Illalla liikkuminen

Mitä alueita Tallinnassa kannattaa välttää ilta- ja yöaikaan?

Uskaltaako pimeällä liikkua vanhassa kaupungissa? Onko siellä jotain katuja/alueita joita ehdottomasti pitää varoa?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
192904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

miksi sun pitää juosta kaupungilla yö aikaan,taksit suht edullisia. itse joskus liikkunut jonkun näkösellä laitakaupungilla siellä yö aikaan ja ei hauskaa ollut mutta toisaalta ei minua myöskään ryöstetty,no viisastu sitten tästä,heh.

Äänestä

Tallinna on runsaan 400.000 asukkaan kaupunki, jossa on yhtä riskialtista/turvallista liikkua iltaisin ja öisin kuin muissakin samankokoisissa kaupungeissa.


Olen itse liikkunut kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina Tallinnan keskustassa,yksin ja porukassa, kännissä ja selvin päin. koskaan en ole tuntenut oloani uhatuksi, saati että jotain olisi tapahtunut. Voi olla, että minulla on käynyt hyvä tuuri, mutta en osaa olla kovin huolissani turvallisuudesta ko. kylällä.

Keskustassa liikkuu yleensä poliisin jalkapatrulleja ja toissa viikkoisen kokemukseni mukaan myös autopartio(t) saadaan vanhaan kaupunkiin hyvin nopeasti. Nimeta-baarissa Suur-Karja-kadulla eräs asiakas sai hepulin ja heitti juomalasinsa lasioven läpi, jonka seurauksena paikalle saapui kolme poliisin autopartiota.

Edes taksarit tai etabloituneiden huoratalojen henkilökunta ei ole koskaan aiheuttanut vaaratilannetta - mitä nyt kuppaavat vähän lisää ylihintaa känniseltä porolta.

Eri asia on, jos lähdet umpikännissä huoran kanssa laitakaupungille - silloin saattaa sattua juhaa leukaan, mutta niin käy kyllä kaikkialla muuallakin maailmassa.

Keskustan itäpuolella sijaitsevaa Lasnamäen lähiötä suositellaan välttämään ilta- ja yöaikaan, mutta sinne et varmasti muutenkaan mene ilman tuttua alkuasukasopasta. Vanhan kaupungin länsipuolella sijaitsevaa Koplin kaupunginosaa olen joskus kuullut pidettävän öiseen aikaan "vaarallisena".

Viru-kadun ja Pärnu maanteen yhtymäkohdassa, Viru-hotellia vastapäätä siis, sijaitsevassa puistikossa on joskus näkynyt narkkareita, joten sinne ei varmaankaan kannata nokkaansa tunkea.

Taksihan on todellakin turvallinen ja edelleen aika halpa väline liikkua paikasta toiseen.

Ja lopuksi vinkki, jota olen itse noudattanut monissa kaupungeissa ulkomailla. Osta paikallinen esim. iltapäivälehti ja taita se kainaloosi niin, että logo näkyy. Saat olla rauhassa ainakin niiltä, jotka ovat ulkomaanpellen rahojen perään.

Tallinnan ja muutenkin Baltian yö- ja huvielämästä on muuten tarjolla kosolti infoa osoitteessa

http://www.sihteeriopisto.net/forum/forumdisplay.php?f=63

, eli sinne vaan selaamaan.

Äänestä
  • Lasnamäen hurja maine on menneisyyttä, nykyään se on ihan tavallinen yli 100 000 asukkaan lähiö. Olen käynyt siellä vuosisadan alusta asti kymmenkunta kertaa vuodessa eikä mitään ongelmia.

    Äänestä

Kyllä minä ainakin olen uskaltanut liikkua Tallinnassa varsin huoletta sekä päivisin että iltaisin/öisin. Järki kannattaa tietysti pitää mukana. Itse olen kokenut sataman seudun hieman levottomana ilta-aikaan. Keskustassa ja vanhassa kaupungissa sen sijaan liikun ihan mielelläni. Yleisesti ottaen pyrin välttämään kovin autioita seutuja.

Äänestä

>Uskaltaako pimeällä liikkua vanhassa kaupungissa?

Vanha kaupunki on Tallinnan turvallisimpia seutuja. Siinä väkijoukossa, mikä siellä liikkuu, ei rosvot pääse mellastamaan.

Äänestä

Lasnamäe on turvallinen niin yö kuin päiväaikaan nykyään. Ehkä Tallinnan turvallisin. Tervetuloa! -Sergei ja pojat

Äänestä
  • Tuskin olet käynyt koskaan koko Viron maassa mutta "asiantuntemus" on rrautaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin olet käynyt koskaan koko Viron maassa mutta "asiantuntemus" on rrautaa!

    Onko Viron viisumi helppo saada? mitä maksaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Viron viisumi helppo saada? mitä maksaa?

    Tuo riippuu pitkälti hakijan kansalaisuudesta.

    Äänestä

Lasnamäellä saiset raiskaavatö.

Äänestä

Koko Tallinna on waarallinen, Narva on turvallinen.

Äänestä
  • Olen käynyt Narvassa tänä vuonna 7 kertaa. Moni luulee että se on joku rosvojen pesäpaikka, en ole todennut mitään eroa johonkin toiseen tavalliseen kaupunkiin verrattuna. Meren rannalla Narvajoen suulla on Narva-Jõesuun kaupunki jossa on Viron pisimmät hirkkarannat, paljolti kuten Riian lähellä Jurmalassa tai entisellä Terijoella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen käynyt Narvassa tänä vuonna 7 kertaa. Moni luulee että se on joku rosvojen pesäpaikka, en ole todennut mitään eroa johonkin toiseen tavalliseen kaupunkiin verrattuna. Meren rannalla Narvajoen suulla on Narva-Jõesuun kaupunki jossa on Viron pisimmät hirkkarannat, paljolti kuten Riian lähellä Jurmalassa tai entisellä Terijoella.

    Narvassa taksilla ajo ei ole hyvin kallista. Yli 3,5 kilometriä maksaa 2,50 euroa. Helsingissä alle 3 kilometriä assalta länsisatamaan on kaksikymppiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narvassa taksilla ajo ei ole hyvin kallista. Yli 3,5 kilometriä maksaa 2,50 euroa. Helsingissä alle 3 kilometriä assalta länsisatamaan on kaksikymppiä.

    Kannattaa välttää Tallinnassa Nordic Hotel Forumia, mafia tyypit asuvat ja liikkujat kyseisen hotellin ympäristössä!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa välttää Tallinnassa Nordic Hotel Forumia, mafia tyypit asuvat ja liikkujat kyseisen hotellin ympäristössä!!

    Hyvinpä 'tiedät' vaikka et ole koskaan käynyt Virossa. 90-luvulla Viru-hotellissa ja lähialueella oli mafiaa. Katsopa kelenteria uudestaan.

    Taidat olla sama 'tietäjä' joka uhosi että Forum on kalliimpi hotelli kuin Clarion Helsingissä. Muistatko?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinpä 'tiedät' vaikka et ole koskaan käynyt Virossa. 90-luvulla Viru-hotellissa ja lähialueella oli mafiaa. Katsopa kelenteria uudestaan.

    Taidat olla sama 'tietäjä' joka uhosi että Forum on kalliimpi hotelli kuin Clarion Helsingissä. Muistatko?

    Ei kun tämä on se tyyppi joka on saanut porttikiellon tai potkut kyseisestä hotellista ja yrittää täällä kostaa asiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kun tämä on se tyyppi joka on saanut porttikiellon tai potkut kyseisestä hotellista ja yrittää täällä kostaa asiaa!

    Vahvasti näyttää siltä. Ei varmaan ollut töissä mutta heitetty pihalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narvassa taksilla ajo ei ole hyvin kallista. Yli 3,5 kilometriä maksaa 2,50 euroa. Helsingissä alle 3 kilometriä assalta länsisatamaan on kaksikymppiä.

    Vielä halvemmaksi tulee kun juoksee taksin perässä.

    Äänestä

Juoksu taksi on edullinen, on jalkojen vika jos kiini jää, käytän usein.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


arka kirjoitti:

Mitä alueita Tallinnassa kannattaa välttää ilta- ja yöaikaan?

Uskaltaako pimeällä liikkua vanhassa kaupungissa? Onko siellä jotain katuja/alueita joita ehdottomasti pitää varoa?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu