Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksiä

Tässä viimeviikolla rakkaani kanssa riideltiin rajusti, jopa käytiin toisiimme käsiksi. Huudettiin ja riehuttiin, sovittiin jo erosta. Yö nukuttiin eri huoneissa, seuraavana päivänä vihan laannuttua alettiin sopia käytännön asioista…
Yhtäkkiä aloimme itkeä ja todettiin ettei haluta kumpikaan erota. Sovittiin ja lähekkäin oltiin koko ilta.
Olin menossa suihkuun kun rakkaani yllätti ja kiinnittyi takaapäin kiinni. Tunsin hänen kovuutensa…hän tarttui kiinni rajusti isoihin rintoihini ja huohotti. Olin todella kiimassa, housuni kastuivat ihan märäksi. Rakkaani pujotti käden pikkuhousuihin ja kiusoittelevasti hieroi pilluani, tuntui että rajähdän jos hän ei kohta kosketa klitoristani. Hän vei minut sohvalle ja suuteli kiihkeäsi ja jatkoi suutelua rinnoille. Nännini olivat kovat ja tulessa, hän nuoli ja näykki kiimaisesti rintojani, ja siirtyi alemmas...pilluni oli niin märkä että nesteeni valuivat,tuoksu oli vahva koska en ollut kerinnyt suihkuun asti mikä sai rakkaani hulluksi…hän avasi pillunhuuleni kielellään ja alkoi nuolemaan märkää ja kiimasta turvonnutta pilluani.
Nousin ylös ja nuolin hänen terskan päätä joka tuntui räjähtävän…upotin kivikova ja suonisen kullin syvälle suuhuni ja liikutin sitä edestakaisin hitaasti ja välillä kiihdyttäen, lopetin ennen kuin rakkaani räjähti. Käännyin ympäri ja annoin rakkaani takaapäin upottaa kullinsa litisevään pilluuni, ah miten ihanalta se tuntui…Rakkaani hieroi samalla klitoristani...
Yhdessä saavutimme mahtavan purkauksen..
Kyllä sopiminen on joskus kivaa..
Ja tämä tarina on tosi :)
03973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


riidan jälkeen kirjoitti:

Tässä viimeviikolla rakkaani kanssa riideltiin rajusti, jopa käytiin toisiimme käsiksi. Huudettiin ja riehuttiin, sovittiin jo erosta. Yö nukuttiin eri huoneissa, seuraavana päivänä vihan laannuttua alettiin sopia käytännön asioista…
Yhtäkkiä aloimme itkeä ja todettiin ettei haluta kumpikaan erota. Sovittiin ja lähekkäin oltiin koko ilta.
Olin menossa suihkuun kun rakkaani yllätti ja kiinnittyi takaapäin kiinni. Tunsin hänen kovuutensa…hän tarttui kiinni rajusti isoihin rintoihini ja huohotti. Olin todella kiimassa, housuni kastuivat ihan märäksi. Rakkaani pujotti käden pikkuhousuihin ja kiusoittelevasti hieroi pilluani, tuntui että rajähdän jos hän ei kohta kosketa klitoristani. Hän vei minut sohvalle ja suuteli kiihkeäsi ja jatkoi suutelua rinnoille. Nännini olivat kovat ja tulessa, hän nuoli ja näykki kiimaisesti rintojani, ja siirtyi alemmas...pilluni oli niin märkä että nesteeni valuivat,tuoksu oli vahva koska en ollut kerinnyt suihkuun asti mikä sai rakkaani hulluksi…hän avasi pillunhuuleni kielellään ja alkoi nuolemaan märkää ja kiimasta turvonnutta pilluani.
Nousin ylös ja nuolin hänen terskan päätä joka tuntui räjähtävän…upotin kivikova ja suonisen kullin syvälle suuhuni ja liikutin sitä edestakaisin hitaasti ja välillä kiihdyttäen, lopetin ennen kuin rakkaani räjähti. Käännyin ympäri ja annoin rakkaani takaapäin upottaa kullinsa litisevään pilluuni, ah miten ihanalta se tuntui…Rakkaani hieroi samalla klitoristani...
Yhdessä saavutimme mahtavan purkauksen..
Kyllä sopiminen on joskus kivaa..
Ja tämä tarina on tosi :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu