häätö

Voiko häädön saada omistusasunnosta ja jos voi, niin kuinka helpolla. Olemme avoparin kanssa kovaäänsitä porukkaa joskus (siis heidän mielestään). Ikinä ei soiteta musiikkia yms tai bileitä, mutta minun kimeä ääneni kuulemma häiritsee heitä. Ovat hakemassa häätöä. Ei mitään varoitusta ym. mutta HÄÄTÖÄ. Eikö heidän olisi ensin pitänyt varoittaa että häiritsee?? Helvetin pahviseinät...
96065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pitäisi tulla varoitus/varoituksia.

Omastakin asunnosta voidaan häätää, jolloin todennäköisesti as.oy ostaa huoneistonne.

Suosittelen äänieristyksen parantamista.

Äänestä
  • Kaiken järjen mukaan heidän se tulisi hankkia äänieristys jos normaali puhe häiritsee. Ei meidän. On se nyt kumma kun ei voi kotonaan kuin kuiskata. Siksi toiseksi, olisivat tulleet sanomaan aikaisemmin, että häiritsee, mistäs me voidaan tietää että häiritsee, jos ei tulla kertomaan?? Tullaan vaan yhtäkkiä puhumaan jostain häädöstä, ilman mitään ennakkovaroitusta.. TODELLA OMITUISTA.

    Äänestä

  • Jos osakkaalle ns 'hankitaan häätö', taloyhtiö ottaa hänen huoneistonsa hallintaan määräajaksi (huom!), vuokraa sen ulkopuoliselle, ja tilittää vuokran ja vastikkeen erotuksen omistajalle.

    Määräajan jälkeen omistaja voi palata kämppäänsä - ellei ole itse sitä myynyt.

    Äänieristyksen parantamista voi kyllä suositella, mutta ei se ihan helppoa eikä halpaa ole. Sitäpaitsi periaatteessa työ kuuluisi taloyhtiölle.

    Äänestä

Omistusasunnosta on vaikea häätää asunnon omistajaa. Se on pitkällinen prosessi eikä siihen riitä yhden naapurin valitus.

Meidän talossa eräs nuori mies vietti hyvin äänekästä ja epäsosiaalista elämää. Loppuvaiheessa asunnossa käytiin huumekauppaa ja poliisi kävi asunnossa aika usein. Prosessiin meni vuosi, eikä varmaan olisi onnistuttu näin nopeasti ilman tuota rikoskuviota.

Äänestä
  • Jos perusteet ovat selvät, on ihan isännöitsijän ja hallituksen aktiivisuudesta kiinni, otetaanko huoneisto hallintaan ja kuinka pian. Huoneistohan on yhtiön omaisuutta, osakkaalla on vain asumisoikeus ja häädön perusteet ovat täsmälleen samat kuin vuokralaisellakin.

    Äänestä

  • Loishäätäjä kirjoitti:

    Jos perusteet ovat selvät, on ihan isännöitsijän ja hallituksen aktiivisuudesta kiinni, otetaanko huoneisto hallintaan ja kuinka pian. Huoneistohan on yhtiön omaisuutta, osakkaalla on vain asumisoikeus ja häädön perusteet ovat täsmälleen samat kuin vuokralaisellakin.

    Tuskinpa se häätö kuitenkaan on niin helppoa kuin annat ymmärtää.. tuolloinhan jo se,että naapurin naama vituttaa (niinkuin useampia suomalaisia)riittää häätöön. Kuten tässä tapauksessakin.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Tuskinpa se häätö kuitenkaan on niin helppoa kuin annat ymmärtää.. tuolloinhan jo se,että naapurin naama vituttaa (niinkuin useampia suomalaisia)riittää häätöön. Kuten tässä tapauksessakin.

    Ymmärrätkö yleensä lukemaasi: "Jos perusteet ovat selvät". Sillä tarkoitan todistetusti häiritsevää asumista.

    Äänestä

Hae esille asunto-osakeyhtiölaki ja lue sieltä kohta huoneiston hallintaanotosta.

Tulee kerralla selväksi, mikä se on, millä perusteilla sellainen tapahtuu ja mitä kaikkea asiaan liittyy. Lisäksi sanon vaan, että taloyhtiöllä pitää olla hallintaanottoasiassa painavaa ja lakituvan pitävää näyttöä teitä vastaan.

Häätö voi tapahtua vasta sitten, kun taloyhtiöllä on teitä vastaan pykälien mukaan mennyt hallintaanottopäätös ja sen laillisuus on lisäksi todettu alioikeudessa.

Kaikki muu puhe 'häädöstä' on kärpästen surinaa...

Äänestä

eikös se mene niin että asunto voidaan ottaa haltuun sillon jos jää vastikkeet maksamatta ja jos on häiriöks ni kolmen varoituksen jälkeen häätö oikeuden kautta mutta silti asunto jää omistajalleen eli voit vuokrata asunnon mutta et itse asua siellä. näin ainakin meilläpäin homma menee. ja varoituksen saa meillä vasta kun vähintään kaks naapuria tekee kirjallisen valituksen isännöitsijälle joka antaa varoituksen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kimeä ääninen kirjoitti:

Voiko häädön saada omistusasunnosta ja jos voi, niin kuinka helpolla. Olemme avoparin kanssa kovaäänsitä porukkaa joskus (siis heidän mielestään). Ikinä ei soiteta musiikkia yms tai bileitä, mutta minun kimeä ääneni kuulemma häiritsee heitä. Ovat hakemassa häätöä. Ei mitään varoitusta ym. mutta HÄÄTÖÄ. Eikö heidän olisi ensin pitänyt varoittaa että häiritsee?? Helvetin pahviseinät...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu