Shanghai hintoja

Olisiko kellään antaa hinta-esimerkkejä Shanghain hintatasosta. Esim. ruoka,vaatteet,jne.
Myös kuvat Shanghaista kiinnostaa (matkapäiväkirjat)
108830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Shanghaissa hintataso heittelee hyvin halvasta äärimmäisen kalliiseen, kuten muissakin miljoonakaupungeissa. Täytyy kuitenkin muistaa että kaupungissa elää enemmän hyvätuloisia (suomalaisen mittapuun mukaan) kuin Suomessa ja heille on kaikkea mahdollista tarjolla mahdottomiin hintoihin.

Mitä lähempänä keskustaa ja Nan Jing Road kävelykatua ollaan, sen kalliimpia ovat hinnat. Tai mitä länsimaisempi ravintola tai kauppa on kyseessä.

Yleisesti ravintolassa (kiinalaisessa) neljän hengen porukka syö noin 200-300 RMP:llä (10 RMP noin 1 EUR) joten ruokailu on melko halpaa. Toisaalta kahvi katuravintolassa saattaa helposti maksaa 30-50 RMP:tä.

Elektroniikka, varsinkin Kiinan ulkopuolelta, maksaa jopa enemmän kuin Suomessa. Merkkivaatteet ovat aika lähellä Suomen hintaluokkaa mutta toki Kiinalaista kopio vaatetta saa sitten halvallakin. Mutta niitähän löytää Suomestakin. Suomalaisilla koot vaan saattavat tuottaa ongelmia. Kaksi viikkoa sitten yritin löytää kengät tarpeeseen ja vaikka jalkani on vain 43 kokoa oli tarpeeksi leveä lestisten kenkien löytäminen hankalaa...

Yksi paikka missä kannattaa käydä on vaikka oluilla Jin Mao -towerissa. Shanghain toistaiseksi korkein rakennus (viereen rakennetaan korkeampaa) sijaitsee Pudongin alueella ja noin 89 kerroksessa sijaitsee näköala ravintola. Minimi veloitus henkeä kohti on 120 RMP:ttä mutta saapahan sitten nauttia muutamat virvokkeet henkeä salpaavissa näkymissä. Baariin on hieman vaikea löytää koska joutuu vaihtamaan kolmeen kertaan hissiä mutta kysyvä ei tieltä eksy (rakennuksessa sijaitsee hotelli joten englantia puhuvia yleensä löytyy). Baari on muistaakseni myös auki vasta johonkin aikaan iltapäivästä. Keskipäivällä joutuu tyytymään eurooppalais ravintoloihin n. 55 kerroksen korkeudessa.

Kaiken kaikkiaan todella hieno kaupunki ja jos jossain vaiheessa elämä heittäisi että siellä joutuu käymisen sijaan asumaan niin en laittaisi vastaan...

Äänestä
  • Niin, tuo jin maon 120 RMB minimi tarkoittaa että sillä juo noin 3 viskiä tai 2 blue mountain kahvia. Drinkit baareissa ovat siis jopa kallimpia kuin suomessa.

    Taksi maksaa 2RMB (0,2e) per km, ja hinta nousee noin 10km matkan jälkeen 2,60 RMB per km.

    Rock bottom katuruoka on 10RMB 1 ruokalaji ja 1 paistettu riisi. Paistetut nuudelit saa 4-5RMB. Tosin näitä en turistina suosittele, vatsa voi kiittää.

    Työpaikkaruokailu maksaa 8-10RMB ja sillä saa yleensä riisiä, todella vetistä keittoa, 3-4 pientä annosta ruokalajeja ja hedelmän.

    Kiinassa moni asia on halpaa ja huonoa, mutta koskaan ei onnitu löytämään halpaa ja hyvää. Nyt neljän vuoden aktiivisen menemisen tuloksena olen löytänyt muutamia hyviä vaatekauppoja, ja viinakauppoja, mutta ei niistäkään ihan ylenmäärin halvalla tuotteita saa. No saapahan kumminkin ettei tarvitse rääsyissä kulkea.

    Kenkiä ei kiinasta kannata ikinä ostaa. Jos tulee pakko, niin osta kalleimmat hongkongissa tehdyt kengät mitkä löydät. Kiinalaisten (ja honkongilaisten) kenkien ongelmana on lestin kapea muoto, joka aiheuttaa kengän totaalisen "räjähtämisen" noin kuukaudne sisällä. Ostan kenkäni suomesta.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    Niin, tuo jin maon 120 RMB minimi tarkoittaa että sillä juo noin 3 viskiä tai 2 blue mountain kahvia. Drinkit baareissa ovat siis jopa kallimpia kuin suomessa.

    Taksi maksaa 2RMB (0,2e) per km, ja hinta nousee noin 10km matkan jälkeen 2,60 RMB per km.

    Rock bottom katuruoka on 10RMB 1 ruokalaji ja 1 paistettu riisi. Paistetut nuudelit saa 4-5RMB. Tosin näitä en turistina suosittele, vatsa voi kiittää.

    Työpaikkaruokailu maksaa 8-10RMB ja sillä saa yleensä riisiä, todella vetistä keittoa, 3-4 pientä annosta ruokalajeja ja hedelmän.

    Kiinassa moni asia on halpaa ja huonoa, mutta koskaan ei onnitu löytämään halpaa ja hyvää. Nyt neljän vuoden aktiivisen menemisen tuloksena olen löytänyt muutamia hyviä vaatekauppoja, ja viinakauppoja, mutta ei niistäkään ihan ylenmäärin halvalla tuotteita saa. No saapahan kumminkin ettei tarvitse rääsyissä kulkea.

    Kenkiä ei kiinasta kannata ikinä ostaa. Jos tulee pakko, niin osta kalleimmat hongkongissa tehdyt kengät mitkä löydät. Kiinalaisten (ja honkongilaisten) kenkien ongelmana on lestin kapea muoto, joka aiheuttaa kengän totaalisen "räjähtämisen" noin kuukaudne sisällä. Ostan kenkäni suomesta.

    Itse olen ostanut kenkiä Kiinasta ja käyttänyt niitä kauan myös täällä Suomessa. Olen nainen jo kengänkoko 38-39 ja myös tästä kokoluokasta löytyy hyviä, laadukkaita kenkiä.

    Naisten kengät ovat Kiinassa yleisesti myös paljon kauniimpia kuin Suomessa. Suomesta en kertakaikkiaan löydä yhtä hyvännäköisiä kenkiä kuin Kiinasta, vaikka olen kiertänyt useat designliikkeetkin Hgissä. Sanon tämän reilun neljän vuoden Kiinassa asumisen perusteella.

    Neljän hengen porukka voi syödä lounaan/illallisen myös 10 RMB per henkilö, ja ihan maittavasti.

    Äänestä

  • Kisuli kirjoitti:

    Joo totta tuo ylempänä kerrottu... Itsekkään en ymmärrä miksi Shanghaita tai muita Kiinan kaupunkeja kehutaan ostosparatiiseiksi. Vaikea ostaa oikein mitään tuliaisia koska kaikki Suomessakin myytävä krääsä on kiinalaista eikä se siitä paremmaksi muutu vaikka sen Kiinasta ostaisi. Ja onko sillä sitten merkitystä että krääsä joka maksaa Suomessa 4 euroa maksaa siellä 3 euroa....

    Mutta totta on kyllä että jos hakee erikoisempia muotivaatteita yms. voi löytää sellaista mihin ei varmasti kadulla törmää Suomessa. Mutta saa myös varautua maksamaan vähintään saman kuin Suomessa.

    Riippuu varmaan kuinka montaa lajia tilaa ja mitä juo ruokajuomana mutta uskaltaisin väittää että Shanghaissa ei kyllä henkilö syö 10 RMP:llä maittavasti, ainakaan kiinalaiseen tyyliin useampaa eri ruokalajia. Mutta maksaako sitten ateria euron vai neljä-viisi euroa per pää, siitä tuskin on turha kiistellä...

    Äänestä

  • Shanghai_ kirjoitti:

    Korjaus edelliseen, varmaan neljän vuoden asumisen jälkeen löytää myös ne 10 RMP ruokapaikat :)

    Äänestä

  • Kisuli kirjoitti:

    Itse olen ostanut kenkiä Kiinasta ja käyttänyt niitä kauan myös täällä Suomessa. Olen nainen jo kengänkoko 38-39 ja myös tästä kokoluokasta löytyy hyviä, laadukkaita kenkiä.

    Naisten kengät ovat Kiinassa yleisesti myös paljon kauniimpia kuin Suomessa. Suomesta en kertakaikkiaan löydä yhtä hyvännäköisiä kenkiä kuin Kiinasta, vaikka olen kiertänyt useat designliikkeetkin Hgissä. Sanon tämän reilun neljän vuoden Kiinassa asumisen perusteella.

    Neljän hengen porukka voi syödä lounaan/illallisen myös 10 RMB per henkilö, ja ihan maittavasti.

    moi
    kerro meikalaisellekin mista Shanghaista loytyy hyvia ja kauniita edullisia naisten kenkia :-) mina en ole onnistunut loytamaan....

    Asun kaukana keskustasta, joten hinnatkin ovat edullisempia.

    Hinnat iltaruokalassani:
    gongbao kana 6 RMB
    hapanimela liha 8 RMB
    Paistettu riisiannos kanan palojen kanssa 5 RMB

    Äänestä

  • shanghaista kirjoitti:

    moi
    kerro meikalaisellekin mista Shanghaista loytyy hyvia ja kauniita edullisia naisten kenkia :-) mina en ole onnistunut loytamaan....

    Nahkasaappaita, ja korkeavartisia "piikkareita" loytyy ainakin landmarkista nanjing Lulta, mutta koot yleensa loppuvat 39iin.

    Kannattaa odotella pari viikkoa, tammikuun alkupuolella alkaa talvivaatteiden alennus, josta kamaa saa jo ihan kohtuuhintaan.

    Kenkia en silti osta.

    Äänestä

  • shanghaista kirjoitti:

    moi
    kerro meikalaisellekin mista Shanghaista loytyy hyvia ja kauniita edullisia naisten kenkia :-) mina en ole onnistunut loytamaan....

    Ainakin Qi Pulta löytyy ihan älytön määrä todella edullisia ja fiksuja kenkiä, jos osaa vain tinkiä. Myös Metro city on hyvä paikka bingailla edullisia kenkiä.

    Äänestä

  • Kisuli kirjoitti:

    Itse olen ostanut kenkiä Kiinasta ja käyttänyt niitä kauan myös täällä Suomessa. Olen nainen jo kengänkoko 38-39 ja myös tästä kokoluokasta löytyy hyviä, laadukkaita kenkiä.

    Naisten kengät ovat Kiinassa yleisesti myös paljon kauniimpia kuin Suomessa. Suomesta en kertakaikkiaan löydä yhtä hyvännäköisiä kenkiä kuin Kiinasta, vaikka olen kiertänyt useat designliikkeetkin Hgissä. Sanon tämän reilun neljän vuoden Kiinassa asumisen perusteella.

    Neljän hengen porukka voi syödä lounaan/illallisen myös 10 RMB per henkilö, ja ihan maittavasti.

    Mites sitten muut vatteet? esim onko kuinka vaikeeta löytää housuja ja paitoja kiinasta tälläselle perus "pötkö" suomalaiselle vartalolle? ^^

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lurre kirjoitti:

Olisiko kellään antaa hinta-esimerkkejä Shanghain hintatasosta. Esim. ruoka,vaatteet,jne.
Myös kuvat Shanghaista kiinnostaa (matkapäiväkirjat)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu