Olen täältä lueskellut "kauhukokemuksia" nielurisaleikkauksista: kivut ovat hirveät ja jatkuvat noin kaksi viikkoa yms. kamalaa. Nielirisani ovat kuitenkin minulle suuri ongelma. Minulla on neulakammoa ja kipukammoa ja jos jotakin. Onko nielurisojen poistoleikkaus ainoa vaihtoehto proppuisiin onkaloisiin nielurisoihin? Voiko onkaloita saada suljettua esim. laserilla tai jotenkin muuten?
Tulehduksia tai muita ongelmia ei ole ollut lainkaan. Ainoastaan pahalle haiseva hengitys. Olen erilaisten tikkujen ym. avulla kaivellut nielurisojeni onkaloita, mutta aina siitä ei ole edes mitään hyötyä, kun sinne onkaloihin ei näe. Minua suututtaa valtavasti se, että en uskalla edes mennä lääkärille, jotta leikkauksen tarpeen voisi arvioida. Kun poikaystäväni joskus mainitsee minulle, että suuni haisee taas, inhoan itseäni ja itkien kaivan onkaloita niin kauan, kunnes saan niistä jotakin ulos tai vaihtoehtoisesti ne tulevat liian kipeiksi liiasta painelusta kovalla esineellä ja alkavat vuotaa verta. Joskus olen kaivanut ulos noin puoli senttiä halkaisijaltaan olevan möykyn ja joskus taas alle millisiä.
On inhottavaa, kun tietää, että hengitys haisee oksettavalle, mutta asian hyväksi ei juuri voi tehdä mitään tai, kun ei edes tiedä että haisee kun luulee saaneensa kaikki pallerot pois. Leikkaus pelottaa ihan suunnattomasti, enkä toisaalta ole varma leikkaisivatko edes kunnallisella, kun muita kuin hajuongelmia ei ole. Yksityiseen ei opiskelijalla riitä rahat. Jos kaivemalla saisin kaikki haisevat pallot pois, olisin tyytyväinen, enkä leikattavaksi haluaisi, mutta kun niitä ei aina saa.
Itsetunto on jo valmiiksi alhaalla ja tämä asia ei todellakaan sitä paranna, mutta jo ajatus leikauksesta pelottaa niin **** paljon. Pitäisi alkaa työpaikkojakin pian etsiskelemään niin tuntuu jo nyt niin kauhealta ajatus siitä, että minkähänlaisen kuvan annan työhaastattelussa itsestäni, jos haisen mädäntyneelle. Varmasti minut halutaan ilomielin töihin...
Voiko siis olla joku muu keino päästä ongelmasta kuin varsinainen nielurisojen poisto?
Nielurisoista
8
8491
Vastaukset
- kreeta
moi
ei sitä nielurisaleikkausta tarvitse pelätä
itselläni leikattiin vuonna 2000 kurkku oli jonkin aikaa kipeä leikkauksen jälkeen
mutta ei ollut mitään hirmu kipuja. panadolia
otin silloin tällöin se kipu juttu on ihan yksilölistä. eikä niitä piikkejä tarvitse pelätä
lääketiede on tänäpäivänä kehittynyt huimasti eteenpäin. eikä se piikin pisto oikeestaan mitään
tunnu se on vaan pieni nippasu luulempa että ei niihin ole muuta hoitoa kuin leikkaus.kannattaa
leikkauttaa jos ne sinua vaivaavat en halua nyt pelästyttää mutta itselläni tuli jälkivuotoa
ja jouduttiin kiidättämään uudestaan sairaalaan.
missä sitten ne poltettiin uudestaan kiinni
tämäkin on ihan yksilöllistä. monet kokee kivun eri tavalla mutta itselläni ei ollut hirveitä
kipuja on olemassa kuitenkin tehokkaita kipulääkkeitä ei tarvitse kipuja sinunkaan pelätä. - risaton
Hei!
Kerronpa oman kokemukseni.
Minulla oli myös proppuiset ja isot nielurisat. Kaivelin pois niitä möykkyjä milloin milläkin ja siitä tuli oikea pakkomielle minulle. Ja vaikka kuinka putsasin, aina niitä tuli lisää. Pitkään nuo möykyt olivat ainoa vaivani, mutta muutama vuosi sitten sairastuin todella kovaan kurkkukipuun ja kurkustani löytyi paise. Se puhkaistiin (ei mitenkään kivaa) ja sain antibioottikuurin. Lääkäri puhui leikkauksesta, mutta en halunnut siihen. En halunnut olla pois töistä ja myös minä olin kuullut kauhutarinoita nielurisojen poistosta. Noh, puolen vuoden päästä kurkkupaise uusi - vieläkin pahempana. Oli aivan kamalaa, kun lääkäri paikallispuudutuksessa avasi täynnä haisevaa mätää olevan paiseen! Sain lähetteen leikkaukseen, enkä enää estellyt, vaikka pelottikin. Kurkkupaiseiden aikana kurkku oli valehtelematta niin kipeä, että itkin. Ajattelin, ettei leikkaus voi olla sen pahempaa.
Sain leikkauksen takia 2 vko sairaslomaa. Menin sairaalaan aamulla, sain rauhoittavia, minut nukutettiin ja kun heräsin, risat olivat poissa. Sain mukaan kipulääkkeitä (parasetamoli ibuprofeiini) ja pääsin kotiin samana iltana. Olin nukutuksesta väsynyt, mutta se oli aika ihana olotila. Kerrankin nukuin mainiosti :) Olin varautunut mm. siihen, etten voi aikoihin syödä tai edes puhua, mutta mitä vielä. Kurkkukipu oli pientä, tavalliseen flunssaan verrattavaa. Pari päivää söin keittoa, ettei ruoka raapisi leikkaushaavaa. Sen jälkeen söinkin jo normaalisti. Kaksi viikkoa lepäilin hyvällä syyllä kotona, kun kerran sairaslomaa oli. Kipeä en ollut ollenkaan. Olenkin vitsaillut, että menisin nielurisaleikkaukseen uudestaankin. Ei vain ole tarvetta :)
Ja mikä parasta, kurkku on nykyään aina siisti, eikä tarvitse kauhulla etsiä niitä haisevia möykkyjä. Kurkku ei kipeydy edes flunssan yhteydessä. Hengittäminenkin on helpompaa, enkä esim. kuorsaa kuten ennen.
Rohkeasti vaan leikkaukseen, uskoisin, että saat siihen kyllä lähetteen. Noissa propuissa pesii aina bakteereita, jotka pahimmillaan aiheuttavat sen, mitä minulle aiheuttivat.- tatti
Elä aloittaja suotta pelkää.´Mullakaan ei niin pahoja kipuja ollut kun mitä täällä on kerrottu.
Ekan päivät oli ne pahimmat, mutta kipulääkettäkään en ´juuri tarvinnut.Mitä neuloihin tulee niin tippapiikki oli ainut ja sekään ei välttämättä tunnu kun on taitava laittaja.Rohkeasti lääkärin puheille ja peloistakin on hyvä mainita. - vihdoinkin risaton:D
tatti kirjoitti:
Elä aloittaja suotta pelkää.´Mullakaan ei niin pahoja kipuja ollut kun mitä täällä on kerrottu.
Ekan päivät oli ne pahimmat, mutta kipulääkettäkään en ´juuri tarvinnut.Mitä neuloihin tulee niin tippapiikki oli ainut ja sekään ei välttämättä tunnu kun on taitava laittaja.Rohkeasti lääkärin puheille ja peloistakin on hyvä mainita.omaan nielu- ja kitariojen poistooni oli eri syyt, mutta sama leikkaus oli silti sama. se tehtiin kuukausi sitten, ja kyllä muakin pelotti; just samat pelottelut kuulin, ei ollut aikaisempia leikkauskokemuksia ja myös piikkikammo on tuttua... leikkausajan saatuani etsin paniikissa käsiini kaiken mahdollisen tiedon leikkauksesta ja kasapäin muiden kokemuksia(jotka ei todellakaan rohkaisseet). tilanne risojen kanssa vain oli niin tuskainen, että ajattelin, ettei se leikkaus voisi mitenkään pahempi vaihtoehto olla.
nyt koko hommaa voi jo muistella hyvillä mielin, mutta kyllä se toipumisaika vähän yllätti. itse leikkausta ei tarvitse pelätä, nukutuksessa et tiedä onneksi mitään. eikä tipan laittokaan hämmästyksekseni tuntunut missään. kyllä sairaalan henkilökunta osaa asiansa, ei hätää. toipumisaika on niin yksilöllistä kuin vain voi, toisilla se menee helpommin kuin toisilla. nielu on luonnollisesti kipeä, mutta hyvät lääkkeet kyllä auttaa. niitäkin saa poretabletteina, peräpuikkoina ja ties missä muodossa, jos nieleminen on vaikeaa. kun kipua ei päästä yllättämään, pärjää. jos särkylääkitys ei ole riittävää, soita siraalaan, saat varmasti apua! pari viikkoa se keskimäärin kestää, ja kyllä sen ajan selviää, varaat vain kaapit täyteen kaikkea nestemäistä ja pehmeää ja otat mahdollisimman rauhallisesti.
en yhtään ihmettele, että kyseinen toimenpide herättää niin paljon keskustelua. se on melkein kuin pahimpien synnytyskokemusten vertailua, ja itseäni se ainakin ärsytti, kun parhaansa mukaan yritti kerätä rohkeutta. mutta se on niin totta, että jokaisella kokemus on erilainen. omani ei ollut helpoimmasta päästä eikä komplikaatioiltakaan vältytty, mutta ei siitäkään elinikäiset traumat jäänyt. uudestaan menisin, kun nyt jo huomaa ihanan eron entiseen:D
mä kehoittaisin sua ehdottomasti miettimään noita negatiivisia juttuja, joista kerroit. eihän se leikkaus ihan pikkujuttu ole, mutta jos sen avulla pääsee ongelmista eroon, on se sen arvoista! tiedän monta, joita kaduttaa tosi paljon se, etteivät aiemmin uskaltaneet mennä leikkaukseen, niin paljon se elämänlaatua parantaa! ei kannata antaa nielurisojen latistaa itsetuntoa tai asettua uran eteen. ja kyllä sinä siitä selviät:)oon hengessä mukana! p.s.kerro miten asia sulla edistyy, kiinnostaa, kun itselläkin on vielä níin tuoreessa muistissa:)
- moo
nielurisojen poisto ei ole kivulias koska sinut nukutetaan leikkaus kestää n:30 min ja sut kotiutetaan illalla tai seuraavana aamuna ja saat sairaslomaa n:2 viikkoa
- mitkä kivut
Voin omasta kokemuksestani kertoa, että yhtä helvettiä on kun ei pysty syömään eikä juomaan. Kivut on saatanalliset, ei paljoa panacodit buranat auta vaikka niitä saa reseptin mukaan ottaa 8 panacodia ja 4 buranaa päivässä. Leikkauksesta on viikko aikaa ja kivut vaan pahenee, olen käynyt jo kerran lääkärillä valittamassa, ei apuja Jäätelön syöntikin sattuu. mikä vittu avuksi???
- kaikki leikattu
mitkä kivut kirjoitti:
Voin omasta kokemuksestani kertoa, että yhtä helvettiä on kun ei pysty syömään eikä juomaan. Kivut on saatanalliset, ei paljoa panacodit buranat auta vaikka niitä saa reseptin mukaan ottaa 8 panacodia ja 4 buranaa päivässä. Leikkauksesta on viikko aikaa ja kivut vaan pahenee, olen käynyt jo kerran lääkärillä valittamassa, ei apuja Jäätelön syöntikin sattuu. mikä vittu avuksi???
Itellä oli kurkku kipee leikkauksen jälkee ku olis angiinassa ollu ja seki meni muutamassa päivässä ohi... En epäile etteikö kipu olisi todellista mutta tulee mielee josko toi vois olla psyykkistä. Pelännyt liikaa leikkausta ja sitte sen jälkee. Kieli käy koko ajan suuta läpi, joka tekee sen hellemmäksi ja asian ajatteleminen 24/7 ei varmaan myöskään helpota asiaa..
- toipunut
kaikki leikattu kirjoitti:
Itellä oli kurkku kipee leikkauksen jälkee ku olis angiinassa ollu ja seki meni muutamassa päivässä ohi... En epäile etteikö kipu olisi todellista mutta tulee mielee josko toi vois olla psyykkistä. Pelännyt liikaa leikkausta ja sitte sen jälkee. Kieli käy koko ajan suuta läpi, joka tekee sen hellemmäksi ja asian ajatteleminen 24/7 ei varmaan myöskään helpota asiaa..
Olin nielurisojen leikkauksessa hieman yli 2 viikkoa sitten ja kaikki on sujunut hyvin, vaikka etukäteen pelottikin kun oli selaillut netistä kaikkia kauhukertomuksia...
Kurkku oli kipeä oikeastaan tasan 2 viikkoa, eli sairasloma kesti juuri sopivan kauan. Särkylääkkeillä kivun sai alennettua sellaiseksi, että se vastasi suurin piirtein pahinta angiinakipua tms, ja kipu tuntui oikeastaan pahiten vain nieltäessä. Kun särkylääkkeen ottamisesta oli kulunut liian kauan (esim keskellä yötä) kipu laajeni koko ajan tunnettavaksi, mutta sen sai nopeasti aisoihin vahvoilla lääkkeillä. Mehujää oli myös hyvä ensiapu kipuun.
Kurjinta toipumisessa oli ehkä se, että kaikista vahvin ja paras kolmiolääke aiheutti pahoinvointia, jolloin en pystynyt syömään, vaikka kurkku olisi sen sallinutkin (toki vain pehmeää ja mahd. viileää ruokaa). Nukuin ämpäri sängyn vieressä, mutta onneksi en kertaakaan oksentanut, se olis varmasti ollut aika kivuliasta.... Kun kivut alkoivat hellittää, jätin tuon vahvan kolmiolääkkeen pois ja yritin pärjätä päivät vahvalla buranalla, jolloin yleinen olo parani.
Leikkaus sinänsä oli jollakin tapaa hauska kokemus. Ennen leikkausta sai rauhottavan lääkkeen, jolloin olo oli rento, ja vaikka piikkikammoinen olenkin, ei kyynertaipeeseen pistetty neula kauhistuttanut, ja pian sitä nukahtikin. Heräämössä oli hauska olo ja olinkin loppupäivän niin uninen (nukahdin huoneessa aina kun hoitaja lähti) että minut pidettiin siellä yön yli, mikä oli HYVÄ juttu, koska ekan yön kivut olivat sen verran kovat, että olin iloinen saadessani kipulääkettä suoraan tiputuksen kautta. Kannattaa siis jäädä sairaalaan yöksi, jos vähänkin siihen on aihetta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635