sekaisin taas

Joutuu tässä ny valvoon, ja miettii jälleen, että mitä sitä on tullu taas tehtyä. Omatunto kolkuttelee aikas rankasti koko viikonlopun jäljestä. Tapasin yhden naikkosen, kun menin käväseen "toisen" naikkosen luona tuolla savommaalla. Nyt olen taas siinä tilanteessa, että en saa selvää kuvaa mun tekemisestä. Toinen nainen, jota menin tapaan, on perheellinen ja ihana, vaan tämä toinen nainen nyt sitten laittoi päätäni sekaisin myös...
että pitäskö kuitenkin nyt olla sitten vaan, ja kattoo mitä tapahtuu, vai tehä niitä ratkaisujakin.
En tahtois loukata kumpaakaan, mutta näin olen jo periaatteessa tehnyt. Mistään seurustelusta ei ole kyse kummamkaan kanssa, että seksiä ehket kuitenkin, mutta painostusta on jo ilmassa.
Oma pitkä parisuhteeni kariutui tuossa viimekesänä, en ole sen jälkeen seurustellut, vaikkakin elämääni olen jatkanut.

Hyvät kanssasisaret. miksi teen näin, en sitoudu, vaan pidän silmät kokoajan auki. ja sit tapahtuupi. En kuitenkaan omassakaan parisuhteessa pettänyt tai edes ajatellut moista, nyt jotain on muuttunut.Haluaisin kuitenkin saada vielä toimivan suhteen itselleni, en omalla toiminnallani kyllä edesauta-asiaa.. RISUJA JA RUOSKAA!
2821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ennen kuin olet valmis. mitä sitä turhaa itseään painostamaan. eron jälkeen on hyväkin olla yksin, pitempäänkin kuin vain muutama kuukausi.

Äänestä

Kuulosti niin tosi tutulta :/ Itse olen nyt asunut jonkun kuukauden erossa kumppanistani ja välillä tuntuu, että unohdan hänet täällä toisella piakkakunnalla. Kuitenkin aina kun tapaamme on hän ihana ja odotan tapaamisia todella paljon. Välillä taas kun olen täällä kaukana, katselen vieraisiin pöytiin vähän liiankin innokkaasti :( voih.

En tiedä, olenko minäkään sitten valmis vakavaan suhteeseen nyt ?! koko ajan olen kuitenkin sellaisessa! Vai tarvitsenko vähän happea välillä, tunteen siitä, että olen myös muiden mielestä hyvää seuraa (niin epävarma itsestäni?) no joo. En ole pettänyt, eikä ole aikomuskaan. Ja joulu ollaan yhdessa kultani kanssa :D

Hyvää joulun odotusta!

Ja niin vielä sinulle, ketjun aloittajalle. Ehkä etsit sitä oikeaa ja koska pitkä suhteesi kariutui, ehkä haluat vähän vastapainoa sitoutuneelle elämälle...(minä paraskin neuvoja :) mutta älä tee hätiköityjä päätöksiä, anna ajan kulua ja nauti elämästä. Kyllä se oikea sieltä vastaan tulee. Uskon tuohon :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ou-nout kirjoitti:

Joutuu tässä ny valvoon, ja miettii jälleen, että mitä sitä on tullu taas tehtyä. Omatunto kolkuttelee aikas rankasti koko viikonlopun jäljestä. Tapasin yhden naikkosen, kun menin käväseen "toisen" naikkosen luona tuolla savommaalla. Nyt olen taas siinä tilanteessa, että en saa selvää kuvaa mun tekemisestä. Toinen nainen, jota menin tapaan, on perheellinen ja ihana, vaan tämä toinen nainen nyt sitten laittoi päätäni sekaisin myös...
että pitäskö kuitenkin nyt olla sitten vaan, ja kattoo mitä tapahtuu, vai tehä niitä ratkaisujakin.
En tahtois loukata kumpaakaan, mutta näin olen jo periaatteessa tehnyt. Mistään seurustelusta ei ole kyse kummamkaan kanssa, että seksiä ehket kuitenkin, mutta painostusta on jo ilmassa.
Oma pitkä parisuhteeni kariutui tuossa viimekesänä, en ole sen jälkeen seurustellut, vaikkakin elämääni olen jatkanut.

Hyvät kanssasisaret. miksi teen näin, en sitoudu, vaan pidän silmät kokoajan auki. ja sit tapahtuupi. En kuitenkaan omassakaan parisuhteessa pettänyt tai edes ajatellut moista, nyt jotain on muuttunut.Haluaisin kuitenkin saada vielä toimivan suhteen itselleni, en omalla toiminnallani kyllä edesauta-asiaa.. RISUJA JA RUOSKAA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu