tapaatte ihmistä joka valittaa koko ajan kaikesta ja vaatii myötätuntoa:kierrättekö kaukaa vai jaksatteko kuunnelle ja tuntea empatiaa vaikka tämä ihminen ei tee mitää asian eteen itse.
miten toimitte kun,
missä rajat
14778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen ihmeissäni kun muutamat tuttavapiirissäni jalostavat juttuja, ei voi ottaa täydestä mitä puhuvat. Kertovat ihme tapauksia joissa itse on aina sankari asemassa.
Onko tämä turhautumista omaan tapahtumaköyhään elämään, itsetunnon kohottamisyritystä vai huomion hakuisuutta. Ihmettelen kun iätkin pyörivät siinä yli 65v- 80v. Näinkö vanhuudenhöppänyys alkaa.
Mollaavat toisia ihmisiä, kuka on kiukkuinen, äkäilevä, rammettunut, ilme mitään sanomaton, epäsiisti, joillakin liian suuret eläkkeet ja pröystäilee. Onpas silläkin eturauhasvaivaa,minä kävin otattamassa PSA =pasan, urologi sanoi kaiken olevan OK, siitä vaan lenkille ja naimaan, tai tms., milloin mitäkin.
Miten voi elämänkatsomus muuttua iän mukana näin nurinkuriseksi. On niitä hyviäkin puolia eläkkeellä ollessa voisi nauttia ja puhua niistä.
On pakko vääntää keskustelut yleiselle tasolle, tämän päivän tapahtumiin, yrittää kohottaa osallistumis aktiviteettia elämään. Jotkut ovat löytäneet kirjastot ja lukusalit, teatterit ja konsertit virkistys keitaiksi.
Hyvät neuvot on tarpeen.
Onhan aina henkilöitä tuttavapiirissä jotka ikään kuin imevät kaiken energian toisesta jatkuvalla valitusvirrellä. Kyllä sitä aikansa kuuntelee myötätuntoisenakin, onhan ihmisillä todellisia ongelmia. Jos kyseessä on jatkuva narina joka asiasta, yritän välttää kanssakäymistä. Omassa elämässäkin on jokaisella jaksamista, autan jos voin, mutta kenenkään ole pakko kuunnella asennevammaisen kitinää. Olen jopa sanonut, että hei, katso itseäsi peiliin, minä en enää jaksa tuota.
Minulla on ystävä, johon tutustuin n. 50 v. sitten. Asumme kaukana tosisistamme, ja puhumme usein vain puhelimessa. Olen perillä kaikista hänen elämänsä käänteistä, miehen uskottomuudesta, erosta, yksinelosta, rahamurheista.
Koskaan hän ei kysy, mitä minulle kuuluu. Joskus yritän aloittaa puheen kertomalla jostakin omasta asiastani, johon hän vastaa:"Ihan kuin minulla silloin, kun Oskari sanoi, että....." Ja sitten kertomus Oskarista ja sen jälkeen tämän hetken pulmista.
Olen lopettanut puhumiseni jo vuosia sitten. Kuuntelen vain.
Hän ei tiedä esim. montako lastenlasta minulla on, koska en ole kerinnyt viimeisiä mainita kaiken sen pulputuksen joukkoon, minkä hän luuriin syytää.
Mutta kun tämän tiedän, en stressaa. Hän on hauska ja kertoo elämästään niin virkistävästi, että joskus toivoisin olevani kirjailija.
Saisin hyviä pakinoita hänen antamistaan aiheista.
Saatan panna paremmaksi (pahemmaksi).
Jos sama laulu jatkuu ko0ko ajan, saatan kysäistä: "oletko viime aikoina kurkistanut alusvaatteittesi ulkopuolelle?" - tai vastaavaa. Muutaman kerran olen saanut vaihtamaan puheenaihetta ja yksi on alkanut karttaa minua "sydämettömänä". Hyvä niin!
Minulla on naapurit joista toinen valittaa ja toinen kehuu niin ,etten minä puolestani saa suun vuoroa.
Toinen on aina kipeä ja köyhä tai jotain muuta huonoa on sattunut.
Toinen kehuu lapsillaan ja niiden saavutuksilla ( samat jutut moneen kertaan ja uudet tietysti)
Minä en kerkiä kehua väliin vaikka joskus minullakin kehumista olisi ,kun on menestyneet lapset.
Vahingossakaan ei kumpikaan kysy mitä minulle kuuluu ja miten olen voinut.
No tähän olen tottunut ,vaikka joskus huvittaa.
joka aina kertoi köyhyydestään. He olivat niin rutiköyhiä! He joutuivat elämään kuukauden viidellä markalla! Heidän elämänsä oli pelkkää taistelua nälkäkuolemaa vastaan!
Oikeastaan aluksi perheen äiti oli vain sellainen ruikuttaja, mutta hän tartutti saman tyttäreensä. - Kuka voi jaksaa kuunnella sellaista köyhyyden ruikutusta aina ja aina? Miten koulussa voi jaksaa sellaista luokkatoveria, jonka ainoa puheenaihe on perheen köyhyys ja kurjuus. (Hän oli perheen ainoa lapsi.)
Varmaankin heillä oli tiukkaa rahasta, mutta molemmat vanhemmat olivat töissä, heillä oli omakotitalo, he olivat siististi pukeutuneita, he eivät käyttäneet alkoholia jne. Heidän elintasonsa oli aivan samaa luokkaa kuin siihen aikaan kaikilla muillakin. Kaikilla oli 40- ja 50-luvulla tiukkaa.
Jaksan kuunnella jonkin aikaa ja lyhyen aikaa montakin kertaa. Vastailen "Ai, niinkö", "Jaa", "Juu" jne. Sympatiaa tai empatiaa en anna, jos huomaan, että kysymyksessä on pelkkä säälin kerjääminen.
Minulla oli työtoveri, joka oli saanut asuntonsa vesivahingon takia "allergian" kaikkea mahdollista kohtaan. Hän oli "allerginen" siis IHAN KAIKELLE, mitä vain kuvitella saattaa.
Hän näytti kuvia asuntonsa hirveistä tuhoista. Minä en huomannut niissä mitään erikoista tai normaalista asunnosta poikkeavaa. Hän yritti haastaa kaikki mahdolliset tahot oikeuteen. -- Osoittautui, että olin ainoa koko firmassa, joka jaksoi kuunnella häntä.
Puuh! Kaikki olivat onnellisia, kun hän lähti. Hän oli tehokas ja tunnollinen työssään, mutta yksinäinen tosikko, jota kukaan ei jaksanut kuunnella.
...että joukossamme on kaltaisianne ihmisiä, jotka ette koskaan valita omistanne saatikka lähimmäistenne asioista!
Hyvää joulua:)).
Jos luulet että ne tarkoittavat samaa, niin menepä jollekin kurssille.
Hyvää joulua
kiristää kurkkua ja tekis mieli sanoa suorat sanat eräälle valittajalle joka kippaa kaiken niskaani,mutta tekstiviestina!Mitähän sanon seuraavan kerran:ehdotuksia otan vastaan.
En oikein ymmästänyt asiaasi, ???, oliko palaute minulle? En todellakaan luule noiden kahden partikkelin olevan synonymejä. Yritin vastata noille muiden moittijoille hiukan ironian kera, mutta taisi mennä hyvä tyylilaji hukkaan!
Mitähän kurssia suosittelisit? En ainakaan tanssikurssille haluaisi, mutta ehkä kielentaitoa ajattelitkin?
Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
istumaan juhlissa sellaisen viereen.Onneksi siitä pääsi käymään terssilla ja se kaveri ihmettelikin että oletpa sinä rauhaton.
Minun vain oli lähettvä kävelemään kun se alotti sen saman omakehun ja samalla valittelun toisista.
Vielä kuvankin levautti eteeni että minunkin olisi pitänyt kommentoida.
Tuli vielä muuan innokas pokkuroija ja teki kunniaa sille kuvalle. Äkkiä taas hyppäsin ja kävelin terassille.
Pitää sanoa jaloillaan jos ei halua loukata.