Olipa kerran...5

Olipa kerran naapurusto, joka sijaitsi SimCity 3000:n ulkopuolella esikaupunkialueella. Naapurustoa oli alettu rakentaa vuoden 2000 loppupuolella ja markkinoinnissa sitä rakentanut arkkitehti- ja rakennusliike Yhdistyneet Simulit oli alkanut kutsua sitä La Vida Locaksi.

La Vida Loca suunniteltiin alusta alkaen rikkaiden ja kuuluisien naapurustoksi. Onnistunut markkinointi sai sekä asunto- että yhteisötontit menemään hyvin kaupaksi. Kun rakennustoiminta saatiin päätökseen, tonteille alkoi muuttaa useita julkisuuden keulakuvia ja arvohenkilöitä.

Yksi näistä alueelle muuttaneista oli Vanessa Williams. Vanessa oli hämmästyttävän paljon Sinkkuelämää-tähti Charlotte Yorkin näköinen.

Tarina keskittyy pitkälti Vanessan elämään, mutta tutustuttaa myös muihin naapuruston henkilöihin.

Viides luku, jossa kohdataan mukava taksikuski.

- Ja minne ajetaan? taksikuski kysyi ja taitteli lukemansa sanomalehden kasaan, kun Vanessa istahti auton takapenkille.

- Rahakuja 4 kiitos, Vanessa pyysi ja risti jalkansa.

- Enpä ole sua nähnyt aikaisemmin tällä alueella, taksikuski katsoi Vanessaa taustapeilin kautta. - Oletko uusi asukas, vaiko vain vierailulla?
Vanessa yllättyi jälleen kerran täysin ventovieraan uteliaisuudesta.

- En tiennytkään, että täällä on niin pienet piirit. Tarkoitan, että kaikki tuntevat kaikki, hän vastasi taksikuskille. - Olen tavannut tänään muutaman uuden naapurini ja kaikki ovat olleet mahdottoman, hän mietti sananvalintaa. - tai sanoisinko ERITYISEN uteliaita.

Taksikuski hörähti.
- Se taitaa olla tämän naapuruston kirous. Täällä kaikki tuntevat kaikki! Naapurit ovat enemmän sukulaisia, kuin pelkkiä naapureita. Oletko jo tavannut Hyacinth Bucketin? Se vasta onkin luonnottoman utelias olento.

Vanessa oli huvittunut. Taksikuski oli päälle viidenkymmenen ja hänen päänsä oli alkanut hieman kaljuuntua. Puhetapa oli rento ja puhtaan vilpittömän ystävällinen. Ihmisten puhetavoista saattoi päätellä niin todella paljon ja Vanessa huomasi ajattelevansa, että mies vaikutti kaikin puolin
Todella ystävälliseltä.

- Niin siinä on kyllä erittäin omalaatuinen ihminen, Vanessa vastasi miehelle nyökäyttäen päätään. - Tapasin hänet itse asiassa herra Bucketin toimistossa, joskin hyvin lyhykäisesti. Herra Bucket palkkasi minut kampanjapäällikön toimeen.

- Sääli herra Buckettia! Mä varmastikin tulisin hulluksi jos olisin naimisissa naisen kanssa, joka ei anna mulle omaa kotiavainta! mies nauroi kovaäänisesti. - Richard on kylläkin mainio tyyppi, on vaan saanu aikamoisen ristin kannettavakseen. Onpa erinomainen juttu, että se kampanjapäällikön paikka on nyt sitten vihdoinkin saatu täytettyä! Mitä olen juttuja seuraillut sanomalehdistä, niin se paikka on ollut avoinna kauan. Toivottavasti älysit kiristää oivallisen palkan itsellesi, taksikuski iski Vanessalle silmää taustapeilin kautta. - Vaikka eihän palkalla kai ole niinkään väliä kunhan työ on mielekästä. Minä olen tätä taksia ajanut jo yli 20 vuotta. Olen asunut SimCityssä koko ikäni, joten olen nähnyt miten se on muuttunut ja tunnen siellä kaikki kulmat ja syrjäkujat. Se on eduksi tässä työssä, sen kyllä sanon. Tämä on minun elämäni tämä taksi, mies taputti rattia hellästi.

- Oletteko naimisissa? Vanessa kysyi ystävällisesti

- Kyllähän sitä minulla eukko on. Ja kunnon eukko onkin! Lukee kirjastosta lainaamiaan rakkaussiirappiromaaneja ja kutsuu minua välillä vaikka miksikä lancelotiksi ja artturiksi, mies nauroi taas. Vanessaa hymyilytti pakostikin. Samalla miehen matkapuhelin alkoi soida.

- Kukas siellä nyt soittelee… Kato Hylastinttihan se, mies napsautti handsfree-laitteen päälle. - Halloota halloo?

Vanessa ei saanut selvää mitä puhelimen toisessa päässä sanottiin, mutta miehen lyhykäiset ja murahtavat vastaukset tuntuivat kaikuvan kuuroille korville. Naisen ääni oli kova ja kimeä.

- Juu juu, kyllähän se käy päinsä, soititkos jo eukolle ja kysyit siltä? mies katseli Vanessaa taustapeilistä. Vanessa näytti kysyvältä. - Jaa jaa, no mikäs siinä sitten, tietääkös juhlakalu itse asiasta? . . . Mmm… Just just. No tämä selvä!

Auto pysähtyi liikennevaloihin.

- Aina semmoista juonittelua olevinaan… mies murahteli. Sitten hän kääntyi istuimellaan ja oli Vanessan kanssa kasvotusten. - Katsos kun minä satun olemaan naimisissa tuon Bucketin eukon siskon kanssa. Niitä kahta akkaa, kun kattelee vierekkäin, niin ikuna ei uskois, että samaa sukua ovat! Sun pitäiskin tavata mun eukkoni, on siinä kyllä semmoinen tapaus, että oksat pois. No, se Hyacinth ja Bella ovat suunnitelleet sinulle tervetuliaisjuhlat ja nehän on sellaset fiinit pippalot, että alta pois. Kynttilöitä, pitopalvelu ja juhlapuku päälle… Hoh hoi!

- Niin, siitä taisikin olla tuossa jo hieman aikaisemmin tänään puhetta. Tämä Bella ja Hyacinth vaikuttavat kovin innostuneita muutostani ja haluavat esitellä minut ilmeisesti myös kaikille mahdollisille poikamiehille mitä näiltä kulmilta löytyy.

- Mitä herran jösses?! Etkös sä likka ole vielä itelles heilaa löytäny? No johan on kumma, hyvät sääret ja kaikki! Ootkos kranttu? Autojono liikahti ja mies kääntyi taas oikein päin tuolillaan. Vanessa hymyili vinosti.

- No täytyyhän sitä nyt jotain tasoa ylläpitää, hän sanoi.

- Se on kyllä ihan totta! Taksi kääntyi pihatielle, jota reunustivat useat valkoiset espanjalaistyyliset omakotitalot.

- No, se on kyllä ihan fakta, että Bella ja Hyacinth yrittävät tarpeen mukaan sinut naittaa sopivammaksi katsomalleen poikamiehelle. Kummallakaan kun ei ole tytärtä, niin täytyy käyttää hyväksi kaikki mahtollisuudet tällaiseen äiti-tytär suhteeseen mitkä vain eteen sattuvat.

Taksi kaarsi Vanessan talon pihatielle. Vanessa alkoi kaivaa lompakkoaan laukustaan.

- Paljonko matka tekee yhteensä? hän kysyi.

- Tämä kyyti on sinulle ihan ilmainen, kuski kääntyi jälleen tuolillaan ympäri. - Mites olisi jos ihan sinunkaupat tehtäisiin? Hän ojensi kätensä Vanessalle. - Mä olen Onslow, Onslow Wellaby.

- Ja minä olen Vanessa Williams. Oikein hauska tutustua.

- Mitenkäs ajattelit huomenissa töihin pyyhältää? Onslow kysyi. - Onkos sulla oma auto, vai kimppakyydilläkö menet?

- Kimppakyydillä? Tästä ei ollutkaan puhetta herra Bucketin kanssa vielä tänään. Kai taksilla huomenissa töihin ajattelin mennä.

- Kyllähän mä tulen sut täältä aamulla töihin kuskaamaan. Vuoro alkaa aamulla viideltä, niin hyvin voin täältä ajella.

- Siitähän on varmaankin aika paljon vaivaa…

- Ei siitä ole mitään vaivaa! Pitää kuitenkin pudottaa eukon kirjoja kirjastoon ja sehän on tällä suunnalla, joten käyn sielläkin sitten aamulla. Sovitaanko, että olen tässä aamulla kello milloin?

- Työaikani on 9-18, joten kävisikö kello 8.00? Haluan olla paikalla hyvissä ajoin.

- No kliffaa hei!

- Kiitoksia oikein paljon kyydistä, Vanessa avasi kuskinpuoleisen oven.

- Ei mitään turhia muodollisuuksia! Onslow heilautti kättään ikkunasta. - Nähdään aamulla, äläkä ota mitään stressiä, jos ne akat sulle soittelevat. Me tullaan eukon kanssa sitten sinne pitämään sun puolia!