Olen tullut siihen johtopäätökseen että niin kauan kuin välitän omista tunteistani, välitän muiden tunteista; ja niin kauan kuin välitän muiden tunteista, välitän omista tunteistani.
Nämä asiat vaikuttavat kulkevan yksiyhdessä ja niitä ei voi toisistaan erottaa.
Mitä muuta elämä (ja virtuaalielämäkään) on muuta kuin höperehtimistä tunteiden kanssa?
Kun hakkaa päätään seinään, jossain vaiheessa kipu lakkaa tuntumasta. Ehkäpä tuo on sopiva vertaus kuvaamaan tilannetta jossa pyörii hälläpyöränä omien tuntemustensa vuoksi ja antaa muidenkin itseään pyörittää, kuin myös pyörittää muita.
"Se ja se sanoi niin ja näin, olipas karlmeaa BYÄÄH!" tai "Kylläpäs tuo on ruma ja tyhmä ihminen, oikein minua ärsyttää ja inhoittaa, menisi pois, HYI HYI!"
Mitäpäs tässä sitten muuta. Repikää siitä tai repikää vaikka ahterinne, tai repikää mieluummin se pyhimyskehä päänne päältä jos sellainen on päässyt sinne sädehtimään.
to be continued? ei kai? hui!!!
Kun on tunteet (itse unohtuu)
38
1057
Vastaukset
- Revolveri
Voisko sheriffi ystävällisesti siirrellä näitä tädin viestejä vaikka jonnekin psykologia-alueelle tms. Ei kai magia-alueen tarkoitus suinkaan ole olla jokin masentuneiden vertaistukiryhmä. Alueen nimi ei tietääkseni edelleenkään ole "Lonely Hearts Club", vaan Magia.
- Betel Geuse
No enpä olisi sinusta uskonut että voit vajota noin alas.
Masentuneiden vertaistukiryhmä? Voitko olla tosissasi? Voitko olla noin äärettömän tyhmä?
Luuletko sinä että magia on jotain pientä ja sievää joka ei kosketa ihmistä lainkaan, kunhan vain älyllisesti voidaan näperrellä niiden kaikkien hienojen sanojen, termien ja menetelmien parissa mitä nyt kulloinkin sattuu muodissa olemaan?
Jos minä tarjoan itseoivalluksen tilaa sekä muille että itselleni, niin pidä sinä pikkupoika pääsi kiinni jos sinun on pakko sortua tuollaiseen MITÄTTÖMYYTEEN kuin sheriffille pillittämiseen.
Lue vaan edelleen Gurdjieffiä ja kaikkia muita ukkoja ja tule oikein äärettömän viisaaksi. Luuletko että magia ei voi tapahtua käytännössä? Vai luuletko että magia ei voi tapahtua minulle? Sinäkö ylimielisyydessäsi ja halveksunnassasi sen päätät?
Minulle magia ilmenee ensisijaisesti tunteena että on pirusti energiaa ja sitä minulla nyt on, vaikka yritätkin ruoskia noilla määritelmilläsi masennuksesta ja sönkötät jostain vertaistukiryhmästä. Painu itse maagien vertaistukiryhmään jos et kestä lukea juttujani. Istukaa siellä toisillenne ripulipaskoja taikoen ja puhukaa Viisaita.
MAGIA TAPAHTUU!!! Saatana soikoon.
Ei mikään ihme että entisajan noita-akat olivat rumia ja syylänenäisiä, kun ilmeistä on että Täydellisille ja Kauniille ihmisille ei tapahdu mitään muuta kuin aivokuolema.
Mutta kiitos säväreistä. - Betel Geuse
Mistäpä tietäisin. Mutta tässä viimeaikojen havaintojani:
Tunnevammaisena syntyneistä ne joilla tunteita ei ole lainkaan pärjäävät maailmassa huomattavasti paremmin kuin ne joiden vamma on ylitunteilu. Pirullista on havaita kuuluvansa jälkimmäiseen leiriin. Tunteettomuus on himoittavaa, se ikäänkuin vetää puoleensa kuin magneetti, ja miksi ei vetäisi kun se on vastavoima ylitunteilulle jota edustan.
Ehkäpä >tämän< vuoksi tosielämässä kohtasin aikoinaan varsinaisen kusipääkavalkadin, ihan vain jotta saisin eksämppeleitä siitä mitä se on kun muiden tunteista ei piitata tuon täytistäkään.
Onko muututtava tunteettomaksi jotta pärjää? Vai onko jotenkin halkaistava itsensä niin että toinen osa saa salassa intiimisti tuntea inhimillisiä tunteitaan ja toinen puoli vetäistään kuoreksi päälle että siellä ne salaa muhivat kaikki tunteet?
Monet kyselevät tällä palstalla usein keinoja kostaa. Jotakuta kiinnostavat lemmenloitsut. Onko vaiko eikö ole magiaa jos haluaa tietää miten tullaan sellaiseksi ettei tule ikinä tarvetta kostoon eikä yhtään mihinkään, koska jo alkutilanteessa on osannut olla välittämättä mistään mitään, tai osaa suojata itsensä niin että välittäminen ei pääse häiritsemään elämää?
Kysymykseni on sikäli naurettava että samaan aikaan haluan varata itselleni oikeuden olla myös inhimillinen ihminen; en halua tulla kiveksi, koneeksi, puupökkelöksi.
Revolverin jossain mainitsema lämpö ja mitä kaikkea siinä oli taisi kuitenkin olla lähinnä vitsi. Kuten Hybris sanoo että kun on yksi asia läsnä, niin on sen vastavoimakin läsnä. Ei voi olla lämmin olematta sisältä kylmä ja päinvastoin. Vai voiko?
Ja tähän todellakin saa vastata muutkin kuin em. tyypit! - Revolveri
Betel Geuse kirjoitti:
Mistäpä tietäisin. Mutta tässä viimeaikojen havaintojani:
Tunnevammaisena syntyneistä ne joilla tunteita ei ole lainkaan pärjäävät maailmassa huomattavasti paremmin kuin ne joiden vamma on ylitunteilu. Pirullista on havaita kuuluvansa jälkimmäiseen leiriin. Tunteettomuus on himoittavaa, se ikäänkuin vetää puoleensa kuin magneetti, ja miksi ei vetäisi kun se on vastavoima ylitunteilulle jota edustan.
Ehkäpä >tämän< vuoksi tosielämässä kohtasin aikoinaan varsinaisen kusipääkavalkadin, ihan vain jotta saisin eksämppeleitä siitä mitä se on kun muiden tunteista ei piitata tuon täytistäkään.
Onko muututtava tunteettomaksi jotta pärjää? Vai onko jotenkin halkaistava itsensä niin että toinen osa saa salassa intiimisti tuntea inhimillisiä tunteitaan ja toinen puoli vetäistään kuoreksi päälle että siellä ne salaa muhivat kaikki tunteet?
Monet kyselevät tällä palstalla usein keinoja kostaa. Jotakuta kiinnostavat lemmenloitsut. Onko vaiko eikö ole magiaa jos haluaa tietää miten tullaan sellaiseksi ettei tule ikinä tarvetta kostoon eikä yhtään mihinkään, koska jo alkutilanteessa on osannut olla välittämättä mistään mitään, tai osaa suojata itsensä niin että välittäminen ei pääse häiritsemään elämää?
Kysymykseni on sikäli naurettava että samaan aikaan haluan varata itselleni oikeuden olla myös inhimillinen ihminen; en halua tulla kiveksi, koneeksi, puupökkelöksi.
Revolverin jossain mainitsema lämpö ja mitä kaikkea siinä oli taisi kuitenkin olla lähinnä vitsi. Kuten Hybris sanoo että kun on yksi asia läsnä, niin on sen vastavoimakin läsnä. Ei voi olla lämmin olematta sisältä kylmä ja päinvastoin. Vai voiko?
Ja tähän todellakin saa vastata muutkin kuin em. tyypit!>> Onko muututtava tunteettomaksi jotta pärjää? >>
Ehkä tunteiden tukahduttamisesta saatua itsekästä kilpailuetua voidaan kutsua "pärjäämiseksi", mutta tuskin se palvelee kenenkään onnellisuutta.
>> Vai onko jotenkin halkaistava itsensä >>
Saanko kysyä, mitä oikein ajattelit halkaista?
>> En halua tulla kiveksi, koneeksi, puupökkelöksi >>
Pelkohan on turha, koska olet syntynyt ihmiseksi, etkä sille mitään voe. Kivet ovat kiviä ja sinä olet ihminen. Mitäs pelättävää? - Betel Geuse
Revolveri kirjoitti:
>> Onko muututtava tunteettomaksi jotta pärjää? >>
Ehkä tunteiden tukahduttamisesta saatua itsekästä kilpailuetua voidaan kutsua "pärjäämiseksi", mutta tuskin se palvelee kenenkään onnellisuutta.
>> Vai onko jotenkin halkaistava itsensä >>
Saanko kysyä, mitä oikein ajattelit halkaista?
>> En halua tulla kiveksi, koneeksi, puupökkelöksi >>
Pelkohan on turha, koska olet syntynyt ihmiseksi, etkä sille mitään voe. Kivet ovat kiviä ja sinä olet ihminen. Mitäs pelättävää?...kuin ainoastaan kaikki muut ihmiset. Kaikki sellaiset >katkerat< ihmiset jotka kadehtivat sitä että jollakin vielä on tunteita tässä kylmässä maassamme... Jossa kaikki pitäisi tukahduttaa, kylmettää, jäädyttää.
>Ehkä tunteiden tukahduttamisesta saatua itsekästä kilpailuetua voidaan kutsua "pärjäämiseksi", mutta tuskin se palvelee kenenkään onnellisuutta.
Toden totta. Suhtaudun toki nyrpeästi onnellisuuteen, koska "henkisellä" puolella monet ovat sitä vastaan: se on harhaa, se on takertumista, se on jäkä jäkä jäkä.
Mutta se nyt vain on tyhmää. Sellainen "henkisyys" joka tähtää ihmisen elävältä kuolemiseen saa minun puolestani olla. Kyllähän sitä voi aina tarkastella ulkopuolisena ajatuksiaan ja tunteitaan - kuten Babu kehottaa - mutta ei se sitä tarkoita etteikö ole oikeus tunteilla ja ajatella.
Joskin niiden kanssa toki on suotavaa yrittää ajatella vähän muitakin.
Tasapainoa. Ei äärimmäisyyksiä. - kukasmänyolinkaan?
Betel Geuse kirjoitti:
Mistäpä tietäisin. Mutta tässä viimeaikojen havaintojani:
Tunnevammaisena syntyneistä ne joilla tunteita ei ole lainkaan pärjäävät maailmassa huomattavasti paremmin kuin ne joiden vamma on ylitunteilu. Pirullista on havaita kuuluvansa jälkimmäiseen leiriin. Tunteettomuus on himoittavaa, se ikäänkuin vetää puoleensa kuin magneetti, ja miksi ei vetäisi kun se on vastavoima ylitunteilulle jota edustan.
Ehkäpä >tämän< vuoksi tosielämässä kohtasin aikoinaan varsinaisen kusipääkavalkadin, ihan vain jotta saisin eksämppeleitä siitä mitä se on kun muiden tunteista ei piitata tuon täytistäkään.
Onko muututtava tunteettomaksi jotta pärjää? Vai onko jotenkin halkaistava itsensä niin että toinen osa saa salassa intiimisti tuntea inhimillisiä tunteitaan ja toinen puoli vetäistään kuoreksi päälle että siellä ne salaa muhivat kaikki tunteet?
Monet kyselevät tällä palstalla usein keinoja kostaa. Jotakuta kiinnostavat lemmenloitsut. Onko vaiko eikö ole magiaa jos haluaa tietää miten tullaan sellaiseksi ettei tule ikinä tarvetta kostoon eikä yhtään mihinkään, koska jo alkutilanteessa on osannut olla välittämättä mistään mitään, tai osaa suojata itsensä niin että välittäminen ei pääse häiritsemään elämää?
Kysymykseni on sikäli naurettava että samaan aikaan haluan varata itselleni oikeuden olla myös inhimillinen ihminen; en halua tulla kiveksi, koneeksi, puupökkelöksi.
Revolverin jossain mainitsema lämpö ja mitä kaikkea siinä oli taisi kuitenkin olla lähinnä vitsi. Kuten Hybris sanoo että kun on yksi asia läsnä, niin on sen vastavoimakin läsnä. Ei voi olla lämmin olematta sisältä kylmä ja päinvastoin. Vai voiko?
Ja tähän todellakin saa vastata muutkin kuin em. tyypit!>>>Revolverin jossain mainitsema lämpö ja mitä kaikkea siinä oli taisi kuitenkin olla lähinnä vitsi. Kuten Hybris sanoo että kun on yksi asia läsnä, niin on sen vastavoimakin läsnä. Ei voi olla lämmin olematta sisältä kylmä ja päinvastoin. Vai voiko?
- Revolveri
Betel Geuse kirjoitti:
...kuin ainoastaan kaikki muut ihmiset. Kaikki sellaiset >katkerat< ihmiset jotka kadehtivat sitä että jollakin vielä on tunteita tässä kylmässä maassamme... Jossa kaikki pitäisi tukahduttaa, kylmettää, jäädyttää.
>Ehkä tunteiden tukahduttamisesta saatua itsekästä kilpailuetua voidaan kutsua "pärjäämiseksi", mutta tuskin se palvelee kenenkään onnellisuutta.
Toden totta. Suhtaudun toki nyrpeästi onnellisuuteen, koska "henkisellä" puolella monet ovat sitä vastaan: se on harhaa, se on takertumista, se on jäkä jäkä jäkä.
Mutta se nyt vain on tyhmää. Sellainen "henkisyys" joka tähtää ihmisen elävältä kuolemiseen saa minun puolestani olla. Kyllähän sitä voi aina tarkastella ulkopuolisena ajatuksiaan ja tunteitaan - kuten Babu kehottaa - mutta ei se sitä tarkoita etteikö ole oikeus tunteilla ja ajatella.
Joskin niiden kanssa toki on suotavaa yrittää ajatella vähän muitakin.
Tasapainoa. Ei äärimmäisyyksiä.>> Ei mitään pelättävää kuin ainoastaan kaikki muut ihmiset. >>
Pöö! Jokos pelkäät? Olen sinulle kateellinen, koska sinulla on vielä lämpöä ja tunteita! Ooh, kunpa jonakin päivänä voisin nähdä auringon, tai edes pienen kynttilän liekin... mutta sinä olet paha etkä anna mitään minulle, vartioit aarrettasi vain ja liposkelet sitä kielelläsi, joten sinun tunteesipa täytyykin tukahduttaa, hähää! Jokos sammuu liekkisi tuo ja loppuu ilonpitosi tuo? Täältä tulee vuorenpeikko.
>> Suhtaudun toki nyrpeästi onnellisuuteen, koska "henkisellä" puolella monet ovat sitä vastaan >>
Mitä typeryyttä!
>> Sellainen "henkisyys" joka tähtää ihmisen elävältä kuolemiseen saa minun puolestani olla. >>
Sulla on nyt mennyt egot ja essenssit sekaisin. - Betel Geuse
kukasmänyolinkaan? kirjoitti:
>>>Revolverin jossain mainitsema lämpö ja mitä kaikkea siinä oli taisi kuitenkin olla lähinnä vitsi. Kuten Hybris sanoo että kun on yksi asia läsnä, niin on sen vastavoimakin läsnä. Ei voi olla lämmin olematta sisältä kylmä ja päinvastoin. Vai voiko?
Eipä olisi tullut mieleen että "myötätunnon" voisi esittää rihvelitaululla matemaattisena kaavana... Harmi vaan kun se menee niin yli skalpin että enpä tuosta mitään tajunnut.
Tieteellinen näkemys myötätunnosta... Kuinka outoa. Kai se taiteellis-esteettinen on tutumpi: luonto. Tämä tietysti monesta on naurettavaa, koska he ovat tottuneet näkemään luonnon armottomana teurastuksena, mutta onhan siellä niin paljon muutakin. Tai ehkäpä pitää epäillä että kuolema EI ole loppu, että ei hämäänny siitä tappotouhusta siellä luonnossa?
Luonto on kaunis. Luonto on armoa täynnä: kaikilla, mitä erikoisimmilla ötököillä on se hetken mahdollisuus, ohikiitävän hetken, mutta hetken kuitenkin. Ne voivat hetken olla astioita energialle joka kaikkialla virtaa ja vaikuttaa. Ehkäpä energian (tai Sen Jonkin, mikä helvetti lieneekään) suurin rakkaus ja "armo" kaikkea olemassaoloa kohtaan on juuri se että se antaa kaiken olla olemassa. Eihän sen ole pakko. Eihän minkään ole pakko olla, vaikka puhutaankin jostain hemmetin eloonjäämisvietistä. Ehkä se vietti on rakkautta, energia rakastaa itseään muotona.
Mitä minulle on myötätunto? Pitkälti ei paljon mitään koska en sitä elämässäni/itsessäni tunne. Tai en vaan havaitse. Mutta ehkä se on samaistumista. Sen tajuamista että tuo jokin tuossa, tuo sittiäinen, tuo jumala ei mitenkään olennaisesti eroa minusta itsestäni. Se on joskus ollut kuin minä, se on yksi minuus siinä missä minä olen minuus, tai se on joskus oleva kuten minä. Ja koko ajan kaikki ovat miniä.
Mutta tunnetasolla tuo ei aina osu eikä uppoa. Tai sitten jotenkin oudosti minuuksien yhteys ei minulle tule ykseydeksi, koska yhtä ne ovat vain Siinä Jossakin joka on niiden ydin ja energia, eivät keskenään. Tätä on vähän vaikea selittää mitä tarkoitan, joten olkoon tältä erää. - Betel Geuse
Revolveri kirjoitti:
>> Ei mitään pelättävää kuin ainoastaan kaikki muut ihmiset. >>
Pöö! Jokos pelkäät? Olen sinulle kateellinen, koska sinulla on vielä lämpöä ja tunteita! Ooh, kunpa jonakin päivänä voisin nähdä auringon, tai edes pienen kynttilän liekin... mutta sinä olet paha etkä anna mitään minulle, vartioit aarrettasi vain ja liposkelet sitä kielelläsi, joten sinun tunteesipa täytyykin tukahduttaa, hähää! Jokos sammuu liekkisi tuo ja loppuu ilonpitosi tuo? Täältä tulee vuorenpeikko.
>> Suhtaudun toki nyrpeästi onnellisuuteen, koska "henkisellä" puolella monet ovat sitä vastaan >>
Mitä typeryyttä!
>> Sellainen "henkisyys" joka tähtää ihmisen elävältä kuolemiseen saa minun puolestani olla. >>
Sulla on nyt mennyt egot ja essenssit sekaisin.Nii. Topu tai joku sanoi että olen luonnonlapsi. Siitä oisi kiva pitää kiinni. Tuppaa vaan tulemaan tuota älyllis-ivallis-kusipäätä liian paljon liiveihin aina välillä, kun tuntuu ettei muuten pärjää.
Naivi menee helposti nyyhkyksi, tunteellinen nyyhkyttäjäksi.
Jokaisella on jotain mikä on hänelle sekä kirous että siunaus. - mää
Betel Geuse kirjoitti:
Eipä olisi tullut mieleen että "myötätunnon" voisi esittää rihvelitaululla matemaattisena kaavana... Harmi vaan kun se menee niin yli skalpin että enpä tuosta mitään tajunnut.
Tieteellinen näkemys myötätunnosta... Kuinka outoa. Kai se taiteellis-esteettinen on tutumpi: luonto. Tämä tietysti monesta on naurettavaa, koska he ovat tottuneet näkemään luonnon armottomana teurastuksena, mutta onhan siellä niin paljon muutakin. Tai ehkäpä pitää epäillä että kuolema EI ole loppu, että ei hämäänny siitä tappotouhusta siellä luonnossa?
Luonto on kaunis. Luonto on armoa täynnä: kaikilla, mitä erikoisimmilla ötököillä on se hetken mahdollisuus, ohikiitävän hetken, mutta hetken kuitenkin. Ne voivat hetken olla astioita energialle joka kaikkialla virtaa ja vaikuttaa. Ehkäpä energian (tai Sen Jonkin, mikä helvetti lieneekään) suurin rakkaus ja "armo" kaikkea olemassaoloa kohtaan on juuri se että se antaa kaiken olla olemassa. Eihän sen ole pakko. Eihän minkään ole pakko olla, vaikka puhutaankin jostain hemmetin eloonjäämisvietistä. Ehkä se vietti on rakkautta, energia rakastaa itseään muotona.
Mitä minulle on myötätunto? Pitkälti ei paljon mitään koska en sitä elämässäni/itsessäni tunne. Tai en vaan havaitse. Mutta ehkä se on samaistumista. Sen tajuamista että tuo jokin tuossa, tuo sittiäinen, tuo jumala ei mitenkään olennaisesti eroa minusta itsestäni. Se on joskus ollut kuin minä, se on yksi minuus siinä missä minä olen minuus, tai se on joskus oleva kuten minä. Ja koko ajan kaikki ovat miniä.
Mutta tunnetasolla tuo ei aina osu eikä uppoa. Tai sitten jotenkin oudosti minuuksien yhteys ei minulle tule ykseydeksi, koska yhtä ne ovat vain Siinä Jossakin joka on niiden ydin ja energia, eivät keskenään. Tätä on vähän vaikea selittää mitä tarkoitan, joten olkoon tältä erää.>>>Eipä olisi tullut mieleen että "myötätunnon" voisi esittää rihvelitaululla matemaattisena kaavana... Harmi vaan kun se menee niin yli skalpin että enpä tuosta mitään tajunnut.>Sen tajuamista että tuo jokin tuossa, tuo sittiäinen, tuo jumala ei mitenkään olennaisesti eroa minusta itsestäni.>Tai sitten jotenkin oudosti minuuksien yhteys ei minulle tule ykseydeksi, koska yhtä ne ovat vain Siinä Jossakin joka on niiden ydin ja energia, eivät keskenään.>Jos muuttuu välinpitämättömäksi, voi yhtä hyvin olla jo vainaa.>"Miksi vaivautua" on yksi este. Miksi nähdä niin paljon vaivaa ja siltikin mahdollisesti epäonnistua, huomata olevansa edelleenkin omien ja muiden ihmisten automaatioiden pyöritettävänä?>Hah, tällaiseen jamaan olen itseni ajanut: paskiaiset eivät kelpaa opettajiksi koska he ovat epätäydellisiä. Enkelit eivät kelpaa, koska he ovat niin saavuttamattomissa että turha edes yrittää päästä sinne asti. Ja sellaiset joista ei kykene sanomaan mitä he ovat herättävät aina epäilyn että siinä se on paskiainen joka vain on älyssään ja oveluudessaan oppinut siloittelemaan omat paskuuteensa henkisen henkevällä hutulla että saa piruilla ja vehkeillä oikein sydämensä halusta.> Jolloinka tietenkin itseään pettää eniten se ovelikko, joka saattaa kenties itsekin uskoa olevansa tosissaan hyvän asialla, vaikka itseasiassa vain toimii kuten oma paska luonto käskee.
- Revolveri
Betel Geuse kirjoitti:
Nii. Topu tai joku sanoi että olen luonnonlapsi. Siitä oisi kiva pitää kiinni. Tuppaa vaan tulemaan tuota älyllis-ivallis-kusipäätä liian paljon liiveihin aina välillä, kun tuntuu ettei muuten pärjää.
Naivi menee helposti nyyhkyksi, tunteellinen nyyhkyttäjäksi.
Jokaisella on jotain mikä on hänelle sekä kirous että siunaus."Nyt mennään!" huusi puusta putoava lehti ja lähti tuulen mukana kellumaan seikkailuihin. Se ei ollut tuulen armoilla oleva lehti. Se oli iloinen lehti.
- BetGe
Revolveri kirjoitti:
"Nyt mennään!" huusi puusta putoava lehti ja lähti tuulen mukana kellumaan seikkailuihin. Se ei ollut tuulen armoilla oleva lehti. Se oli iloinen lehti.
Niinpä. Jos ei ulkoisiin olosuhteisiin voi vaikuttaa, niin sisäisesti voi aina valita miltä tuntuu.
Jos siis voi. Ja jos ei voi (osaa) niin sitten kuuluu että voi voi. - BetGe
mää kirjoitti:
>>>Eipä olisi tullut mieleen että "myötätunnon" voisi esittää rihvelitaululla matemaattisena kaavana... Harmi vaan kun se menee niin yli skalpin että enpä tuosta mitään tajunnut.>Sen tajuamista että tuo jokin tuossa, tuo sittiäinen, tuo jumala ei mitenkään olennaisesti eroa minusta itsestäni.>Tai sitten jotenkin oudosti minuuksien yhteys ei minulle tule ykseydeksi, koska yhtä ne ovat vain Siinä Jossakin joka on niiden ydin ja energia, eivät keskenään.>Jos muuttuu välinpitämättömäksi, voi yhtä hyvin olla jo vainaa.>"Miksi vaivautua" on yksi este. Miksi nähdä niin paljon vaivaa ja siltikin mahdollisesti epäonnistua, huomata olevansa edelleenkin omien ja muiden ihmisten automaatioiden pyöritettävänä?>Hah, tällaiseen jamaan olen itseni ajanut: paskiaiset eivät kelpaa opettajiksi koska he ovat epätäydellisiä. Enkelit eivät kelpaa, koska he ovat niin saavuttamattomissa että turha edes yrittää päästä sinne asti. Ja sellaiset joista ei kykene sanomaan mitä he ovat herättävät aina epäilyn että siinä se on paskiainen joka vain on älyssään ja oveluudessaan oppinut siloittelemaan omat paskuuteensa henkisen henkevällä hutulla että saa piruilla ja vehkeillä oikein sydämensä halusta.> Jolloinka tietenkin itseään pettää eniten se ovelikko, joka saattaa kenties itsekin uskoa olevansa tosissaan hyvän asialla, vaikka itseasiassa vain toimii kuten oma paska luonto käskee.
Luonnollisesti tungin tarua toisaanne etten häiritsisi kahveerauhaanne täällä. Mutta jos haluatte tulla häirityksi niin siitä vain sitten.
Tajuamisistani on vaikea sanoa sillä olen epävakaa kuin muuttuva tähti ja en ikinä tiedä mihin lopettaa. Jos lopettaa siihen missä tuntuu hyvältä, se voikin olla valheellinen tunne. Pahaan oloon en lopeta, sillä en halua olla yksi niistä jotka veisaavat sitä turmion itkuvirttä että mikään ei voi koskaan muuttua parempaan.
CC pääsi vaikuttamaan minuun syvälti otollisessa iässä, ja väistämättä tulin omineeksi sieltä kaiken mahdollisen niin hyvässä kuin pahassa. On helppo teeskennellä itselleen että olen muka kriittinen castanedismia kohtaan kun kyseessä ei ole mikään virallinen uskonto. Pöh, kuitenkin katsomukseni on rakentunut pitkälti CC:n kirjojen >hengelle
- Editori
Jos on jotain suurempaa, jota täällä ja tällä tavalla voidaan palvella, se on kauneuden Idea. Olkaamme siis esteetikkoja!
Ensimmäinen ohje on aina: kill your darlings! Muutoin ei teksti hengitä, siinä ei aukene kauneuden henki.
- jokaista päähänpälkähdystä älä tekstiksi suolla;
- suollettuasi kuitenkin, editoi pois vähintään joka kolmas sana, joka kolmas lause, joka kolmas kappale. Sen verran löytyy aina turhaa ja tarpeetonta;
- vältä "minä ja muut" asetelman tarpeetonta toistoa;
- samoin yhden ja saman metaforan toistoa postauksesta toiseen (esim. nyt "pää ja seinä");
- tiedosta MANEERISI, älä ole niiden orja;
- lopeta sanojen HUUTAMINEN;
- muista ettet voi päättää tekstisi tulkinnoista, et edes siitä, miten itse kirjoituksiasi tulkitset, niin vapaudut tarpeesta pakottaa joku tietty tulkinta;
- päätä teksti ajoissa, ettei se laske kuin lehmän häntä;
Eli ennen kaikkea: monisanaisuus, monisanaisuus, monisanaisuus! Siinä lempisyntisi suurin, eihän kaikkea tekstiä tarvitse aina kattaa kuin "eat as much as you can" -pitsapastapuhvettia. Vähemmän on enemmän, kokeile vaikka!- Betel Geuse
Ei kunnon kiihkotilaan pääse
- vähäeleisyydellä
- jättämällä käsittelemättä rumia asioita
- välttämällä projisointia ja provoilua
Mutta tässä minulla tosiaan on vielä työstämistä että en todellakaan välittäisi siitä millaiseen seittiin joku takertuu sanailuni myötä. Minun pitää tulla häikäilemättömäksi. Ja totuus... niitä myydään torilla.
Jotkut osaavat kaataa tai hurmata ihmisiä muutamalla hassulla sanalla. Minä en. Minkä takia minun pitäisi olla joku muu kuin itseni? Sasse.
Ai siksikö että mahdollisesti joku ei sitten pidä minusta? Hui että sentään. - Kirjailija
Betel Geuse kirjoitti:
Ei kunnon kiihkotilaan pääse
- vähäeleisyydellä
- jättämällä käsittelemättä rumia asioita
- välttämällä projisointia ja provoilua
Mutta tässä minulla tosiaan on vielä työstämistä että en todellakaan välittäisi siitä millaiseen seittiin joku takertuu sanailuni myötä. Minun pitää tulla häikäilemättömäksi. Ja totuus... niitä myydään torilla.
Jotkut osaavat kaataa tai hurmata ihmisiä muutamalla hassulla sanalla. Minä en. Minkä takia minun pitäisi olla joku muu kuin itseni? Sasse.
Ai siksikö että mahdollisesti joku ei sitten pidä minusta? Hui että sentään.>>>kysyisin että miten sopivan energistä rähjätilaa pidetään yllä ilman että vajoaa sössöttäviin sori-soreihin ja jälkivitutukseen> minä olen kumminkin tämä kirjailijan alku? Pitääkö olla toinen kirjailija että ymmärtää sen kaiken tuskan ja ihanuuden mikä ihmisen korvien välissä möyrii ja minkä kanssa pitää oppia elämään? >Ei kunnon kiihkotilaan pääse
- vähäeleisyydellä
- jättämällä käsittelemättä rumia asioita
- välttämällä projisointia ja provoilua - Betel Geuse
Kirjailija kirjoitti:
>>>kysyisin että miten sopivan energistä rähjätilaa pidetään yllä ilman että vajoaa sössöttäviin sori-soreihin ja jälkivitutukseen> minä olen kumminkin tämä kirjailijan alku? Pitääkö olla toinen kirjailija että ymmärtää sen kaiken tuskan ja ihanuuden mikä ihmisen korvien välissä möyrii ja minkä kanssa pitää oppia elämään? >Ei kunnon kiihkotilaan pääse
- vähäeleisyydellä
- jättämällä käsittelemättä rumia asioita
- välttämällä projisointia ja provoiluaPuurot ja vellit ovat sekaisin. Ei tälle palstalle kirjoittelu mene täysin yksi yhteen luovan kirjoittamisen kanssa.
Mutta sama yksi ainoa idea minulla tietysti on niin tässä kuin luovassakin kirjoittamisessa 10 v sitten: ARGH. Haluan että vastaanottaja kokee sellaisen ravistuksen että hän ei voi jäädä minkään älyllis-tennäis-omahyväisen lämpimän talvitäkin alle onnittelemaan itseään kaikkitietävyydestään ja siitä ettei voi muka enää koskaan kokea mitään totaalista.
Haluan että lukija pysähtyy, hänen silmänsä rävähtävät auki ja sydänalassa jysähtää.
Suotavaa toki olisi jos jälkitilana olisi hurmos ja hilpeys. Karkeana, hillittömänä ihmisenä osaan vasta suututtaa porukat. Ehkäpä minun pitäisi asettua enemmän Hengen käytettäväksi ja jättää oma yrittäminen, oma väkisin yrittäminen.
Yyperprovoiluun olen liian söpö. Vieläkin ja aina vaan.
Tunteilla maalaaminen on pirun vaikeaa. Varsinkin jos ei ole valmis kiittämättömän yleisön heittämiin mätiin tomaatteihin.
>Jos teemana on provosointi, niin provosoidaan sitten niin häikäilemättömästi, että tosiaan tuntuu, että provosoidutaan tekstin ansiosta, eikä vain kyllästyneenä ja turhautuneena siihen, että löperösti päästellään näyttöpäätteelle kaikki, minkä sylki suuhun tuo.
Niin... Yksi ainoa tökkäisy stiletillä munuaiseen tappaa todennäköisesti heti; toisin kuin sinne tänne hosuminen siten että uhri nyt varmasti näkee että tässä sitä tullaan ja hosutaan veitsellä.
Rehellisyys on vähän kaksiteräinen miekka. Suurimman osan aikaa se näyttää joltain ihan muulta kuin rehellisyydeltä. Rasittavuudelta kai enimmäkseen.
"Heippa vaimo, petin sua, mut ethän tykkää kyttyrää. Et sä saa tykätä koska mä kerroin näin avoimesti ja rehellisesti!"
Oppia ikä kaikki mutta minä en opi mitään, ehe ehe. - !"##¤%&
Betel Geuse kirjoitti:
Puurot ja vellit ovat sekaisin. Ei tälle palstalle kirjoittelu mene täysin yksi yhteen luovan kirjoittamisen kanssa.
Mutta sama yksi ainoa idea minulla tietysti on niin tässä kuin luovassakin kirjoittamisessa 10 v sitten: ARGH. Haluan että vastaanottaja kokee sellaisen ravistuksen että hän ei voi jäädä minkään älyllis-tennäis-omahyväisen lämpimän talvitäkin alle onnittelemaan itseään kaikkitietävyydestään ja siitä ettei voi muka enää koskaan kokea mitään totaalista.
Haluan että lukija pysähtyy, hänen silmänsä rävähtävät auki ja sydänalassa jysähtää.
Suotavaa toki olisi jos jälkitilana olisi hurmos ja hilpeys. Karkeana, hillittömänä ihmisenä osaan vasta suututtaa porukat. Ehkäpä minun pitäisi asettua enemmän Hengen käytettäväksi ja jättää oma yrittäminen, oma väkisin yrittäminen.
Yyperprovoiluun olen liian söpö. Vieläkin ja aina vaan.
Tunteilla maalaaminen on pirun vaikeaa. Varsinkin jos ei ole valmis kiittämättömän yleisön heittämiin mätiin tomaatteihin.
>Jos teemana on provosointi, niin provosoidaan sitten niin häikäilemättömästi, että tosiaan tuntuu, että provosoidutaan tekstin ansiosta, eikä vain kyllästyneenä ja turhautuneena siihen, että löperösti päästellään näyttöpäätteelle kaikki, minkä sylki suuhun tuo.
Niin... Yksi ainoa tökkäisy stiletillä munuaiseen tappaa todennäköisesti heti; toisin kuin sinne tänne hosuminen siten että uhri nyt varmasti näkee että tässä sitä tullaan ja hosutaan veitsellä.
Rehellisyys on vähän kaksiteräinen miekka. Suurimman osan aikaa se näyttää joltain ihan muulta kuin rehellisyydeltä. Rasittavuudelta kai enimmäkseen.
"Heippa vaimo, petin sua, mut ethän tykkää kyttyrää. Et sä saa tykätä koska mä kerroin näin avoimesti ja rehellisesti!"
Oppia ikä kaikki mutta minä en opi mitään, ehe ehe.>>>Haluan että vastaanottaja kokee... Haluan että lukija... Suotavaa toki olisi... Ehkäpä minun pitäisi...
- Betel Geuse
!"##¤%& kirjoitti:
>>>Haluan että vastaanottaja kokee... Haluan että lukija... Suotavaa toki olisi... Ehkäpä minun pitäisi...
Mutta toi oli aika hyvä. Pikkasen säikähdin. :)
- Betel Geuse
Jos katsot että omassa estetiikan aistimuksessaan häväistyksi ja loukatuksi itsensä kokeva Revolver on etuoikeutettu päättämään siitä mitä on magia, niin sitten tietenkin poistat tämän.
Sitten totean että tässä paikassa ei tule tapahtumaan yhtään mitään jännittävää ja itseoivaltavaa, koska täällä vallitsee paikoilleen jämähtämisen omahyväinen konsensus.
Revolver lataa pyssyynsä jo kuteja joita olen hänelle auliisti pidemällä tähtäyksellä jakanut, eli hän mene siitä mistä aita on matalin. Haukkuu minut siksi mitä olen aina myöntänyt olevani.
Eikö se jos mikä ole Revolverin puolelta tunteisiin hukkumista? Häntä inhottaa kaikki se mitä minä edustan.
Maagista kenties olisi jos hän sen oivaltaisi, mutta ehkäpä hänessä ei ole niin paljon maagia.
Ehkäpä täällä pitää sitten mennä heikkojen ehdoilla ja sortua Revolverin mukana armottomaan itsetärkeilyyn. Ei enää ikinä kerrota täällä mitään sellaista inhimillistä joka voisi osoittaa että olemme moniulotteisia, eläviä, maagisia ihmisiä!
Hyvä me. - Betel Geuse
Mietiskelin.
Olikohan se Saag joka sanoi että olen täällä ainoa castanedalainen. Ehkä olenkin. Väitin joskus ettei minusta ole pyydystäjäksi, että olen vain unennäkijä. Onkohan näin.
Tuossa aiemmin kun tuli puhetta jaloudesta, sanoin että sillä on merkitystä vain sinulle, mutta huomaan nyt että ei sinullekaan ole. Tai sitten jalous on merkittävää vain koska tunnet että oikeasti et sitä sisälläsi ole.
Jalo ihminen, arvonsa oikeasti tunteva ihminen ei menisi niin helppoon lankaan että käyttää valttiässänä sellaisen itsestäänselvyyden kuin "masennukseni" ja "yksinäisyyteni". Onhan ne täällä jo moneen kertaa nähty, ja jos niillä lyö on vähän kuin huutaisi julkihomolle että HOMO!!!
Tuntiessani sen tökkäisyn mitä sheriffille tarkoitettu viestisi minulle teki, tajusin että tätä minä olen kaivannutkin. Olen halunnut kokea miltä se tuntuu kun joku pyrkii satuttamaan sellaisella asialla mitä hän arvelee kaikkein satuttavimmaksi. Myönsi sen itse tai ei.
Tuntui hieman tyhjältä ja sitten vapauttavalta.
Katsos hyvä ihminen - sinun pitäisi oivaltaa se että eivät masentuneet ja yksinäiset ihmiset ole sen huonompia ihmisiä kuin sinä itsekään. Ei se että pari kertaa (tai vaikka sata) mainitsee olevansa masentunut ja se että tekstistä huutaa yksinäisyys tarkoita sitä että näihin kahteen ominaisuuteen sitten tyhjenee koko kyseinen ihminen. Pannaan pakettiin ja kassalle. Ei siitä ollut noidaksi, laitetaan se siis koirakouluun ja koulutetaan sisäsiistiksi ja söpöksi!
Sinussa on paljon tekopyhyyttä vielä jos et tuota näe. Minä yritän antaa sinulle sitä joululahjaa että osaisit nähdä että mitättöminkään, ruikuttavinkaan paska ihminen ei ole mikään paska ihminen. Että sinulla ja minulla ei ole mitään eroa. Haluat eroista pitää kynsin hampain kiinni ja työnnät minuun kaiken kamalan, ja olen siihen mitä mallikelpoisin kohde! Olen sinun roskakorisi.
Et voi loppuelämääsi taputella säälien päälaelle jokaista joka häiritsee sinun arvojasi ja makuasi.
Tajuatko mitä sanon? Ihminen voi olla huora, hullu, humalassa, kiva, inhottava, selvästi alemmuuskompleksinen, huikeasti ylimielinen jne. ja silti hän on ihminen. Mielestäni näissä "magia"-asioissa pitäisi ensisijaisesti lähteä siitä ihmisyyden tunnustamisesta. Omassa itsessä ja muissa.
On se malka minunkin silmässäni. On paljon ihmisiä joita katson nenänvarttani pitkin, varsinkin ne iänikuiset humalaiset. Hyh hyh.
Silloin kun oli magia-chat siellä oli joku ilmeisesti s-palvoja joka sanoi suoraan mitä sylki suuhun toi, ei sietänyt teennäisyyttä eikä pönötystä. Taisi olla kaverisi, en tiedä. Minusta hänellä oli hieno asenne. Itsessäni on niin paljon söpöyttä että väistämättä alkaa aina kirves heilua jossain vaiheessa että loppuu se helvetin pingotus.
Olen saanut oivalluksia, olen vaikka katsotkin että täällä ei voi tapahtua mitään hyvää.- Editori
En kiellä, etteikö tuossa voisi olla aineksia ihan kelpo provoon, josta joku voisi saadakin jotain, mutta jälleen kerran viimeistään puoleenväliin mennessä rupesi sanatulva vain kyllästyttämään, että hohhoijaa, tervanjuontia on nyt lukeminen, ei tuossa ole kuin sanoja peräkkäin, ilman henkeä, ilman Ideaa.
- Bet
Editori kirjoitti:
En kiellä, etteikö tuossa voisi olla aineksia ihan kelpo provoon, josta joku voisi saadakin jotain, mutta jälleen kerran viimeistään puoleenväliin mennessä rupesi sanatulva vain kyllästyttämään, että hohhoijaa, tervanjuontia on nyt lukeminen, ei tuossa ole kuin sanoja peräkkäin, ilman henkeä, ilman Ideaa.
Vaikka voi tulla vähän pitkä. Olis kumminkin tarvetta jonkinlaiseen historiikkiin ja tilinpäätökseen. Olkoon vaan itsetärkeää mutta. Haluan kaiken paskan lopulta ulos, jos sitten vaikka märehdintä loppuisi! (Hah, tuskin.)
Äidinmaidonvastikkeeni Suomi24/Uskonto oli ensimmäiseksi rakkaudekseni soo soo jäkä jäkä pahat kristityt -tiedotteideni kohde. Tuli mies, Pimennys, joka alkoi olla jatkuvasti kimpussani kuin paarma. Piti saada hänet kurkusta irti hinnalla millä hyvänsä. Rupisen riimisodan polskeissa päätin käräyttää jätkää kunnolla ja kehotin häntä soittamaan numeroon xxxx ja lupasin että kyllä mielenkiinnolla kuunnellaan. Jätkä soitti ja huusi kuin hyeena netissä, koska xxxx oli Tampereen mielenterveystoimiston nro.
Olisi varmaan pitänyt soittaa sinne itsekin. Katson mennyttä aina nokka nyrpyllään ja ihmetellen että kaikkeen sitä ihminen itsensä paneekin. En katunut silloin, enkä kadu nytkään että laitoin jonkun ihmisen tosielämän vinksalleen, sillä sitähän se oli kun joku ottaa nettisössöä tosissaan. Voisihan sitä hekumoida että ihan hyvässä mielessä kieroilin, sillä apua se poitsu tarvitsi. Mutta en tehnyt sitä hyvällä mielellä.
Erityisen lääpälläni en ollut kuullessani Pimennyksen uhitteluja siitä kuinka hän tulee minut suolistamaan. Mutta kuullessani hänen henk.koht. elämässään tapahtuneista karmeuksista lepyin itse ja tarjosin välirauhaa.
Se rauha on pääasiassa kestänyt, vaikkakin toistuvasti rähjäsin edelleen k-uskovaisten kanssa kilpaa.
Pimennys-keikan jälkeen olin itsekin tillintallin ja juuri avautunut Magia-foorumi oli oman hulluuteni näyttämö. Ei siitä sen enempää.
Jokainen kerta kun heittäydyn näillä Uskonto-foorumeilla äänekkäämmäksi ja rasittavammaksi olen yleensä jonkun mielenhäiriön vaikutuksen alainen. Tahtoo sanoa joko masennuksen tai PMS-tilan, tai jonkun kestävämmän, pysyvämmänlaatuisen luonnevian. Luulen aina voivani pitää itseni aisoissa, mutta katin kontit.
Tapanani on aina ollut pyydellä vuolaasti anteeksi, mutta tällä kertaa teen toisin. Vedän tämän yleiseksi ja totean että olen vain yksi kahjo kahjojen joukossa, yksi niistä turhautuneiden ja pettyneiden ihmisten laumassa jotka väsyneinä vaeltavat tänne nettiin purkamaan omia patoutumiaan päivästä toiseen.
Täällä voi juhlia ihmisillä jos on ovela. Mutta Pimennys-sessioni myötä oivalsin hyvin nopeasti että oveluus on HUUME jota pitäisi ottaa jokakerta aina vaan enemmän, että se toimisi. Tosin siitä jännä huume että sitä pitää syöttää toisille.
En halua miettiä päivät läpeensä ketkä kaikki ovat ketkä kaikki ja kuka tekee ja sanoo mitäkin millaisten motiivien vuoksi. Tähän ei ole syynä se että kaikki muut kirjoittajat ovat minulle yhdentekeviä epäihmisiä, vaan se että meillä on myös näitä pp:n kaltaisia vainoharhailijoita ja sellaiseksi en halua. Siinä vaiheessa kun alkaa nähdä noita nokineniä kaikkialla on oveluuden uhri. Joko omansa tai muiden, tai vähän molempien.
Tottakai oma "ääneni" on minulle mieluisa, mutta rakas on myöskin se vähäinen mielenterveys mitä minulla jotenkuten on. Sillä rippeellä aina välillä katson vähän kauempaa kaikkea tätä addiktiivista hölynpölyä mitä tänne kirjoittaminen ja täältä lukeminen on. Jotkut kirjoittavat/lukevat suuremman, jotkut pienemmän addiktion vallassa. Yhteistä kaikille on typerä kuvitelma että voi jotenkin "hallita" tämän kaiken, tai että "voi lopettaa koska hyvänsä".
Minä en voi lopettaa koska hyvänsä. Heti kun lopetan iskee viekkarit. Tai tulee karmea tilanne eteen kun pitäisikin ottaa pahanlaatuisen pakkomielteen tilalle hyvänlaatuinen pakkomielle eli alkaa tehdä sitä mitä pitikin. Tunkea tarut ja lorut helvetti soikoon kansiin, eikä nettiin!
Vaikken käyttäisikään mautonta ideaa lakujen kanssa läträämisestä (by Hybris-setä) tästä kaikesta, niin kyllähän nämä jonkinlaiset höperöiden hihhuliseurat ovat. Kuka kulloinkin riekkuu muiden riemuna. Puhuu kielillä, todistaa. Aika paljon minä, koska olen kuin Kikka-vainaa: MÄ HALUUN VIIHDYTTÄÄ. Edes itseäni. Eniten itseäni, itseasiassa.
Turha pelotella että Suomi24 on ansa. Ansa on jokaisessa ihmisessä itsessään. Turha kuvitella että tässä on joku kaiken ylä- ja ulkopuolella, koska niin kauan kuin tänne tulee ja täältä ammentaa on samanlainen hyväksikäyttäjä JA uhri kuin kaikki muutkin. Jos se nyt niin haluaa nähdä. Ei välttämättä tarvitse.
Nettiä ei voi suurennalla eikä vähätellä. Se on jotain aivan upouutta, merkillinen väline jota meikäläiset käyttävät kuin esivanhempamme aikoinaan tulta tai metalleja. Hyvään ja pahaan.
Vastuu. Puhutaan vastuusta. Mitä se on? Onko vastuullista bongailla ihmisten heikkouksia ja tarjoilla ne heille, vaikkakin kuinka (näennäisesti) neutraalilla mielellä? Onko vastuullista jättää se tekemättä, sillä silloinhan he jäävät omaan paskajamaansa? Kuka osaa diagnosoida kuka kestää ja mitä? Osaanko minä, entä sinä siellä? Voiko sitä ikinä ennalta tietää?
Seison kaupassa ja ajattelen että kohta minulta sekoaa nuppi. Istun kotona ja ajattelen että kuinka hauras ihmisen mieli voi olla. Ja myös kuinka suuri voi olla pelko siitä että se on hauras, vaikkei se olisikaan. Mitä jos tulisikin psykoosi? Siitäkin ihmiset selviävät.
Kuka sen päätti että olisin heikko? Kuka minä olen sanomaan ketkä kaikki ovat heikkoja? En osaa sanoa sitä edes itsestäni.
Niin... Onko tässä ideaa. Onko missään mitään ideaa, kaikki on oikein ja kaikki on väärin. Lopulta kai tärkeintä on vain se voiko mennä itsensä kanssa levollisin mielin nukkumaan.
Keskustelua: voitko sinä?
- Betel Geuse
Ja se perustunne joka minua rassaa on torjutuksi tulemisen tunne.
Jos sanotaan turpa kiinni, rajoita, älä tee noin - minulle se on "heitä veivis, ei sua saa olla olemassa".
Kuolemanpelko on aika vahva pelko. Ja siittää epäluuloa. Tottakai kompensoin koko hommaa tuputtamalla itseäni, ja tottakai saan vain vahvistuksen sille että ei minua minnekään kaivata, en saa olla olemassa.
Mistä se sellainen olemisen oikeus oikein otetaan, ei se irtoa hyvällä (hyvyydelle nauretaan) eikä pahalla (paha herättää ärtymystä)?- Romaanihenkilö
Lueskelin Pinterin Nobel-puhetta, ja sieltä tuli vahvistusta yhdelle päässä pyörineelle ajatukselle. Kun romaani- tai näytelmäkirjailija luo henkilöhahmojaan, hän luo tavallaan familiaareja, joilla on oma autonominen olemassaolo ja oma tahto. Luoja ei kontrolloi luotujaan, vaan henkilöhahmot kirjoittavat oman tarinansa, jonka kirjailija vain tallentaa.
Onko tässä mitään varsinaista eroa sisäisen puheen roolihenkilöihin, tai nettikeskustelujen dramaturgiaan? Kuvitellun ja toden välinen raja on veteen piirretty viiva.
Pienen lapsen äiti oli kerran parvekkeella, ja kävi päänsisäistä keskustelua jonkun kanssa, niin kuin usein tapahtuu. Palattuaan sisään lapsi kysyi kenen kanssa äiti jutteli, äiti siihen että ei kenenkään kanssa, vaan ihan yksin oli parvekkeella. Sitten juttu vasta kävi mielenkiintoiseksi, kun lapsi alkoi kysellä asioista, joista päänsisäisessä parvekekeskustelussa oli puhuttu. - Betel Geuse
Romaanihenkilö kirjoitti:
Lueskelin Pinterin Nobel-puhetta, ja sieltä tuli vahvistusta yhdelle päässä pyörineelle ajatukselle. Kun romaani- tai näytelmäkirjailija luo henkilöhahmojaan, hän luo tavallaan familiaareja, joilla on oma autonominen olemassaolo ja oma tahto. Luoja ei kontrolloi luotujaan, vaan henkilöhahmot kirjoittavat oman tarinansa, jonka kirjailija vain tallentaa.
Onko tässä mitään varsinaista eroa sisäisen puheen roolihenkilöihin, tai nettikeskustelujen dramaturgiaan? Kuvitellun ja toden välinen raja on veteen piirretty viiva.
Pienen lapsen äiti oli kerran parvekkeella, ja kävi päänsisäistä keskustelua jonkun kanssa, niin kuin usein tapahtuu. Palattuaan sisään lapsi kysyi kenen kanssa äiti jutteli, äiti siihen että ei kenenkään kanssa, vaan ihan yksin oli parvekkeella. Sitten juttu vasta kävi mielenkiintoiseksi, kun lapsi alkoi kysellä asioista, joista päänsisäisessä parvekekeskustelussa oli puhuttu.Waltari oli kuulema kertonut kirjansa (olisiko ollut Sinuhe) hahmojen kertoneen hänelle mitä kirjaan panna.
Siitä tuli aikoinaan kyllä väiteltyäkin oliko kyseessä pelkkä runollinen ilmaisu vai todellisten henkien liikunto. Mistäpä sen tietäisi - totuus kiinnosti sikäli että ns. vaihtoehtohistorian kirjojen Egypti-viritelmien kanssa Sinuhe ei mennyt yksi yhteen ja sekös otti päähän.
Sittemmin ne vaihtoehtohistoriat alkoivat sikäli vituttaa että ihminen ei jaksa arvailua määräänsä enempää. Kuten päivät putkeen on nyt tullut jankattua: joskus on pakko pysähtyä johonkin vaikka tie jatkuukin vielä kaukaiseen horisonttiin.
Matkustaja tarvitsee taukonsa tankkaukseen ja tyhjennykseen. Tauotta ohjuksen lailla itsensä eteenpäin ampuvat ovat niitä joiden takia tulee kolareita ja vainaita.
Kaiken harhaksi ja kuvitelmaksi leimaaminen on vain yksi valinta muiden joukossa; jos enemmistö suurimman osan aikaa valitseekin elää "todellisuudessa" ja katsoo kokevansa "oikeasti" erilaisia juttuja, se ei välttämättä tarkoita automaattisesti että enemmistön valinta on säälittävä ja huono. Se voi toisinaan olla hyvinkin käytännöllinen.
Joten tässä seistään. Jos "oma" juttuni joskus on muidenkin juttu, se on. Jos ei ole, niin kysymyksessä on henkilökohtainen luksus, mahdollisuus kokea jotain spesiaalia. (Olkoonkin vaikka pelkoa ja inhoa etc.)
Jos semmoista mahdollisuutta edes onkaan ja epäilen että ei ole. - Viänänen
Betel Geuse kirjoitti:
Waltari oli kuulema kertonut kirjansa (olisiko ollut Sinuhe) hahmojen kertoneen hänelle mitä kirjaan panna.
Siitä tuli aikoinaan kyllä väiteltyäkin oliko kyseessä pelkkä runollinen ilmaisu vai todellisten henkien liikunto. Mistäpä sen tietäisi - totuus kiinnosti sikäli että ns. vaihtoehtohistorian kirjojen Egypti-viritelmien kanssa Sinuhe ei mennyt yksi yhteen ja sekös otti päähän.
Sittemmin ne vaihtoehtohistoriat alkoivat sikäli vituttaa että ihminen ei jaksa arvailua määräänsä enempää. Kuten päivät putkeen on nyt tullut jankattua: joskus on pakko pysähtyä johonkin vaikka tie jatkuukin vielä kaukaiseen horisonttiin.
Matkustaja tarvitsee taukonsa tankkaukseen ja tyhjennykseen. Tauotta ohjuksen lailla itsensä eteenpäin ampuvat ovat niitä joiden takia tulee kolareita ja vainaita.
Kaiken harhaksi ja kuvitelmaksi leimaaminen on vain yksi valinta muiden joukossa; jos enemmistö suurimman osan aikaa valitseekin elää "todellisuudessa" ja katsoo kokevansa "oikeasti" erilaisia juttuja, se ei välttämättä tarkoita automaattisesti että enemmistön valinta on säälittävä ja huono. Se voi toisinaan olla hyvinkin käytännöllinen.
Joten tässä seistään. Jos "oma" juttuni joskus on muidenkin juttu, se on. Jos ei ole, niin kysymyksessä on henkilökohtainen luksus, mahdollisuus kokea jotain spesiaalia. (Olkoonkin vaikka pelkoa ja inhoa etc.)
Jos semmoista mahdollisuutta edes onkaan ja epäilen että ei ole.Voehase olla niinnii, voehase olla näinnii, mitteepä tässä turhii arvuttelemaa.
Nii vae se tottuuve tori, sitteekö työ tiijustatte? Suattasinha mie tuon ossoo neuvookki: jo jos työ mänette tuota polokuva tuos ettiipäi ja sitte lossilla salamen ylj, nii ei se oo siel päenkää. - Bedgunderä
Romaanihenkilö kirjoitti:
Lueskelin Pinterin Nobel-puhetta, ja sieltä tuli vahvistusta yhdelle päässä pyörineelle ajatukselle. Kun romaani- tai näytelmäkirjailija luo henkilöhahmojaan, hän luo tavallaan familiaareja, joilla on oma autonominen olemassaolo ja oma tahto. Luoja ei kontrolloi luotujaan, vaan henkilöhahmot kirjoittavat oman tarinansa, jonka kirjailija vain tallentaa.
Onko tässä mitään varsinaista eroa sisäisen puheen roolihenkilöihin, tai nettikeskustelujen dramaturgiaan? Kuvitellun ja toden välinen raja on veteen piirretty viiva.
Pienen lapsen äiti oli kerran parvekkeella, ja kävi päänsisäistä keskustelua jonkun kanssa, niin kuin usein tapahtuu. Palattuaan sisään lapsi kysyi kenen kanssa äiti jutteli, äiti siihen että ei kenenkään kanssa, vaan ihan yksin oli parvekkeella. Sitten juttu vasta kävi mielenkiintoiseksi, kun lapsi alkoi kysellä asioista, joista päänsisäisessä parvekekeskustelussa oli puhuttu.Voisko ja oisko niin, että silmikoidakseen kunnon satua ja tarinaa pitää osata jättää oma itsensä rauhaan? Jos tiedostaa liikaa, on kuin löisi ovet ja ikkunat tukkoon, ja talossa ei kierrä enää happi.
Antamalla itsensä olla rauhassa, eli jättämällä itsensä tauoton tiedostaminen, antaa tiedostamattomalle tilaisuuden rehottaa rauhassa. Tällöin siellä sitten syntyy olentoja ja tapahtumia jotka virtaavat tietoisuuteen näennäisesti vieraina ja ulkopuolisina installaatioina...?
Meinaan muistan kun nuorena - - Kermit
Bedgunderä kirjoitti:
Voisko ja oisko niin, että silmikoidakseen kunnon satua ja tarinaa pitää osata jättää oma itsensä rauhaan? Jos tiedostaa liikaa, on kuin löisi ovet ja ikkunat tukkoon, ja talossa ei kierrä enää happi.
Antamalla itsensä olla rauhassa, eli jättämällä itsensä tauoton tiedostaminen, antaa tiedostamattomalle tilaisuuden rehottaa rauhassa. Tällöin siellä sitten syntyy olentoja ja tapahtumia jotka virtaavat tietoisuuteen näennäisesti vieraina ja ulkopuolisina installaatioina...?
Meinaan muistan kun nuorena ->> Jos tiedostaa liikaa, on kuin löisi ovet ja ikkunat tukkoon, ja talossa ei kierrä enää happi. >>
Tarkkaavaisuus ja märehtiminen ovat kaksi eri asiaa. - Betkele
Kermit kirjoitti:
>> Jos tiedostaa liikaa, on kuin löisi ovet ja ikkunat tukkoon, ja talossa ei kierrä enää happi. >>
Tarkkaavaisuus ja märehtiminen ovat kaksi eri asiaa.Onko sinulla muuten mitään uusia juttuja vai kierrätätkö tosiaan aina vanhaa? Tuli vaan mieleen kun muistelisin tuota sanaa "märehtiä" ihan taannoin jossakin itse käyttäneeni. Noh, eihän minulla siihen tietysti mitään omistusoikeutta ole.
Semmoinen seikka lisäksi kiinnostaisi että silloin kun kirjoitat moninaisin sivistyssanoin tai sanoisinko "teknillistät" juttuja (esmes se myötätunnon esittäminen omituisin tieteellisin termein) - niin pyritkö sillä kuvastamaan
a) sanojen mielettömyyttä
vai
b) sitä että olet etäytynyt normaalista inhimillisyydestä niin kauas että kaikki on sinulle pelkkää matemaattista kaavaa, pelkkää koneen raksutusta?
Meinaan jos siinä niin käy että elämä on jatkossa pelkkää automaatiota ja omien/muiden automaatioiden tarkkailua kun on harrastanut zeniä sun muuta sen sellaista... Niin minun puolestani saa olla zenit sun muut sen sellaiset.
Onhan se typerää märehtiä omia juttujaan, mutta ei se siitä sen loistokkaammaksi muutu että alkaa märehtiä vielä muidenkin juttuja.
Ts. tämä juttu ei oikein aukene minkä takia pitäisi koko ajan tarkkailla kaikkea mahdollista. Se on rasittavaa ja tylsää. Yllätykset ovat usein kamalia, mutta joskus ne ovat luksusta elämässä. - Kermit
Betkele kirjoitti:
Onko sinulla muuten mitään uusia juttuja vai kierrätätkö tosiaan aina vanhaa? Tuli vaan mieleen kun muistelisin tuota sanaa "märehtiä" ihan taannoin jossakin itse käyttäneeni. Noh, eihän minulla siihen tietysti mitään omistusoikeutta ole.
Semmoinen seikka lisäksi kiinnostaisi että silloin kun kirjoitat moninaisin sivistyssanoin tai sanoisinko "teknillistät" juttuja (esmes se myötätunnon esittäminen omituisin tieteellisin termein) - niin pyritkö sillä kuvastamaan
a) sanojen mielettömyyttä
vai
b) sitä että olet etäytynyt normaalista inhimillisyydestä niin kauas että kaikki on sinulle pelkkää matemaattista kaavaa, pelkkää koneen raksutusta?
Meinaan jos siinä niin käy että elämä on jatkossa pelkkää automaatiota ja omien/muiden automaatioiden tarkkailua kun on harrastanut zeniä sun muuta sen sellaista... Niin minun puolestani saa olla zenit sun muut sen sellaiset.
Onhan se typerää märehtiä omia juttujaan, mutta ei se siitä sen loistokkaammaksi muutu että alkaa märehtiä vielä muidenkin juttuja.
Ts. tämä juttu ei oikein aukene minkä takia pitäisi koko ajan tarkkailla kaikkea mahdollista. Se on rasittavaa ja tylsää. Yllätykset ovat usein kamalia, mutta joskus ne ovat luksusta elämässä.>> Onko sinulla muuten mitään uusia juttuja vai kierrätätkö tosiaan aina vanhaa? >>
En käsitä mistä puhut.
>> Tuli vaan mieleen kun muistelisin tuota sanaa "märehtiä" ihan taannoin jossakin itse käyttäneeni. >>
Kas, olet käyttänyt samaa sanaa.
>> Noh, eihän minulla siihen tietysti mitään omistusoikeutta ole. >>
Niin, ei niin.
>> Semmoinen seikka lisäksi kiinnostaisi että silloin kun kirjoitat moninaisin sivistyssanoin tai sanoisinko "teknillistät" juttuja >>
En tunnista tuosta itseäni.
>> Meinaan jos siinä niin käy että elämä on jatkossa pelkkää automaatiota ja omien/muiden automaatioiden tarkkailua kun on harrastanut zeniä sun muuta sen sellaista... Niin minun puolestani saa olla zenit sun muut sen sellaiset. >>
Lienet vain ennakkoluuloinen. Eihän zen ole laisinkaan mekanistista.
>> Onhan se typerää märehtiä omia juttujaan, mutta ei se siitä sen loistokkaammaksi muutu että alkaa märehtiä vielä muidenkin juttuja. >>
Ihmistä ei oikeastaan ole tarkoitettu märehtijäksi lainkaan kuten lehmä sattumoisin on.
>> Ts. tämä juttu ei oikein aukene minkä takia pitäisi koko ajan tarkkailla kaikkea mahdollista. >>
Ehkä jonakin päivänä. Se on merkittävä asia.
>> Se on rasittavaa ja tylsää. >>
Niinhän sinä luulet. - Bee
Kermit kirjoitti:
>> Onko sinulla muuten mitään uusia juttuja vai kierrätätkö tosiaan aina vanhaa? >>
En käsitä mistä puhut.
>> Tuli vaan mieleen kun muistelisin tuota sanaa "märehtiä" ihan taannoin jossakin itse käyttäneeni. >>
Kas, olet käyttänyt samaa sanaa.
>> Noh, eihän minulla siihen tietysti mitään omistusoikeutta ole. >>
Niin, ei niin.
>> Semmoinen seikka lisäksi kiinnostaisi että silloin kun kirjoitat moninaisin sivistyssanoin tai sanoisinko "teknillistät" juttuja >>
En tunnista tuosta itseäni.
>> Meinaan jos siinä niin käy että elämä on jatkossa pelkkää automaatiota ja omien/muiden automaatioiden tarkkailua kun on harrastanut zeniä sun muuta sen sellaista... Niin minun puolestani saa olla zenit sun muut sen sellaiset. >>
Lienet vain ennakkoluuloinen. Eihän zen ole laisinkaan mekanistista.
>> Onhan se typerää märehtiä omia juttujaan, mutta ei se siitä sen loistokkaammaksi muutu että alkaa märehtiä vielä muidenkin juttuja. >>
Ihmistä ei oikeastaan ole tarkoitettu märehtijäksi lainkaan kuten lehmä sattumoisin on.
>> Ts. tämä juttu ei oikein aukene minkä takia pitäisi koko ajan tarkkailla kaikkea mahdollista. >>
Ehkä jonakin päivänä. Se on merkittävä asia.
>> Se on rasittavaa ja tylsää. >>
Niinhän sinä luulet.>> Semmoinen seikka lisäksi kiinnostaisi että silloin kun kirjoitat moninaisin sivistyssanoin tai sanoisinko "teknillistät" juttuja >>
>En tunnista tuosta itseäni.
Tunnistatko tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000012436551
Mutta ihan miten vaan. Luonnollisesti oletin että tässä on vain pari hassua ihmistä läsnä; jos on enempikin, niin sitten nämä hassunhauskat nikinvaihtoviikot voisi toki jo päättää.
Tarkkaillaan toisiamme, jospa vaikka ikävystyisimme kuoliaiksi ja paskaelämä päättyy.
Toivossa on hyvä elää. - Kermit
Bee kirjoitti:
>> Semmoinen seikka lisäksi kiinnostaisi että silloin kun kirjoitat moninaisin sivistyssanoin tai sanoisinko "teknillistät" juttuja >>
>En tunnista tuosta itseäni.
Tunnistatko tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000012436551
Mutta ihan miten vaan. Luonnollisesti oletin että tässä on vain pari hassua ihmistä läsnä; jos on enempikin, niin sitten nämä hassunhauskat nikinvaihtoviikot voisi toki jo päättää.
Tarkkaillaan toisiamme, jospa vaikka ikävystyisimme kuoliaiksi ja paskaelämä päättyy.
Toivossa on hyvä elää.Ei tuo ole minun kirjoittamani.
>> Mutta ihan miten vaan. Luonnollisesti oletin että tässä on vain pari hassua ihmistä läsnä; jos on enempikin, niin sitten nämä hassunhauskat nikinvaihtoviikot voisi toki jo päättää. >>
Minä en tiedä kuka minkäkin nimimerkin takana oikein on. En ole koskaan tavannut ketään palstan kirjoittajaa tai seurannut tai koettanut arvailla mikä nimimerkki on kenenkin.
Minusta ainoa kohtalaisen varma todiste siitä, että nimimerkin takana on sama henkilö kuin toisessa viestissä on tyylillinen ja ajatuksellinen jatkumo, joka on niin tunnistettava, ettei sitä voisi toinen matkia.
Itse vaihdan nimimerkkiä tuon tuostakin, koska yhdessä nimimerkissä pysyminen vaikeuttaa keskustelua, antaen muille yllykkeen muodostaa jonkinlainen käsitys siitä mitä sanon tai tarkoitan vain vilkaisemalla nimimerkkiäni, mikä yllyttää lukemaan huolimattomasti ja kovin ennakkoasentein.
Rajan olen pannut siihen, että samassa ketjussa käytän samaa ninimerkkiä läpi sen ketjun. Muutoin olen luopunut entisestä tavastani pitäytyä nimimerkeissä pitkän aikaa ja pitää muut ajan tasalla siitä millä nimellä kuljen.
>> Tarkkaillaan toisiamme >>
Paskat.
>> jospa vaikka ikävystyisimme kuoliaiksi >>
??
>> ja paskaelämä päättyy. >>
No hei, ehkä aurinko paistaa vielä sinunkin risukasaasi. - Bee
Kermit kirjoitti:
Ei tuo ole minun kirjoittamani.
>> Mutta ihan miten vaan. Luonnollisesti oletin että tässä on vain pari hassua ihmistä läsnä; jos on enempikin, niin sitten nämä hassunhauskat nikinvaihtoviikot voisi toki jo päättää. >>
Minä en tiedä kuka minkäkin nimimerkin takana oikein on. En ole koskaan tavannut ketään palstan kirjoittajaa tai seurannut tai koettanut arvailla mikä nimimerkki on kenenkin.
Minusta ainoa kohtalaisen varma todiste siitä, että nimimerkin takana on sama henkilö kuin toisessa viestissä on tyylillinen ja ajatuksellinen jatkumo, joka on niin tunnistettava, ettei sitä voisi toinen matkia.
Itse vaihdan nimimerkkiä tuon tuostakin, koska yhdessä nimimerkissä pysyminen vaikeuttaa keskustelua, antaen muille yllykkeen muodostaa jonkinlainen käsitys siitä mitä sanon tai tarkoitan vain vilkaisemalla nimimerkkiäni, mikä yllyttää lukemaan huolimattomasti ja kovin ennakkoasentein.
Rajan olen pannut siihen, että samassa ketjussa käytän samaa ninimerkkiä läpi sen ketjun. Muutoin olen luopunut entisestä tavastani pitäytyä nimimerkeissä pitkän aikaa ja pitää muut ajan tasalla siitä millä nimellä kuljen.
>> Tarkkaillaan toisiamme >>
Paskat.
>> jospa vaikka ikävystyisimme kuoliaiksi >>
??
>> ja paskaelämä päättyy. >>
No hei, ehkä aurinko paistaa vielä sinunkin risukasaasi.Harmistuttuani syvästi toiseen kirjoittajaan oletin hänen olevan täällä about kaikki muut nikit kuin omani. Henkilökohtaisen elämäni vitutukset nettiin vietynä johtavat usein paineiden purkuihin joista harmillisesti tuleekin lisää vitutusta ja näemmä paranoidiaakin.
Toisaalta tai ehkä juuri sen vuoksi en ole kiinnostunut tai varsinkaan kykenevä tarkkailemaan kuka se siellä kulloinkin on äänessä.
Ymmärrän että eräät pitävät tärkeänä että ihminen on tarkkaavainen, mutta hieman hiipii mieleen epäilys että ihmisten "tunnistaminen" täällä vain nostattaisi heidän egoismiaan. Onhan täällä sellaistakin mieltä oltu että itsetärkeys on huono asia. Miksi sen olemassaoloa muissa pitäisi tukea?
Miksi kukaan täällä olisi niin tärkeä ja kiinnostava ihminen että hänet pitäisi pystyä bongaamaan? Olen kai itse tuonut itseäni eniten nettiin, ja senhän näkee että se ei toimi. En ole tärkeä enkä kiinnostava; ajankulukkeeksi sovin toisinaan, mutta se taas ennenpitkää aina satuttaa minua. Luulin saavani siitä syvällisiä oivalluksia, mutta eihän ihminen jaksa koko elämäänsä viettää poraamalla päähänsä reikiä!
Muiden tunnistaminen on tärkeää vain tavanomaisessa mielessä (ei maagisessa mielessä), koska tunnistamisen avulla pysytään suhteellisuudentajuisissa tunnelmissa ja järkevissä puitteissa. Mutta onko järkevää viettää kovin pitkä pätkä päivästään pohtimalla että kukas se tuo on? Järkevintä olisi jättää kommentoimatta jos on epävarma olo. (Mutta jos ei ole, niin sittenhän tulee sanottua mitä sattuu kelle sattuu.)
Syvältä ei näe mitään. Rajalta ei näe mitään. Ainoastaan jalat maassa seisten näkee jotain - jos ei peräti pakene vuorille.
"Ikävystyminen" ja varsinkaan "tarkkailu" ei siis ollut tarkoitettu sinulle Kermit jos et ole tämä monimutkaisiin tieteellisyyksiin pakeneva hättiäinen. (Alkoi vaan jo niin tosissaan vituttaa koko kääpä, mutta semmoistahan se on aina sen kanssa jos on hukannut huumorintajunsa.)
- etsin kunnes löydän sun
- mieja
Se on jänskää, miten inehmot kirjottelee ja kuvitteloo koko maailmanhistorian just senhetkisee tunnetilaa liittyen, et se on just ainoo totuus koko muailmankaikkeuves, vaik onkin vain yksi ohikiitävä hetki.
Historioitsijat hirtettäköön.
Ja sitte tää epäluottamus, että koska on niin itte maan perusepävarma kuiteki niitte historioittesa kanssa, nii se epäluottamus ja kaikki muu vittumaisuus sen mukana pittää joka hetki projektoija kaikkii kavereihi. Ku ei osaa vittu luottaa mihinkää, eikä luopuu luottamisen himosta, ja jatkuvasta pettymykse additkiosta.
Nii minkäs teet? Milläs moista tyyppii ossoot auttaa? Ei auta sympatiat, kun on toi epäluottamus, ei auta viisastelut, kun on toi epäluottamus, eikä se suostu ees netin suojamuurin ulkopuolella tapaamaan.
Ja tääkin sitä vaan vituttaa, että puhuu siitä niinku muka avun tarpeessa olevasta, vaikka se vain itteänsä kiusaa, ja itteesä syyttää (ja muita syyllistää), ja kiistää kaiken mahollisuuden, että moisii rajoi vois elämässä ylittää.
Nii et sori vaan beibi, et sä voi magiapalstalaisiiin luottaa, niiden hyvään tahtoon tai viisauteen, koska sä et luota mihinkään, ees ittees etkä varsinkaan. Tai tottakai sä voit aina luottaa kykyys sepittää historioitas, jotka todistaa sun kaverit ei sun kavereiks, vaan vallanhimoisiks hyväkskäyttäjiks, joita ajaa vaan niitte alhaiset motiivit. Ja sit koetella sepityksiis ja löytää niille todisteita siitä miten kaverit käyttäytyy, et se mihin sä kunaki epäluottamukses hetkenä uskot on oikeesti totta.
Hyvää onnee ja menestystä elämässä,
toivoo sun Babu.
Pliis älä vastaa. Ei nää sanoilla muuksi muutu. - mietaastaas
mieja kirjoitti:
Se on jänskää, miten inehmot kirjottelee ja kuvitteloo koko maailmanhistorian just senhetkisee tunnetilaa liittyen, et se on just ainoo totuus koko muailmankaikkeuves, vaik onkin vain yksi ohikiitävä hetki.
Historioitsijat hirtettäköön.
Ja sitte tää epäluottamus, että koska on niin itte maan perusepävarma kuiteki niitte historioittesa kanssa, nii se epäluottamus ja kaikki muu vittumaisuus sen mukana pittää joka hetki projektoija kaikkii kavereihi. Ku ei osaa vittu luottaa mihinkää, eikä luopuu luottamisen himosta, ja jatkuvasta pettymykse additkiosta.
Nii minkäs teet? Milläs moista tyyppii ossoot auttaa? Ei auta sympatiat, kun on toi epäluottamus, ei auta viisastelut, kun on toi epäluottamus, eikä se suostu ees netin suojamuurin ulkopuolella tapaamaan.
Ja tääkin sitä vaan vituttaa, että puhuu siitä niinku muka avun tarpeessa olevasta, vaikka se vain itteänsä kiusaa, ja itteesä syyttää (ja muita syyllistää), ja kiistää kaiken mahollisuuden, että moisii rajoi vois elämässä ylittää.
Nii et sori vaan beibi, et sä voi magiapalstalaisiiin luottaa, niiden hyvään tahtoon tai viisauteen, koska sä et luota mihinkään, ees ittees etkä varsinkaan. Tai tottakai sä voit aina luottaa kykyys sepittää historioitas, jotka todistaa sun kaverit ei sun kavereiks, vaan vallanhimoisiks hyväkskäyttäjiks, joita ajaa vaan niitte alhaiset motiivit. Ja sit koetella sepityksiis ja löytää niille todisteita siitä miten kaverit käyttäytyy, et se mihin sä kunaki epäluottamukses hetkenä uskot on oikeesti totta.
Hyvää onnee ja menestystä elämässä,
toivoo sun Babu.
Pliis älä vastaa. Ei nää sanoilla muuksi muutu.Nii sanoha sieki jotai viisasta ja vapauttavaa, miu rahkeet on jo täysin loppu. Mie vaan tykkään tuostaki immeisestä, ja myös nimemommaa siitä, ja pitäköön paussii palstoilta kaikin mokomin. Mitä tahhaa, ettei itteesä liikoo kiusais. Hyvvöö paussi tehköön ja ehompana palakkoon, jos pallaa. Niinku kaikista vakkareista täällä, siustaki Saagista, näin tunnustaa nyt känninen suomalainen mies.
Mie tykkään kaikista, ja tunnen itteni vaan avuttomaks kun en ossoo kaikkii auttaa niin hyvin kun haluaisin. Ja oon tottakai just siks ittekeskinen paskiainen, jos sitä tarviitte kuulla. Sori ja hyvää yötä. - KSM
mieja kirjoitti:
Se on jänskää, miten inehmot kirjottelee ja kuvitteloo koko maailmanhistorian just senhetkisee tunnetilaa liittyen, et se on just ainoo totuus koko muailmankaikkeuves, vaik onkin vain yksi ohikiitävä hetki.
Historioitsijat hirtettäköön.
Ja sitte tää epäluottamus, että koska on niin itte maan perusepävarma kuiteki niitte historioittesa kanssa, nii se epäluottamus ja kaikki muu vittumaisuus sen mukana pittää joka hetki projektoija kaikkii kavereihi. Ku ei osaa vittu luottaa mihinkää, eikä luopuu luottamisen himosta, ja jatkuvasta pettymykse additkiosta.
Nii minkäs teet? Milläs moista tyyppii ossoot auttaa? Ei auta sympatiat, kun on toi epäluottamus, ei auta viisastelut, kun on toi epäluottamus, eikä se suostu ees netin suojamuurin ulkopuolella tapaamaan.
Ja tääkin sitä vaan vituttaa, että puhuu siitä niinku muka avun tarpeessa olevasta, vaikka se vain itteänsä kiusaa, ja itteesä syyttää (ja muita syyllistää), ja kiistää kaiken mahollisuuden, että moisii rajoi vois elämässä ylittää.
Nii et sori vaan beibi, et sä voi magiapalstalaisiiin luottaa, niiden hyvään tahtoon tai viisauteen, koska sä et luota mihinkään, ees ittees etkä varsinkaan. Tai tottakai sä voit aina luottaa kykyys sepittää historioitas, jotka todistaa sun kaverit ei sun kavereiks, vaan vallanhimoisiks hyväkskäyttäjiks, joita ajaa vaan niitte alhaiset motiivit. Ja sit koetella sepityksiis ja löytää niille todisteita siitä miten kaverit käyttäytyy, et se mihin sä kunaki epäluottamukses hetkenä uskot on oikeesti totta.
Hyvää onnee ja menestystä elämässä,
toivoo sun Babu.
Pliis älä vastaa. Ei nää sanoilla muuksi muutu.>>>Se on jänskää, miten inehmot kirjottelee ja kuvitteloo koko maailmanhistorian just senhetkisee tunnetilaa liittyen, et se on just ainoo totuus koko muailmankaikkeuves, vaik onkin vain yksi ohikiitävä hetki.
Historioitsijat hirtettäköön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635