapahtui.

    Tunneäly on vain uusi ilmaisu maalaisjärjelle.
    Realiteetti on - valintojen ydin koostuu impulssien hallinnasta ja todellisuudentajusta. Kommentoi!

    Mitäs jos jatketaan keskustelua jollain lakifoorumilla tai tuolla laki&rikos puolella
    :)))
    Eiks vaa Huge!

    Äänestä

  • sormet kirjoitti:

    niistä pienistä sormista yritin tarttua
    pitää kiinni letkujen kanssa,
    takertua siihen pieneen hentoon,
    minusta tulleeseen, minuun minua minun.
    Keinuttelin kunnes soutu loppui,
    en pois halunnut ojentaa,
    en halunnut antaa,
    vaikka pois saattelin.
    Vielä halusin pitää kiinni,
    vielä pienet sormet kädessä,
    minun minusta.

    Lyhyt hetki,
    elämänikäinen ikävä.
    Miten mittava kaipaus,
    kultaiseksi enkeliksi muuttuu.
    Rakkaus, tavoittaa tuulessa,
    hellii kevät auringossa,
    joulun tuoksuissa,
    suojassa kaikelta
    sisälläni
    aina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

*T,o* kirjoitti:

Haparoin piiloon,
ettei ikävä minua löydä.
Istun pimeässä sykkyrällä ja odotan,
että se menee ohi.
Se hiipii lähimaastossa,kuulen sen korvissani
sydämen lyönteinä.
Jos se pääsee jäljilleni,
saa vainun minusta,
olen mennyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu