Ajan säästämiseksi, onko neuvoja? Tällä hetkellä ei tule rahaa mistään, paitsi puolison armopalat. helmikuussa on tiedossa pikkukeikka, jonka voi tehdä muun työn ohessa. Käsitöitä en osaa enkä strippariksi ole muodollisesti pätevä, muuten teen mitä vaan. Koulutusta: Kauppis käyty vähän muuta alaan liittyvää lisäksi. Kassoille olen hakenut, en ole päässyt (liian vanha?).
En saa korvauksia, enkä ole edes työkkärin asiakas, joten moraalisaarnat sitten menevät hukkaan. Käyn ilmoittautumassa sitten jos on tarpeen, koska tiedän etten ole oikeutettu korvauksiin kuitenkaan, eikä ne edes kiinnosta, haluan palkallista työtä. En halua rahaa kotona löhöilystä, mutten halua mennä ilmaiseksi mihinkään harapaikkaan. Pakko sitä työtä on jossain olla, koska kaikki sanovat että sitä halutessaan saa.
Mihin pääsee helposti töihin?
13
2323
Vastaukset
- Kysyppä hyyssääjiltä
Työvoimatoimistoja perustetaan ensi syksynä ulkoisen työvoiman saamiseksi.Eikö nykyiset sitten aijokkaan ruveta töihin.
- kokeilepa
- siivous työtä
ois tarjolla siivousfirmoilla.
- alkuperäinen kirjoittaja
Muutamaa siivouspaikkaa olen kysynyt, muttei ole tärpännyt. Kuinkahan pian uskaltaisi kysyä samoista paikoista uudelleen? En kylläkään kaikista firmoista. Ajokortti on, mutten uskalla ajaa huonolla kelillä eikä autoakaan ole käytössä kuin satunnaisesti. Päiväsaikaan ei ollenkaan ja illalla joskus. Kakkosauton voi ostaa vasta, kun on saanut jostain vähän rahaa.
Niin, tuo työvoimapula tarkoittaa sitä, että työttömyys saattaa pienentyä liikaa eikä sen avulla pääse kikkailemaan, järjestämään koulutuksia, projekteja ym. Tärkeintä työttömyydenhoidossa päättävillä elimillä on turvata oma tulotaso työttömyyden kustannuksella. Tässäkin kaupungissa on monta virkaa tai projektia työttömyytenhoitoa varten, jotka tuskin työllistävät niin paljon, että siitä työllistämisestä saaduilla verotuotoilla voitasiin ko. toiminnasta aiheutuvat kustannukset kattaa. - alkuperäinen kirjoittaja
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Muutamaa siivouspaikkaa olen kysynyt, muttei ole tärpännyt. Kuinkahan pian uskaltaisi kysyä samoista paikoista uudelleen? En kylläkään kaikista firmoista. Ajokortti on, mutten uskalla ajaa huonolla kelillä eikä autoakaan ole käytössä kuin satunnaisesti. Päiväsaikaan ei ollenkaan ja illalla joskus. Kakkosauton voi ostaa vasta, kun on saanut jostain vähän rahaa.
Niin, tuo työvoimapula tarkoittaa sitä, että työttömyys saattaa pienentyä liikaa eikä sen avulla pääse kikkailemaan, järjestämään koulutuksia, projekteja ym. Tärkeintä työttömyydenhoidossa päättävillä elimillä on turvata oma tulotaso työttömyyden kustannuksella. Tässäkin kaupungissa on monta virkaa tai projektia työttömyytenhoitoa varten, jotka tuskin työllistävät niin paljon, että siitä työllistämisestä saaduilla verotuotoilla voitasiin ko. toiminnasta aiheutuvat kustannukset kattaa.Niin tuosta lehtimyynnistä, siihen varmaan voisi päästä, mutta se on se viimeinen vaihtoehto, jos muuta ei löydy, yritetään ensin "rehellistä" työtä.
- lehtimyyjä
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Niin tuosta lehtimyynnistä, siihen varmaan voisi päästä, mutta se on se viimeinen vaihtoehto, jos muuta ei löydy, yritetään ensin "rehellistä" työtä.
kyllähä tuolla lehtimyynnissä parhaimmat vetää lähelle 5000 euroa kk, joka kuukausi.. se on semmonen provisio palkkion alainen työ, jota ei vain hallitse kuin alle 0,1 % suomen väestöstä..
- korjaan
lehtimyyjä kirjoitti:
kyllähä tuolla lehtimyynnissä parhaimmat vetää lähelle 5000 euroa kk, joka kuukausi.. se on semmonen provisio palkkion alainen työ, jota ei vain hallitse kuin alle 0,1 % suomen väestöstä..
Korjaan alle 0,0001 %.. tuo lukema on varmasti lähempänä. tarkistin laskimella..
- Tarjolla
Tuolta niitä löytyy ihan valita asti. Eikun puhelin kouraan ja soittelemaan. http://www.mol.fi/cgi-bin/search?DB=TMP&KIELI=fi&KUNTA=kajaani&PROVINSSI=Kainuu&UUDET=all&AMMATTIALA=&SEKTORI=&TEKSTI=&SUBMITKEY= Hae paikat
- alkuperäinen kirjoittaja
Unohtui mainita, että ei noita nettilinkkejä, vaan ihan konkreettisia paikkoja, jotka eivät ilmoittele julkisesti, jos joku tietää. Ei tartte paikkaa sanoa suoraan, vihje riittää. Nuo mollin sivut ovat itsestäänselvyys jokaiselle aktiivisesti työtä hakevalle. Samoin ne, mitä ilmoitetaan lehdissä osaan kysyä itsekin. Tosin ei noita paikkoja paljon ole, kun siitä rankataan pois kaikki, jotka vaativat alan koulutuksen. Aika moni vaatii rivien välissä nuorta porukkaa, itse kun en ihan nuori ole.
- juuri
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Unohtui mainita, että ei noita nettilinkkejä, vaan ihan konkreettisia paikkoja, jotka eivät ilmoittele julkisesti, jos joku tietää. Ei tartte paikkaa sanoa suoraan, vihje riittää. Nuo mollin sivut ovat itsestäänselvyys jokaiselle aktiivisesti työtä hakevalle. Samoin ne, mitä ilmoitetaan lehdissä osaan kysyä itsekin. Tosin ei noita paikkoja paljon ole, kun siitä rankataan pois kaikki, jotka vaativat alan koulutuksen. Aika moni vaatii rivien välissä nuorta porukkaa, itse kun en ihan nuori ole.
Sitten on varmaan vähän vaikeeta tuo työnsaanti jos ei mollin sivuilta tärppää. Yleensä kun sellaiset työpaikat joista ei missään julkisesti ilmoiteta menevät henkilöille joilla on suhteita/tuttavia ko.yrityksissä. Voihan sitä ottaa puhelinluettelon ja kattoo sieltä firmoja ja alkaa soitella.
- Kajaanista
Jos Kajaanista nimenomaan töitä haet kopiksen papereilla, niin voin sanoa että meleko palijo saat kysellä, jos et sitten halua suoramarkkinointi hommiin Pasamyynnille, Mediapexille, CR-keskukselle tai sen semmosiin. En kyllä suosittele nuita em. paikkoja jos et todella, todella ole verbaalisesti lahjakas, koska palkkio on sidottu provisiopohjaiseen palkkataulukkoon (esim.mitä enempi lehtiä myyt sitä enempi tienaat).
Toinen vaihtoehto sitten on se hara-raha hommeli, joka sinun kohdallasi tarkoittaa työelämävalmennusta, koska olet suorittanut ammatillisen tutkinnon. Muuten sama asia paitsi isompi päiväraha työ.eläm.valmennuksessa. Siinäpä ne kaikki vaihtoehot sitte oliki..
Kajaanissa ei työllisty yksinkertaisesti normaaliin palkkatyöhön, jos ei ole suhteita tai muuten vaan käy niinsanotusti hyvä tuuri, vaikka kuinka olisi koulutus takana.. aika perseestähän se on toisinsanottuna, mutta jos ei kelpaa nii pittää muuttaa jonneki muualle, missä on parempi elämä..
Ja kyllä mä luulen että ennenpitkää, ku alkaa jurppimaan se tekemättömyys ja rahattomuus kaadut tuohon työ.el.valmennukseen tai sitte meet jonneki työkkärin kurssille, joka tarkoittaa käytännössä samaa kuin työ.el.valm, koska ne kaikki kurssit suoritetaan suurimmaksi osaksi nykyään työharjoitteluna.- Kajaanista
ainii. unohtu mainita et, voithan sä tietenki perustaa oman yrityksenki Kajaaniin, jos vaa motivaatio riittää ja tiedot ja taidot jne. ;)
- H.Makela
Hommaa kepun jäsenkirja, niin kyllä ne sinulle sitten järjestävät jonkun helpon suojatyöpaikan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245